{"id":121,"date":"2020-10-02T11:12:59","date_gmt":"2020-10-02T08:12:59","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/?p=121"},"modified":"2021-12-01T13:06:06","modified_gmt":"2021-12-01T11:06:06","slug":"9-7-melodraama-ja-sen-monet-muodot","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/9-7-melodraama-ja-sen-monet-muodot\/","title":{"rendered":"9.7 Melodraama ja sen monet muodot"},"content":{"rendered":"\n

Melodraama, musiikin s\u00e4est\u00e4m\u00e4 puheteatteri, tavoitti esitysmuodoista kaikkein laajimpia yleis\u00f6j\u00e4 1800-luvulla. Antiikin maailmassa melodraamalla tarkoitettiin musiikin ja draaman yhdist\u00e4mist\u00e4. Ranskassa valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseau kirjoitti 1760-luvulla melodraaman Pygmalion<\/em>. Aivan 1800-luvun alussa melodraama sen nykymerkityksess\u00e4 alkoi muotoutua musiikkis\u00e4esteiseksi n\u00e4ytelm\u00e4ksi, johon yhdistettiin usein my\u00f6s tanssia. Melodraamatekstej\u00e4 voisi luonnehtia er\u00e4\u00e4nlaisiksi k\u00e4ytt\u00f6draamoiksi, joiden tekstit j\u00e4tet\u00e4\u00e4n virallisessa teatterihistoriassa usein k\u00e4sittelem\u00e4tt\u00e4. Ne olivat useimmiten lyhytik\u00e4isi\u00e4, joskin joukossa oli my\u00f6s tekstej\u00e4, joita kierr\u00e4tettiin pitk\u00e4\u00e4n ymp\u00e4ri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Melodraamojen musiikki ei ollut l\u00e4pis\u00e4velletty\u00e4 niin kuin oopperassa, vaan se hy\u00f6dynsi etup\u00e4\u00e4ss\u00e4 eri tilanteisiin sopivia tyyppimelodioita.<\/p>\n\n\n\n

Melodraamat pyrkiv\u00e4t vetoamaan voimakkaasti tunteisiin, ja niiss\u00e4 hy\u00f6dynnettiin stereotyyppisi\u00e4 roolihahmoja. Niiden maailmankuva on yleens\u00e4 korostuneen mustavalkoinen. Pahat konnat ovat kertakaikkisen pahoja, sankarit taas kirkasotsaisen hyvi\u00e4. Tyypillisess\u00e4 juonessa joko sankari tai perinteinen \u201dneito pulassa\u201d -sankaritar joutuu kampailemaan katalan konnan juonia vastaan. Vanha is\u00e4 tai \u00e4iti sek\u00e4 koomiset palvelijahahmot ovat melodraaman tyypillisi\u00e4 sivuhenkil\u00f6it\u00e4. Enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n yll\u00e4tt\u00e4vien juonenk\u00e4\u00e4nteiden j\u00e4lkeen, joita voivat olla odottamattomat sattumat, onnekkaat l\u00f6yd\u00f6t, tunnusesineet tai valepukeutumisen paljastuminen, hyv\u00e4 yleens\u00e4 voittaa. Hyv\u00e4\u00e4 hahmoa auttaa jumalan kaitselmus tai ulkopuolinen tekij\u00e4, kuten poliisi tai palokunta. Musiikki alleviivasi tunnetiloja ja tunnelmia. Jousien kuumeiset tremolot korostivat j\u00e4nnityst\u00e4 ja kauheuksia, kun taas lyyriset melodiat siivittiv\u00e4t emotionaalisia huippuja. N\u00e4yttelij\u00f6iden \u00e4\u00e4nenk\u00e4ytt\u00f6 ja eleet mukautettiin musiikkiin.<\/p>\n\n\n\n

