Tanssi 1/84, Tiina Lindfors
Tänään jazztanssi on in. Valtaisat harrastajajoukot kansoittavat yhä useampia tanssikouluja, joissa on mahdollisuus tutustua tähän sykkivään ja elämänläheiseen tanssimuotoon. Ani harva on kuitenkaan tietoinen siitä, kuka sytytti tähän suosioon johtavan amamuslangan ja mitkä yhteensattumat olivat otolliset jazztanssin voitokkaalle maihinnousulle. Nämä uudisraivaajan tehtävät suoritti Tamara Rasmussen yli kaksi vuosikymmentä sitten, mutta paljon ehti tapahtua hänen värikkäällä urallaan jo ennen jazztanssin svengaavaa tuloa.
Tamarassa ilmeni palava rakkaus näyttämötaiteisiin jo lapsuudessa, jolloin hän tuotti kotipiirin iloksi näytöksiä, joiden käsikirjoituksista,musiikista ja koreografioista hän itse vastasi. Pääroolit lankesivat luonnostaan tekijälle. Koulun joulunäytelmissä yleisömenestys oli luonnollisesti laajempi, mutta tässä vaiheessa Tamaran mietteet tulevaisuuden ammatista olivat vielä turvallisen porvarillisella pohjalla. Hän halusi lääkäriksi tai opettajaksi. Vakuuttuneena lapsensa taiteellisesta lahjakkuudesta äiti Rasmussen vei kuitenkin 9-vuotiaan Tamaran oopperan balettikouluun.
– Rakkauteni tanssiin välähti alusta pitäen kirkkaana kuin päivä. Irja Koskinen oli ensimmäinen opettajani, jota me kaikki pienet oppilaat rakastimme paljon. Ensimmäisen kesäloman alkaessa hyvästelimme hänet itkien kaikki ikäväämme ja kukittaen hänet antaumuksellisesti.
– Muutamaa vuotta myöhemmin tehtävään astui Aleksander Saxelin, joka kaikesta ankaruudestaan huolimatta oli myös minulle rakas.
Silloinkin, kun hän kenraaliharjoituksissa kello yksi yöllä kajautti: ”Perhana Tamara!”.
Opiskeluaikanaan oopperassa Tamara kuului viiden tytön joukkoon, jota Saxelin ahkerasti järjesti esiintymään erilaisiin kissanristiäisiin, pääasiassa hyväntekeväisyysjuhliin. Kerran esitys Adlonissa venyi aina kello kahteen yöllä. Tämän lisäksi Tamara oli mukana lapsikuorossa eri oopperanäytöksissä, joten harjoituskiireet vaativat dramaattisia pyörtymiskohtauksia koulun aamuhartaudessa. Aikaa oli järjestettävä hinnalla millä hyvänsä.
Sodan puhjettua Tamara matkusti isoäitinsä luokse Tanskaan, jossa pyrki heti Kuninkaallisen Teatterin balettikouluun. Tanssinäytteensä hän antoi itse Harald Landerille, joka tuolloin toimi teatterin balettimestarina. Tamara oli opetellut erään Nifontovan variaation, muttei nuottien puuttuessa uskaltanut ehdotta pianistille kyseistä kappaletta. Erinäinen määrä fouetté- ja piques-pyörähdyksiä sekä relevé-nousuja riitti opinnäytteeksi ja niin alkoi kurinalainen ja tinkimätön opiskelu kokopäiväkoulussa, jossa aika oli jaettu tanssin ja muun yleissivistävän ohjelman kesken.
Miehityksen aikana poikkeustila kiristi ennestäänkin rajoitettua vapautta ja oppilaat saivat poistua koulun alueelta vasta iltanäytöksen jälkeen. Oppilaat olivat mukana monissa baleteissa sekä oopperoitten lapsikuoroissa. Silloin esitettiin Tanskassa ensi kertaa Euroopassa Tamaran viehtymys Gershwinin oopperaan Porgy ja Bess, jonka hän vuonna 1982 koreografioi tanssiryhmä Jazz-Pointille yhdessä Heikki Värtsin kanssa.
