Teoksessa Raija Ojala & Kimmo Takala (toim.) Zodiak Uuden tanssin tähden. Helsinki: Like, 172–180.
”Mistä on kyse, kun esitykseen saapuvalle katsojalle annetaan teippirulla käteen ja hänet ohjataan kiinnittämään tanssimatot paikoilleen?
No, katsoja tekee yleisötyötä!”
Tämä koreografi Liisa Risun keksimä puujalkavitsi kuvaa hyvin kuinka osuva työni nimike on. Kun Zodiakille aluekeskusstatuksen myötä varmistui rahoitus osa-aikaisen yleisötyöntekijän palkkaamiseen, etsittiin työpaikkailmoituksessa ensin tanssikuraattoria. Aloitteassani työt syksyllä 2005 haluttiin nimi kuitenkin muuttaa paremmin työn sisältöä vastaavaksi. Kuraattori ja pedagogi viittasivat liiaksi opettajaan ja käsitykseen, että tarkoituksena olisi opettaa jokin oikea tapa ymmärtää tai vastaanottaa nykytanssia. Päädyttiin niin originelliin ratkaisuun, että yleisötyötä tekee yleisötyöntekijä. Nimike ei ehkä ole kaikkein onnistunein, mutta kuvaa halua pitää ovet avoimena yleisötyön muotoja ja tapoja määriteltäessä. Työni alkaessa minulla ei ollut esittää lopullista konseptia siitä, mitä yleisötyö pitää sisällään. Ensimmäinen tehtäväni oli ryhtyä rakentamaan Zodiakiin ja nykytanssiin istuvaa yleisötyömallia ja toteuttamaan sitä käytännössä.
Englannin kielessä aihepiirin ympäriltä löytyy useampia eri ilmauksia kuten: audience education, audience development ja outreach tai community programmes. Nämä termit sulkevat sisäänsä samansuuntaista työtä, mutta kertovat kukin hieman erilaisesta painotuksesta ja lähtökohdasta olla vuorovaikutuksessa yleisön kanssa varsinaisten esitysten lisäksi.
Audience education kääntyy sananmukaisesti yleisökasvatukseksi. Yleisökasvatusta toteutetaan useissa eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa keskikokoisissa ja suurissaa tanssiryhmissä ja -keskuksissa. Se kohdistuu etupäässä lapsiin ja koululaisiin ja on perinteisin ja yleisin yleisötyön muoto. Keinoina ovat useimmiten taiteilijatapaamiset ja erilaiset työpajat, joiden avulla tanssia tehdään tutuksi, opitaan tanssimaan tai opetellaan jotain tanssin avulla. Toiveena on, että varhaisiällä saaduilla positiivisilla kokemuksilla tanssista ja taiteesta on positiivinen heijastevaikutus tulevaisuuden lipunmaksajiin ja taiteilijoihin. Tutkimustulokset vahvistavat tätä näkemystä. Todennäköisyys osallistua aikuisena erilaisiin taidetapahtumiin kasvaa yli kaksinkertaiseksi.
Termi audience development käännetään usein yleisötyöksi. Sille onkin vaikea keksiä onnistunutta vastinetta, yleisön kehittäminen kun ei oikein istu suomen kieleen. Määritteistä selvimmin audience development lähestyy asiaa markkinoinnin näkökulmasta. Tällöin keskeisenä tehtävänä nähdään uusien katsojien houkutteleminen ja yleisöpohjan laajentaminen sekä jo olemassaolevan vakiinnuttaminen.
Outreach kuvaa taidelaitosten astumista ulos teatterin tai näyttämön mustasta laatikosta, eli kaikkea sitä työtä jolla taidetta viedään ihmisten keskuuteen. Esitystoiminta ei tällöin ole keskiössä vaan taiteen jalkautuminen sinne, missä ihmiset jokapäiväisessä elämässään toimivat.