Ensimm\u00e4isen\u00e4 romanttisen kauden melodraamana pidet\u00e4\u00e4n ranskalaisen Charles Guilbert Pix\u00e9r\u00e9courtin (1761\u20131819) n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4 Coelina, ou, l\u2019Enfant du Myst\u00e8re<\/em> (Coelina tai Mysteerioiden lapsi<\/em>, 1800). Melodraama oli varsin sopeutuvainen teatterimuoto: siit\u00e4 kehittyi monia muotoja ja alalajeja ja se sekoittui sujuvasti muihin teatterin lajeihin. Keskeisi\u00e4 melodraaman alalajeja olivat kauhu-, vesi-, kaupunkilais-, rikos- ja el\u00e4inmelodraamat. Useimmat niist\u00e4 kehittiv\u00e4t tarpeitaan varten omat n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6k\u00e4yt\u00e4nt\u00f6ns\u00e4 ja jopa kokonaan omat n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6tyyppins\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Melodraamojen nopeat k\u00e4\u00e4nteet ja yll\u00e4tyskohtaukset edellyttiv\u00e4t monasti kiinteit\u00e4 lavasterakenteita kuten luolia, siltoja jne. Kuvassa n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6kuva kohtaukseen Pix\u00e9rcourtin melodraamaan La Peste de Marseille<\/em> (Marseilles\u2019n rutto<\/em>). Biblioth\u00e8que National de France (Brockett\u2013Mitchell\u2013Hardberger 2010, 163)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Yleisesti ottaen melodraaman\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ill\u00e4 p\u00e4\u00e4dyttiin ottamaan k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n maalattujen kulissien lis\u00e4ksi runsaasti kolmiulotteisia lavaste-elementtej\u00e4, kuten rappusia, siltoja, parvekkeita ja kallioita. Niiden avulla voitiin toteuttaa juonen edellytt\u00e4mi\u00e4 yll\u00e4tyksellisi\u00e4 k\u00e4tkeytymisi\u00e4 ja ilmestymisi\u00e4 sek\u00e4 uskottavalta n\u00e4ytt\u00e4vi\u00e4 katastrofeja kuten maanvy\u00f6ryj\u00e4 ja tulipaloja. Lavaste-elementit helpottivat my\u00f6s \u201dstuntien\u201d eli sijaisn\u00e4yttelij\u00f6iden ilmestymisi\u00e4 varsinaisten n\u00e4yttelij\u00f6iden tilalle vaarallisissa, fyysisi\u00e4 erityistaitoja vaativissa kohtauksissa.<\/p>\n\n\n\n

\n
\"\"<\/a>
Tulipalot olivat melodraamoissa erityisen suosittuja sensaatiokohtauksia. Kuvassa tulipalokohtaus katsomosta katsottuna. Moynet 1873 (Rees 1978, 147)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n
\"\"<\/a>
Tulipalokohtaus kulissien takaa n\u00e4htyn\u00e4. Moynet 1873 (Rees 1978, 148)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n<\/div><\/div>\n\n\n\n

Nopeat juonenk\u00e4\u00e4nteet, kolmiulotteiset lavastukset ja toteuttajilleen aidosti vaarallisten katastrofikohtausten l\u00e4pivieminen edellyttiv\u00e4t tarkkuutta n\u00e4yttelij\u00f6iden asemoinnin ja toiminnan suhteen. Siksi bulevarditeattereissa tarvittiin n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6mestarin rinnalle my\u00f6s varsinainen ohjaaja. Yleens\u00e4h\u00e4n ohjaajantaiteen synty yhdistet\u00e4\u00e4n taidekaanonissamme vakavampana pidetyn draaman puitteissa edemp\u00e4n\u00e4 sivuttavaan Saksi-Meiningenin teatteriryhm\u00e4n ty\u00f6skentelymetodeihin 1800-luvun lopulla. Ohjaajan ty\u00f6nkuva lienee kuitenkin ollut muotoutumassa jo vuosikymmeni\u00e4 aiemmin bulevarditeattereiden melodraamoissa. Pariisin Op\u00e9ra rekrytoi ensimm\u00e4iseksi varsinaiseksi ohjaajakseen juuri bulevarditeattereissa kouliintuneen Jacques Solom\u00e9n. My\u00f6s muut teatterit omaksuivat melodraaman\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ilt\u00e4 omiin tarpeisiinsa muun muassa kolmiulotteiset lavaste-elementit. Melodraaman\u00e4ytt\u00e4m\u00f6iden erityispiirre oli realismin ja tyylittelyn yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4 yhdist\u00e4minen: n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6kuva pyrki maksimaaliseen realismiin samalla kun draama itsess\u00e4\u00e4n hy\u00f6dynsi stereotyyppisi\u00e4 juonenkuljetuksia ja roolihahmoja.<\/p>\n\n\n\n

