{"id":1109,"date":"2016-08-01T10:29:07","date_gmt":"2016-08-01T07:29:07","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/euteatteri\/?p=1109"},"modified":"2021-10-27T21:54:43","modified_gmt":"2021-10-27T18:54:43","slug":"8-8-peter-brook","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/euteatteri\/8-8-peter-brook\/","title":{"rendered":"
8.8<\/div> Peter Brook"},"content":{"rendered":"

Peter Brook<\/strong> (s. 1925) oli Grotowskin ja Artaud\u2019n ajatusten t\u00e4rkeit\u00e4 levitt\u00e4ji\u00e4. Brookin nimi nousee esiin er\u00e4\u00e4n\u00e4 stimuloivimmista ja mestarillisimmista ohjaajista. H\u00e4n kuuluu teatterin teht\u00e4v\u00e4\u00e4 yh\u00e4 uudelleen etsineiden ohjaajien eturiviin. Aloittakaamme Brookin omasta urasta.<\/p>\n

Peter Brookin <\/strong>vanhemmat olivat Latvian juutalaisia. H\u00e4n itse oli kasvanut ja k\u00e4ynyt koulunsa Englannissa. Brook ohjasi jo teini-ik\u00e4isen\u00e4 ja vuonna 1946 h\u00e4n p\u00e4\u00e4si ohjaamaan itse Alec Guinnessia Karamazovin veljekset <\/em><\/strong>-produktiossa Lontoossa. Sen j\u00e4lkeen h\u00e4n ohjasi teatteria lukuisilla festivaaleilla sek\u00e4 my\u00f6s oopperaa. Covent Gardenissa Brook ohjasi Richard Straussin Salomen<\/em><\/strong>, johon Salvador Dali<\/strong> suunnitteli lavastukset.<\/p>\n

Brookin 1950-luvun kuuluisia esityksi\u00e4 oli Titus Andronicus<\/em><\/strong>, jossa Laurence Olivier ja Vivian Leigh n\u00e4ytteliv\u00e4t. Sen lis\u00e4ksi h\u00e4n ohajsi useita esityksi\u00e4, joissa Paul Scofield n\u00e4ytteli. Brook ohjasi D\u00fcrrenmattin The Visit<\/em><\/strong> (Vanhan naisen vierailu<\/em>) sek\u00e4 Genet\u2019n Parvekkeen<\/em><\/strong> Pariisissa vuonna 1960.<\/p>\n

Samaan aikaan h\u00e4nen kiinnostuksensa Artaud\u2019hon kasvoi. Brook my\u00f6t\u00e4vaikutti Teatteri ja sen kaksoisolento<\/em> -kirjan k\u00e4\u00e4nt\u00e4miseen englanniksi. Kirja aiheutti varsinaisen Artaud-innostuksen anglosaksisessa maailmassa.<\/p>\n

Brookin merkitt\u00e4v\u00e4 tuttavuus oli Grotowskin lis\u00e4ksi puolalainen kriitikko ja tutkija Jan Kott<\/strong>. Kottin tapa analysoida Shakespearen n\u00e4ytelmi\u00e4 vaikutti vahvasti my\u00f6s Brookiin. Puolankielinen alkuper\u00e4isteos Szkice o Szekspirze <\/em>(1961) ilmestyi englanniksi vuonna 1962 nimell\u00e4 Shakespeare Our Contemporary. <\/em>Sen suomennos Shakespeare t\u00e4n\u00e4\u00e4n <\/em>ilmestyi vuonna 1967.<\/p>\n

Kott n\u00e4kee Shakespearen aikalaisenaan: h\u00e4n oli yht\u00e4 v\u00e4kivaltaisen, hurjan ja arvaamattoman ajan kirjailija. Kuningasn\u00e4ytelm\u00e4t avautuvat parhaiten brutaalin valtataistelun n\u00e4k\u00f6kulmasta. Alitajuinen ja eroottinen ovat vahvasti l\u00e4sn\u00e4 monissa Shakespearen komedioissa. Absurdi, \u201dkuollut maailma\u201d ja lohduttomuus leimaavat tragedioita. Shakespeare tuli n\u00e4hd\u00e4 karkean, vulgaarin ja ristiriitaisen renessanssin ilmentym\u00e4n\u00e4; ei 1800-luvulta periytyv\u00e4ss\u00e4 \u201dsiistiss\u00e4\u201d ja j\u00e4lkiromanttisessa traditiossa.<\/p>\n

Kottin kuvaamassa hengess\u00e4 Brook oli jo itse ohjannut verisimm\u00e4n Shakespearen n\u00e4ytelm\u00e4n Titus Andronicuksen<\/em><\/strong>. Erityisesti kuitenkin Royal Shakespeare Companyyn ohjattu Kuningas Lear<\/em> <\/strong>(1962), jossa Paul Scofield n\u00e4ytteli p\u00e4\u00e4osaa uudisti Shakespeare-esitystraditiota. <\/strong>Sen ominaispiirteit\u00e4 olivat brutaali karkeus, alkuvoima, avoin v\u00e4kivaltaisuus sek\u00e4 karheat materiaalit; nahka, puu, rauta, hiekka. Esitys vieraili my\u00f6s Suomen Kansallisteatterissa kirjailijan 400-vuotisjuhlavuonna 1964.<\/p>\n

