6.1

Ohjelmisto ja tanssijat

Balettiklassikot muodostavat edelleen Kansallisbaletin ohjelmiston perustan. 1980-luvulla niiden harjoittajat tulivat vielä Neuvostoliitosta. Neuvostoliiton hajoaminen, Suomen liittyminen Euroopan yhteisöön ja baletinjohtaja Jorma Uotisen halu suunnata Suoman baletti idän sijasta länteen vaikuttivat siihen että 1990-luvulla Petipan ja Ivanovin balettiklassikoiden, kuten Joutsenlammen, Prinsessa Ruusunen, Pähkinänsärkijän ja Don Quijoten versiot tulivat meille Pariisin Oopperan kautta, eivätkä enää suoraan idästä niinkuin oli ollut tapana Kansallisbaletin syntymisestä lähtien.

Klassikkojen rinnalla ohjelmisto esitteli 1900-luvun tanssin moninaisia muotoja:

• Balanchinen uusklassisia teoksia
• Kurt Joossin ja hänen perillistensä Mats Ekin ja Marjo Kuuselan tanssiteatteria
• jazzintanssin sykettä
• nykybaletin kansainväliset nimiä, kuten Kilian, Neumeier, Forsythe
• nykytanssin kansainvälistä ja suomalaista kirjoa Jorma Uotisen johdolla

Uusklassismia

Vuonna 1984 Kansallisbaletin ohjelmistoon saatiin vihdoin 1900-luvun keskeisen balettikoreografi George Balanchinen (1904–1983) uusklassinen koreografia Concerto Barocco. Amerikkalaisen baletin isä pidetty Venäjältä lähtoisin oleva George Balanchine on 1900-luvun tärkeimpiä koreografeja. Hänen juonettomat uusklassiset baletinsa vaativat tanssijoilta erityistä nopeutta, tarkuutta, keveyttä ja musikaalisuutta. Concerto Baroccoa seurasivat Neljä luonnekuvaa (1987), Divertimento n:o 15 (1991), Rubies (1993), Tshaikovskin pianokonsertto (1994) ja Serenade (2002).

Tanssiteatteria

Uskonnon ja seksuaalisuuden välistä jännitettä käsittelevä Mats Ekin tanssidraama Bernardan talo (1980) ja Marjo Kuuselan kotimainen tanssinäytelmä Seitsemän veljestä (1980) tarjosivat tanssijoille uudenlaisia haasteita sekä tanssiteknisesti että ilmaisullisesti. Mats Ekin baletin toisen asennon syvästä pliéstä ponnistava, eri tanssitekniikkoja yhdistelevä liikekieli ja tanssidraamojen roolihahmojen inhimillisten tunteiden kirjo erosi radikaalisti baletin prinssien ja prinsessojen rajoitetusta liike- ja tunneskaalasta.

Tarinaan pohjautuvia tanssiteatteria teoksia olivat myös vuonna 1983 esitetty saksalaisen ekspressionistisen tanssiteatterin klassikko Vihreä pöytä (kor. Kurt Jooss, 1933), Marjo Kuuselan Seitsemän veljestä (1980) ja Ronja Ryövärintytär (1989) sekä Tommi Kitin Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmään pohjautuva Loviisa (1987).

Nykybalettia

Kansallisbaletin nykybalettitarjonta on tullut viime vuosikymmenin tullut suurimmaksi osaksi ulkomailta. Baletinjohtajien hyvät kansainväliset suhteet 1980-luvulta alkaen ovat tuoneet Suomeen useiden merkittävien amerikkalaisten ja eurooppalaisten nykybalettikoreografien teoksia.  Kansainvälisen tanssijanuran Cullberg Baletissa ja Netherlands Dance Theatre tehnyt Jorma Elo on noussut merkittäväksi kansainväliseksi balettipohjaiseksi koreografiksi.  Elon nykybalettiteoksia on viime vuosina esitetty myös Kansallisbaletissa.

