Tanssi 1/91, Anne Makkonen, asiavirheitä korjattu 2002
Suomalaisen tanssin ja baletin kehityssuunnat olivat vastakkaiset 1940- ja 1950-luvuilla. Nuo vuosikymmenet merkitsivät vapaalle tanssille kamppailua olemassaolosta ja baletille nousun ja kukoistuksen alkua. Sodan jälkeisestä Suomesta ei löytynyt riittävästi resursseja kahden eri tanssilajin tason kohottamiseen. Lisäksi saksalaisen Ausdruckstanzin taiteellisen tason romahdus Hitlerin vallan aikana heijastui myös Suomen vapaaseen tanssiin, joka oli ennen sotaa saanut päävaikutteensa ja inspiraationsa juuri saksalaisesta tanssista. Ausdruckstanz eli ilmaisutanssi on yhteisnimitys Keski-Euroopassa, erityisesti Saksassa ennen toista maailmansotaa esiintyneille erilaisille varhaisen modernin tanssin suuntauksille.
1920- ja 1930-luku olivat vapaan tanssin kehityksen vuosikymmeniä Suomessa. Useat Maggie Gripenbergin ensimmäisen polven oppilaat, kuten Irja Hagfors, Sari Jankelow, Ester Naparstok, Marianne Pontan ja monet muut, antoivat soolonäytöksiä. Uusia tanssi- ja liikuntakouluja perustettiin. Suomalaiset tanssijat opiskelivat ja työskentelivät saksalaisissa liikuntakouluissa, teattereissa, oopperoissa ja tanssiryhmissä. Ausdruckstanzin kuuluisat nimet Mary Wigman, Harald Kreutzberg, Kurt Jooss ja Trudi Schoop vierailivat Suomessa. Maggie Gripenberg voitti Brysselin kansainväliset koreografiakilpailut 1939. Aktiivisesta toiminnasta huolimatta vapaa tanssi ei kuitenkaan onnistunut ennen sotaa vakiinnuttamaan asemaansa ammattimaisena tanssilajina. Yhtään pysyvää, palkattua ammattiryhmää ei syntynyt. Tanssijoiden koulutus oli pienten yksityisten koulujen ja ulkomaisten opintomatkojen varassa. Esitysten taiteellinen ja tekninen taso vaihteli runsaasti ja tanssikriitikoille tuotti vaikeuksia arvottaa uuden tanssilajin eri piirteitä.
Sodan päätyttyä suomalaisen vapaan tanssin asema muuttui. Liittolaisuus Saksan kanssa oli ohi, ja suomalainen kulttuuri suuntautui kohti anglosaksisia maita. Tanssijoiden opinto- ja työmatkat Saksaan loppuivat, samoin saksalaiset tanssijavierailut Suomeen. Suomen tanssitaiteen edistämiseksi vuonna 1937 perustettu Suomen Tanssitaiteilijain Liitto (STTL) jakautui balettijaostoksi ja vapaan tanssin jaostoksi 1945. Jako katkaisi vapaan tanssin ja baletin vähäisetkin yhteydet toisiinsa ja syvensi niiden välistä vastakkainasettelua. Vapaa tanssi oli eristyksissä sekä ulkomaisista että kotimaisista vaikutteista. Sen oli selvittävä omien harrastajiensa aktiivisuuden varassa Suomessa, joka kamppaili sodan jälkeen taloudellisten ja poliittisten ongelmien kanssa. Edellytykset uuden, vielä vakiintumattoman, tanssilajin kehittymiselle olivat kaikkea muuta kuin hyvät.
Vapaan tanssin muuttuneen tilanteen vaikutukset eivät näkyneet heti. Saattoi ehkä ajatella, että sodan takia Saksasta Suomeen palanneet tanssijat kuten Irja Hagfors, Sari Jankelow, Hagar Lehtikanto ja Ester Naparstok nostaisivat vapaan tanssin ammattitasolle. Niinpä toiminta käynnistyi sodan päätyttyä entisten mallien mukaan. Muutamia soolonäytöksiä järjestettiin, tanssikoulujen oppilaat esiintyivät ja vapaan tanssin edustajat osallistuivat menestyksellisesti Tukholman (1945) ja Kööpenhaminan (1947) kansainvälisiin koreografiakilpailuihin. Vuonna 1948 vapaan tanssin jaosto elätteli toiveita jopa säännöllisistä, kerran kuussa järjestettävistä näytöksistä. Niiden avulla oli tarkoitus yhdistää liikuntakoulujen voimavarat ja esitellä uusia koreografioita. Jaoston ja sen jäsenten voimat riittivät kuitenkin vain kahteen matineaan keväällä 1948. Lisäksi Elsa Puolanteen, Ester Naparstokin ja Maggie Gripenbergin valioryhmät järjestivät omia näytöksiään, esimerkiksi Puolanne -ryhmä teki kesällä 1945 puolentoista kuukauden kiertueen esiintyen 36 eri paikkakunnalla.
Saavuttaessa 1950-luvulle monet tekijät, kuten ulkomaisten vaikutteiden puute, talousongelmat, tanssikoulujen eristäytyneisyys, tanssikoulutuksen rajoittuneisuus sekä asiantuntevan ja kannustavan kritiikin puute, alkoivat lamaannuttaa vapaan tanssin toimintaa. Ester Naparstokin ja Elsa Puolanteen valioryhmät hajaantuivat vuoden 1952 aikana ja yli 70-vuotiaan Maggie Gripenbergin aktiivivuodet olivat jo takanapäin. Vapaan tanssin opetus keskittyi yhä enemmän lapsiin ja harrastajiin. Esitykset muuttuivat oppilasnäytöksiksi ja lyhyiksi irrallisiksi numeroiksi STTL:n juhlanäytöksissä.
