Pyhä Henrik -näytelmän kuviteltua dramaturgiaa

Pyhä Henrik -näytelmän kuviteltua dramaturgiaa

Seuraava on dramaturgista kuvitelmaa, jossa on sijoitettu yhteen kahta eri ainesta. Piispa Henrikin surmavirren eri versioita vertaamalla Martti Haavio on koonnut (1948) kansanrunouden tutkimuksen menetelmää käyttäen kaavion kansanrunon eri toisinnoissa esiintyvistä runon episodeista ja rakentanut näin eräänlaisen peruskaavan tapahtumista. – Tämän maallisen lähteen rinnalla on olemassa kirkollinen lähde, eli Piispa Henrikistä kertova legenda: Vita et miracula, Elämä ja ihmeteot. Olen seuraavassa yhdistänyt nämä kaksi rakentaen kuvitteellisen Henrikiä koskevan näytelmän maksimaalisen rungon.

Tärkeää on huomata, miten dramaattisia ja näytelmällisiä episodit ovat. Mikäli tällaista näytelmää on ollut, on se voinut tietenkin sisältää vielä kaikkea muutakin.

Ritari (tai Ruotsin kuningas) Eerikin ja herra Henrikin syntymästä ja lapsuudesta kerrotaan. Ovat kasvaneet yhdessä. Tällä viitataan tietysti kirkon ja kruunun yhteyteen. Henrik ehdottaa ristiretkelle lähtemistä, johon Eerik kuitenkin suhtautuu epäröiden. Näin retken sotaisuus ruotsalaisten kannalta on tietysti häivytetty. Henrik esittää kuitenkin voiton ja kristinuskon leviämisen hyvänä mahdollisuutena Jumalan avulla. Kirkkolegendan mukaan Ruotsilla oli hyvä kuningas ja rauhallinen hallinto, kunnes suomalaiset aiheuttivat niin paljon harmia, että kuningas Erik joutui ottamaan piispa Henrikin mukaansa. Erityisen rohkeana ja kutsumustietoisena Henrik jäi maahan perustamaan kirkkoja. Hän luopui kirkollisesta rikkaudesta (mitä oli tärkeää korostaa) ja uhrautui Suomen kristikansalle.

Kerran Henrik tahtoi kirkolliseen kuriin vedoten ojentaa erästä murhamiestä. Tämä nimittäin ei ollut osoittanut katumusta, vaan todennut saavansa rikoksensa anteeksi Jumalan avulla tekemättä itse mitään. Henrik katsoi, että anteeksisaannin liiallinen helppous olisi tälle tästedes vieläkin yllykkeenä rikkomiseen. Legendassa murhamies surmanhimoisena hyökkäsi piispan kimppuun ja tappoi hänet julmasti.

Kansanrunossa kerrotaan kuitenkin sitä ennen Piispa Henrikin rekimatkasta ja tulosta Lalloilan taloon tai kylään versiosta riippuen. Piispa vaatii itsensä ja miehen kestitystä. (Aiheena kirkon ja kruunun kyyditysvelvollisuus oli hyvin ajankohtainen erityisesti 1300-luvulla, kuvitteellisen näytelmän esitysaikana. Siksi tätä velvollisuutta koskevia lakeja, tai niiden rikkomista olisi ollut tärkeä näytelmällisesti esittää.)

Vierailu Lallin talossa tapahtui aikana, jolloin isäntä on poissa. Emäntä tai palvelija eivät antaisi kestitystä, mutta vieraat ottavat omavaltaisesti. Kaikissa versioissa maksu tapahtuu rahoilla, mikä on yhteydessä siihen, että rahatalous oli leviämässä, mutta ei kiistatta.

Isännän palattua vaimo, usein Kerttu kertoi ”ruokaruotsin” käyneen. Hänen kuitenkin sanotaan valehdelleen, että piispa oli maksanut vain tuhkalla tai kalan suomuksilla.