Nykytanssia

Nykytanssi on ollut hyvin edustettuna Kansallisbaletin ohjelmistossa varsinkin 1990-luvulla. Jorma Uotinen teki omalla johtajakaudellaan vuosittain uuden teoksen Kansallisbaletille. Uotinen aloitti myös tanssijoiden omat koreografiset workshopit, joiden tuloksia esiteltiin Alminsalin näyttämöllä. Workshopin teoksien tanssilajit vaihtelivat nykybaletista nykytanssiin, jonka raja on nykyään kuin veteen piirretty viiva.

Suurta kiinnostusta herätti vuona 1991 toteutettu teos Maa. Sen musiikin sävelsi Kaija Saariaho ja koreografina toimi Suomessa 1970-luvulta lähtien vieraillut Carolyn Carlson.

Taulukko Kansallisbaletin ohjelmisto 1980–2001

Encore Suomen Kansallisoopperan esitystietokanta sisältää tiedot baletti- ja oopperaesityksistä vuodesta 1911 alkaen.

Kansallisbaletin tanssijat

Kansallisbaletin tanssijoiden lukumäärä on kasvanut tasaisesti koko 1980- ja 90-luvun. Samoin on kasvanut ulkomaalaisten tanssijoiden osuus seurueessa. 1980-luvun alussa Kansallisbaletti oli vielä kansallinen noin 50 tanssijan seurue. Nykyään se on nuorisoryhmä mukaan lukien lähes 90  tanssijan kansainvälinen seurue, joista ulkomaalaisia tanssijoita on noin puolet.

Jorma Uotisen johtajakaudella Kansallisbaletissa luovuttiin balettiin pitkään kuuluneesta tanssijoiden jaosta solisteihin ja kuorolaisiin. Tämä mahdollisti myös nuorien lahjakkaiden tanssijoiden käyttämisen solistin tehtävissä.

Tanssijoiden ulkoiset työskentelyolosuhteet ovat parantuneet uusien tilojen myötä, mutta työsuhde-edut ovat heikentyneet. Vakinaisista tanssijakiinnityksistä on siirrytty määräaikaisiin työsuhteisiin ja tanssijoiden eläketurva on muutettu. Ennen tanssijat pääsivät eläkkeelle, naiset 42-vuotiaina ja miehet 46-vuotiaina, nyt tanssijan eläkeikä on nostettu 65 vuoteen. On mielenkiintoista nähdä kuinka Kansallisbaletti uustyöllistää tai uudelleenkouluttaa vanhenevat tanssijansa.

Kansallisbaletin ohjelmiston monipuolistuminen asettaa tanssijat entistä suurempien haasteiden eteen. Ohjelmistossa saattaa olla samanaikaisesti sekä amarikkalaisen modernin tanssin ja nykytanssin tekniikoita että perinteisen klassisen baletin tekniikkaa vaativia teoksia. Mihin kaikkeen tanssijoiden taidot ja voimat riittävät? Käytännössä tämä on johtanut siihen, että osa tanssijoista keskittyy klassisen ohjelmiston esittämiseen, ja osan työtehtävät painottuvat puolestaan nykybaletin ja/tai nykytanssin puolelle.

Merkittäviä tanssijoita 1980- ja 90-luvuilla

Naistanssijoita

Kirsi Aromaa, Francis Guardia, Ulrika Hallberg, Nina Hyvärinen, Hänninen Maija, Jessica Kellgren, Barbora Kohoutková, Sini Länsivuori, Ulla-Mari Mäkelä, Jaana Puupponen, Anu Sistonen, Salla Suominen, Minna Tervamäki, Susanna Vironmäki

Miestanssijoita

Jukka Aromaa, Jaakko Eerola, Asla Jääskeläinen, Juha Kirjonen, Sampo Kivelä, Timo Kokkonen, Kare Länsivuori, Juha-Pekka Myllymäki, Jarkko Niininen, Jyrki Sandell, Petri Toivanen

Lisää tietoa tämän päivän Kansallisbaletista sekä tanssijoista.