Niin sanotut goottilaiset kauhumelodraamat kehittyiv\u00e4t varhaisen kauhukirjallisuuden rinnalla. Kauhukirjallisuuden tyylilajin edustavia teoksia olivat esimerkiksi Horace Wallpolen Otrantoan<\/em> linna<\/em> (1764) ja Mary Shelleyn Frankenstein, uusi Prometeus<\/em> (1819). Ensimm\u00e4inen goottilainen kauhumelodraama esitettiin Lontoossa vuonna 1802. Epiteetin \u201dgoottilainen\u201d genre sai sen vuoksi, ett\u00e4 n\u00e4ytelmien tapahtumat yleens\u00e4 sijoitettiin keskiaikaisiin linnoihin, luostareihin ja raunioihin. Aikakauden kiinnostus keskiaikaan, kauhuun, okkultismiin ja yleens\u00e4kin yliluonnollisin ilmi\u00f6ihin takasi lajille suuren suosion. Melodraamoissa k\u00e4ytettiin runsaasti aineettomia projisointeja, jotka heijastettiin savuun tai h\u00f6yryyn muun muassa liikuteltavilla fantasmagoria-projektoreilla. Projisointien teho kasvoi, kun kaasuvalojen ja my\u00f6hemmin s\u00e4hk\u00f6valojen yleistyess\u00e4 katsomo voitiin vaivatta piment\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Kohtaus kummitusmelodraamasta vuodelta 1856, Pariisin Th\u00e9atre de la Gaiete. Bibioth\u00e8que de l\u2019Arsenal, Pariisi (Molinari 1975, 255)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Kauhumelodraamoissa erilaisilla lattia- ja sein\u00e4luukuilla oli keskeinen rooli, sill\u00e4 niiden avulla voitiin toteuttaa yll\u00e4tyksellisi\u00e4 ja yliluonnollisilta vaikuttavia ilmestymisi\u00e4 ja katoamisia. N\u00e4ytt\u00e4m\u00f6luukuthan olivat kuuluneet n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n vakiovarustuksiin jo antiikin ajoista saakka. Useimmiten ne toimivat niin, ett\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n lattiassa oleva luukku liu\u2019utettiin syrj\u00e4\u00e4n, jolloin n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n alta voitiin vintturihissill\u00e4 nostaa roolihahmo tai lavaste-elementti n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle. Nyt kaivattiin yll\u00e4tyksellisempi\u00e4 efektej\u00e4, mink\u00e4 vuoksi p\u00e4\u00e4dyttiin uudenlaisiin j\u00e4rjestelmiin. Niin sanottu mefisto-luukku toimi siten, ett\u00e4 lattiassa oleva luukun aukko oli peitetty viillellyll\u00e4 elastisella materiaalilla tai t\u00e4hden muotoon leikatuilla liuskoilla, jolloin roolihahmon ilmestyminen oli mahdollinen ilman aukeavan luukun antamaa ennakkovaroitusta. My\u00f6s niin sanottu vampyyriluukku muistutti t\u00e4llaista ratkaisua. Siin\u00e4 hahmot saatiin ilmestym\u00e4\u00e4n esimerkiksi n\u00e4enn\u00e4isesti kiinte\u00e4n sein\u00e4n l\u00e4pi. Vampyyriluukku kehitettiin 1800-luvun alussa englantilaisen vampyyrimelodraaman tarpeisiin. Kuten edell\u00e4 mainittiin, se omaksuttiin pian muun muassa ranskalaisen grand op\u00e9ran<\/em> keinovalikoimaan.<\/p>\n\n\n\n

