Virkaanastujaisesesitelmä 5.12.2012, Teatterikorkeakoulu.
Hyvällä syyllä voi sanoa, että Teatterikorkeakoulun esittävien taiteiden tutkimuskeskus, Tutke, kukoistaa. Vuonna 2007 perustettu yksikkö vastaa Teatterikorkeakoulun edustamien koulutusalojen teatteritaiteen, tanssitaiteen, esitystaiteen sekä valo- ja äänisuunnittelun jatkotutkintokoulutuksesta. Silloin aloittaneen ja edelleen jatkavan taiteellisen tutkimuksen professori Esa Kirkkopellon, Tutken johtajan, esitystaiteen ja -teorian professori Annette Arlanderin ja häntä seuranneen professori Soili Hämäläisen työn ansiosta sekä Teatterikorkeakoulun johdon tuella, keskuksesta on kehkeytynyt ainutlaatuista koulutusta tarjoava kansainvälinen edelläkävijä taiteellisen tutkimuksen alueella. Jatko-opiskelijoiden siirtyminen perusopetuslaitosten alaisuudesta yhteiseen tutkimuskeskukseen oli onnistunut ratkaisu. Syntyi aktiivinen, uudenlaista tutkimuksellista otetta luova yhteisö, jonka jäsenet tukevat ja oppivat toisiltaan. Sen ytimessä ovat omintakeista taiteellista tutkimustyötä tekevät ja keskuksen toimintaan sitoutuneet jatko-opiskelijat.
Menestystä osoittavat vaikka seuraavat seikat: Vuoden 2013 aikana on odotettavissa kymmenen väitöstilaisuutta ja useita lisensiaatin tutkimuksen tarkastustilaisuuksia. Helmikuussa toteutuu kolmas CARPA, kansainvälinen taiteellisen tutkimuksen kollokvio esittävien taiteiden alalla. Tutken henkilökunta on ollut mukana synnyttämässä ja toimittamassa internetpohjaista, ensimmäistä kansainvälistä taiteellisen tutkimuksen vertaisarvioitua julkaisua Journal of Artistic Research ja sen kotimaista versiota Ruukkua. Kuluvana vuonna yhteistyössä Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakoulun kanssa käynnistyi ensimmäinen taiteelliseen tutkimukseen keskittyvä tohtoriohjelma, TahTo. Keskuksen opetustarjontaa on jo muutaman vuoden toteutettu yhteistyössä Kuvataideakatemian kanssa. Sen alaisuudessa on toiminut useampia tutkimushankkeita. Lisäksi se on ollut mukana aloittamassa keskustelua Taideyliopiston postdoc-tasoisen tutkimusinstituutin luomisesta. Tutke on siis toiminnallaan ennakoinut Taideyliopiston syntyä ja verkottunut kansainväliseen esittävien taiteiden tutkimuskenttään.
