Studentes ja Tuhlaajapoika näytelmien aiheina

Studentes ja Tuhlaajapoika näytelmien aiheina

Studentes oli tunnettu jo sadan vuoden ajalta, kirjoittajana Stettinissä vaikuttanut Christophoros Stummelius (Christoph Stümmel). Aihe ei hänenkään käsissä ollut alkuperäinen, vaan ilmeisesti sovitus aiemmasta Gnaphaeuksen [gnafeeus] latinalaisesta näytelmästä Acolastus 1529.

Stummeliuksen versio oli esitetty 1545 ja painettu 1549, sekä käännetty ruotsiksi 1589. Oletetaan että Turussa Studentes, alaotsikoltaan Comoedia de vita studiosorum eli näytelmä opiskelevien elämästä, olisi sijoitettu kuitenkin nykyaikaan, ei raamatulliseen maisemaan. Tämän esityksen valmistamisesta 1640 vastasi Wexionius.

Wexionius on kirjoittanut siitä, miten tässä esityksessä osoitettiin, miten rikkaiden isien pojilleen antamat liian runsaat rahavarat helposti johtivat ylellisiin elämäntapoihin ja siten moniin synteihin. Kun taas sellaiset opiskelijoiden tukijat, jotka olivat kohtuullisia avustuksissaan saivat nähdä, miten opiskelija menestyi tieteessä, hyveissä ja jumalanpelossa. Tässä esityksessä sai hyveellinen opiskelija lopuksi palkintonsa, vaikka Stummeliuksen vanhassa versiossa hänet, hieman tylsänä näyttämöhahmona unohdetaan jo näytelmän puolivälissä. (von Frenckell 1972, s 12)

Varsin monet näytelmistä toteuttivat aiheensa puolesta tuttuja aiheita.

Varhainen meitä lähellä oleva teksti on riialaisen munkin, sitten luterilaiseksi kääntyneen Burkhardt Waldisin (1495–1557) näytelmä Die Parabel vom verlorenen Sohn; jonka hän itse oli esityttänyt Riiassa torilla 1527. Se on lutherilainen siinä korostuksessaan, että ihminen saa armon yksin uskosta, ei tekojensa perusteella.

Uuden testamentin Tuhlaajapoika-vertaus Luukkaan evankeliumissa (Luuk 15:11–32) ja siitä tehdyt lukuisat sovellukset näyttävät toimivan varoitettaessa huonoista elämäntavoista ja kannustettaessa ahkeruuteen ja kuuliaisuuteen. Kertomus kahdesta veljeksestä on tietysti siten myös taustalla kahdesta opiskelijasta kertovissa näytelmissä, kuten Studentesissa ja Surgessa.

Jeesuksen kertomuksen ideologisesti vaikein kohta on kuitenkin huonoa elämää maailmalla viettäneen pojan paluu, katumus ja täysi armahtaminen. Vanha isä järjestää pidot tämän kunniaksi, mikä on kuuliaiselle veljelle vaikeinta. Kuuluuko armo siis kaikille? Opetuskäyttöön siirryttäessä oli kuitenkin tärkeää, että ensin tapahtuu oikea katumus.

Opiskelijoiden elämään siirrettynä tuli huonon elämän – niin hauskaa kuin sen esittäminen aina olikin – johtaa henkilö kovaan ahdinkoon. Päällisin puolin tietysti muu ei olisi ollut mahdollista, mutta tietenkin esittäjän monimielisempikin asenne rooliinsa on välittynyt katsojille.