3.3
Rooma

3.3
Rooma

Rooman imperiumi kattoi suuruutensa aikana paitsi Välimeren alueet myös suuren osan Vähä-Aasiaa sekä pohjoista ja läntistä Eurooppaa aina Skotlantiin saakka. Alueella vallitsi pitkä rauha keisari Augustuksen Pax Romanan myötä. Roomalaiset hallitsivat imperiumiansa tehokkaalla infrastruktuurilla. Tieverkosto yhdisti sen eri alueita toisiinsa. Hallinto oli keskitetty, valuutta kaikkialla yhteinen ja armeija oli tehokkaasti organisoitu. Merkittävimpiä anteja myöhemmän Euroopan kehitykselle oli roomalainen oikeus, joka on pohjana länsimaiselle lakikäsitykselle.

Italia ennen Roomaa: etruskien taide

Nykyisen Toskanan seuduilla Italiassa kukoisti 700–200 eaa. etruskien kulttuuri, joka oli rinnakkainen kreikkalaisen kulttuurin kanssa. Se jakoi monia piirteitä kreikkalaisen perinteen kanssa, joskin erotkin olivat suuret. Etruskeilla oli oma kielensä, jota ei vielä kyetä tulkitsemaan. Heidät sulautettiin 100-luvulla osaksi Roomaa ja he tulivat antaneeksi huomattavan panoksen roomalaisen taiteen kehitykselle.

Etruskit kunnioittivat omien jumaluuksiensa lisäksi myös kreikkalaisia jumalia. Varhaisemmista, puusta ja savitiilistä valmistetuista rakennuksista kehittynyt etruskitemppeli kohosi jalustalla. Sen cella eli kaikkein pyhin oli usein jaettu kolmeen rinnakkaiseen kappeliin. Päätykolmioiden reliefit ja muu kuvanveistokoristelu oli valmistettu terrakotasta eli poltetusta, lasittamattomasta savesta.

Päinvastoin kuin kreikkalaisille, hautauskultti oli etruskeille keskeinen. Hautoja on löydetty tuhansia. Monissa niistä on ollut veistoksia, uhrilahjoja ja sarkofageja. Seinämaalaukset kuvaavat rituaaleja, vauhdikkaita tansseja (3/26) sekä kohtauksia kreikkalaisesta mytologiasta. Suurien lepotuolin muotoisten terrakotta-sarkofagien päälle on toisinaan kuvattu pariskuntia tai yksittäisiä henkilöitä lepäämässä pitopöydän äärellä.

Niin maalauksissa kuin veistoksissa vallalla oli koko etruskiajan tyyli, joka muistuttaa läheisesti Kreikan arkaaista tyyliä. Veijin Apolloksi ristityllä nuorukaisveistoksella on kuitenkin, päinvastoin kuin arkaaisilla nuorukaisilla, yllään laskostettu vaate. Sen toteutus on jämäkämpi kuin kreikkalaisveistosten.

Etruskit hallitsivat pronssinvalun ja se oli yksi heidän taitojaan, joita sekä kreikkalaiset että roomalaiset ihailivat. Päinvastoin kuin arkaaisen ja klassisen kauden kreikkalaiset, etruskit tekivät myös naturalistisia muotokuvaveistoksia.

Rooman arkkitehtuuri: mullistavat teknologiat

Taiteiden alueilla roomalaiset olivat luovimmillaan arkkitehtuurissa, joka heijasti selkeästi myös heidän asennemaailmaansa. Kiinnostus oli siirtynyt uskonnosta politiikkaan. Siinä missä temppeli ja sitä ympäröivä julkisten rakennusten tiivis ryväs oli muodostanut kreikkalaisen poliksen ytimen niin roomalaisessa, sotilasleirin pohjakaavan mukaan rakennetussa kaupungissa temppeli oli toissijaisessa asemassa. Keskeiset monumentit olivat julkisia rakennuksia, väljästi forumin eli julkisen aukion ympäristöön rakennettuja kokoontumishalleja, kylpylöitä ja teattereita.

Arkkitehtuuri otti harppauksen puhtaasti ulkoapäin koettavista rakennuksista (kuten kreikkalainen temppeli) kohti tila-arkkitehtuuria. Sen teki mahdolliseksi uusi rakennusmateriaali, eräänlainen betoni. Kun uusi teknologia oli saatu haltuun, valumuureja kyettiin yhdistämään kaariin ja holveihin, mikä mahdollisti ennen näkemättömän laajat ja muodoiltaan vaihtelevat sisätilat.

Kaaresta ja sen erilaisista sovellutuksista tuli yksi roomalaisen arkkitehtuurin tunnuspiirteitä. Kaaritekniikkaa soveltamalla kyettiin rakentamaan siltoja ja kymmeniä kilometrejä pitkiä akvedukteja eli korotettuja vesijohtoja. Valumuuria ja kaarta yhdistelemällä päädyttiin eräänlaiseen elementtitekniikkaan, jossa suurempia kokonaisuuden osia saatettiin valmistaa etukäteen.

