2.3

Toivo Niskanen — miestanssin pioneeri

Olin sitten Kansallisteatterin oppilaskoulussa ja siellä sain oppia liikehtimistä. Sitten tuli Helsinkiin venäläinen baletti (1908) ja ”kuumeeni” nousi nyt korkeimpaan potenssiin. (Toivo Niskanen, Keski-Suomalainen 6.3.1945)

1887 Toivo Alexander Niskanen syntyi Helsingissä, vanhemmat rakennuspuuseppä Heikki Niskanen ja Eva Elisabeth Niskanen os. Jääskeläinen. Sisar näyttelijä Lydia Niskanen.

1903 tanssiopintoja Elisabeth Littsonin ja Hilma Liimanin (Niskasen serkku) johdolla. Esiintyi erilaisissa illanvietoissa mm. Koulukeittoyhdistyksen arpajaisissa syksyllä 1905, jossa esitettiin Hilma Liimanin ja Maggie Gripenbergin sommitelmista koottu kuvaelma tanssin historiasta. Sen osat olivat Dionysos-juhla, Sulotarten tanssi, Menuetti, Serpentiinitanssi ja Valse Triste.

1906 ylioppilaaksi ja aloitti opinnot Kansallisteatterin oppilaskoulussa. Niskanen osallistui Kansallisteatterin näytöksiin sekä tanssijana ja tanssien suunnittelijana.

1907–1913 kirjoilla Helsingin Yliopistossa, opiskeli ensin vuoden lakitiedettä, mutta siirtyi sitten estetiikan opiskelijaksi, professorina Yrjö Hirn.

1909 avustajana Aina Niskan tanssinäytöksessä.

1910 Seurasi Edvard Fazerin järjestämää Venäläisen baletin vierailua Berliinissä, toimi venäläisten tanssijoiden apurina.

1911 ensimmäinen oma näytös Työväentalon juhlasalissa.

 

Tanssija Niskanen

Niskasen näytöstä ennakoitiin Uudessa Suomettaressa 8.3.1911 seuraavasti:

Ilahuttavaksi ilmiöksi on merkittävä, että meilläkin yhä enemmän aletaan kääntää huomiota tanssin kohottamiseen taiteellisesti. Sopusointuisuudesta ja sulavuudesta ruumiinliikkeissämme onkin miltei tähän asti pitänyt huolta vain voimistelu, joka luonnollisesti kuitenkaan ei voi tuoda liikkeisiimme sitä suloa ja eloisuutta, minkä musiikin herättämä rytmi ja ilo saavat aikaan. Taiteellisen tanssin kautta saamme elämäämme paljon virkistystä.

 

 

Toivo Niskanen hankki tanssikoulutuksensa pääasiassa ulkomaisilla opintomatkoilla.

1908, 1911, 1914, 1915, 1916 Pietari, mm. karakteritansseja Alexander Shirajevin johdolla

1909 ja 1910 Saksa ja Itävallata, tutustui myös Dalcroze-metodiin

1912 Tukholma

1913 Pariisi

1919 ja 1920 Tukholma ja Pariisi

1922 Lontoo

Vuoden 1911 jälkeen Toivo Niskanen antoi useita näytöksiä Helsingissä sekä kiertueilla eri puolilla Suomea. Näytökset koostuivat lyhyistä tanssinumeroista, lajeina olivat karakteritanssi, baletti ja ajan seuratanssit. Vuonna 1913 helsinkiläiset saivat tutustua tangoon Toivo Niskasen Apollo-teatterin Tango-matineassa.

Vuoden 1914 balettipainotteinen näytös innoitti kirjailija Martti Wuoren haaveilemaan Uudessa Suomettaressa: ”Kasvakoon tästä kauniista alusta meille oma kotimainen baletti.”

Karakteritansseissa Niskasen partnerina toimi Elsa Nyström ja baletissa Margit Lilius, jonka kanssa hän esitti vuonna 1917 ensimmäisen suomalaisen klassisen pas de deuxin, Melartinin Perhosvalssin.