Kauhumelodraamojen suuri suosio kannusti teatterituottajia kehittelem\u00e4\u00e4n sellaisia n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6tyyppej\u00e4, jotka yh\u00e4 tarkemmin vastaisivat teosten esitystarpeita. Pariisissa toimi kummitusn\u00e4ytelmiin erikoistunut teatteri, jonka n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6 oli varusteltu poikkeuksellisen monilla erilaisilla luukkuj\u00e4rjestelmill\u00e4. Siell\u00e4 esitettiin kauan n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4 Kirottu hotellihuone<\/em>, jossa luukut mahdollistivat haamujen ja luurankojen pelottavat n\u00e4ytt\u00e4ytymiset monipuolisesti. Omaa n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6tyyppi\u00e4 edellytti my\u00f6s niin sanottu \u201dPepper\u2019s ghost\u201d -temppu. Se oli John Henry Pepperin 1862 n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle kehittelem\u00e4 ja patentoima menetelm\u00e4. Siin\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n alla kirkkaasti valaistu hahmo (yleens\u00e4 kummitus) heijastuu n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6aukon<\/a> eteen katsomoa kohti kallistettuun suureen lasilevyyn. T\u00e4ll\u00e4 lailla n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6tapahtumiin voitiin liitt\u00e4\u00e4 my\u00f6s t\u00e4ysin aineettomia hahmoja.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
John Henry Pepper patentoi vuonna 1862 kehittelem\u00e4ns\u00e4 projisointimenetelm\u00e4n, jolla n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6aukon eteen asetetulle lasilevylle voitiin n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n alta heijastaa aineettomia hahmoja. Wikimedia Commons<\/a><\/b><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

My\u00f6s vesi- tai merimelodraamat edellyttiv\u00e4t omaa n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6koneistoaan. Lajityypin pioneerina pidet\u00e4\u00e4n englantilaista Douglas William Jerroldia (1803\u20131857). Ranskassa Pix\u00e9r\u00e9court kirjoitti 1819 melodraaman La Fille de l\u2019Exil\u00e9<\/em> (Karkotetun tyt\u00e4r<\/em>), jonka suurta suosiota saaneessa huippukohdassa nuori neito tasapainottelee lankun varassa tulvivassa joessa. Vesimelodraamat yleistyiv\u00e4t 1840-luvulla. Vedelliset kohtaukset oli aiemmin esitetty liikuteltavissa pahvi- tai kangasaallokoissa. Nyt realismin tullessa suosioon alettiin teattereilta edellytt\u00e4\u00e4 suuria vesialtaita ja pumppuj\u00e4rjestelmi\u00e4. Lontoon Sadler\u2019s Wells -teatteriin sellaiset rakennettiin vuonna 1804 ja Pariisin Op\u00e9raan vuonna 1822.<\/p>\n\n\n\n

Lavastajat rakensivat altaisiin merih\u00e4t\u00e4\u00e4n joutuneita lauttoja, r\u00e4j\u00e4ht\u00e4vi\u00e4 h\u00f6yrylaivoja sek\u00e4 halkaistuja laivanrunkoja, joiden sis\u00e4ll\u00e4 tapahtuvat selk\u00e4piit\u00e4 karmivat juonenk\u00e4\u00e4nteet olivat yleis\u00f6n n\u00e4ht\u00e4vill\u00e4. Rakennelmia voitiin keinuttaa, ja liikkeen ja myrskyn vaikutelmaa voitiin korostaa rullattavilla taustapanoraamoilla. Samalla tavalla kuin tulivuorenpurkaukset ja muut luonnonkatastrofit, my\u00f6s merikatastrofit vakiintuivat 1800-luvun n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6iden vakioaiheiksi. Esimerkkin\u00e4 mainittakoon Meyerbeerin ooppera Vasco da Gama<\/em> (1865). My\u00f6sk\u00e4\u00e4n Richard Wagnerin meriaiheinen Lent\u00e4v\u00e4 hollantilainen<\/em> (1843) ei syntynyt irrallaan aikansa merimelodraamakuvastosta ja -tekniikoista. S\u00e4velt\u00e4j\u00e4lle oli tyypillist\u00e4 my\u00f6hemmin pyrki\u00e4 v\u00e4h\u00e4ttelem\u00e4\u00e4n ranskalaisia vaikutteita omissa teoksissaan.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Kohtaus merimelodraamasta, jossa kahden liikkuvan panoraaman ja katkaistun laivanrungon avulla esitet\u00e4\u00e4n dramaattinen myrskykohtaus. Georges Moynet, n. 1893 (Huhtamo 2013, 124)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

