3.5

George Gé — hajuvedeltä tuoksuva modernisti

George Herman Karl Gé (alk. Grönfeldt) syntyi Pietarissa 1893, vanhemmat liikemies Ernst Grönfeldt ja Amelia Grönfeldt (os. Söderberg). Gé asui Pietarissa 27-vuotiaaksi asti. Hänen Pietarin vuosistaan on vain vähän tietoa saatavissa. Raoul af Hällström mainitsee kirjassaan Siivekkäät jalat,  Gé seurasi usein Mariinski-teatterin balettiesityksiä äitinsä aitiosta käsin. Gé opiskeli Pietarissa yksityisesti musiikkia sekä balettia Nikolai Legatin ja Viktor Semjonovin johdolla. Ammatiltaan Gé oli pankkivirkailija.

Vuonna 1920 Gé saapui Helsinkiin. Hän työskenteli aluksi Toivo Niskasen tanssikoulun säestäjänä ja tanssijana Apollo-teatterin opereteissa. George Gén nimitys Oopperan ensimmäiseksi balettimestariksi oli yllätys. Edvard Fazer sivutti suomalaisen tanssin pioneerin Toivo Niskasen.

Gé oli baletin suhteen vain sivistynyt harrastaja, jolla ei ollut lainkaan kokemusta tanssinopettajana ja koreografina toimimisesta. Oliko valinnan takana Fazerin vaisto siitä, että Géstä voisi kehittyä taitava koreografi vai ohjasivatko henkilökohtaiset mieltymykset valintaa? Sitä saamme tuskin koskaan tietää. Ainakin Fazer tiesi, että Gé tunsi Mariinski-teatterin baletin ohjelmiston ja oli ruotsia puhuva kosmopoliitti, kuten hän itsekin.

1921–1935 Gé toimi Suomalaisen Oopperan baletin balettimestarina. Matkusti miltei vuosittain Euroopan tanssikeskuksiin, seurasi mm. Djagilevin Venäläisen baletin esityksiä. Myös yksityisiä esiintymisiä ja kiertueita Oopperan tanssijoiden kanssa.

1934 Vieraili kesällä Sveitsissä Alexander ja Clothilde Saharoffin tanssiryhmässä, mukana myös toinen suomalainen tanssija Edith von Bonsdorff, joka vuosina 1923–1925 oli kiinnnitettynä Rolf de Maren Ballets Suédois -ryhmään.

1935 Jätti Suomalaisen Oopperan, matkusti Pariisiin ja suunnitteli Folies Bergèren revyykoreografian.

Venäläinen tanssija Elisabeth Apostoli (1903–1980, os. Konjaeff) asui Helsingissä 1930-luvulla. Hän oli saanut tanssijakoulutuksensa Pietarin Keisarillisen Mariinski-teatterin balettikoulussa. Apostolilla oli vuosina 1936–1940 oma balettikoulu Helsingissä, koulussa baletin opiskelun aloittivat mm. Eva Hemming ja Nina Forsman, lisäksi Apostolin tunneilla kävivät myös Oopperan tanssijat. Hän opetti oppilailleen runsaasti venäläistä ohjemistoa mm. Anna Pavlovalle tehdyn Kuolevan joutsenen, josta tuli Eva Hemmingin ohjelmiston keskeinen tanssinumero.

Elisabeth Apostoli piirsi pilapiirustuksen Suomalaisen Oopperan baletin tilanteesta vuonna 1935.

1936–1939 Rene Blumin Les Ballets de Monte Carlon balettimestari. Seurueen koreografina toimi tuolloin Mihail Fokin. Työskenteli myös balettimestari-koreografina Pariisin Théâtre du Châteletissa ja Théâtre Mogadorissa.

1940–1955 Muutti sodan syttyä Ruotsiin. Toimi mm. Tukholman Kuninkaallisen baletin (1940–1947), Göteborgin teatterin (1940–1955) ja Tukholman Oskar-teatterin vierailevana balettimestari-koreografina. Lisäksi vierailevana koreografina Suomalaisessa Oopperassa 1940-luvun alussa ja Pariisin Théâtre du Châteletissa 1940-luvun lopussa.

1955–1962 Suomalaisen Oopperan balettimestari. Jäi eläkkeelle ja kuoli 1962.

Ooppera- ja teatterikoreografioiden lisäksi Gé teki useita elokuvakoreografioita.

Uransa alussa Gé harjoitutti muistinsa varassa Marius Petipan, Lev Ivanovin ja Mihail Fokinin baletteja. Ensimmäiset kokonaan omat koreografiat syntyivät vasta 1930-luvulla. Gé kokeili teoksissaan ajan balettimodernismia, mm. kubistinen baletti Le Bal (1933, pohjautui luultavasti George Balanchinen koreografiaan) ja 1941 välirauhan aikana sommiteltu 5 pienoisbaletin sikermän. Airi Säilä kuvaa näitä pienoisbaletteja seuraavasti:

Helmikuussa 1941 ensi-iltaan hän (Gé) harjoitti peräti viisi uutta pienoisbalettia. Neljä niistä oli tehty Ernest Pingoudin musiikkiin, joka silloin kuulosti yleisön korvissa aika futuristiselta. Epäjumalassa käytimme ensi kertaa voimakkaita lantioliikkeitä ja yritimme saada aikaan primitiivistä vaikutelmaa. Don Quihotesta Gé taas oli tehnyt hurjan farssin, jossa esitin Dulcineaa… Sammuvissa silmissä Géllä oli idea sokeiden tanssimisesta ja Suurkaupungin kasvoissa hän loi sarjan kuvaelmia kaupungin sokkeloista. Näitä urbaaneja ja mannermaisia baletteja ei sanottavasti ymmärretty silloin. Yleisö oli tottunut klassiseen ohjelmistoon. Joku arvostelijoista huomasi, että baletti on murtanut kahleensa ja pyrkii ulos kaavoistaan, mutta yleisesti kaivattiin enemmän tanssia pantomiimisen tyylisen ilmaisun sijaan. (Tanssi on elämäni, s. 151–52)

Gén koreografiat Suomalaisen Oopperan ohjelmistossa 1922–1935 ja 1955–1962.