Royal Shakespeare Company oli aluksi festivaaliteatterin pohjalta perustettu pysyv\u00e4 ensemble, jonka johtoon tuli ohjaaja Peter Hall <\/strong>vuonna 1961. H\u00e4nen rinnalleen nimitettiin vuonna 1962 Peter Brook ja erityisesti n\u00e4yttelij\u00e4pedagogiksi Michael Saint-Denis<\/strong>. Ryhm\u00e4 johti Royal Shakespeare Companya vuoteen 1968 asti. T\u00e4n\u00e4 ajanjaksona siit\u00e4 tuli Englannissa sek\u00e4 paras kiinte\u00e4 teatteri ett\u00e4 johtava avantgarde-teatteri. T\u00e4llainen paradoksi kesti aikansa. Hall ohjasi muun muassa vuosina 1963\u20131964 Ruusujen sota<\/em><\/strong> -kuningasn\u00e4ytelmien sarjan.<\/p>\n

Brook ja Charles Marowitz<\/strong> johtivat yhdess\u00e4 erityist\u00e4 ryhm\u00e4\u00e4, joka sai omistautua kokeilemaan artaud\u2019laisia menetelmi\u00e4. Niin sanottu Theatre of Cruelty<\/em><\/strong> -projekti kesti n\u00e4yt\u00e4nt\u00f6vuoden 1963\u20131964. Se esitti muun muassa Artaud\u2019n Verensy\u00f6ksyn<\/em><\/strong>, kohtauksia Genet\u2019n Kaihtimista<\/em><\/strong> sek\u00e4 Marowitzin Hamlet-kollaasin<\/em><\/strong>.<\/p>\n

Brookin merkitt\u00e4vin ohjaus tuolta ajalta oli Peter Weissin <\/strong>n\u00e4ytelm\u00e4 Marat\/Sade<\/em><\/strong> (kuva). Siin\u00e4 mielisairaalan potilaat esitt\u00e4v\u00e4t markiisi de Saden johdolla n\u00e4ytelm\u00e4n Ranskan vallankumouksen ajoilta ja \u201djoukkojen hulluudesta\u201d. Esityksen psykofyysisesti pitk\u00e4lle viety, suuren n\u00e4yttelij\u00e4joukon \u201duskaltautuminen\u201d oli aikalaisille voimakas kokemus. Siit\u00e4 on elokuvataltiointi. (kuva)<\/p>\n

Julmuuden teatterin periodi<\/strong> inspiroi muita, etenkin nuoria teatteriryhmia ymp\u00e4ri maailmaa. Brook itse ja h\u00e4nen ensemblensa siirtyiv\u00e4t kuitenkin kohti suoraa poliittista teatteria <\/strong>toteuttamalla vuonna 1966 n\u00e4ytelm\u00e4n U.S. <\/em><\/strong>Se tuomitsi suoraan Yhdysvaltojen osallistumisen Vietnamin sotaan. Esitys vetosi lopun \u00e4\u00e4nett\u00f6m\u00e4ll\u00e4 rauhanpiirill\u00e4 \u201dmeid\u00e4n = us\u201d eli Englannin vastuuseen, sill\u00e4 se oli mukana sotaoperaatiossa. Vastaavanlaisia Vietnamin sodan vastaisia esityksi\u00e4 tehtiin ymp\u00e4ri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.<\/p>\n

Vuonna 1968 Brook erosi Royal Shakespeare Companysta. Samana vuonna ilmestyi my\u00f6s Brookin The Empty Space, Tyhj\u00e4 tila<\/em> (suom. 1969), <\/strong>joka on Brookin teatteriajattelun keskeinen kirja. Siin\u00e4 Brook esitt\u00e4\u00e4 tunnetun jaottelunsa nelj\u00e4\u00e4n eri teatterin tyyppiin.<\/p>\n

Kuolettavas teatteri <\/strong>viittaa kansalliseen ja institutionalisoituneeseen juhlateatteriin. My\u00f6s kaupallinen ja automaattinen naurattamisteatteri, jota suurkaupungit ovat t\u00e4ynn\u00e4, on kuolettavaa teatteria. Vaikka se edellytt\u00e4\u00e4 ammattiosaamista, pysyy se pystyynkuolleena.<\/p>\n

