Tanssin ammattikoulutus lähti voimakkaaseen kasvuun Teatterikorkeakoulussa vuonna 1983 alkaneen modernin ja nykytanssikoulutuksen jälkeen.
Tällä hetkellä Suomessa on kolmitasoinen tanssin ammattikoulutus: 2. aste koulututtaa eri tanssilajien (klassinen baletti, nykybaletti, nykytanssi, jazztanssi, populääritanssi, kansantanssi) tanssijoita ja ammattikorkeakoulut vastaavat eri lajien ja lasten tanssin opettajien koulutuksesta. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu antaa ylintä opetusta tanssijantaiteen, koreografian ja tanssipedagogiikan maisteriopinnoissa nykytanssiin painottuen, lisäksi Teatteatterikorkeakoulussa voi suorittaan myös tohtorin tutkinnon taiteellisessa tutkimuksessa. Voit tutustu tämän hetkiseen tanssin ammattikoulutukseen seuraavien Tanssin tiedotuskeskuksen linkkien kautta.
Ennen ammattikoulutusta tanssiin voi tutustua lukuisissa yksityisissä tanssikouluissa, tanssin perusopetusta antavissa tanssikouluissa, tanssipainotteisissa lukioissa sekä eri kansanopistoissa järjestettävillä tanssin koulutusohjelmissa. Tanssikoulutuksen viime vuosikymmeninen muutokset eivät ole olleet ainoastaan määrällisiä, vaan myös itse tanssikoulutuksen ja opetuksen tavat ovat muuttuneet ja monipuolistuneet. Perinteisen mallioppimiselle ja ideaaliin tanssijaan ja tanssijakehoon pyrkivän autoritäärisen opetuksen rinnalle on syntynyt erilaisia opiskelijan omaan luovuuteen, keholliseen kokemukseen ja ajatteluun pohjautuvaa koulutusta ja opetusta.
Erilaisten ja eri taitoja omaavien tanssintekijöiden ilmaantuminen tanssitaiteen kentälle varsinkin 2000-luvun aikana on ollut vapauttavaa, mutta myös herättänyt epäilyä perinteisimpien tanssin ja liikkumisen kehollisten taitojen heikkenemisestä. Tästä hyvänä esimerkkinä on tanssija-koreografi Valtteri Raekallion (23.1.2015) poleemisesta kirjoituksesta virinnyt keskustelu suomalaisen nykytanssijan fyysisten ja liikkeellisten taitojen ja taitojen harjoittelun riittävyydesta ja niiden seurauksista. Keskustelu käytiin sosiaalisen median suljetussa facebookryhmässä Suomalainen nykykoreografia ja nykytanssi – www.facebook.com/groups/458214007553746/?fref=ts
Tanssitaiteen laitoksen ensimmäinen johtaja Soili Hämäläinen (2016) esittelee Teatterikorkeakoulussa vuonna 1983 alkaneen nykytanssin ammattikoulutuksen vaiheita 12 ensimmäisen toimintavuoden aikana tanssin kentän odotusten ja Teatterikorkeakoulun teatteriopetuksen paineiden alla. Saman laitoksen pitkäaikainen opettajan ja professori Ervi Sirénin (2011) pedegogiseen kokemukseen ja henkilöhistoriaan perustuva artikkeli tuo esille pitkän aikavälin tanssikoulutuksen toimintatapoja sekä hänen omaa alati kehittyvää pedagogista ajattelua. Filosofi-tutkija Jaana Parviainen (2004) tulkitsee Sirénin 1990-2000 luvun alun pedagogista työskentelyä Maxine Sheets-Johnstonen kinesteettisen logoksen ja Martin Heideggerin esittämien ajattelun, logoksen ja asuttamisen käsitteiden avulla. Parviainen päätyy esittämään, että Sirénin mukaan pelkästään ulkoiseen muotoon keskittyvä tanssitekniikan opetus tukahduttaa tanssissa asumisen mahdollisuuden, mutta nykytanssin sisäisestä kokemuksesta ulkoiseen muotoon etenevät metodit avaavat portteja myös kehon linjaukselle ja liikkeen tarkan ulkoisen muodon hahmottamiselle.
Hämäläinen, Soili. 2016. ”Tanssitaiteen laitoksen 12 ensimmäistä vuotta (1983–1995)” teoksessa Soili Hämäläinen (kirj. ja toim.) Tanssi yliopistossa – Kirjoituksia uuden koulutus- ja tutkimusalan muotoutumisesta. Helsinki: Teatterikorkeakoulu, Nivel 07, 17–49 – helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/167841/Nivel_07.pdf
Sirén, Ervi. 2011. ”Olen aina löytänyt etsimäni.” Teoksessa Hannele Jyrkkä (toim.) Nykykoreografin jalanjäljissä – 37 tapaa tehdä tanssia. Helsinki: Like, 218–226.
Parviainen, Jaana. 2004. ”Ervi Sirénin matkassa – Kinesteettisen logoksen äärelle.” Niin ja näin 2/14, 117–123. – netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn042-26.pdf