5.2

Kaksi baletin merkittävää naiskoreografia Irja Koskinen ja Elsa Sylvestersson

Irja Koskinen — ensimmäinen naisbalettikoreografi

1912 syntyi Helsingissä.

1919–1923 balettiopintoja Helsingin Tanssiopistossa.

1928–1931 balettiopintoja Suomalaisen Oopperan balettikoulussa.

1931–1957 tanssijana Suomen Kansallisbaletissa, ensitanssijaksi vuonna 1937.

1951–1960 omia koreografioita Bolero (1950), Namouna (1952), Pessi ja Illusia (1952), Scaramouche (1955) ja Ikaros.

1960 oma balettikoulu yhdessä aviomies Klaus Salinin kanssa.

1979 kuoli Helsingissä.

Koko kansan satubaletti Pessi ja Illusia

Pessin ja Illusian ensi-ilta oli Oopperan Solistien kiertueella Riihimäellä 29.5.1952 ja Suomalaisessa Oopperassa ensi-ilta oli vasta seuraavana syksynä 23.10.1952.

Pessi ja Illusia oli kolmas kotimainen kokoillan baletti Suomalaisessa Oopperassa. Baletin valmistuminen oli kansallinen merkkitapaus sodasta toipuvassa Suomessa. Pessi ja Illusia oli nuorten tanssijoiden esiinmarssi. Doris Laineen kehittyminen ja hänen Illusiansa tekninen varmuus saivat kiitosta. Heikki Värtsi herätti huomiota nuoren metsäneläimen voimaa ja notkeutta ilmentävänä Pessinä. Erityisen vakuuttavana teknillisesti ja taiteellisesti pidettiin Maj-Lis Rajalan Ristilukkia.

Irja Koskisen koreografiassa oli tanssiarvostelijoiden mielestä myös puutteita: ”Irja Koskinen on vaikeassa tehtävässä paikoin onnistunut hyvin, paikoin taas jäänyt puolitiehen… yleisvaikutelmaksi jää kieltämättä epämääräisyys.” (Antti Halonen, Helsingin Sanomat 24.10.1952). Mutta loppuunmyydyt katsomot ihastelivat ja nauttivat suositun ja tutun kotimaisen sadun esityksestä.

Kriitikot kokivat ongelmaksi Ahti Sonnisen musiikin ja koreografian suhteen: ”Nykyaikainen koreografia ei voi perustua pelkästään teknisesti kiitettäviin suorituksiin – voidakseen tulkita nykyaikaista musiikkia on baletin paljon perusteellisemmin uusittava ilmaisukeinonsa.” (Irja Hagfors, Vapaa Sana 9.6.1952).

Kun Irja Koskisen koreografia otettiin Tukholman Kuninkaallisen Oopperan ohjelmistoon ruotsalaiset kriitikot olivat suorasanaisia: ”Ellei Sonnisen musiikki ilmaisisi baletin päivämäärää, ei sitä voisi kuvitella tänä päivänä tehdyksi. Koreografi Irja Koskinen työskentelee täydellisesti venäläisen perinteen varjossa.” (Anna Ståhle, Dagens Nyheter 3.2.1954)

Pessi ja Illusia baletti oli siis merkittävä kansallinen ponnistus, yleisömenestys, baletin tunnetuksi tekijä ja nuorten solistien esittelijä, ei ehkä niinkään taiteellisesti merkittävä koreografia.

Pessi ja Illusia on edelleen eniten esitetty kotimainen baletti. Sitä esitettiin oopperataiteilijain kesäkiertueella 1952 ja Suomalaisessa Oopperassa 1952–1955 yhteensä 117 kertaa. Teos vieraili lisäksi Brysselissä ja Wiesbadenissa. Siitä tehtiin myös ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa, suomalainen kokoillan balettielokuva vuonna 1954, ohjaajana Jack Witikka.

Elsa Sylvestersson — niin monessa mukana

Olen itsepäinen ihminen, oikeastaan hirveän itsepäinen. En anna periksi, en, ennen kuin on ihan pakko. Enkä usein silloinkaan… En halua olla säyseä. En missään tapauksessa. En pidä sellaisista ihmisistä. En halua silti riidelläkään, en kenenkään kanssa. Jotenkin vain on käynyt niin, että olen ollut aika monessa selkkauksessa se toinen osapuoli. Ehkä syy on se, että olen aina sanoa paukauttanut mielipiteeni päin naamaa ja siitä kaikki eivät ole pitäneet, ovat ottaneet itseensä, loukkaantuneetkin. Itse minä sanoisin sitä rehellisyydeksi. (Sylvestersson: Elämäni piruetit, s.11–12.)

1924 syntyi Turussa 11.8.1924, vanhemmat teknikko Hjalmar Sylvestersson ja venäläinen ompelija Maria Filatova.

1931–1938 balettiopintoja Suomalaisen Oopperan balettikoulussa.

