Turun akatemiasali näyttämönä

Turun akatemiasali näyttämönä

Turun Akatemian rakennuksena toimi myöhäiskeskiajalta periytyvä kaksikerroksinen jyrkkäkattoinen rakennus, joka oli kiinni tuomiokirkon vanhassa ympärysmuurissa. Talon alakerrassa oli pienempi sali ja opettajien huone, yläkerran suureen saliin johtivat portaat ulkopuolelta.

Yläkerran suurempaa luentosalia käytettiin juhliin. Se oli suorakaiteen muotoinen, varsin suuri, noin 24 x 12 metriä ja 12 korkeaa leveää ikkunaa eri seinillä. Korkeus oli 4,6 metriä ja takaseinustalla oli koroke, jolla ilmeisesti kolmiosainen puhujien pulpetti, ylin taso oli varattu professoreille, toinen maistereille ja aatelissyntyisille opiskelijoille ja alin alempisäätyisille opiskelijoille. Salin seinustoja kiersivät korotetut penkit kunniavieraita ja virkamiehiä varten.

SYNOPSIS Surge!

Surge!-näytelmän esityspaikkana 1647 on siis ollut Akatemia-rakennuksen yläsali, Tuomiokirkon itäpuolella. Esityksen alkaessa kesäisenä iltapäivänä salissa on täytynyt olla täysi auringonvalo. Lisätuoleja oli tuotu kunniavieraille. Vihityt maisterit – elleivät kaikki olleet jollain tavalla kiinni esityksessä – istuivat professorien takana. Mitä on voinut tapahtua Surgen esityksen aikana?

Jos puhujien kateederi on ollut kiinteä, on sitä käytetty esityksissä sopivissa kohdissa. Jos se on ollut siirrettävissä sivuun, on etukorokkeelle muodostunut yhtenäinen alue, jota on voitu verholla jakaa ja eri osat kalustaa kohtausten edetessä. Keväisinä ja kesäisinä iltapäivinä, jolloin näytännöt kevätjuhliin ja promootioon liittyen on annettu, salissa on ollut paljon valoa. On vaikea kuvitella mitään syytä pimentämiseen tai keinovaloon. Keinotekoinen teatterivalaiseminen oli Italiassa kehitetty ikkunattoman sisätilan ja maalatun lavastuksen käyttämiseksi. Sellainen varustus oli juuri valmistunut Tukholman kuninkaanlinnaan.

LISÄÄ AIHEESTA Tukholman teatterielämä Suurvalta-ajalla 1600-luvulla!

Näyttämöaukko, jollaisia Etelä-Euroopassa oli jo tehty ja jollainen oli Tukholmaankin saatu, olisi teoriassa voitu Akatemian saliin rakentaa, mutta se tuntuu epätodennäköiseltä. Olihan koulu- ja yliopistonäytelmien perinteessä selvitty aina ilmankin sellaista. Näytelmätekstissä ei ole mitään, mikä edellyttäisi muuta kuin suhteellisen viitteellistä ja lavastuksen puolesta kevyttä esittämistapaa. Salia oli kaksi päivää aiemmin käytetty promootion seremoniaan, tai johonkin sen osaan, koska itse akti – maisterien barettien ja sormusten anto – todennäköisesti tapahtui tuomiokirkossa.

Sen sijaan verhoja ja vedettäviä esirippuja kalusteineen on voitu käyttää, koska niiden pingottaminen ei olisi ollut mitenkään monimutkaista. Sali on epäilemättä ollut lehvin ja oksin koristeltu.

Mutta missä kolmikerroksinen puhujakoroke sijaitsi? Sen siirtäminen ei olisi ollut helppoa, eikä ehkä luvallistakaan. Kenties se oli verhoiltu muiden kohtausten ajaksi ja paljastettiin lopussa vasta Apollon ja tieteiden saadessa pitää vuorollaan puheensa sieltä.

Jos puhujakoroke siis oli paikallaan, on luontevaa ajatella, että talonpoikaiskohtaukset sekä hulttio-opiskelija Circeiukseen liittyvät kapakka- ja katukohtaukset näyteltiin etukorokkeen toisella reunalla ja hyveellisen Palladiuksen toisella reunalla.

Eräänä vaihtoehtona on myös keskiajalta tuttu mansion- tai locus-pohjainen skenografia, jossa eri kohdat näyttämöistä on kytketty eri henkilöihin. Sellaista on oletettu käytetyn mm. Upsalassa opiskelijoiden esittäessä Johannes Messeniuksen näytelmää Disa Ruotsin historian tarunomaisesta kuningattaresta. (Sauter 1989)

Todennäköisesti esitys siis tapahtui pitkän salin päädyssä, joka sekin oli hämmästyttävät 12 metriä leveä. Sellainen vastaa leveydeltään jo nykyaikaisen teatterin näyttämöaukkoa ja oli helppo jakaa sektoreihin. Jos koroke oli siirretty yleisöstä katsoen oikealle laidalle, oli tilaa tullut paljon keskelle. Jos koroke oli paikoillaan keskellä salin päässä, se antoi silti mahdollisuuden jakaa edessä olevaa leveää koroketta eri osiin, tehdä siis simultaanista tai vuorottelevaa paikallisuutta.

Vaihtoehtona voisi vieläpä olla, että etuosa oli jaettu vain kahteen noin 5 metrin levyisiin vasemman ja oikean puoleisiin näyttämöihin. Niiden eteen saattoi lisäksi asentaa esimerkiksi katua kuvaavan verhon tai muun yleistilan, jollaisiin tekstin mukaan aina välillä palataan. Jako on voitu lopuksi purkaa ja paljastaa Apollo ja tieteet kateederin ympärillä.

Olisiko kokonaisuus jaettu Palladiuksen ja Circeiuksen puoliin? Toinen mahdollinen, ehkä todennäköisempi tapa jakaa paikallisuuksia verhoilla olisi ottaa opiskelijajuonen puoli ja talonpoikaiskohtausten puoli erikseen. Näin nämä kaksi maailmaa asettuisivat toistensa peilikuviksi. Joustavin järjestelynä olisi ehkä ollut se, että vasenta ja oikeaa puolta ei olisi ajateltu pysyvänä jommalle kummalle, vaan niitä olisi käytetty tarinan edetessä tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä siten että riittävät huonekalut, kapakkapöytä, penkkejä, esineitä, sekä verhoissa olevilla taustamaalauksilla olisi juonen kuljetus rakennettu.

Aiemmista tutkijoista Timo Tiusanen on olettanut että todennäköisesti esittäminen on ollut varsin energistä ja dynaamista. Chronanderin näyttämöllinen lahjakkuus voidaan helposti havaita.

Toisaalta aiemmin on turhaan korostettu näytelmän opetusten pitkäveteisyyttä ja pakkopullamaisuutta. Tulkinta on nähdäkseni osittain epähistoriallinen: kun Palladius siteeraa klassisia auktoreita ovat hänen puheensa täynnä kaikkien hyvin tuntemaa peruskirjallisuutta, sisältäen tiettyä selvää ironisuutta – ei suinkaan haudanvakavuutta – kaikessa opettavuudessaankin. Olof Enckell (Enckell 1963) on nimittäin valmis puhumaan student-spex -tyyppisestä näyttelemisestä, ja mielestäni tietty keveys ja iloittelu täytyy olettaa myös näihin Surgen! ns. vakaviin tai opettavaisiin jaksoihin. Kun Palladius harrastaa liikuntaa ja perustelee sitä siteeraamalla 20 eri klassista auktoriteettia, on kyseessä epäilemättä leikittely yleisön pänttäämällä antiikin kirjallisuudella.