Roomalaisille kaupungeille keskeinen monumentti triumfikaari eli ”voiton portti” on vielä yksinkertainen esimerkki kaariarkkitehtuurista. Niiden rakentaminen aloitettiin 100-luvulla eaa. ja niitä rakennettiin aina 300-luvulla jaa. Nämä kadun poikki pystytetyt, erilaisten sotilaallisten voittojen kunniaksi rakennetut kaaret tarjosivat näyttävät puitteet propagandistiselle veistokoristelulle.

Massiivisimmillaan kaari- ja valumuuritekniikka näyttäytyy Rooman amfiteatterissa, Colosseumissa (3/27), joka rakennettiin 70–82 jaa. Soikean rakennuksen halkaisijat ovat 188 ja 155 m. Siihen mahtui 45 000–50 000 katsojaa. Tällaiset mittasuhteet ja erittäin toimivat yleisön kulkureitit eivät olisi olleet mahdolliset ilman uutta rakennusmenetelmää.

Colosseumin fasadi eli julkisivu on jaettu kolmeen päällekkäiseen vyöhykkeeseen, joista alimmassa seinästä ulkonevat pylväsaiheet noudattavat kreikkalaisten doorilaista, keskimmäisessä joonialaista ja ylimmässä vyöhykkeessä korinttilaista pylväsjärjestelmää. Tapaa noudatettiin renessanssinkin aikana ja sitä on käytetty aina 1800-luvun loppuun, kuten Helsingissä Ateneumin taidemuseon fasadissa.

Roomalaisen tila-arkkitehtuurin parhaiten säilynyt monumentti on Rooman Pantheon (3/28), joka rakennettiin ”kaikkien jumalien” (kuten nimi Pantheon viittaa) temppeliksi 100-luvun alussa jaa. Roomalaisten kasvava kiinnostus erilaisia mysteeriokultteja kohtaan johti perinteisistä kreikkalaisista ja etruskien temppelimalleista johdetun suorakaiteen muotoisen temppelityypin vähittäiseen hylkäämiseen.

Pantheonissa perinteisestä temppelistä muistuttaa enää vain pylväiden kannattama päätykolmio porttirakenteen julkisivussa. Varsinaisen temppelin muodostaa valtava kupolin kattama rotunda eli pohjaltaan pyöreä hallitila. Valo tilaan laskeutuu dramaattisesti kupolin keskellä olevasta pyöreästä aukosta. Halkaisijaltaan 43-metrisen kupolin painoa on kevennetty tekemällä siihen ns. kasetteja eli neliömäisiä syvänteitä.

Kupoli ja koko rakennus oli katettu sisä- ja ulkopuolelta arvomateriaalein, mutta sisäseinien monivärisiä marmorilaattoja lukuun ottamatta ne on myöhemmin ryöstetty. Pantheon on ensimmäinen esimerkki kupolilla katetusta temppelitilasta. Se on toiminut monien myöhempien kirkkorakennusten esikuvana niin läntisen kristinuskon mutta nimenomaan itäisen kristinuskon piirissä, missä kimaltelevien mosaiikkien peittämä kaartuva kupoli tuli symboloimaan taivasta.

Kuvanveisto: propagandaa ja edustusmuotokuvia

Roomalaiset ryöstivät sumeilematta Kreikan veistoksia, kopioivat niitä samalla kun ostivat kreikkalaisten ja etruskilaisten taiteilijoiden palveluksia. Uskonnon jäädessä taka-alalle ja politiikan noustessa keskiöön kuvanveistokin sai uusia funktioita. Veistokset irrotettiin uskonnollisesta yhteydestään ja, kuten hellenistisenä aikana, myös Roomassa taideteoksia kerättiin ja ihailtiin arvokkaina statusesineinä.

Roomalaiset jatkoivat hellenistisen kauden muotokuvaperinnettä. Merkkihenkilöt halusivat tulla muistetuksi juuri sellaisina kuin he olivat, eivät symbolisina tai allegorisina hahmoina. Taustalla saattoi vaikuttaa myös roomalaisten oma vahamuotokuvien perinne. Suvun esi-isien vahamuotokuvia säilytettiin vallasväen asunnoissa ja ne otettiin hautajaisten yhteydessä esille.

Ne saattoivat toimia innoittajina realistisille rintakuville (3/29), roomalaisten merkittävälle uudelle annille kuvanveiston alalla. Kokovartalomuotokuviakin (3/30) tehtiin mutta usein siten että kuvatun hahmon irtopää istutettiin kreikkalaista tai hellenististä tyyliä mukaileviin vartaloihin.