1938–1943 tanssijana Suomalaisen Oopperan baletissa. Vuonna 1943 Ooppera ei uusinut sopimusta. Sylvestersson mainitsee itse yhdeksi syyksi sen, että silloisen oopperanjohtajan Oiva Soinin mielestä hänellä oli liian hyvät suhteet neuvostoliittolaisiin. Venäläiset sukujuuret olivat arka asia sodan aikana ja sen jälkeenkin. Sai kuitenkin tilapäisiä iltatanssijan töitä Oopperasta.

1945 venäläinen kansantanssiryhmä Moisejev innosti Sylvesterssonin perustamaan oman harrastajista koostuneen VKDY-tanssiryhmän.

1946 järjesti kaksi omaa tanssinäytöstä Ruotsalaisessa teatterissa. Ohjelma sisälsi Elsa Sylvesterssonin ensimmäisen oman koreografian, Saint-Saënsin musiikkiin tehdyn Mustalaistanssin, muut koreografiat olivat Alexander Saxelinin.

1947 osallistui kesällä 1947 Ester Naparstokin vapaan tanssin ryhmän solistina Kööpenhaminan kansainvälisiin balettikilpailuihin. Sylvestersson palkittiin kilpailun persoonallisimpana esiintyjänä. Sama syksynä hänet kiinnitettiin uudelleen Suomalaisen Oopperan balettiin.

1947–1955 ensitanssijattarena Oopperassa, mm. Joutsenlammen Odette-Odile 1949, Prinsessa Ruususen Aurora 1950, Romeon ja Julian, Julia 1954.

1951 opintomatka Pariisiin ja Lontooseen, opettajina mm. Olga Preobrazhenskaja, Ljubov Jegorova, Nora Kiss ja Anna Northcote.

1952 Carmen, ensimmäinen balettikoreografia Suomalaiselle Oopperalle, teoksen ensi-ilta jo kesällä 1951 Oopperan taiteilijain kesäkiertueella. Teos herätti tekijänoikeuksiin liittyvän keskustelun. Ilta-Sanomien kriitikko Elisabeth Valto viittasi sen yhteneväisyyksiin Roland Petitin baletin Carmen kanssa. Sylvestersson totesi, että kyseinen teos oli hänen esikuvansa, muttei sen kopio. Petitin nimeä ei kuitenkaan mainittu Carmenin käsiohjelmassa. Lainaus- ja kopiointikeskustelut jatkuivat myös joidenkin George Balanchine -vaikutteisten balettien kohdalla, esim. Agon vuonna 1971. Sylvestersson kuului vielä sukupolveen, joka oli kasvanut siihen, että olemassa olevia baletteja saattoi vapaasti käyttää oman työnsä lähtökohtana.

1953 Ooppera ei tarjonnut tarpeeksi töitä, joten Elsa Sylvestersson perusti oman balettiryhmän, Baletin solistit.

1955 erosi Suomalaisen Oopperan baletista.

1956–1968 oma balettikoulu Helsingissä.

1957 Elsa Sylvestersson perusti balettiryhmän nimeltä Uusi Balettiyhtye.

1958–1960 jälleen takaisin Oopperaan, apulaisbalettimestariksi ja balettikoulun johtajaksi.

1960 irtisanoutui jälleen Oopperasta, syynä ylirasitus.

1962–1969 vieraileva koreografi Oopperassa.

1967 jäähyväisnäytäntö tanssijana, Joutsenlammen Odette-Odilena.

1968–1969 Kuopion Yhteisteatterin balettimestari.

1969–1972 balettimestari ja koreografi Oopperassa.

1972–1984 koreografi Oopperassa.

1985 viimeinen koreografia Satu Suomen Kansallisbaletille.

1996 kuoli Helsingissä

Koreografi Sylvestersson

Elsa Sylvestersson on merkittävin ja tuotteliain suomalainen balettikoreografi. Hänen teostensa skaala ulottuu perinteisistä juonellisista balettiklassikoista abstrakteihin, musiikin ja tanssin yhteyttä korostaviin teoksiin. Elsa Sylvestersson edustaa koreografina lähinnä uusklassista tyyliä. Hän muuntelee ja varioi teoksissaan vapaasti klassisen baletin askelia, asentoja ja liikkeitä. Sylvestersson loi runsaasti baletteja kotimaiseen musiikkiin, säveltäjinä mm. Jean Sibelius, Aulis Sallinen, Usko Meriläinen, Tauno Marttinen ja Leif Segerstam. Musiikilla oli merkittävä rooli koreografiassa Sylvesterssonin mielestä. Omaelämänkerrassaan hän kirjoittaa:

Tanssitaidehan on kiinteästi sidottu musiikkiin. Musiikki ei ole pelkkä baletin säestys. Se on kaiken alku ja lähde, siitä koreografi saa innoitteensa, musiikki auttaa tanssijaa ilmaisussa ja tulkinnassa.