Taiteellinen tutkimus on vakiinnuttanut paikkansa ja Tutkella on vahva näkemys sen luonteesta. Taiteellinen tutkimus on institutionaalista, taideyliopiston kontekstissa tehtävää, monialaista taiteilijalähtöistä tai taidepedagogista tutkimusta, jossa taiteen tekemisellä on keskeinen sija. Taiteellinen tutkimus harjoittaa rajankäyntiä ja tuottaa rajanylityksiä taiteen tekemisen ja tieteellisten lähestymistapojen välillä. Tässä rajankäynnissä taiteen luonteen ja keinojen kysyminen nivoutuu taiteellisen toiminnan dynamiikkaan, jossa eri elämän muodot ja ulottuvuudet kohtaavat ja läpäisevät toisiaan. Ei-tietäminen ja tietäminen, käytäntö ja teoria, tekeminen ja ajattelu, taiteellinen ja tieteellinen sekä taidemaailma ja akateeminen maailma kietoutuvat toisiinsa ja uusiutuvat muuntuen. Tämä rajankäynti on kysymisen työtä, joka edelleen todentaa ja edistää perinteisten taiteilijan ja tutkijan positioiden murtumista ja muuttumista. Mutta se vaikuttaa myös taiteen ja tieteen sisältöihin, muotoihin ja institutionaalisiin rakenteisiin. (www.teak.fi/tutkimus; Kirkkopelto 2008; Rouhiainen 2008; Borgdorff 2011)
Rajankäynnin harjoittamisena taiteellinen tutkimus on luonteva osa tämän hetkistä taiteen tilaa. Elämme aikaa, jossa taidelajien rajat ovat hämärtyneet. Esittävien taiteiden alueella esimerkiksi nykyteatteri, nykytanssi ja esitystaide muistuttavat yhä lähemmin toisiaan. Samankaltaisiin esitysratkaisuihin saatetaan kulkea erilaisista lähtökohdista käsin. Tekijöiden tausta ja toimintakontekstit määrittävät sitä nimetäänkö tekeminen vaikkapa teatteriksi tai tanssiksi. Myös taiteellinen toimijuus on muuttunut. Puhutaan uudesta taiteilijuudesta. Esitysten suunnittelu, toteutus ja esittäminen hakevat muotoaan tuottaen uudenlaisia vuorovaikutussuhteita esiintyjien, ympäristöjen ja yleisön välillä – uudenlaisia taiteellisen toimijuuden malleja. Kaiken kaikkiaan, taiteilijat toimivat moninaistuneissa ympäristöissä ja moninaistunein keinoin. Projektejaan toteuttaessaan he hyödyntävät yhä enenevässä määrin tutkivaa asennoitumista, pohdittua asemoitumista ja taiteellisen työn yhteiskunnallista kontekstualisointia. Yhtälailla humanististen ja yhteiskuntatieteiden alueella on tapahtunut muutoksia. Tutkimus on niissä ottanut askelia kohti esityksellisiä muotoja. Esimerkiksi niin sanottu performatiivinen tutkimus muodostaa laadullisen ja määrällisen tutkimuksen ohella kolmannen kategorian. Se hyödyntää analyyseissään ja johtopäätöstensä esittämisessä numeerisen ja kirjallisen materiaalin ohella muunlaista symbolista aineistoa, kuten materiaalisia käytäntöjä, kuvallisia ja äänellisiä elementtejä sekä elävää toimintaa. Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa toteutettava taiteellinen tutkimus osallistuu kriittisesti tämän tematiikan käsittelemiseen ja edistämiseen, yhtälailla kuin tuo esiin merkittäviä uusia kysymyksenasetteluja. Se on tutkimusympäristö, jossa on mahdollista kyseenalaistaa taiteellisia, taidepedagogisia ja yhteiskunnallisia käytäntöjä sekä synnyttää uusia olemisen muotoja ajankohtaisella tavalla. (Bolt 2008: Haseman 2008; 2010; Performative Social Science 2008; Lehmann 2009; Ruuksaken 2011)