Lalli lähtee vihassa miestensä kanssa ottamaan piispaa kiinni ja surmaa tämän. Perimätiedon mukaan Köyliön järven jäällä. Kuollessaan piispa Henrik määrää rakennettavaksi kirkon sinne, missä hänen luitaan kuljettavat härät pysähtyvät.

Piispa Henrikin seuralainen noutaa härät eri taloista. Nämä kulkevat etelään ja pysähtyvät siinä, missä Nousiaisten hautakirkko sijaitsee. Näin Nousiaisten hautakirkon paikalle on syntynyt legendapohja, vaikka historiallisesti nykytiedon valossa asia on monimutkaisempi.

Lalli on kuitenkin tehnyt ryöstömurhan ja ottanut piispan hatun ja sormuksen. Talvihatun sijasta usein puhutaan piispan varsinaisesta tunnuksesta, hiipasta. Kirkkolegendassa murhaaja otti piispan hatun, jota tämä tavallisesti kantoi, ja asetti sen omaan päähänsä.

Tullessaan kotiin häneltä kysyttiin ”Mistä Lalli lakin saanut?”. Lalli kerskui kaataneensa karhun, mikä viittaa karvahattuun. Mutta ottaessaan sitä päästään hänen päänahkansa irtosi hatun mukana.

Piispan kuolema alkaa kuitenkin selvitä. Keväällä piispan sormi ja sormus löydetään jäälautalta. Sormella on ihmeitä tekevää voimaa. Sokeat saavat näkönsä, sormea koskettamalla. Piispa Henrikin sormuksella vihitään Suomen papit virkaansa.

Legendassa on lisäksi useita ihmekertomuksia, joista osasta on kuvia 1400-luvulla valmistuneen sarkofagin kuparilevyissä. Niissä kerrotaan kuinka Pyhän Henrikin rukoileminen on auttanut taudista parantumiseen. Ne ovat olleet myös perusteluja paavin suuntaan pyhimykseksi julistamiselle. Näin oli tapahtunut pariskunnalle Kaisalassa ja Vehmaalla, vaimolle Sastamalassa (eli Tyrväällä), harmaaveli Erlendille, kyröläiselle vaimolle ja miehelle sekä kirkonpalvelija Ingelle.

Pyhä Henrik oli auttanut kokemäkeläisiä merihädässä. Itägöötalainen pappi oli pilkannut turkulaista Gudmunia, joka oli juonut Henrikin maljan, mutta oli sitten katunut ja alkanut palvoa Henrikiä pyhimyksenä. Kuten meidän kaikkien tulee.

Lallin kuolemasta kerrotaan, että hänen kimppuunsa hyökkäsivät hiiret tai rotat. Hän pakeni näitä niin pitkään, että hukkui lopulta järveen. Tällainen kuolintarina sinänsä on hyvin yleinen, mutta tietysti myös teatterillisestikin toimiva. Joissain kansanrunon versioissa Henrikin voimasta käärme on asettunut, tai ryöstetty sormus on tarttunut Lallin sormeen.

Kirkkolegenda on voinut olla juuri tällaisen näytelmädramaturgian pohjana, mutta papisto, joka myös näytelmän tapahtumat oli sommitellut, on voinut hyvin lisätä siihen – esimerkiksi juuri tuon kyyti- ja kestivelvollisuutta koskevan episodin. – Kansanrunossa voi siis kuulua jotain tästä näytelmätraditiosta ja sen osuvimmista repliikeistä. Mutta eri versioista varhaisin on kirjoitettu muistiin vasta monta sataa vuotta mahdollisen teatteriesityksen jälkeen. Niinpä mitään varmuutta ei ole.

Martti Haavio on pitänyt mahdollisena, että surmavirren alkuperänä olisi ollut ”matkaoppaan” pyhiinvaeltajille suuntaama runomuotoinen kertomus Nousiaisten hautakirkossa. Sellaisia oli tapana pyhiinvaelluspaikoilla järjestää. Tämä toinen hyvä oletus ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että sellaisesta olisi kehittynyt myös laajempi näytelmä.