Kuudentoista vanhana seurasi Kuninkaallisen Teatterin baletissa ns. aspirant-vaihe, joka tarkoittaa koetanssijan periodia ennen varsinaista kiinnitystä.
Esiintymispalkkiot kohosivat ja palkkiot kaikessa minimaalisuudessaankin vaikutti ruhtinaalliselta. Ooppera- ja teatterikappaleista sai 8 kruunua ja baleteista 9. Olipa sellaisiakin suuren rahan iltoja, jolloin kolmesta pienoisbaletista ansaitsi 27 kruunua.
Yhdeksäntoista vanhana Tamarassa alkoi kyteä uusi innostus musiikkiteatteriin, joka yhdessä koti-ikävän kanssa sai hänet palaamaan Suomeen. Opiskeltuaan uudelleen äidinkieltään ruotsia, hän pyrki teatterikouluun ja tuli hyväksytyksi neljän tytön ja neljän pojan onnelliseen opiskelijaryhmään. Siirryttyään Helsingin Ruotsalaiseen Teatteriin hän toimi alussa enimmäkseen tanssisolistina. Kiivas työrytmi, joka koostui ahkerasta baletin treenaamisesta, lastentuntien pitämisestä, teatteri- ja radioharjoituksista ja iltanäytöksistä johti vatsahaavaan.
Tahtia oli hellitettävä, mutta tanssiminen jatkui Airi Säilän nuorisobaletissa, jossa hän tapasi Heikki Värtsin. Säilän Tamara muistaa luovana ja uudistavana koreografina, jonka vaikutuksesta hän kallistui takaisin tanssin puoleen. Tuon kauden rakkaista tehtävistään Tamara mainitsee Valse Tristen Kuolevan Tytön, sekä osan teoksessa Hymni Auringolle. Samaan aikaan hän toimi neljä vuotta näyttelijänä Ruotsalaisessa Teatterissa ja solmi avioliiton opiskelijaystävänsä Paul Budskon kanssa. Viimeinen puolivuotiskausi teatterissa ei sisältänyt ainuttakaan vapaapäivää, joten Tamara jätti tämän työsaran mielessään perheenlisäys ja oman balettikoulun perustaminen.
Ensimmäisen balettikoulunsa Tamara perusti Käpylään ja havaitsi valtaisan innostuksen tanssitaiteen harrastusta kohtaan. Koulu järjesti oppilasnäytöksiä joka joulu ja kevät. Suuri vaiva koreografioista aina pukujen ompelemiseen asti palkittiin hartaan innostuneella vastaanotolla. Kolmen vuoden perusklassisen linjansa jälkeen Tamarassa virisivät ideat uudentyyppisistä tansseista, joiden musiikki oli menevämpää ja liikekieli keveämpää kuin aikaisemmissa koreografioissa.
– Silloisen terminologian mukaisesta jazzbaletista kuulin ensi kerran ruotsalaisen teatterikoulun kautta. Yhdysvalloista oli tullut Riitta Vainion kouluun musta mies nimeltään Ted Shorter ja hänen oli tarkoitus pitää jazzbaletin kurssi teatterikoululaisille. Otin yhteyden koulun rehtoriin ja kysyin saisiko entinen oppilas palata opin tielle Ted Shorterin opastuksella. Vastaus oli myönteinen.
Tedillä ja Tamaralla alkoi heti synkata loistavasti ja niin järjestettiin vuonna 1962 maamme ensimmäinen jazztanssinäytäntö Kulttuuritalolle. Jazzkoreografiat olivat Ted Shorterin, modernit koreografiat Riitta Vainion käsialaa. Näytöksen ”villein” toteutus oli Tedin ja Tamaran kaksintanssi ”Aatami ja Eeva”.
– Totuuden nimessä ainoa villi aspekti oli silloisen mittapuun mukaan mustan ja valkoisen rodun edustajien yhteisesiintyminen kaksintanssissa. Koreografisesti uskalletuin kohta oli yhtäaikainen taivutus polvilla seisten, mutta toki poispäin toisistamme.
Eila Pajastie Nya Pressennistä arvioi tanssia seuraavasti: ”Alastomina, niin pitkälle kuin on soveliasta ja totta tosiaan silmiä hivelevinä, joskin sopivampina Parsiisin Lidolle”.