Taiteellinen tutkimus on siis monialainen; monitieteinen, monimenetelmällinen ja monitaiteinen tutkimusala. Sen luonne, tavoitteet, asema, merkitys, arvot ja funktiot määrittyvät suhteessa toisiinsa taiteilijoiden, tutkijoiden, muiden toimijoiden sekä organisaatioiden ja instituutioiden toiminnallisessa vuorovaikutuksessa osana laajempaa yhteiskuntaa. Sisältöjä ei ole tarkasti ennalta määritelty, vaan synnyttäessään omaa uomaansa ala toimii eräänlaisena hedelmällisen kiistan maastona. Yliopistomaailmassa monialaisuutta on viimeaikoina pidetty yhtenä merkittävänä uudistumisen mahdollistajana. Se ei vain tuo eri aloja tai oppiaineita toistensa rinnalle vaan onnistuessaan asettaa niiden uskomukset, olettamukset ja toteutumisen ehdot kyseenalaistavaan ja transformatiiviseen kanssakäymiseen keskenään. Monialaisessa tutkimuksessa tämä tarkoittaa vähintään ajoittaista epävarmuuden ja epäselvyyden sietämistä ja erilaisten tekijöiden vaikuttavuuden ihmettelyä. Mutta onnistuessaan monialainen tutkimus tuo esiin, kirkastaa ja murtaa konventionaalisia ajattelun ja toiminnan muotoja sekä synnyttää uudenlaisia teorioita ja käytäntöjä, jotka edistävät taiteita ja avaavat niille uudenlaisia yhteiskunnallisia siteitä. (Haapala 2000; Moran 2002; Rouhiainen 2003)
Monialaisen tutkimuksen vaarana voi kuitenkin olla sekavuuteen juuttuminen tai pinnallisuuteen kiinnittyminen. Tästä syystä taideteoreetikko Hal Fosterin (1998) mukaan on syytä hyväksyä ja omaksua jokin oppiaine ennen siirtymistä sen rajoille tai rajojen yli. Jotta voi olla rajan ylityksiä, tulee myös tuntea ja tunnistaa rajoja. Taiteellisen tutkimuksen kohdalla omaksuttava oppiaine on nähtävä taiteeksi, tarkemmin taiteen tekemiseksi. Tämä on ja sen tulisi olla keskeinen lähtökohta Tutkessa tehtäville taiteellisille tai taidepedagogisille väitöstutkimuksille ja muulle tutkimukselle.
Taiteen tekeminen voidaan ymmärtää kriittiseksi ja materiaaliseksi ajatteluksi, joka hahmottaa ja kyseenalaistaa todellisuutta kokeilujen, keksintöjen ja innovaatioiden välityksellä. Taiteen tekeminen on aina reflektiivistä, vähintään siinä mielessä, että se kantaa mukanaan perinnettään, teorioita, käsitteitä, kokemuksia ja tulkintoja sen luonteesta samalla kun se luotaa todellisuutta. Se kehittyy edellisen taiteen uudelleen ajattelemisen myötä ja taiteen parhaimmat tulkinnat tai luennat ovat taidetta. (Steiner 1989; Haapala 2000; Borgdorff 2011)
Professori Kirkkopellon mukaan taiteelliseen toimintaan liittyy taiteellisessa tutkimuksessa lisäpiirre. Siinä taiteellinen työ muuttuu tutkimuksen mediumiksi tai välineeksi, joka sallii tietynlaisen kysymisen ja muutoksen samalla kun se tulee esittäneeksi muutoksen matkan. Taiteilija-tutkijan jäsentäessä taiteellista työtään, hän tulee siinä myös artikuloineeksi työnsä perusteita, vaiheita ja tavoitteita kriittistä julkista keskustelua varten. Yhtenä seurauksena tästä on, että hän muuttaa niin itseään taiteilija-tutkijana kuin taiteellisen työnsä luonnetta. Laajemmin katsottuna taiteellisesta työstä tulee keksinnön väline ja keksinnöt ovat aina mahdollisuuksia jonkin uuden perustamiselle. Herättäessään yleistä kiinnostusta ne voivat tuottaa kriittisiä muutoksia vallitseviin käsityksiin ja toimintatapoihin. (Kirkkopelto 2012)