Paljon on käyty keskustelua siitä, pitääkö tanssiesityksessä, baletissa olla sisältö, juoni, sanoiksi puettava ajatusrakennelma. Mielestäni ei pidä. Baletin voi sommitella niin, että ensin etsitään juoni, tehdään libretto ja vasta sitten valitaan musiikki, joka määrää askelkuviot. Mutta silloin kun suunnittelun lähtökohtana on musiikki, puhdas musiikillinen ilmaisu, vaaditaan koreografilta sävellyksen hyvää, syvällistä sisäistämistä. Koreografi kuvittaa musiikin. (Elämäni piruetit, s.153)

Huolimatta runsaasta koreografiatuotannostaan Elsa Sylvestersson koki itsensä ennen kaikkea tanssijaksi. Ehkä siksi hän sitoo tanssijan ja koreografin työn yhteen toteamalla:

Tanssi tulisi tehdä juuri kyseessä olevan tanssijan tason mukaan. Koreografin pitäisi olla esiintyvän taiteilijan paras ystävä ja tuoda hänen kykynsä esille. (Elsa Sylvestersson, Tanssi 4/1987)

Vuosina 1952–1985 Elsa Sylvestersson sommitteli miltei 30 balettikoreografiaa Kansallisbaletille. Niistä keskeisiä ovat:

Ruususolmu (1959)

Arius (1962)

Sinuhe (1965 tilausteos TV:lle, katkelma Ylen elävästä arkistosta)

Rakkauden legenda (1966)

Pessi ja Illusia (1967)

Phaidra (1969)

Raymonda (1970)

Agon (1971)

Othello (1973)

Kuinka äkäpussi kesytetään (1975)

Gajaneh (1975)

Till Eulenspiegel (1977)

Tuhkimo (1977)

Romeo ja Julia (1979)

Sudenmorsian (1981)

Pikku Prinssi (1982)

Lisäksi Oopperan ulkopuolella esitettyjä koreografioita on yli 30. 1960- ja 70-luvulla useita Sylvesterssonin koreografioita esitettiin myös televisiossa, mm. Häkki, Punainen Huone, Baletti kahdelle, Gajaneh ja Tuhkimo.

Elsa Sylvestersson voitti vuonna 1959 Suomen Tanssitaiteilijain Liiton ensimmäiset koreografiakilpailut Bachin musiikkiin sommitellulla teoksella Concertto Barocco. Myös vuosina 1960 ja 1962 hän sijoittui palkintosijoille.

Phaidra

Phaidra on yksinäytöksinen moderni ja dramaattinen baletti. Se on antiikin tarina naisesta, joka rakastuu kiihkeästi poikapuoleensa. Elsa Sylvestersson näki 1950-luvun alussa Georges Auricin säveltämän ja Sergei Lifarin koreografioiman Phaidran Pariisin oopperassa. Hän kiinnostui teoksen näyttämöllisesti jännittävästä aiheesta ja teki siitä oman versionsa vuonna 1969 Suomen Kansallisbaletille. Phaidra on yksi Elsa Sylvesterssonin kiitetyimmistä koreografioista. Se sai ensi-iltansa Suomen Kansallisoopperassa 20.2.1969.

Phaidran tarina ja koreografia ovat pelkistettyjä. Lavastus on yksinkertaisen koruton. Kaikki turha on jätetty pois. Keskeiseksi nousevat ihmisten tunteet ja mielenliikkeet. Ilmaan nousevat hyppyjen ja nostojen vastapooliksi muodostuvat lattiatasossa tapahtuvat liikesarjat.

Irja Hagfors kirjoittaa: ”Phaidra on epäilemättä tekijänsä tähän mennessä kypsin ja ehein työ… Koreografia on hyvin selkeästi piirretty voimakkain vedoin ja tarpeeksi rohkein ottein Georges Auricin mahtipontiseen musiikkiin.” (Kansan Uutiset 23.2.1969)

Baletin kantavaksi ja hallitsevaksi hahmoksi nousee Seija Silfverbergin esittämä Phaidra. Silfverberg osoittaa suuret näyttämölliset lahjansa, intensiteettinsä, eläytymiskykynsä, tanssinsa taipuisuuden, kissamaisen pehmeyden ja tarvittaessa musertavan voimansa. (Irma Lindfors, Suomen Sosialidemokraatti 7.5.1972)

Phaidraa esitettiin Suomen Kansallisbaletissa vuonna 1969 vain yhdeksän kertaa. Vuonna 1972 se otettiin uudelleen Kansallisbaletin ohjelmistoon, mutta silloinkin esityskertoja oli vain kuusi. Useiden tanssiarvostelijoiden suosituksista huolimatta Phaidraa ei otettu Kansallisbaletin ulkomaankiertueiden ohjelmistoon.