Community programme kuvastaa vastaavaa tilannetta. Taidelaitoksella tai ryhmällä voi olla strategia, jonka mukaan pyritään toimimaan erilaisissa yhteisöissä. Tanssin parissa termi viittaa usein myös yhteisötanssillisiin – community dance – työskentelymetodeihin. Tällöin keskeisellä sijalla ovat ryhmäprosessit ja kuulluksi tulemisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Yleisön tai yhteisön jäsenillä on mahdollisuus monipuolistaa osallistumistaan aktiivisina toimijoina, ei vain taiteen katsojina. Yhteiset prosessit luovat kohtaamispintaa taiteilijoiden ja yleisön välille.
Yleisötyötä ei tietenkään ole syytä karsinoida mihinkään edellä kuvattuihin kategorioihin, vaan tarkastella sitä laaja-alaisena ilmiönä. Lyhyesti ja laveasti kaikki edelliset määreet voisi kiteyttää muotoon, että yleisötyöllä tarkoitetaan kaikkea sellaista kasvatuksellista toimintaa, jonka tarkoituksena on herättää tai lisätä yleisön kiinnostusta, tietoutta ja osallistumistapoja taidemuotoa kohtaan kulttuurilaitoksessa tai sen ulkopuolella. Käytännössä yleisötyön muodot määrittyvät sen mukaan, mihin tavoitteisiin pyritään.
Yleisötyötä voidaan tehdä markkinoinnin näkökulmasta. Tällöin on tärkeää kerätä ja analysoida tietoa olemassa olevasta yleisöstä, mahdollisista uusista katsojista sekä myös niistä, jotka suhtautuvat taiteeseen ja nykytanssiin suorastaan vihamielisesti. Kootun tiedon avulla pyritään ymmärtämään katsojien arvoja ja motivaatiota, jotta voitaisiin löytää kullekin kohderyhmälle sopiva tapa markkinoida heille parhaiten soveltuva tuote eli tanssiesitys.
Näin radikaalille markkinatalouslinjalle ei Zodiakissa olla lähdetty. Viimeisimmät huhut maailmalta kertovat, että yleisön toiveita esitysten sisällön suhteen kuullaan yhä tarkemmin. Silloin yhtenä mittarina toimivat katsojaluvut. Jos taidelaitoksen esitystoiminta ei kiinnosta yleisöä, julkinen rahoitus vähenee. Ajatukselle löytyy varmasti kannattajia – heitä, joiden mielestä taide tulisi nähdä itsensä kannattavana yritystoimintana. Tällöin ohjelmistonvalinta perustuu pohdinnalle siitä, ketkä muodostavat (yleisö)markkinat, mitä nämä markkinat haluavat nyt ja mitä ne voidaan houkutella haluamaan tulevaisuudessa.
Toistaiseksi Zodiakissa ohjelmiston valinta on tapahtunut taiteellisin perustein. Toki helpompaa olisi saada ihmisiä innostumaan mukaan, jos ohjelmistoon olisi räätälöity ns. matalan kynnyksen teoksia – viihteellisiä ja helposti sulavia. Olemme kuitenkin lähteneet siitä, että yleisötyö tarjoaa mahdollisuuksia kommunikaatioon yleisön ja tekijöiden kesken. Tällöin on mahdollista avata teosta yleisölle eri näkökulmista ja suoda taiteilijoille tilaisuus suoran palautteen saamiseen työstään. Tämän tarkoituksena on puolin ja toisin herättää itsetutkiskelua ja arviointia, joka puolestaan saattaa heijastua sekä tulevissa teoksissa että katsojien lisääntyneenä mielenkiintona tanssitaidetta kohtaan.