Kulkiessaan muutoksen matkaa taitelija-tutkija on niin uppoutunut työhönsä, ettei mahdollisesti näe kuin satunnaisesti ja osittaisesti työnsä merkityksiä ja arvoa. Hahmottaakseen niitä hän tarvitsee tuekseen etäisyyttä tuovia keinoja, esimerkiksi dokumentointia, tutkimusmenetelmiä ja teoriaa, yhtälailla kuin kriittistä keskustelua vertaisryhmien, ohjaajien ja ulkomaailman kanssa. Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa pyritään tukemaan jatko-opiskelijan kykyä tuoda oma taiteellinen toiminta tutkimuksen piiriin tai muuntaa se tutkimustoiminnaksi monin tavoin: esitystoiminnan tuella, tutkijaseminaarein, ohjaajien palauttein, tarkastuslausunnoin, teemaseminaarien, asiantuntijavierailujen ja konferenssien avulla sekä digitaalisten ja verkkomuotoisten tutkimusjulkaisujen muodossa. Luovan rajankäynnin kannalta monipuolisuus ja verkostot tukevat jatko-opiskelijoiden yksilöllisten projektien toteutumista. Tähän uskon Taideyliopiston akatemioiden välisen yhteistyön tuovan uusia mahdollisuuksia. Mutta samalla kun Tutke toiminnallaan ylläpitää ja kehittää jatko-opiskelijoiden opiskelua ja tutkimustyötä, sen tavoitteena on yhtälailla kunnioittaa muutosta: rakentavaa epäselvyyttä ja ei-vielä-tietämistä mahdollisuutena kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja toimintatapoja ja löytää uusia juonteita taiteen tekemiseen ja sen ymmärtämiseen. Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen rakenteiden on siis oltava yhtälailla selkeitä kuin joustaviakin. Samalla kun se pyrkii avoimesti tukemaan yhteisönsä jäseniä, se kuuntelee ympäristöään ja herkistyy uusille vaikutteille. Kiitän mahdollisuudesta saada olla mukana keskuksessa tapahtuvan hedelmällisen rajankäynnin edistämisessä.
Kiitos.
Bolt, Bolt. 2008. “A Performative Paradigm for the Creative Arts?” Working Papers in Art and Design 5. http://sitem.herts.ac.uk/artdes_research/papers/wpades/vol15/bbful.html (15.11.2007).
Borgdorff, Henk. 2012. The Conflict of the Faculties: Perspectives on Artistic Research. The Netherlands: Leiden University Press.
Haapala, Arto. 2000. “Maailmassa-oleminen ja taiteilijan eksistenssi: askeleita eksistentiaaliseen estetiikkaan.” Teoksessa Elämys, taide, totuus: kirjoituksia fenomenologisesta estetiikasta, toim. Arto Haapala ja Markku Lehtinen, 121–156. Helsinki: Yliopistopaino.
Haseman, Brad. 2010. ”Rupture and Recognition: Identifying The Performative Research Paradigm.” In Practice as Research: Approaches to Creative Arts Enquiry, edited by Estelle Barret and Barbara Bolt, 147–158. London and New York: I.B. Taurus.
Haseman, Brad 2006. “A Manifesto for Performative Research.” Media International Australia incorporating Culture and Policy, theme issue Practice-led Research 118: 98–106. eprints.qut.edu.au/3999/ (10.2.2010).
Kirkkopelto, Esa. 2012. ”Inventions and Institutions: Artistic Research as a Medium of Change.” Julkaisematon puheenvuoro: Estetiikan seuran juhlaseminaari Aesthetics Today/ Estetiikka Tänään 1.3.2012, Tieteiden talo, Helsinki. (Julkaistaan ”Estetiikka tänään” Synteesin estetiikan teemanumero 2012I
Kirkkopelto, Esa. 2007. ”Taiteellisesta tutkimuksesta” Teatterikorkea/Teaterhögskolan 2: 20–29.
Lehmen, Hans-Thies. 2009. Draaman jälkeinen teatteri. Suom. Riitta Virkkunen. Helsinki: Like.
Moran, Joe. 2002. Interdisciplinarity. London and New York: Routledge, Taylor & Francis Group.
Performative Social Science. Forum: Qualitative Social Research 9 (2) 2008. www.qualitative-research.net/index.php/fqs/issue/view/10 (10.2.2010).
Rouhiainen, Leena. 2008. ”Artistic Research and Collaboration.” Nordic Theatre Studies 20: 51–60.
