1.2
Oppiminen

1.2
Oppiminen

Oppiminen on moni-ilmeinen kokonaisuus, jota voidaan tarkastella eri teorioiden kautta. Oppimista ei voi koskaan käsittää (luonnon)tieteellisellä varmuudella. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oma käsitys oppimisesta. Se perustuu usein omiin kokemuksiin oppijana ja on usein subjektiivinen ja vinoutunut, varsinkin silloin kun omat kokemukset oppimisesta ovat kielteisiä. Subjektiivinen, omiin oppimiskokemuksiin perustuva käsitys oppimisesta ei riitä opettajan työn perustaksi, sillä oppiminen on monitieteinen ja monimuotoinen ilmiö. Käsitykset oppimisesta muuttuvat ja tarkentuvat jatkuvasti. Tiedostettu oppimiskäsitys ja erilaisten oppimiskäsitysten tuntemus ovat olennainen osa opettajan ammattitaitoa. Tavoitteena on sekä tunnistaa erilaiset näkemykset, että muodostaa oma, persoonallinen oppimiskäsitys tai ”käyttöteoria” omaa opettajan työtä varten.

Oiva Ikosen (2001, 14) mukaan nykyaikaisen oppimispsykologian käsitys voidaan pelkistää seuraavaan kuvaukseen oppimisesta:

Oppimisella tarkoitetaan suhteellisen pysyviä kokemukseen perustuvia muutoksia yksilön tiedoissa, taidoissa ja valmiuksissa sekä niiden välityksellä itse toiminnassa. Oppiminen lisää yksilön mukautumiskykyä vaihtelevissa tilanteissa sekä mahdollistaa ympäristön muutosten ennakoinnin ja ilmiöiden hallinnan.

Tähän näkemykseen sisältyy ajatus, että oppiminen ei edellytä opettamista eikä kasvatusta – se voi siis olla myös yksilön oman toiminnan tulosta. Opettaminen ei myöskään aina johda oppimiseen. Toisaalta, kaikki yksilön toiminnassa ilmenevä muutos ei aiheudu oppimisesta. Myös perimän säätelemä kehitys ja kypsyminen aiheuttavat toiminnallista muutosta.

Oppiminen voidaan myös ajatella toimintana, tai prossessina, jolloin huomio kiinnittyy oppijan intentioon (aikomukseen) oppia, kehittyä, muuttua. Tässä ajatuksessa oppimisen tulos ja sen arviointi, mitattavuus, tai ainakin tuloksen pysyvyys, laatu ja sisältö, jää vähemmälle huomiolle. Oppiminen on siis tekemistä tai tapahtumista riippumatta sen tuloksesta (vrt. Opettelu, opiskelu, tai verbit opetella, opiskella).

Arkikäsityksiä oppimisesta

Seuraava jaottelu perustuu unkarilaistaustaisen, ruotsalaisen oppimisen tutkijan Ferenc Martonin (1939–) tutkimuksiin maallikoiden käsityksistä siitä, mitä oppiminen on. Marton kehitti ihmisten käsityksiä tutkiakseen ns. fenomenografisen tutkimusmenetelmän.

  1. Oppiminen on tietojen lisääntymistä
  2. Oppiminen on sitä, että muistaa asiat ja pystyy toistamaan ne tarvittaessa
  3. Oppiminen on sitä, että pystyy soveltamaan tietoa
  4. Oppiminen on asioiden ymmärtämistä
  5. Oppiminen on ajattelun muuttumista, sitä että näkee jonkin asian uudella tavalla
  6. Oppiminen on sitä, että muuttuu itse ihmisenä

Kolme ensimmäistä käsitystä näkevät oppimisen toistavana toimintana, kolme viimeistä kehittymisenä, muuttumisena, transformaationa. (Marton et. al. 1993, ks. Tynjälä 1999.) Oppimista voi tietenkin tapahtua myös ”vahingossa”, ja oppimista voi tapahtua kokonaan eri alueella tai eri suuntiin, kuin mihin tietoinen oppiminen suuntautuu.

Lähteet

Ikonen, Oiva 2001. Oppimisvalmiudet ja opetus. Juva: Ps-Kustannus.

Tynjälä, P. 1999. Oppiminen tiedon rakentamisena: konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä.

Lue lisää oppimisesta

Approaches to Teaching  & Learning Psychology

Psychology Web Sites