7
1400- ja 1500-luvut: renesanssi

7
1400- ja 1500-luvut: renesanssi

Romaaninen ja goottilainen tyyli ilmenivät Italian alueilla toisin kuin muualla Euroopassa. Italiassa oli runsaasti antiikin Rooman arkkitehtuurin jäänteitä. Se heijastui Italian keskiajan arkkitehtuuriin. Rooman valtaistuinhalleista periytyvä basilika-muoto säilyi kirkkojen pohjakaavana. Ulkoapäin kirkot päällystettiin usein marmorilla ja muilla värillisillä arvokivillä, sekin Rooman arkkitehtuurista periytyvä tapa. Selkeästi kehystetyt ja rytmitetyt seinäpinnat poikkeavat harmoniassaan täysin pohjoisemmasta romaanisesta ja goottilaisesta arkkitehtuurista.

Esimerkki Italian keskiajan arkkitehtuurista on Pisan tuomiokirkko, baptisterio eli kastekappeli ja kuuluisa, myöhemmin kallistunut kellotorni (7/1). Ne saivat nykyiset muotonsa 1000–1200-luvuilla. Basilikan muotoisen kirkon rakenne on selkeästi esillä. Eriväriset kivilajit rytmittävät sen seiniä ja pylväsaiheet sen yläosia. Vain kastekappelin ulkoseinien suippokaariset koristeaiheet heijastavat pohjoisen gotiikan vaikutusta.

Keskiaika oli Italiassa vilkasta kristinuskon uudelleenarvioinnin aikaa. Syntyi monia oppisuuntia ja luostarilaitoksia. Fransiskus Assisilainen (n. 1181–1226) kritisoi kirkon maallistumista ja saarnasi vaatimattomuuden ja nöyryyden puolesta. Hänen seuraajansa muodostivat fransiskaanien munkkikunnan. Fransiskuksen naispuolinen oppilas, Pyhä Clara puolestaan perusti kerjäläisnunnien järjestön. Pyhän Dominicuksen (1170–1221) ympärille syntyi dominikaanien veljeskunta, joka myöhemmin palveli jesuiittajärjestöä.

Bysantin vaikutus laantuu

Munkkien sananjulistuksessa painottuivat yksinkertaisuus ja selkeys. Tämä heijastui vähitellen myös kuvataiteen tyylin ja kerrontatapaan. Italian keskiajalla vallalla ollut maalaustaiteen tyyli oli ns. maniera greca eli ”kreikkalainen tyyli”. Se pohjautui vielä pitkälti Bysantin taiteen kaavoihin ja konventioihin. Kuvaustapa korosti kaksiulotteisuutta ja maalausten taustat olivat usein kullatut symboloiden taivaallista loistoa.

Sienalainen maalari Duccio di Buoninsegnan (tuott. 1278–1318) kuvaa alttaritaulussaan, Maestà, Neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen valtaistuimella (7/2). Neitsyt Marian kultti syntyi jo 300-luvulla, mutta maalauksen syntyaikoina alkoi kiteytyä oppi Marian synnittömyydestä, mikä kohotti hänet kristinuskon keskiöön. Kultti synnytti merkittävää runoutta sekä kuvataidetta, mistä hieno esimerkki on juuri Duccion Maestà. ”Kreikkalaisesta tyylistä” periytyvät sen kultaiset taustat ja hahmojen linjakas eleganssi. Uutta maalauksessa ovat pyrkimys psykologisointiin, kerronnallisuus ja kiinnostus tilan kuvaamiseen.

Giotto: Renessanssin airut

Italian 1300-luvun kuuluisin maalari oli Giotto (1267–1337). Jo hänen aikalaisensa ylistivät hänen taidettaan ja myöhemmin renessanssi taidehistorioitsija Giorgio Vasari (1511–1574) julisti hänet renessanssin edelläkävijäksi. Giotto ammensi varhaisemmista iknografisista malleista. Samalla hän kuitenkin uudisti niitä ja puhalsi niihin ennennäkemättömän dramaattisen hengen.

Giotton päätyönä voi pitää Padovan Scrovegni- eli Arena-kappelin seinämaalauksia vuosilta 1304–1313. Tilaajana toimi pahamaineisen Scrovegnin koronkiskurisuvun jäsen. Kappeliprojekti herättikin aikalaisten paheksuntaa. Giotto käytti maalauksissaan fresco secco -tekniikkaa, jossa väriaineet kemiallisesti yhdistyvät muurilaastiin. Siksi maalaukset oli toteutettava nopeasti tuoreelle, kostealle laastille.

Kappelin seinille Giotto kuvasi Uuden testamentin avainkohtaukset (7/3). Niitä leimaa kristallinen selkeys ja helppotajuisuus. Kohtaukset esitetään ikään kuin näyttämöllä ja pyrkimys perspektiiviseen kuvaustapaan luo maalauksiin tilan tuntua enemmän kuin yhdenkään aikaisemman maalarin töissä. Myös ihmishahmot on kuvattu lähes veistoksellisen kolmiulotteisina, ei enää linjakkaan kaksiulotteisina.

Kristusta itketään -kohtauksessa huomattavinta on kuitenkin tunneilmaisun riipaisevaisuus. Eleet ja asennot ovat kuin tragediasta. Itse asiassa niillä saattaakin olla sukulaisuutta myöhemmin kadonneisiin kirkkoteatterin muotoihin. Tunneilmaisu on äärimmäistä selkeän kerronnallisuuden siitä lainkaan kärsimättä. Uskonnollisuus, monumentaalisuus ja realismi kohtaavat poikkeuksellisella tavalla.