Rouhiainen, Leena. 2003. Living Transformative Lives: Finnish Freelance Dance Artists Brought into Dialogue with Merleau-Ponty’s Phenomenology. Acta Scenica 13. Helsinki: Theatre Academy.
Ruuskanen, Annukka. Toim. 2011. Nykyteatterikirja – 2000-luvun alun uusi skene. Helsinki: Like.
Steiner, George 1989. Real Presences. Chicago. The University of Chicago Press.
Konsepti, puhe ja tanssi: Leena Rouhiainen
Äänisuunnittelu: Antti Nykyri
Videon editointi: Riikka Theresa Innanen
Esityksessä käytetty video- ja äänimateriaali: Leena Rouhiaisen sydämen ultraäänitutkimus 5.10.2012. Ylilääkäri Vesa Järvinen, kliinisen fysiologian yksikkö, Hyvinkään sairaala.
Leena Rouhiainen ja otteita seuraavista teoksista:
Ahmed, Sara. 2010. ”Happy Objects.” In Melissa Gregg & Gregory J. Seigworth (eds.). The Affect Theory Reader. Durham & London: Duke University Press, 29–51.
Darwin, Charles. 2009/1872. Tunteiden ilmaisu ihmisissä ja eläimissä. Suom. Anto Leikola. Helsinki: Terra Cognita.
Gibbs, Anna. 2001. ”Contagious Feelings: Pauline Hanson and the Epidemiology of Affect.” Australian Humanities Review 24. www.australianhumanitiesre-view.org (10.10.2012).
Irigaray, Luce. 1996/1984. Sukupuolieron etiikka. Suom. Pia Sivenius. Tampere: Tammer-paino ja Gaudemus.
Lefebvre, Henri. 1991/1974. The Production of Space. Trans. Donald Nicholson-Smith. Malden USA, Oxford UK, Carlton Australia: Blackwell Publishing.
Massumi, Brian. 2002. Parables of the Virtual: Movement, Affect, Sensation. Durham & London: Duke University Press.
Nancy, Jean-Luc. 2010/1992. ”Corpus.” Suom. Susanne Lindberg. Teoksessa Sami Santanen (toim.). Filosofin sydän. Helsinki: Gaudeamus ja Helsinki University Press, 27–118.
Nancy, Jean-Luc. 2010/2000. ”Tunkeilija.” Suom. Elia Lennes ja Kaisa Sivenius. Teoksessa Sami Santanen (toim.). Filosofin sydän. Helsinki: Gaudeamus ja Helsinki University Press, 127–141.
Nietzsche, Friedrich. 1995/1907. Näin puhui Zarathustra. Suom. J.A. Hollo. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava.
Perec, Georges. 2002/1974. Tiloja/Avaruuksia. Suom. Ville Keynäs. Helsinki: Loki-kirjat.
Saint-Exupery, Antoine. 2001/1994. Pikku Prinssi. Suom. Irma Packalén. Porvoo: WS Bookwell Oy.
Spinoza, Benedictus de. 1994. Etiikka. Suom. Vesa Oittinen. Jyväskylä: Gummerus-kirjapaino Gaudeamus.
Annette Arlander, Kirsi Heimonen, Vesa Järvinen sekä esittävien taiteiden tutkimuskeskus ja opetusteatteri (TeaK)
Asettuessamme istumaan ruumiimme painautuu tuolin antamaa tukea vasten. Toisille meistä kehikko on luonteva kannetuksi tulemisen paikka. Toisille mukautuminen tuoliin ei välittömästi onnistu. Materiaaliset mittasuhteet eivät täsmää, ajatus vierailee edelleen äskeisessä kohtaamisessa tai vietetty uneton yö hämärtää kirkkaan tuntuman tästä hetkestä. Uppoudumme asettumaan.