Markkinoinnin näkökulmia ei Zodiakissa kuitenkaan haluta ohittaa ylimielisellä olankohautuksella. Markkinointitutkimusten mukaan 16–24-vuotiaat ovat otollisin kohderyhmä yleisötyölle. He ovat vastaanottavaisia ja heidät saa helposti liikkeelle. Nuoret ovat tärkeä kohderyhmä myös Zodiakin yleisötyössä. Muodostavathan he myös potentiaalisen tulevaisuuden yleisön, joka voi varttua Zodiakin mukana.
Kohderyhmiä pohditaan esitysten yhteyteen suunniteltavissa lyhyissä yleisötyöprojekteissa. Teoksen teemaan liittyen pyritään löytämään sellaisia yleisöryhmiä, jota tekeillä oleva teos aihemaailmaltaan tai tekotavaltaan kiinnostaa. Useissa Zodiakin esityksissä on ryhmillä mahdollisuus osallistua pääsylipun hinnalla 1 1/2–2 tunnin mittaiseen koreografin tai tanssijan ohjaamaan työpajaan. Näin lyhyessä ajassa ei päästä juuri pintaa syvemmälle, mutta työpajat toimivat houkuttimina uusille katsojille tai tarjoavat jotakin uutta jo ennestään Zodiakin ohjelmistoa ja nykytanssia tunteville. Tämän kaltainen toiminta on juuri audience development -hengen mukaista markkinointia.
Nykytanssi vertautuu pitkälti nykytaiteeseen yleensä. Tanssiteos ei hurmaakaan välttämättä vain esiintyjien taidolla tai kauneudellaan, vaan se haastaa katsojan esittämään kysymyksiä. Taideteos tarkastelee ilmiöitä ja tapojamme olla maailmassa, mutta ei yritäkään antaa syntyviin kysymyksiin lopullisia vastauksia. Pikemminkin vain paljastaa niistä omalta osaltaan yhden kerroksen. Taideteos voi myös haastaa katsojan älylliseen leikkiin. Se saattaa viitata historiaan, muihin taideteoksiin tai koko kulttuuriseen kenttään. Katsojan kokemus tai taide-elämys ei mitätöidy, vaikka viittausten ja lainausten sisällöllinen leikki jäisikin häneltä teoksessa huomioimatta. Omia ennakkokäsityksiään voi kuitenkin tarkistaa. Ellemme ole olleet kyseisenlaisen ilmiön kanssa tekemisessä, voivat asiat näyttäytyä outoina ja uusina. Mutta ne voivat säilyäkin vieraina, jos emme pysähdy tarkastelemaan, mistä käsityksemme johtuvat. Yleisötyön yhtenä avainajatuksena onkin saattaa ihmiset ajattelemaan, mistä heidän asenteensa ja mielipiteensä juontavat juurensa. Ihmiset itse voivat löytää oikeat kysymykset, joiden pohtiminen johtaa uusiin oivalluksiin ja ne taas vuorostaan uusiin kysymyksiin.
Pääpiirteissään Zodiakin yleisötyö jakautuu kahteen alueeseen: esitysten yhteydessä tapahtuvaan ja taiteen soveltavaan käyttöön perustuvaan yleisötyöhön. Yleisötyö voi olla sekä tietoon että omakohtaiseen tekemiseen perustuvaa toimintaa. Ihmiset oppivat asioita eri tavoin ja siksi heillä on myös erilaisia mieltymyksiä. Zodiakin yleisötyö pyrkii luomaan monia lähestymistapaoja nykytanssiin. Jollekin asiat avautuvat parhaiten omakohtaisen kokemuksen kautta, toiselle kuuntelemalla ja jollekin taas lukemalla. Tietoa ja mahdollisuutta kommunikaatioon tarjotaan yleisökeskustelujen ja luentojen muodossa. Nykytanssin opintopiirejä pidän onnistuneena yleisötyömuotona. Niissä luennot, harjoitusten ja esitysten seuraaminen, työpajat sekä taiteilijatapaamiset on integroitu osaksi oppilaitosten omaa ohjelmaa. Pidempikestoisia opintopiirejä on järjestetty Helsingin yliopiston kanssa ja lyhyempänä kokonaisuutena osana Järvenpään seirakuntaopiston taideopintoja.