El\u00e4imi\u00e4 oli n\u00e4hty n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ill\u00e4 jo Antiikin Rooman ajoista alkaen. Hevosbaletit ja turnajaiskohtaukset olivat kuuluneet renessanssin ja barokin hoviteattereiden ohjelmiin. 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa hevoset olivat erottamaton osa suurten n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6iden historiallisia kulkuekohtauksia. Moniin n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ihin rakennettiinkin kookkaat sivuovet, jotta laukkaavat hevoset saivat vauhtia ennen n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle ilmestymist\u00e4 ja p\u00e4\u00e4siv\u00e4t sielt\u00e4 my\u00f6s vauhdilla ulos. Mittaville hevosspektaakkeleille soveliain n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6tyyppi oli kuitenkin sirkusareenan kaltainen suuri, py\u00f6re\u00e4 etun\u00e4ytt\u00e4m\u00f6. Sellainen oli rakennettu muun muassa Lontoon maineikkaaseen Astley\u2019s Royal Circus -rakennukseen.<\/p>\n\n\n\n

Melodraaman ja yleisemminkin 1800-luvun taiteen taipumus sentimentaalisuuteen vaikutti siihen, ett\u00e4 el\u00e4imet inhimillistettiin. Erityisen suosituiksi aiheiksi tulivat koiramelodraamat, joissa p\u00e4\u00e4osassa oli koulutettu koira. Se toimi neuvokkaasti ik\u00e4\u00e4n kuin kaitselmuksen v\u00e4lik\u00e4ten\u00e4 pelastaessaan vaikkapa pulaan joutuneen sankarittaren ratsastavan konnan kynsist\u00e4. Teknologian kehittyess\u00e4 el\u00e4inmelodraamoja voitiin yhdist\u00e4\u00e4 hyvinkin mutkikkaisiin n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6tehosteisiin. N\u00e4in tehtiin esimerkiksi New Yorkissa 1890-luvulla esitetyss\u00e4 n\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4, jonka huippukohdaksi muodostui ravit. Kolme hevosta ratsastajineen laukkasi rinnakkaisilla, s\u00e4hk\u00f6ll\u00e4 toimivilla juoksumatoilla samalla kun taustan rullattava panoraamamaalaus kuvasi hurjaa vauhtia vaihtuvia maisemia.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Hevoskilpailu n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4 New Yorkissa 1889. Hevoset laukkaavat motorisoiduilla juoksumatoilla samalla kun vauhdin vaikutelmaa korostaa taustalla rullattava panoraamamaalaus. Oikealla koneenk\u00e4ytt\u00e4j\u00e4 s\u00e4\u00e4telee n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n s\u00e4hk\u00f6istetty\u00e4 koneistoa. Gerorges Moynet: La Machinerie Th\u00e9atrale<\/em> (Brockrett\u2013Hildy 2010, 346)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