Sali on pimeä, ja pimeys syleilee sanojen välistä hiljaisuutta tai kohinaa tai viereisten tilojen vaimennettua toimintaa. Saatamme kuulla jonkun huokaavaan, toisen rykivän tai vaihtavan asentoaan. Hahmotamme juuri ja juuri edessä istuvan ihmisen ääriviivat, tunnemme viereisen lämmön ja tuoksun, ehkä kuulemme oman hengityksemme, sydämen lyöntimme tai ajatustemme äänen.
Tuntomme vaeltaa valitsemassaan maastossa näin vierivieressä istuessamme ja jonkin tapahtumista odottaessamme.
Jotain on tiedossa.
Kuvittele, että huomiosi kiinnittyy edessäsi avautuvaan mustavalkoisen rakeiseen kuvaan. Tummaa taustaa halkoo liikkuvaa ainesta sisältävä kartio, jonka yhdelle kyljelle merkityllä viivaimella on numerot viisi ja kymmenen: tuumia, senttimetrejä tai millimetrejä, sitä ei kerrota.
Toisille meistä hetki sitten aavistettu, nyt näkyvä, kartio muistuttaa jostakin: televisioruudun kohinasta, mikroskoopin näkymästä, soluista, orastavasta elämästä tai ruumiin elimestä, ehkä.
Kun kuvaa tallennettiin oli juuri tapahtunut seuraavaa:
Ensin ei mitään, sitten tunnistettava puristus. Liikkeetön liike. Piina.
Oletko sinä koskaan kokenut pysähtyneisyyttä?
On niin, että: Ruumiit eivät saavu perille neutraaleina: Bodies do not arrive in the neutral. How we arrive, how we enter this or that room, will affect what impressions we receive. After all, to receive is to act. (Ahmed 2010, 37)
Asia tuntui rytmin loppumiselta, hetkelliseltä tyhjyydeltä, kardiografia kuvasi liikettä sisältäpäin.
Tilat ovat moninkertaistuneet, jakaantuneet ja erilaistuneet. Nykypäivänä niitä on kaikkia kokoja ja kaikkia laatuja, kaikkiin käyttötarkoituksiin ja kaikkiin tarpeisiin. Eläminen on siirtymistä tilasta toiseen vältellen kolhuja mahdollisimman hyvin. (Perec 2002/1974, 14)
Silloin sydän lyö tasaisen hiljaa eikä vastaa.
Minä: En ollut tuntenut ”oman sydämeni” lyövän, vaan tuohon hetkeen saakka se oli ollut tuntemattomissa kuin jalkapohjat kävellessä (Nancy 2010/2000, 129).
Mutta: Sydän, joka lyö yötä päivää, keskeytymättä niin ihmeellisen säännöllisesti, on tavattoman herkkä ulkoisille kiihokkeille (Darwin 2009/1872, 66).
Huomaatko sinäkin, että alkutilanteen jälkeisillä muutoksilla ja tapahtuman etenemisellä on jo tehonsa: hengitys syvenee, kämmenet ja huulet kihelmöivät, korvat sirisevät vaikka sääret ja jalkaterät odottavat vielä heräämistään.
Kun mielemme on jonkin tunteen vallassa, se näkyy ruumiimme liikkeissä, mutta tässä tulee tavan ohella mukaan toinenkin seikka, nimittäin hermovoiman suuntautumaton tulva (Darwin 2009/1872, 38).
Jotain on tiedossa.
Sykevälivaihtelu.
Elävyyden mahdollisuus, pinnan alla kytevä kaipuu/halu/intensiteetti hiljaisessa ilmiasussaan.
Sinun ruumiissasi on enemmän järkeä kuin sinun parhaassa viisaudessasi. . . Ruumis on suuri järki, moneus. (Nietzsche 1995/1907, 41, 42)
Niinpä: Bodies can catch feelings as easily as catch fire: affect leaps from one body to another, evoking tenderness, inciting shame, igniting rage, exciting fear (Gibbs 2001, 1).
Sydän, iho ja aivot ovat ulkopuolisuuttaan. Osallisuus toteutuu ennen tunnistamista.