Tanssin historiaa, teorioita ja tekoprosesseja voi tarkastella tiedollisella tasolla, mutta tanssiin liittyy olennaisesti myös kehon hiljainen tieto. Kehon avulla voi ymmärtää ilman sanojakin. Kokemuksen kertyessä tulen koko ajan yhä vakuuttuneemmaksi kehollisen kokemuksen voimasta yleisötyövälineenä. Se voi olla avain hahmottaa uutta itsessään ja tanssitaiteessa. Eräs Tanssi kokemuksena kehossa ja mielessä -kurssille osallistunut nainen kertoi itsekin hieman huvittuneena ja hämmentyneenä, että tanssiteos tuntui avautuvan uudella tavalla, kun hän oli saanut omakohtaisesti tuntumaa liikkeeseen.
Toisaalta tanssimista ja liikkumista saatetaan kammoksuakin. Tanssiin liittyy vahvoja ennakkokäsityksiä ja ihmiset saattavat pelätä, että heidän tulee olla teknisesti taitavia voidakseen osallistua työpajaan. Omaan liikkumiseen ja liikkeen tuottamiseen perustuvat työpajat ovat tärkeitä, koska niiden avulla voidaan herättää kehollisia peruskokemuksia, jotka ovat tanssille keskeisiä. Tieto voi muuntua omakohtaiseksi ymmärrykseksi aistimusten ja kehollisten mielikuvien, käsitteiden ja harjoitusten kautta. Peruslähtökohdaltaan kaikki yleisötyössä tehtävät harjoitukset suunnitellaan niin, että tanssia ennen harrastamatonkin voi osallistua ja onnistua. Pidempikestoisissa projekteissa voidaan kokemukseen liittää myös taidollinen aspekti joka syventää kokemusta entisestään.
Pidemmissä projekteissa myös yhteisöllisyyden merkitys korostuu. Ryhmät hitsautuvat yhteen ja Zodiakista muotoutuu paikka, johon voi kuulua myös tekijänä, ei vain yleisön jäsenenä. Tällä tavoin ovat toimineet Tanssi kokemuksena kehossa ja mielessä -kurssit. Niissä ryhmä kokoontuu kerran viikossa Zodiakin harjoitussaliin tutkailemaan, mitä kehosta ja mielestä löytyy liikkeellisiä ja koreografisia tehtäviä suorittamalla. Kursseja ovat vetäneet Liisa Pentti, Ronja Verkasalo ja Anu Rajala. Heille, kuten monille muille lyhyempienkin työpajojen ohjaajille on tyypillistä, että lähtökohtana on saattaa osanottajat tutustumaan omaan liikkumiseensa ja kehittämään liiketietoisuuttaan. Pyrkimys ei ole opettaa mitään valmista. Anu Rajalan ohjaama on näistä kursseista ensimmäinen, jonka aikana valmistuu esitys. Lähtökohta on yhteisötanssillinen. Teos syntyy kurssille osallistuvien ihmisten ääntä kuunnellen ja korostaen koko prosessin, ei vain lopputuloksen, merkitystä. Tärkein tapahtuu kurssilaisten mielissä heidän oppiessaan luomaan uusia näkökulmia todellisuuteen, itseensä ja toisiin ihmisiin.
Nuoret ovat tärkeä kohderyhmä yleisötyössä. Heidät saavuttaa parhaiten koulujen ja oppilaitosten kautta. Yleisötyön tavoitteena on tehdä nykytanssia tunnetuksi ja herättää kiinnostusta sitä kohtaan nuorten keskuudessa. Mutta yleisötyöllä halutaan saavuttaa myös pidempikestoisia, oppimiseen liityviä päämääriä. Projektit pyritään suunnittelemaan niin, että ne palvelevat myös koulun tavoitteita. Parhaimmat projektit syntyvät, kun opettajat saadaan alusta alkaen mukaan suunnittelemaan kursseja. Koululaisprojekteissa ei pyritä opettamaan tanssia, vaan niissä yritetään löytää keinoja opettaa tanssin ja liikkeen avulla. Tarkoitus on kehittää yleisestikin luovia työskentelytapoja koulumaailmaan.
