Jacobus Petri Chronander

Jacobus Petri Chronander

Jakob Persson Chronander (1623–1689) oli syntynyt Ruotsissa Itä-Göötanmaalla. Hän tuli Turkuun opiskelemaan 1643 ja osoitti pian lahjakkuutta juhliin sepitettyjen runojen kirjoittajana. Erilaisten rytmiikoiden ja runotyylien harjoittelu oli ajan opiskelijoiden arkipäivää. Hänen merkittävimmät teoksensa ovat kaksi painettua näytelmää Surge! ja Bele-Snack. Niiden lisäksi hän kirjoitti ainakin yhden painetun puheen eli oration sekä hautajaispuheen, molemmat ajan kirjallisia konventioita. Klassikoiden ankara opiskelu vaatii ilottelun ja naurun, johon myös omat kouluaikansa muistavat professorit vapautuneesti saattoivat yhtyä: nokkelat uusio-sitaatit ja kvasi-sitaatit olivat tietysti sisäpiirihuumoria.

Jakobin aiemmasta toiminnasta ei tiedetä, mutta Surgessa osoitettu kirjallinen ja näyttämöllinen lahjakkuus viittaavat varhaiseen ja runsaaseen harrastukseen. – Chronander ei varmaan ehtinyt oppia suomea, enempää kuin ruotsinkielinen opiskelijajoukko tarvitsi selviytyäkseen Turkua ympäröivällä maaseudulla. Surgen tekstissä on yksi sana suomea, ja hänen toisessa näytelmässään Kosiopuhetta, pari riviä enemmän. Jälkimmäisen näytelmän talonpoikaiskohtauksia ei koskaan painettu, joten asia jää auki. Oliko larvatorien improvisoinnissa suomea, on vaikea tietää ja saattoivathan tällaiset apuhahmot toimia juuri kaksikielisesti. Surgelta oltiin ensin eväämässä painatuslupaa, koska sitä pidettiin liikaa Studentes-näytelmän plagiaattina. Michael Wexioniuksen sana sen puolesta painoi asiassa.

Opiskelijana Chronander päästi hovioikeuden asessorin, Petrus Vigeliuksen suojelukseen ja saattoi myöhemmin seurata istuntoja ja kuunnella keskusteluja. Tämä yhteys hovioikeudessa esille tuleviin loputtomiin riita-asioihin, juuri voutien veronkannon ja talonpoikien välillä, antaa näytelmälle ja sen kirjoittajan intentioille erityistä merkitystä. Hovioikeuden näkövinkkelistä saattoi opiskelija saada hyvän näkökulman maan hallinnon ongelmiin, voutien vaatimiin lahjuksiin, talonpoikien pelkäämään väkivaltaan, sotilaiden tekemiin raiskauksiin, joiden seurauksia talonpojat saivat kantaa. Siksi Surgen talonpoikaiskohtauksiinkin on rakennettu sisään ihanne sopimusyhteiskunnasta, jossa talonpojat maksavat asiaankuuluvasti veronsa, mutta vastaavasti voudit ja sotilaat eivät saa syyllistyä väärinkäytöksiin. Kaksi vuotta myöhemmin näytelmänsä esipuheessa hän vielä erityisesti kiittää Jöns Kurkea siitä hyödystä, minkä käytännön ja teorian yhdistämisen hänelle hovioikeudessa auskultoiminen on mahdollistanut.

Enhän voi ohittaa sitä suurta suosiota joka joitain aikoja sitten Teidän Armoltanne on tullut osakseni, loistavien lakitieteen opintojen vaatimattomana harjoittajana, sekä että akateemisia opintojani olen saanut ryhtyä suorittamaan Teidän Armonne ja kuninkaallisen hovioikeuden korkeimmalla luvalla: kollegiumin korkeanviisasta puhetta, hyödyllisiä diskursseja ja tarkkanäköisiä tuomiota kuulla ja todistaa, ja siis teorian käytäntöön yhdistää, minkä minä kiitollisella sydämellä tunnustan ja mikä vaatimattomassa edistymisessäni ei ole ollut lainkaan pieni etu ja joudutus. (Ingelius 1861, p 124; Hanselli 1876, p 95, suom PP)