1800-luvun loppupuolen melodraaman olemuksen kiteytt\u00e4\u00e4 irlantilaissyntyisen Dion Bocicaultin (1820 tai 1822\u20131890) el\u00e4m\u00e4 ja tuotanto. H\u00e4n oli paitsi aikakauden ehk\u00e4 tuotteliain n\u00e4ytelm\u00e4kirjailija yli 250 n\u00e4ytelm\u00e4ll\u00e4\u00e4n, my\u00f6s n\u00e4yttelij\u00e4, ohjaaja, lavastaja ja impressaario. Fawkesin el\u00e4m\u00e4nkertateos Dion Bocicault<\/em> (1979) antaa erinomaisen kuvan Bocicaultin v\u00e4hint\u00e4\u00e4nkin v\u00e4rikk\u00e4\u00e4st\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Ranskan kielen taitoisena h\u00e4n matkusteli paljon Pariisissa, mist\u00e4 h\u00e4n omi n\u00e4ytelmi\u00e4 ja esitytti niit\u00e4 usein omissa nimiss\u00e4\u00e4n englanninkielisin\u00e4 sovituksina. Merkitt\u00e4v\u00e4 l\u00e4pimurton\u00e4ytelm\u00e4 oli The Corsican Brothers<\/em> (Korsikalaiset veljekset<\/em>) vuonna 1852. Bocicaultin n\u00e4ytelmien tematiikka oli laaja. H\u00e4n k\u00e4sitteli esimerkiksi rotusyrjint\u00e4\u00e4 New Yorkissa suuren suosion saaneessa n\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4\u00e4n The Octoroon<\/em> (Mulatti<\/em>). Eniten h\u00e4n kirjoitti niin sanottuja urbaaneja, kaupunkilaisaiheita k\u00e4sittelevi\u00e4 melodraamoja. Niihin sis\u00e4ltyi usein rikosdraaman aineksia ja yhteiskunnallista paatosta.<\/p>\n\n\n\n

\n
\"\"<\/a>
Kohtaus Bocicaultin Amerikan markkinoille 1861 valmistamasta kaupunkilaismelodraamasta Octoroon<\/em> (Mulatti<\/em>), joka k\u00e4sitteli tulenarkaa aihetta: orjakauppaa ja rotusyrjint\u00e4\u00e4. Kuvakaiverrus esitt\u00e4\u00e4 orjamarkkinoita Lousianassa. Calthrop Collection (Fawkes 1979, 119)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n
\"\"<\/a>
Harriet Beecher Stowen romaaniin perustuva Set\u00e4 Tuomon tupa<\/em> (Uncle Tom\u2019s Cabin<\/em>) toimi pohjatarinana lukemattomille Yhdysvaltojen rotusyrjint\u00e4\u00e4 k\u00e4sitteleville melodraamaversioille. Kuvassa produktio vuodelta 1901, jonka n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6toteutuksessa k\u00e4ytettiin leikattuja sivukulisseja, realistisia yksityiskohtia ja el\u00e4vi\u00e4 el\u00e4imi\u00e4. Harvard Theatre Collection (Brockett\u2013Hildy 2010, 326)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n<\/div><\/div>\n\n\n\n

Bocicaultin suosituimpia melodramaattisia tuotteitaan oli konsepti, jonka h\u00e4n ensin esitteli nimell\u00e4 The Poor of New York<\/em> (New Yorkin k\u00f6yh\u00e4t) vuonna 1857 New Yorkissa. Sen saama my\u00f6nteinen vastaanotto innoitti h\u00e4nt\u00e4 muokkaamaan tai pikemminkin kotouttamaan n\u00e4ytelm\u00e4n yh\u00e4 uudelleen eri maiden ja kaupunkien tarpeisiin. Niinp\u00e4 sit\u00e4 esitettiin pitk\u00e4\u00e4n esimerkiksi nimill\u00e4 \u201dLeedsin k\u00f6yh\u00e4t\u201d, \u201dManchesterin k\u00f6yh\u00e4t\u201d, \u201dLontoon k\u00f6yh\u00e4t\u201d tai \u201dPariisin k\u00f6yh\u00e4t\u201d. Tekstien lainailu, muokkaaminen ja jopa suoranainen varastaminen olivat viel\u00e4 populaariteatterin arkea. Bocicault alkoikin ajaa n\u00e4ytelm\u00e4kirjailijoiden oikeuksia, joita h\u00e4n tosin itse toisinaan railakkaasti my\u00f6s rikkoi.<\/p>\n\n\n\n

Bocicault oli muutaman muun melodraamakirjailijan kanssa sit\u00e4 mielt\u00e4, ett\u00e4 kirjailijan pit\u00e4isi saada t\u00e4ysi kontrolli draamojensa kokonaistuotantoon ja n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6llepanoon. Erityisen ratkaisevia niiden onnistumiselle olivat yleis\u00f6\u00f6n vetoavat ja sit\u00e4 erityisesti houkuttelevat sensaatiokohtaukset. N\u00e4ytt\u00e4m\u00f6tekniikan kehittyess\u00e4 voitiin esitt\u00e4\u00e4 my\u00f6s yh\u00e4 uskottavammin urbaaneja katastrofeja. Aiempien luonnonmullistusten ja merikatastrofien lis\u00e4ksi erityisesti tulipaloista tuli kaikista suosituimpia katastrofiaiheita.<\/p>\n\n\n\n