Koreogarfi Arja Tiilin Deadly After Dark -teoksen (2006) yhteydessä koululaiset opiskelivat teosanalyysiä ja mielipiteen ilmaisua arvostelun kirjoittamisen muodossa, käytännön liiketyöpajoihin osallistumisen lisäksi. Äidinkielen ohella työpajoja integroitiin mediakasvatuksen ja englannin opiskeluun. Kurssia varioitiin jokaisen osallistuvan koulun tavoitteiden mukaan. Työpajan päätteeksi oppilaat valmistivat tanssidemon ja kirjoittivat kritiikin Deadly After Dark -teoksesta paikallislehteen.
Liisa Risu ohjasi koreografiansa Haje (2007) yhteydessä koululaisille työpajasarjan, jonka aihe valittiin yhdessä opettajan kanssa. Jokainen oppilas toi ensimmäiseen tapaamiseen mukanaan yhden esineen tai kuvan, joka hänelle edusti valittua aihetta, sen osaa tai näkökulmaa siihen. Liisa Risun opastuksella oppilaat ryhtyivät rakentamaan esineistä kompositioita. Näiden tilataideteosten avulla pohdittiin sitä, mitä ne kullekin kertovat. Millaisia mielleyhtymiä, merkityksiä tai tarinoita esineet ja kuvat keskenään muodostivat. Tehdyt kompositiot vertautuivat Hajeen lähtökohtaan: järjestyksen ja epäjärjestyksen teemaan ja liikekomposition muovaamiseen tanssiteoksessa.
Työpajoissa työskenneltiin itse liikkuen. Lisäksi oppilaat kävivät seuraamassa Hajeen harjoituksia ja näkivät itse esityksen. Työpajat toimivat oppilaille kaksisuuntaisesti. Niissä sekä syvennettiin opettajan kanssa valittua aihetta kokemuksellisen oppimisen avulla että tutkittiin, kuinka järjestämisen – komposition ja designin – keinoin voidaan lähestyä valittua teemaa. Kurssilla käsiteltiin muun muassa pitämistä ja ei-pitämistä, näkyväksi tulemista ja oman mielipiteen ilmaisemista sekä järjestyksen malleja itsessä, toisissa ja ympäristössä. Lisäksi pohdittiin kysymyksiä, mitä koreografioita on yhteiskunnassa ja kuka koreografioi. Ketkä tanssivat koreografian mukaan ja kuka improvisoi?
Tärkeää koko prosessissa oli, että osallistuvan opettajan kanssa keskusteltiin, kuinka hän voi hyödyntää työpajaa opetuksessaan myös sen jälkeen kun yhteistyö taiteilijan kanssa loppuu. Eräässä koulussa Haje-projekti yhdistyi äidinkieleen ja kirjoittamiseen. Opettajalle tärkeä tavoite oli alusta alkaen lisäksi oppilaiden näkyviksi tuleminen ja rohkaistuminen. Opettaja koki, että työskentely tuki ilmaisua myös äidinkielen tunneilla. Hän halusi kannustaa oppilaitaan irtautumaan koulukirjoittamisen tutuista kaavoista ja käyttämään omaa luovuuttaan. Haje-työpajoissa tehtiin konkreettisia valintoja komposition rakentamiseksi esineistä ja se auttoi oppilaita strukturoimaan kirjoituksiaan äidinkielessä. Harjoitus auttoi heitä pohtimaan, mitkä ovat yleiset järjestyksen ja epäjärjestyksen säännöt kirjottamisessa ja mitä niitä sekoittamalla saa aikaan.