 

Omien näytösten lisäksi Niskanen esiintyi teatteritanssijana mm. Suomalaisessa Oopperassa ja Kansallisteatterissa. Niskanen pettyi, kun oopperan johtaja Edvard Fazer ei kutsunut häntä Oopperan ensimmäiseksi balettimestariksi, ja siirtyi ulkomaille. Vuosina 1922–1924 hän oli tanssijana Rolf de Marén Ballets Suédois -ryhmässä ja 1924–1925 Pavlei Ukrainskin balettiryhmässä Chicagossa.

Keväällä 1925 Niskanen palasi Suomeen ja antoi näytöksen, jossa häntä avustivat useat Suomalaisen Oopperan tanssijat. Tämän jälkeen Niskanen ei järjestänyt enää omia tanssinäytöksiä, vaan keskittyi seuratanssiopetukseen ja teatterikoreografioihin.

Vuonna 1949 Niskasen järjesti 40-vuotistaiteilijajuhlan, jonka ohjelma sisälsi tanssinumeroita Niskasen uralta. Hän esiintyi myös tanssijana muutamassa numerossa.

Tanssinopettaja Niskanen

Tarkkaa tietoa siitä milloin Toivo Niskanen aloitti tanssiopetuksen ei ole vielä löytynyt, mutta ainakin vuosina 1915–1921 ja 1925–1946 hänellä oli oma koulu. Toivo Niskanen opetti enimmäkseen seuratansseja, mutta myös balettia, karakteritansseja sekä draamallista plastiikkaa. Erityisen suosittuja olivat koululaisille suunnatut joululoman seuratanssikurssit, joita Niskanen piti ainakin vuoteen 1957 asti.

 Toivo Niskasen oppilaita

Taidetanssin puolelta Niskasen kuuluisimpia oppilaita olivat Airi ja Liisa Säilä, Margit Lilius ja Robert Nikko.

Oman koulunsa ohella Niskanen opetti myös Suomen Kansallisteatterin oppilaskoulussa, Suomen Näyttämöopistossa, Ruotsalaisen Teatterin oppilaskoulussa ja Helsingin Musiikkiopistossa. Tunnetuksi hän tuli myös Helsingin Yliopiston promootiotanssiaisten harjoittajana vuosina 1932, 1936, 1950, 1956, 1957 ja 1960.

Koreografi Niskanen

Niskasen omien näytösten keskeisiä koreografioita olivat klassiset pas de deux -numerot Melartinin Perhosvalssi ja Chopinin Valssi sekä karakteritanssit El Jalelo, Unkarilainen tanssi ja Mustalaistanssi. Monet tansseista oli alunperin sommiteltu operetteihin, näytelmiin tai oopperoihin. Niskanen oli ennen kaikkea tuottelias teatterikoreografi, joka vieraili uransa aikana miltei kaikissa Suomen teattereissa.

Kulttuurikirjoittaja ja matkanjärjestäjä

Estetiikan opinnot Helsingin Yliopistossa lienevät herättäneet Toivo Niskasen laajan kulttuurikiinnostuksen, joka ulottui myös tanssin ulkopuolelle.

1910-luvulla Niskanen toimi Uuden Suomettaren tanssiarvostelijana. Myöhemmin hän kirjoitti lehtiin useita laajoja baletin merkkihenkilöitä ja teoksia käsitteleviä artikkeleita. 1930-luvulla Niskanen toimi myös kulttuurimatkojen järjestäjänä.

Nämä matkat ja Niskasen muut ulkomaanvierailut toimivat aineistoina radio-ohjelmasarjalle Kirjakylkinen matkalaukku. Niissä Toivo Niskanen pakinoi ulkomaan matkojensa kulttuurikokemuksista.

Myöhemmällä iällään Niskanen vetäytyi taidetanssin kentältä. Hän oli vielä perustamassa Suomen Tanssitaiteilijain Liittoa vuonna 1937, mutta ei osallistunut liiton toimintaan. Viimeiset vuotensa 1950-luvulta kuolemaansa 1961 asti Niskanen käänsi tanssikirjoja, joita ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Teatterimuseossa oleva Toivo Niskasen arkisto sisältää käsikirjoitettuja suomennoksia seitsemästä eri tanssikirjasta, mm. Tamara Karsavinan muistelmat sekä Anna Pavlovan ja August Bournonvillen elämänkerrat.