Tanssi 2/91, Irma Vienola-Lindfors
Hänestä se on riittävä aika, nyt kaivataan vaihtelua, uusia tuulia, erilaista makua ja toisenlaisia silmiä katsomaan, olisiko toisia tanssijoita nostettava esiin kuin ennen.
Doris Laineesta työ on ollut ihanaa ja antoisaa varsinkin silloin, kun ohjelmistoon valittu teos on lyönyt itsensä läpi. Hän muistelee olleensa joidenkin mielestä ei-toivottu tullessaan johtajan paikalle, mutta vastustajat ovat sittemmin kääntäneet kelkkansa. ”Kukaan ei ole tullut heittämään minua ulos” hän naurahtaa.
Aloittaessaan työnsä 1984 Doris Laineen tähtäimessä oli kehittää balettia uutta oopperataloa varten. Oli hankittava tekniset valmiudet esittää siellä suuria klassisia baletteja. Tavoitteen hän huomasi saavutetuksi, kun Kansallisbaletti vieraili Tampere-talossa ja sopeutui vaivatta sen väljiin tiloihin.
Hänen pyrkimyksensä oli saada talon omat tanssijat riittämään kaikkiin tehtäviin, ja sekin on onnistunut. ”Lahjakkaita tanssijoita on tuettava ja systemaattisesti kasvatettava pääosiin siitä huolimatta, että se ei miellytä kaikkia”.
Baletin taiteellista ja taidollista tasoa Doris Laine pitää hyvänä ja arvelee tasapainon syntyneen miesten ja naisten kesken. Edellisillä varsinkin on kysyntää ulkomailla, ja vastaavasti tänne hakeutuu ulkomaisia tanssijoita, jotka arvostavat työolosuhteitamme, antavat lisäväriä, tuovat tietoa muualta ja vievät sitä mennessään.
Silti kansallinen leima on tärkeä. Sen vuoksi Doris Laine on antanut työtilaisuuksia suomalaisille koreografeille keskimäärin kerran vuodessa. Arastelua on esiintynyt, sillä vastuun ottaminen isosta ryhmästä vaatii rohkeutta ja suurta osaamista.
”Koreografeilla tulee olla selkeä suunnitelma ja kunnon pohjustus, jotta he pystyisivät välittämään viestinsä yleisölle. Potentiaalisia tekijöitä etsiessäni olen joutunut näkemään myös huonoja ja ärsyttäviä esityksiä sekä itseterapiaa, jota ei pitäisi tuoda näyttämölle. Luovassa kaaoksessakin tulee olla järjestys, ja itsekritiikkiä olisi harjoitettava nykyistä enemmän, jotta vallitseva tanssiboomi jatkuisi ja yleisön kiinnostus säilyisi”.
Joskus on paikallaan järjestää taiteilijavierailuja piristykseksi, mutta eniten Doris Laine on satsannut vieraileviin pedagogeihin, jotta koulutus pysyisi varmalla pohjalla. Kevään opettajavieraita ovat muun muassa olleet klassisessa tanssissa neuvostoliittolainen Sergei Vikulov ja modernissa tanssissa senegalilainen Germaine Acogny, jonka Graham-tekniikan pohjalta lähtevän opetuksen on todettu poistavan lihasjännityksiä.
Viime vuosina Suomen Kansallisbaletti on noussut kansainvälisen lehdistön tietoisuuteen. Se tunnetaan entistä paremmin, siitä ollaan kiinnostuneita ja siitä kirjoitetaan. Kun väylät on saatu auki, Kansallisbaletti vetää ensi-iltoihinsa ulkomaisia kriitikoita, jotka saattavat saman tien tutustua muihinkin maamme tanssi-ilmiöihin.
Nauhamusiikin vähentymisestä Doris Laine on iloinen, sillä elävä musiikki on ihanne, jos siihen vain on mahdollisuus. Tyytyväisenä hän kertoo myös baletin näytösmäärien noususta oopperassa ja ensi tammikuussa pidettävästä baletin 70-vuotisjuhlasta. Juhlaviikolla 14.1.–18.1.1992 esitetään Tommi Kitin Loviisa, Marjo Kuuselan Seitsemän veljestä, Giselle ja Carolyn Carlssonin luoma ilta modernia tanssiteatteria. Tapahtuman huippuna on gaalanäytös, jossa nähdään omien tanssijoiden lisäksi parikin läheiseksi käynyttä vierasta. Aika näyttää, keitä he ovat.