Jotta yleisötyöllä olisi vaikutusta osallistujien elämään, ei vain altistuminen taiteelliselle kokemukselle riitä. Mukaan on liitettävä myös tiedollista ja taidollista tarkastelua sekä annettava osallistujien toimia ja päättää. Satu Tuomiston ja Roger d’Olivere Mappin teoksen Mirjami ja Mikael (2007) yhteydessä järjestettiin lyhytelokuvaprojekti. Sen tarkoituksena oli madaltaa kynnystä nuorten osallistumiselle kulttuurin tuottamiseen ja tutustuttaa heidät samalla tanssitaiteeseen. Hanke toteutettiin yhdessä Helsingin nuorisoasiankeskuksen kanssa Meri-Rastilan nuorisotalolla. Mukana oli joukko 7-luokkalaisia tyttöjä ja kaksi nuoriso-ohjaajaa. Satu Tuomisto ja Roger Mapp antoivat nuorille työkalut elokuvan tekemiseen, mutta projekti eteni nuorten omilla ehdoilla. Syntyi lyhyt tanssielokuva Täydelliset vastakohdat – elokuva ystävyyden tärkeydestä, jonka aiheen tytöt päättivät itse. He valitsivat myös kuvauspaikat, kuvasivat, tekivät äänet ja esiintyivät itse elokuvassa. Ainoastaan jälkikäsittelyn suorittivat ammattilaiset. Projektiin osallistuneilla tytöillä ei ollut aikaisempaa tanssitaustaa tai kokemusta elokuvanteosta.
Nuoret tutustuivat taiteilijoiden työhön. He kävivät seuraamassa Mirjami ja Mikael -teoksen valmistumista sekä katsomassa valmiin esityksen. Tärkeä osa hanketta oli elokuvan ensi-ilta, jonne tytöt kutsuivat ystäviään ja perheitään. Elokuvan lisäksi ensi-illassa oli esillä myös valokuvanäyttely Roger Mappin tytöistä työskentelyn aikana ottamista kuvista. Elokuvahanke pyrki kehittämään nuorten yhteistyökykyä sekä keskenään että taiteilijoiden kanssa. Se tarjosi myös nuoriso-ohjaajille erilaisen tavan kohdata nuoret. He olivat nuorten kanssa tasaveroisina tekemässä elokuvaa, ohjattavina eivät ohjaajina.
Yleisötyölle pyritään rakentamaan sellaiset rakenteet ja toimintatavat, että ne hyödyttävät kaikkia osapuolia, niin Zodiakia, toimintaan osallistuvia ihmisiä kuin taiteilijoitakin. Tanssitaiteilijoiden osalta lähtökohtana on vapaaehtoisuus ja pyrkimyksenä on etsiä kullekin tekijälle häntä kiinnostava yleisötyön tekemisen tapa.
1990-luvun alussa Englannissa tapahtui muutos yleisötyön painotuksessa. Kaikki tanssiryhmät velvoitettiin tekemään yleisötyötä – olivatpa taiteilijat siitä kiinnostuneita tai eivät. Tilanteissa joissa taiteilija työskenteli vasten tahtoaan, syntyi luonnollisesti huonoja yleisöprojekteja. Zodiakissa suuri osa yleisötyöstä on ollut sidoksissa esitettävään ohjelmistoon. Vuoden aikana Zodiakissa kantaesitetään noin 15 teosta, joten työskentelyaika taiteilijoiden kanssa jää helposti lyhyeksi. Lisäksi koreografi ja tanssijat ovat keskellä harjoitusprosessia, joten jotkut kokevat yleisötyön lisätaakaksi jota ei haluta häiritsemään taiteellista työtä. Yksi tehtävistäni onkin ollut myös taiteilijoiden innostaminen mukaan yleisötyöhön ja saada heidät huomaamaan sen arvo heille itselleen. Se tarjoaa elävän yhteyden erilaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin ja saattaa heidät selkeiden peruskysymysten äärelle, kuten miksi ja miten. Yleisötyöprojektit on ajoitettu useimmiten niin, että työskentely yleisöryhmien kanssa tapahtuu vasta esityskaudella tai sen jälkeen. Toisaalta olen kannustanut taiteilijoita aloittamaan projekteja jo hyvissä ajoin teoksen tekovaiheessa, koska silloin on mahdollisuus työstää teoksen teemoja eri näkökulmasta ja toisin kuin taiteellisen työryhmän kanssa. Uskon sen palvelevan myös itse taiteellista työtä.