Rautateiden yleistyminen 1800-luvun loppupuolella toi n\u00e4ytelmiin kokonaan uuden katastrofin muodon, junaonnettomuudet tai niist\u00e4 t\u00e4p\u00e4r\u00e4sti pelastumiset. Kauden ehk\u00e4 legendaarisin junakohtaus oli Bocicaultin n\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4 After Dark: A Tale of London Life<\/em> (Pimeyden j\u00e4lkeen:<\/em> Kertomus lontoolaisel\u00e4m\u00e4st\u00e4<\/em>, 1868). Vaikka sensaatiokohtaus oli alun perin Bocicaultin kollegan kehitt\u00e4m\u00e4, se ei est\u00e4nyt Bocicaultia patentoimasta kohtausta omiin nimiins\u00e4. Bocicault vakiinnuttikin k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n, jossa tekij\u00e4\u2013impressaario patentoi ohjauksiaan. N\u00e4ytelm\u00e4t saattoi saada vierailulle vain jos ne toteutettiin lavastuksia my\u00f6ten alkup\u00e4iskonseptin mukaan. Rautatieverkoston ja Atlantin ylitt\u00e4vien s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisten h\u00f6yrylaivuorojen ansiosta laajat kiertueet olivatkin nyt mahdollisia.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Sensaatiokohtaus Dion Bocicaultin melodraamasta After Dark<\/em> vuodelta 1868. Rautateiden yleistyess\u00e4 kohtauksesta tuli ikoninen. Bocicault oli itse varastanut sen idean kollegaltaan ja patentoinut sen itselleen. My\u00f6hemmin muun muassa varhainen mykk\u00e4elokuva k\u00e4ytti samaa aihetta. Calthrop Collection (Fawkes 1979, 129)<\/b><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Melodraaman merkitys elokuvalle oli valtava. Varhainen elokuva kilpaili samasta keskiluokkaisesta yleis\u00f6st\u00e4 kuin melodraama, joten elokuva omaksui melodraamasta samankaltaisen juoniaiheiston, visuaalisuuden ja roolityypittelyn. Melodraaman sensaatiokohtaukset siirrettiin mykkiin elokuviin, joista tunnetuin oli junaonnettomuus. Melodraaman tavoin elokuvat saivat musiikkis\u00e4estyksen, ja monet melodraamatyypit ovat valkokankaan kautta jatkaneet el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 omaan aikaamme asti. Titanicin haaksirikosta on t\u00e4h\u00e4n menness\u00e4 tehty ainakin 17 filmatisointia. El\u00e4inmelodraamat ovat jatkaneet el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 esimerkiksi Lassie<\/em>-elokuvissa ja my\u00f6hemmiss\u00e4 Poliisikoira Rexin <\/em>kaltaisissa poliisisarjoissa. Dekkarisarjat puolestaan voi n\u00e4hd\u00e4 ammentavan 1800-luvun rikosmelodraamojen keinovalikoimista. (Aiheesta tarkemmin esim. l\u00e4hteist\u00e4 McConahie 2010, 245\u2013252; Brockett\u2013Mitchell\u2013Hardberger 2010, 162\u2013168)<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Melodraama, musiikin s\u00e4est\u00e4m\u00e4 puheteatteri, tavoitti esitysmuodoista kaikkein laajimpia yleis\u00f6j\u00e4 1800-luvulla. Antiikin maailmassa melodraamalla tarkoitettiin musiikin […]<\/p>\n","protected":false},"author":3,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[10,17],"tags":[],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/121"}],"collection":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/users\/3"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=121"}],"version-history":[{"count":20,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/121\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":4470,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/121\/revisions\/4470"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=121"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=121"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/esityspaikka\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=121"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}