Muu, muut puhuvat meissä – tässäkin kohtaa, minussa ja sinussa.
Silloinkin kävi niin. Kohtaamisen liikkeet kuljettivat huomaamattomasti toiseen paikkaan. Edessä näkyvä kuva on menneen kartta, olen edelleen siinä, mutta myös tässä ja kohta tuolla, niin kuin sinäkin.
Ruumiiden väli ei varaa mitään muuta kuin ulottuvuuden, joka on (itse res,) areaalinen reaalisuus, jonka mukaan ruumiit sattuvat altistumaan keskenään. Ruumiiden-välissä on kuvien tapahtumapaikka. . . Ruumis on toisille ruumiille tarjottu kuva, kokonainen korpus ruumiista ruumiiseen jännitettyjä, kuvia, värejä, paikallisvaroja, fragmentteja, rakeita, nännipihoja, kynsiä ja niiden kuuntäpliä. . . (Nancy 2010/1992, 119)
Pitää siis kysyä: Entä paikka ja niiden sijainti? Astiat? Paikka muovautuisi toisesta toiseen, sisältä ulos ja ulkoa sisään. Se kääntyilisi ja vääntyilisi itsen ympäri, toisen läpi kulkien lakkaamatta menneen ja tulevan välissä. (Irigaray 1996/1984, 59)
Pitää kysyä koska: Ruumis on aina lähdössä, liikahtamaisillaan, putoamaisillaan, erkaantumaisillaan, siirtymäisillään sijoiltaan (Nancy 2010/1992, 50).
Mutta: Ihminen ei voi ajatella syvällisesti ja samalla harjoittaa äärimmäistä lihasvoimaa (Darwin 2009/1872, 69–70).
Ruumiit eivät ”tiedä”, eivätkä ne ole ”tietämättömiäkään”. Ne ovat muualla, muualta, muuten. (Nancy 2010/1992, 101)
Pysy liikkeessä: pysyä liikkeessä vai seisahtua sittenkin loputtomaan virtaan.
Actually existing, structured things live in and through that which
escapes them (Massumi 2002, 35).
Poissa-olo tässä: siinä on ruumis, psyykeen ulottuvuus (Nancy 2010/1992, 118).
Ruumis ei ole ”oma”, se on omaksi ottava/luopuva. (Nancy 2010/1992, 102).
Olemme joukko varioivasti pamppailevaa vaikuttunutta ja vaikuttavaa rakenteellista aineitta, joka loistaa poissaolostoon käsin tässä.
The heart as lived is strangely different from the heart as thought and perceived (Lefevre 1991/1974, 40).
Kukaan ei ole tähän mennessä määritellyt mihin ruumis pystyy. . . Tämä jos mikään osoittaa ruumiin pystyvän pelkästään oman luontonsa lakien varassa paljoon sellaiseen, jota sen oma tajunta voi vain ihmetellä. (Spinoza 1994,140, 141)
Ihmettely on toisen saapumista tai tapahtumista. Uuden tarinan alku? (Irigaray 1996/1984, 94)
Ihmetteletkö sinä nyt sydäntäsi, sydämelläsi?
Jotain on tiedossa
Altistumme ja äidymme.
Herkkätuntoinen ruumis: sipaista, hipoa, pusertaa, painaltaa, kiristää, silottaa, raaputtaa, hangata, hyväillä, tunnustella, hypistellä, muovata, hieroa, syleillä, puristaa, lyödä, nipistää, purra, imeä, katsella, sietää, hylätä, nuolla, heiluttaa, katsoa, kuunnella, vainuta, maistaa, välttää, suudella, tuudittaa, tasapainottaa, kantaa, punnita. (Nancy 2010/1992, 97).
Näitä jatkamme. . .
Hyvästi, kettu sanoi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: ainoastaan sydämellään näkee hyvin. . . . Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. (Saint-Exupery 2001/1994, 72)