– Minun mielestäni arvio oli lähes imarteleva, sillä siihen aikaan Lidolla tuskin esiintyi toisen luokan taiteilijoita, Tamara toteaa.
Näytöksen jälkeen oli enemmän kuin selvää, että Tamara ja Ted avasivat yhteisen jazztanssikoulun: Ted Shorter jazzdance school. Noin vuoden päivät koulu toimi paperisodan varjossa, jota Tamara ja Ted kävivät ulkomaalaistoimiston kanssa.
Kuin kaikki jo näytti kirkkaammalta ja esiintymissopimuksia oli allekirjoitettu saapui murskaava työluvan evääminen täydellisenä shokkina. Kohtalokkaana juhannuksena tämä jazzduo uhmasi virkavaltaa ja esiintyi sopimusten mukaisesti (ja sakkojen pelossa). Kaksi päivää myöhemmin Ted karkoitettiin maasta.
Seurasi kaksi vuotta, jotka Tamara taisteli ministeritasoa myöten saadakseen Tedin takaisin Suomeen, sillä esiintymistarjouksia oli tulvanaan. Hän siirtyi johtamaan koulua, mutta havaitsi pian ammattitaitonsa jazztanssissa puutteelliseksi. Alkoi opintomatkojen aika. Ruotsissa Tamara opiskeli vanhojen mestareitten Talley Beattyn ja Walter Nicksin johdolla. Tietojen ja taitojen kasvavassa niiden todellinen puutteellisuus vasta paljastui ja niin jatkui tiivis kiertely ympäri Eurooppaa, jossa Yhdysvaltojen tunnetuimmat opettajat ahkerasti vierailivat.
Ted Shorter ei koskaan päässyt takaisin Suomeen ja niin Tamara alkoi pikkuhiljaa muokata omaa tyyliään. Suurimmiksi vaikuttajikseen hän mainitsee juuri Talley Beattyn ja Luigin suurenmoisen assistentin Rheat Dennisin, Matt Mattoxin ja Clauden Thompsonin.
Jazztanssikoulu Tamara Rasmussen on jo käsite, jonka tunnusmerkkeinä ovat korkea taso, epäkaupallisuus ja kiistattomat tulokset. Tamara on kouluttanut ammattilaisiksi mittavan määrän tanssijoita sekä järjestänyt vuosien varrella monia onnistuneita oppilasnäytöksiä. Tamaran kanssa on työskennellyt vuosien mittaan monesti vaihtuva tanssijajoukko.
Tanssiryhmä Jazz-Point on tänään se taiteellinen yksikkö, jossa näkyvimmin on esillä Tamaran pedagoginen työ. Samainen ryhmä on toteuttanut myös hänen koreografista työtään. Monien jazznumeroitten lisäksi Tamara on koreografoinut ryhmälle yhdessä Heikki Värtsin kanssa kokoillan produktiot 5 + 5 ja Bess. Vuosien varrella on tansseja valmistunut myös lukuisten teattereiden operetti- ja musical-esityksiin, TV:lle ja eri tanssiryhmille.
Tamara Rasmussen, mittavan karriäärin luonut tanssitaiteen ammattilainen, mitä seikkoja painottaisit työstäsi nyt ja eteenpäin?
– Ihmiset joutuvat valitettavan usein katumaan merkittäviä ratkaisujaan. Minulle raiteenvaihto klassisesta jazziin oli paras käänne elämässäni. Klassista treenausta kuitenkin pidän välttämättömänä pohjakoulutuksena sekä hyvänä treenausmuotona ammattilaisille jazzin rinnalla. Työnteosta sinänsä sain selkeät suuntaviivat ja Tanskan aikoinani. Kaikki perustui määrätietoisuuteen, työn kunnioittamiseen ja oikeaan kurinalaisuuteen.
– Pedagogin ammattini koen jännittävänä ja inspiroivana. Nuorten kanssa työskentely pitää minut ajan tasalla.
Näin Tamara Rasmussen, yli kolmekymmentä vuotta kestäneen pedagogintyönsä jälkeen.