Irma Vienola-Lindfors Virpi Laristo, vahva ja aina valmiina

Irma Vienola-Lindfors Virpi Laristo, vahva ja aina valmiina

Tanssi 2/96, Irma Vienola-Lindfors
Virpi Lariston tanssiharrastus alkoi jo kolmivuotiaana Anitra Karton koulussa, mutta toden teolla se alkoi vaikuttaa hänen elämäänsä seitsenvuotiaana, kun hän tuli oppilaaksi oopperan balettikouluun.

Silta pitäen Virpi Laristo on tanssinut, opettanut, harjoittanut, toiminut alan järjestötehtavissä, kuten Suomen Tanssipedagogiliiton puheenjohtajana vuodesta 1979 lähtien, ja kirjoittanut oppikirjan baletin pedagogiikasta. Hän laati myös tärkeitä hakemistoja ja kokosi tanssijoiden henkilömatrikkelin Suomen Kansallisbaletin historiaan vuosilta 1922–1972 ja teki suurtyön Taidetanssi Suomessa -kirjan tarkastajana. Parhaillaan hän järjestää oopperan valokuva-arkistoa.

Virpi Laristo on Airi Säilan oppilas, joka joutui kokemaan opetuksensa puutteet, kun venäläiset pedagogit tulivat tuomisinaan koulu, jonka veroista ei Suomessa ennestään ollut. Balettilaisilla oli kova työ korjata jo tavaksi tulleita virheitä, ja joskus tuntui, että olisi ollut helpompaa aloittaa aivan alusta.

Säilä kuului siihen opettajapolveen, joka ei osannut kannustaa vaan uskoi ankaruuteen. Tosin myöhemmin kävi ilmi, että hän moitti edessä ja kiitteli takanapäin.

Parasta Airi Säilän työssä noina ankeina aikoina oli hänen perustamansa Suomalaisen oopperan lapsibaletti, joka matkusteli neljä vuotta ja esiintyi kotimaan ohella myös Norjassa ja Ruotsissa.

– Olin 12-vuotias, kun pääsin Ruotsissa nauttimaan hedelmistä ja makeisista, jotka olivat yhtä ihmettä meille pula-ajan lapsille. Norjassa asuimme perheissä, ja minunkin isäntäväkeni vaatetti minut kokonaan uudelleen, köyhästi puettuja kun olimme koko joukko.

Muistan myös pitsiset ikkunaverhot, jotka uhrattiin tyttöjen pukuihin Moskovski-valssissa. Se oli Airin koreografia, jota Maija-Liisa Kähö, Raimo Virta ja minä tanssimnme kunnes kasvoimme ulos puvuista ja oli hankittava uudet. Kestosuosikkeihin kuului myös Auroran häät Saxelinin koreografiana. Tanssin jo silloin Sireenihaltijattarena, ja Jalokivissä pelkäsin aina kaksoispiruettia.

Illalla näyttämöllä

Oopperassa 10-vuotias Virpi sai ensimmäisen palkkionsa, kokonaista 50 markkaa, baletista Onnen linna. Talon silloinen johtaja Oiva Soini tarjosi hänelle sopimusta jo 1951, mutta Virpi oli päättänyt käydä koulun loppuun ja kirjoitti ylioppilaaksi 1954.

Lukioaikana hän tanssi muun muassa kaksi vuotta Ruotsalaisessa teatterissa, josta Alfons Almi kävi hakemassa hänet oopperan Joutsenlampeen sillä myönnytyksellä, ettei hänen tarvinnut osallistua avustajatehtäviin. Hänhän oli jo 1950 ollut mukana Joutsenlammen corps de ballet’ssa, kun Alfons Almi vei teoksen kesäkiertueelle ympäri Suomea.

Virpi kiinnitettiin balettiin heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen, ja pari vuotta myöhemmin hän yleni solistiksi. Aluksi hän yritti opiskella yliopistossakin, mutta se kävi mahdottomaksi, sillä pienen balettikunnan työtaakka oli suuri ja lisätunnit Airi Säilän luona veivät aikaa nekin. – Silloin joutui moneen tanssiin ihan kylmiltään, mutta hyvää lienee tarkoittanut jugoslavialainen balettimestarimme Dmitri Parlic verratessaan Doris Lainetta ja minua kahteen sirkushevoseen, jotka olivat aina valmiina ja kunnossa.

Hyviä rooleja

Virpi osallistui baletin matkoihin muun muassa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. Edellisellä oli mukana vain pieni ryhmä, joka tavallisesti herätettiin aamulla klo 6, matkusti koko päivän bussissa ja oli seuraavassa kohteessaan illalla. Näytöksiä matkalla, joka kesti yli kolme kuukautta, oli yli 60. Siihen kuului myös Kuuban-vierailu, mutta henki oli hyvä, parempi kuin kiertueella Etelä-Amerikassa.

Kun George Gé tuli toistamiseen balettimestariksi 1955, hänellä oli selvät, aina toistuvat ohjeet tanssijoille: spela mera, reagera, dominera, promenera och visa era tänder om ni har.

Parhaat tehtävänsä Virpi Laristo esitti 1960-luvulla.

– Sain yhden kerran tanssia Bahtshisarain suihkulähteen surumielisen Marian, luultavasti siksi, että baletin ykkösketju oli vierailulla Moskovassa ja kakkosketju Tallinnassa. Ruususen Sireenihaltijattaren lisäksi esitin myös Gisellen Myrthan Tamara Nikitinan harjoittamana, ja se oli parasta antia uralleni. Kun sitten Landerin Etydit tuli ohjelmistoon 1965, päätehtävä uskottiin aluksi vain Doris Laineelle. Onneksi istuin saadessani kuulla, että Lander oli valinnut minut sen toiseksi esittäjäksi. Tehtävä sisälsi vaikeita piruettisarjoja, ja kaiken huippuna oli hyppyfouetté, jota ei ole sen koommin täällä nähty eikä sitä tehty Pariisin oopperassakaan. Opettajistaan Virpi nostaa esiin Nora Kissin, Baltstshejevan ja Danilovan.

Kansallisbaletin nykyinen ohjelmisto on hänen mielestään epätasainen klassisen tanssin suhteen. Siinä ei saisi olla taukoja heikentämässä tanssijoiden kuntoa, eikä liene hyväksi sekään, että seurueen opettajat vaihtuvat tuhkatiheään. Kun tanssijat ennen saivat rasitusvammoja liiasta työstä, nykyiset ongelmat näyttävät enemmänkin olevan psyyken puolella.

Lariston suvussa ei ole ollut tanssijoita, mutta Virpin isä lauloi niin hyvin, että Mäntsälän kunta olisi ottanut hänet kanttorikseen, jos köyhällä pojalla olisi ollut varaa opiskella. Sen sijaan Virpi esiintyi isän kanssa Talonmiesten yhdistyksen juhlissa, toinen tanssi ja toinen lauloi.

Lariston mielestä ura oopperassa oli upeaa aikaa vaikkei kaikkia toiverooleja saanutkaan tanssia. 23 vuoteen mahtui paljon matkoja. Oopperassa hän myös kohtasi aviomiehensä, rakastetun Usko Viitasen, joka valoi lauluunsa tulta ja tunnetta kuin ei ehkä kukaan toinen.