Monet tanssitaiteilijat työskentelevät taiteellisen työnsä ohella muilla aloilla. Yleisötyön avulla tanssintekijöiden työnkuvaa omalla alallaan voidaan laajentaa ja tarjota heille konkreettisia työmahdollisuuksia. Tanssin soveltavaan käyttöön tähtääviä projekteja on Zodiakissa tarkoitus lisätä. Valtioneuvoston periaatepäätös taide- ja taiteilijapolitiikasta pitää taidetta ja kulttuuria yksilölle mahdollisuutena rikastuttaa omaa ja toisten elämää. Lisäksi taide nähdään yhteisön kehittämisen voimavarana. Kulttuuripolitiikassa on lisäksi korostettu taidepalvelujen tasa-arvoisen saavutettavuuden merkitystä ja juuri taiteen soveltavaa käyttöä.
Yleisötyöntekijänä näen outreach-toiminnan ja taiteen soveltavan käytön arvokkaana ja kannatettavana. Mutta uhkakuvana innostuksessa taiteen soveltavaan käyttöön näen tilanteen, jossa rahavirrat ohjautuvat pääpainoisesti näihin projekteihin, kun kerran taiteelle on löydetty “hyödyllinen käyttötarkoitus”. Varsinainen esitystoiminta ei kuitenkaan saa jäädä lapsipuolen asemaan, vaan rahoitusta tulisi löytyä molempiin tarkoituksiin.
Tapahtuipa yleisötyön tekeminen mistä näkökulmasta tahansa, perimmäisenä tarkoituksena on innostaa ihmisiä taiteen pariin. Yleisötyön kautta on mahdollisuus tehdä nykytanssia tunnetuksi ja esitellä Zodiakissa tehtävää työtä. Tähän on tarvetta, sillä tanssilla ei taidemuotona vielä ole samanlaista jalansijaa suomalaisessa kulttuurissa kuin vaikkapa teatterilla. Yleisötyön tarkoituksena on pyrkiä poistamaan potentiaalisen yleisön ennakkoluuloja ja mahdollisia esteitä tanssiesitysten seuraamisen ja oman liikeilmaisun tieltä. Yleisötyön pitää tarjota innostavia kokemuksia, jotta päästään positiiviseen lopputulokseen.
Monimuotoisuudella pyritään tavoittamaan mahdollisimman laaja ja heterogeninen joukko ihmisiä. Yhtäältä yleisötyössä pyritään luomaan toistettavissa olevia toimivia malleja, mutta toisaalta niitä muokataan aina kullekin toimijalle tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi. Ohjelmistoon kytketty yleisötyö tuo katsomoon konkreettisesti yleisöä. Muussa yhteydessä tapahtuva yleisötyö on puolestaan vaikutukseltaan paljon hitaampaa ja epäsuorempaa. Toiminta tanssin parissa lisää projektiin osallistuvien ihmisten tietoutta tanssista. Projektit lisäävät yleistä tanssin näkyvyyttä, työllistävät tanssitaiteilijoita ja muokkaavat omalta osaltaan kaikkien osallistujien elämismaailmaa – ja näin sekä asenteita että itse tanssitaidetta.