Pyh\u00e4ksi teatteriksi<\/strong> Brook nimitt\u00e4\u00e4 niit\u00e4 teatterimuotoja, joissa on etsitty rituaalisia juuria. Niiss\u00e4 itse esitystilanne yritet\u00e4\u00e4n kohottaa uskonnollisuutta l\u00e4hentyv\u00e4lle tasolle. My\u00f6s katsojien l\u00e4sn\u00e4olo yritet\u00e4\u00e4n saada sellaiselle asteelle, ett\u00e4 ne olisivat \u201desityksen osatekij\u00f6it\u00e4\u201d. T\u00e4llainenkin teatterimuoto on vaarassa kuolettua.<\/p>\n

Karkea teatteri<\/strong> on teatteria, jota esimerkiksi Brecht ja muut \u201dhiomattomia\u201d keinoja k\u00e4ytt\u00e4v\u00e4t tekij\u00e4t edustavat. Karkean teatterin my\u00f6nteisi\u00e4 piirteit\u00e4 ovat kansanomaisen komiikan sek\u00e4 karnevalismin ja vulgaarin l\u00e4sn\u00e4olo. Sekin kaventaa jotakin teatterin kaikista mahdollisuuksista.<\/p>\n

Brookin mukaan teatterin tulisikin olla v\u00e4lit\u00f6nt\u00e4 teatteria<\/strong>. Se kykenisi yhdist\u00e4m\u00e4\u00e4n niin pyh\u00e4t kuin karkeat elementit, sek\u00e4 taidon, joka kuuluu ammatin traditioihin. Elisabethin ajan teatteria oli t\u00e4ss\u00e4 mieless\u00e4 v\u00e4lit\u00f6nt\u00e4. Se ei koskaan pit\u00e4ytynyt yhdess\u00e4 virityksess\u00e4, vaan oli kaiken aikaa valmis vaihtamaan rekisteri\u00e4 ja tunneskaalaa l\u00e4hikuvasta kaukokuvaan, vulgaarista komiikasta suurimpaan paatokseen, isosta pahasta ja hyv\u00e4st\u00e4 \u00e4\u00e4rimm\u00e4iseen moniselitteisyyteen.<\/p>\n

Brookin mukaan teatteriesityksess\u00e4 vaikuttaa kolmen kirjaimen yhdistelm\u00e4: r r a = <\/strong>eli repetition<\/em>, representation<\/em> ja assistance<\/em>.<\/p>\n

Harjoitteleminen <\/strong>(repetition<\/em>) viittaa siihen, ett\u00e4 teatteri ei voi toimia pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n esityksen ja l\u00e4sn\u00e4olon avulla, vaan se t\u00e4ytyy ajatella ja valmistella. Esitt\u00e4minen<\/strong> (representation<\/em>) tarkoittaa sit\u00e4, ett\u00e4 teatteria ei voi vain harjoitella suljetussa laboratorio-olosuhteissa itse\u00e4\u00e4n varten, sill\u00e4 julkisuus kuuluu teatterin olemukseen. L\u00e4sn\u00e4olo, my\u00f6t\u00e4vaikutus <\/strong>(assistance<\/em>) viittaa p\u00e4\u00e4asiassa yleis\u00f6n teht\u00e4v\u00e4\u00e4n. N\u00e4yttelij\u00f6iden on kuitenkin motivoitava yleis\u00f6\u00e4 siihen.<\/p>\n

T\u00e4llainen karkea referaatti p\u00e4\u00e4kohdista ei tee oikeutta kirjalle, joka on uhmannut aikaa h\u00e4mm\u00e4stytt\u00e4v\u00e4n hyvin. Se on yh\u00e4 keskeist\u00e4 luettavaa teatterintekij\u00e4lle.<\/p>\n

Brookin seuraava kuuluisa tulkinta oli Kes\u00e4y\u00f6n uni <\/em><\/strong>Royal Shakespeare Companyssa vuona 1970. Se kiersi ymp\u00e4ri maailmaa ainakin kolme vuotta. (kuvat) Esityksess\u00e4 oli mukana trapetseilla keinuvia keijuja valkoisessa huonetilassa, s\u00e4nt\u00e4ilevi\u00e4 ihmisi\u00e4 ja yleis\u00f6n puolelta paikalle touhottavia k\u00e4sity\u00f6l\u00e4isn\u00e4yttelij\u00f6it\u00e4 (aikansa teatteriryhm\u00e4). N\u00e4m\u00e4 kaikki latasivat esityksen t\u00e4yteen my\u00f6nteist\u00e4 energiaa. Se oli yht\u00e4aikaa artistinen, se vaati fyysisi\u00e4 taitoja ja se vetosi mielikuvitukseen. Samalla se oli \u201dkirkkaan selke\u00e4\u201d, sill\u00e4 siin\u00e4 puhuttiin teksti\u00e4 niukkaeleisen koruttomasti. N\u00e4yttelij\u00e4 joutui koko ajan keskittym\u00e4\u00e4n samanaikaisesti my\u00f6s johonkin fyysiseen taitoon.<\/p>\n\n\t\t