Kesinä 1950 ja 1951 toistakymmentä vapaan tanssin edustajaa osallistui Ruotsin Tanssipedagogiliiton järjestämille kursseille, joiden vapaan tanssin opettajana toimi Kurt Joossin monivuotinen yhteistyökumppani Sigurd Leeder. Tukholman kurssit herättivät vapaan tanssin jaoston hallituksessa ajatuksen kutsua Harald Kreutzberg opettamaan Suomeen sekä rohkaisivat muutamia nuoria tanssijoita aloittamaan opinnot ulkomailla. Kesti kuitenkin kaksi vuotta, ennen kuin kiireisen Kreuzbergin vierailu ja tanssikurssi toteutuivat syksyllä 1953. Kreutzbergin kurssi sai innostuneen vastaanoton, ja vuodesta 1955 lähtien vapaan tanssin jaosto järjesti vuosittain oman kesäkurssinsa. Aluksi (1955–1958) kurssien opettajina toimi eurooppalaisia tanssipedagogeja, joiden opetus pohjautui niin kutsuttuun Jooss–Leeder metodiin. Tämä oli ainut Ausdruckstanzin suuntauksista, joka oli jatkanut kehittymistään toisen maailmansodan jälkeen.
Vapaan tanssin jaoston vuosittaiset kesäkurssit antoivat uusia vaikutteita, innostivat yksin puurtavia opettajia, paransivat ja monipuolistivat teknistä osaamista ja korvasivat kalliita opintomatkoja ulkomailla. Ne eivät kuitenkaan lyhyen kestonsa, viikosta kahteen, takia pystyneet viemään vapaan tanssin kehitystä eteenpäin.
Kuuden vuoden tauon jälkeen, keväällä 1956, vapaan tanssin jaosto järjesti jälleen näytöksiä. Niiden tarkoitus oli tarjota nuorille, erityisesti ulkomailla opiskelleille tanssijoille, kuten Anneli Wallasvaara, Elva Molin ja Chira Lönnberg, mahdollisuus esittää teoksiaan ilman taloudellisia riskejä. Vapaan tanssin jaoston siipien suojassa syntyi ensimmäinen Praesens-ryhmä, jonka taival jäi vielä tuolloin lyhyeksi, ainoastaan kaksi esitystä Helsingissä ja yksi Turussa.
Alkoi näyttää siltä, ettei eurooppalainen moderni tanssi pystynyt elvyttämään vapaata tanssia uuteen nousuun. Lähestyessä 1960-lukua amerikkalainen moderni tanssi saapui Suomeen. Laura Sheleen opetus vapaan tanssin jaoston kesäkurssilla 1959 tutustutti suomalaiset tanssijat ensimmäisen kerran Graham-tekniikkaan. Kaksi vuotta myöhemmin, 1961, Riitta Vainio palasi Suomeen opiskeltuaan kaksi vuotta modernia tanssia Phildelphian musiikkiakatemian tanssiosastossa. Vuonna 1961 Vainio perusti Modernin tanssin liikuntakoulun, vuodesta 1962 Modernin tanssin koulu, joka oli ensimmäinen amerikkalaisen modernin tanssin opetukseen keskittynyt tanssikoulu Suomessa. Koulun edistyneimmistä oppilaista Vainio kokosi esiintyvän ryhmän. Hieman aikaisemmin oli myös Praesens-ryhmä syntynyt uudelleen Ritva Arvelon johdolla. Näin oli lähes 10 vuoden jälkeen perustettu kaksi esiintyvää ryhmää. Vainion ryhmä tukeutui täysin amerikkalaiseen moderniin tanssiin, mutta Praesens-ryhmä yhdisteli esityksissään aineksia vapaasta tanssista, naisvoimistelusta ja amerikkalaisesta tanssista.
Martha Grahamin seurue vieraili Helsingissä 1962. Grahamin tanssijoiden tekninen taituruus ja esitysten loistokkuus valloitti suomalaiset nuoret tanssijat. Heidän kiinnostuksensa siirtyi vapaasta tanssista amerikkalaisen modernin tanssin mahdollisuuksiin.
Vapaa tanssi säilyi Suomessa hengissä aina 1960-luvulle asti. Se ei koskaan saavuttanut ammattilaistasoa, mutta sitä harrastettiin edelleen useissa liikuntakouluissa. Kun amerikkalainen moderni tanssi saapui, Suomessa oli tanssin harrastajia, yleisöä ja kouluja, jotka olivat avoimia ja kiinnostuneita uusista vaikutteista. Siirtymä vapaasta tanssista amerikkalaiseen moderniin tanssiin oli looginen jatko tanssin laskevalle kehityskaarelle.
Monilla amerikkalaisen tanssin ensimmäisen sukupolven edustajilla Suomessa on suoria tai sukulaisyhteyksiä vapaaseen tanssiin. Esimerkiksi Riitta Vainio aloitti liikuntaharrastuksen Mirjam Viippolan koulussa, Sinikka Gripenberg oli Kaarina Mansikkalan oppilas ja apuopettaja, Mirja Tukiaisen äiti Annikki Tukiainen (os. Karttunen) tanssi Maggie Gripenbergin ryhmässä ja Tommi Kitin äiti Vappu Kitti (os. Mäkinen) puolestaan Puolanne-ryhmässä.
Loogiselta tuntuu myös ajatella, että Suomessa nykyisin moderniksi tanssiksi kutsuttu tanssilaji sisältää aineksia paitsi amerikkalaisesta modernista tanssista myös vapaasta tanssista. Mitä nuo ainekset ovat on jo uuden tutkimuksen aihe.