Antiikin asentoja muokattiin vastaamaan retoriikan eli puhe- ja esiintymistaidon hyväksyttyjä asentoja: kohotettu käsi tarkoittaa ”minä puhun”, käsi sydämen päällä viittaa tunteisiin tai vilpittömyyteen jne. Retoriset eleet ovat käytössä tämänkin päivän poliittisessa kuvastossa.

Muotokuvan funktio propagandataiteena huipentui roomalaisissa hallitsijamuotokuvissa. Rooman keisarivallan alusta alkaen hallitsija hellenistiseen tapaan glorifioitiin jumalalliseksi hahmoksi. Rooman vallan loppupuolella kehittyi kokonaan uusi hallitsijamuotokuvan muoto, ratsastajapatsas.

Parhaiten säilynyt roomalaisista hallitsijoiden noin kahdestakymmenestä ratsastajapatsaasta on keisari Marcus Aureliuksen (161–181 jaa.) patsas Rooman Capitolium-kukkulalla (3/31). Mittasuhdevirheistään huolimatta (ratsastaja on suhteettoman kookas) siinä on monumentaalista voimaa. Niin rintakuva kuin ratsastajapatsaskin jäivät myöhemmän eurooppalaisen muotokuvanveiston vakiolajeiksi.

Maalaustaide: laavaan hautautuneet aarteet

Vuonna 79 jaa. Vesuviuksen purkauksen yhteydessä laavan alle hautautuneiden Pompeijin ja Herculaneumin kaupunkien jäänteet antavat parhaan kuvan paitsi roomalaisesta kaupunki- ja asuinarkkitehtuurista myös aikakauden mosaiikki- ja maalaustaiteesta. Kaikkien teosten kohdalla ei kuitenkaan ole selvillä olivatko teokset kreikkalaisten, hellenististen vai roomalaisten taiteilijoiden käsialaa. Kysymys ei perimmiltään ole olennainen, sillä Rooman maailmanmahdin eri puolilla työskentelevät taiteilijat edustivat luonnollisesti monia eri kansoja ja etnisiä ryhmiä.

Mosaiikki oli jo hellenistisellä kaudella suosittu taidemuoto. Hellenistiseltä kaudelta alkaen mosaiikit koottiin erivärisistä ja -sävyisistä kivikuutioista. Merkittävimpiä säilyneitä mosaiikkeja on Aleksanterintaistelu (3/32), joka kuvaa Aleksanteri Suuren voittoa persialaisista. Aleksanteri on kuvattu helposti tunnistettavana jumalsankarina. Muut kuvatut henkilöt vaikuttavat uskottavilta muotokuvilta.

Taiteellisesti eritasoisia mosaiikkeja oli villojen eli huviloiden edustalla ja sisällä. Mosaiikista tehtiin myös taulumaisia paneeleita. Huviloiden interiöörit on koristeltu lukemattomilla, tasoltaan vaihtelevilla maalauksilla. Häkellyttävää on niiden tyylillinen moninaisuus.

Ehkä kuuluisimmat roomalaiset seinämaalaukset sijaitsevat Mysteeriohuvilana tunnetussa rakennuksessa (3/33). Maalausten perusteella se on tulkittu jonkin mysteeriouskonnon initiaatio- eli vihkimystemppeliksi. Maalaukset kuvaavat vaikeaselkoisia mytologisia aiheita monumentaalisen selkeinä kohtauksina ”pompeijin punaista” taustaa vasten.

Maalausten monet tyylit on karkeasti jaettu lajityyppeihin. Ne eivät kuitenkaan seuranneet toisiaan kronologisesti, vaan olivat usein rinnakkaiset. Varhaisemmissa maalauksissa seinämaalaukset jaottelivat seinäpinnan arkkitehtonisin aihein, kuten maalatuin pylväin, palkein ym.

Myöhemmin tätä illusorista tilan jatkamista tehostettiin maalaamalla seiniin ikään kuin aukkoja tai ikkunoita joista avautuivat maalatut maisemat, pylväsrivistöt jne. Lopulta päädyttiin mielikuvituksellisiin ja mutkikkaihin kokonaisuuksiin, joissa eräänlaisella keskeisperspektiivin alkumuodolla kuvattiin huimaavia arkkitehtuurifantasioita maisemilla höystettyinä (3/33). Tyyli lienee saanut vaikutteita aikakauden teatterinäyttämöstä.

Vaikka maalaukset ovat teknisesti eritasoisia, ne paljastavat roomalaisen maalaustaiteen temaattisen ja tyylillisen rikkauden. Aiheina on siis muotokuvia, allegorioita, mytologisia kohtauksia, maisemia sekä kaupunki- ja luontokuvauksia. Tyylit vaihtelevat monumentaalisen selkeästä lähes impressionistiseen, keveään sivellintyöhön. Ne tuntuvat ennakoivan monia Euroopan maalaustaiteen myöhempiä pyrkimyksiä ja tyylisuuntia.