Chronander sai valmiiksi lakitieteen tohtorin väitöskirjansa 1651, ja hän on eräs suhteellisen harvoja juridiikasta tohtoriksi väitelleitä 1600-luvun Turussa. Se käsitteli ruotsalaisen lain sovelluksia. (Hanselli, p vii; Heikel 1940, p 91) Chronanderin myöhemmistä vuosista tiedetään melko vähän, paitsi, että hän vietti joitain vuosia lakiasiain virkamiehenä Ruotsin Pommerissa ja vuodesta 1660 Gotlannissa, missä hän kuoli pormestarina tai korkeana virkamiehenä Visbyssä 1689. (Hanselli 1876, p vii; Ingelius 1861, p 127)

Surgen esityksessä Jakobus Petri Chronander nimittäin itse myös näytteli Circeiusta, jolla on pisimmät puheet ulkoa opeteltaviksi ja parhaat kohtaukset näyteltäviksi. Tämä myös oli moraalisesti vähiten kunniallinen hahmo. Toisaalta tovereiden edessä näytteleminen oli ilo ja mahdollisuudet keskinäisiin ironioihin selvät. Enimmät muutkin esiintyjät olivat Ruotsin puolelta. Painetun kirjan luettelossa on 41 näyttelijää, eli käytännössä lähes kaikki Akatemian opiskelijat, mutta vain yhdeksällä heistä oli kotipaikka Suomen maakunnissa (=natio). Se taas ei sano äidinkielestä välttämättä, koska Uudeltamaalta, Ahvenanmaalta ja Pohjanmaalta tulevien äidinkieli saattoi olla myös ruotsi. Sukuniemien perusteella vain kaksi olisi suomenkielistä (Hermainen, Kerconius), jotkut nimet voivat olla käännöksiä (Gammal, Kort).

SYNOPSIS Surge!

Palladiusta, hyvää opiskelijaa näytteli Olaus Olai Wexionius, Michael Wexioniuksen veli. Yksi suomalaisista näytteli kunnon talonpoikaa Styrbiörniä, mutta näytelmän ainoa suomenkielinen sana ”arme-mies”? ei ollut hänen repliikissään. Mikä sinänsä ei vielä todista, etteikö suomea olisi voitu heittää sekaan enemmänkin, esimerkiksi kapakassa, jossa myös larvatores varmaankin olivat mukana. Koska he kuitenkin olivat ruotsinmaalaisia on suomi heidän suussaan ollut mukana vain kuriositeettina. Opiskelijapojat näyttelivät tietysti myös naisten roolit, reaaliset ja allegoriset, vieläpä Cupidon.

Bele-Snack – Jakob Chronanderin toinen näytelmä nähtiin kahdesti Jöns Kurjen ja Christina Hornin mahtihäiden aikaan 31.7. 1649 akatemiatalossa esitettynä.

Kaunopuhetta tai Kosiopuhetta -näytelmässä naimattomuutta saa puolustaa Acolastus-niminen henkilö, joka nimi esiintyy Tuhlaajapojan tuhlaajaveljenä. Siihen liittyi lisäksi opiskelijahahmoja ja muita alempaan säätyyn kuuluvia henkilöitä. Kiinnostavin siinä tietenkin on kohtaus, jossa keskellä ruotsinkielistä näytelmää opiskelija kohtaa talonpoikaistuvassa liudan pienokaisia, jotka selvällä suomella nimittävät opiskelijaa isäkseen ja vaativat leipää: ”Hywä faari, anna leipe, anna leipe!” Varsinaiset talonpoikaiskohtaukset olivat koomisuudessaan ja ilmeisesti karkeapuheisuudessaan (ja laveudessaan) sellaiset että ne jätettiin painamatta, mikä tietysti on meille suuri vahinko.

Tämä näytelmä on paljon vähemmän toiminnallinen ja edellyttää lukijalta erityisen hyvää barokinaikaista kirjallista sivistystraditiota auetakseen. Sen syntyminen osoittaa, miten Turun opiskelijateatterissa tavallaan pyrittiin yhdistämään kouluteatteritraditio ruhtinaiden huvitarpeisiin. Ruhtinaat antoivat opiskelijoiden viihdyttää – ja haastaakin itseään älyllisesti – sisälsiväthän tekstit paljon filosofista pohdiskelua ja argumentointia.