Tanssi 2/97, Irma Vienola-Lindfors
Tanssiuransa jälkeen Ulrika Hallberg oli kolme vuotta opettajakoulutuksessa Teatterikorkeakoulussa. Hän on pitänyt tunteja Kansallisbaletille ja treenannut itsekin jatkuvasti, sillä tottumus on toinen luonto.
Parhaillaan Hallberg antaa klassisen tekniikan tunteja Helsingin Kaupunginteatterin tanssijoille. Hän toteaa opettamisen olevan vaikeampaa kuin olisi ikinä osannut kuvitella. Syyksi hän arvelee myöhäisen kiinnostuksensa pedagogiikkaan, jolle tosin ei kiireisinä tanssin vuosina olisi aikaakaan riittänyt. Tanssijalle käy polttoaineeksi oma innostus, opettajan taas olisi saatava myös opetettavansa innostumaan.
– Kun lopetin tanssiurani Kansallisbaletissa, olin tehtäväni tehnyt eikä mitään jäänyt hampaankoloon. Minulla oli ihania rooleja, kuten Giselle, Kamelianainen ja Julia, jonka ehkä olisin halunnut vanhempana ja kokeneempana tehdä uudelleen.
Julian rooli Elsa Sylvesterssonin Romeossa ja Juliassa vuodelta 1979 kuuluu Ulrika Hallbergin uran huippuihin. Tiet yhtyivät Sylvesterssonin kanssa vielä tämän baletissa Scaramouche. Se oli erään firman tilaustyö ja Hallberg tanssi Blondelainen osassa.
Oopperasta lähdön jälkeenkin Ulrika työskenteli Elsa Sylvesterssonin kanssa, joka teki Viimeisten kiusausten koreografiaa Oulussa ja pyysi Ulrikan mukaan. Se sopi hyvin, sillä kapellimestarina vieraili Ulrikan aviomies Ari Angervo.
Sylvesterssonin Romeoon ja Juliaan liittyy myös hullunkurinen muisto: Aku Ahjolinna oli jäänyt kiinni jonnekin näyttämön syrjään ja jätti yhteiseksi tarkoitetun noston toisen osapuolen, Jarmo Rastaan, yksin kanniskelemaan Ulrikaa pitkin lavaa. Aivan viime hetkellä Aku ilmestyi paikalle ja sai nipin napin kiinni Ulrikan varpaasta.
– Yleensä juuri Aku järjesti meille kaikenlaista hauskaa.
– Baletin naiset viettivät myös enemmän aikaa yhdessä silloin kuin nykyään, mutta meitä olikin vähemmän. Myös kiertueet kotimaassa ja ulkomailla lähensivät ja kasvattivat sopeutumaan hyvin vaihteleviin olosuhteisiin. Kävin myös usein tanssimassa omia numeroitani eri puolilla maailmaa, mutta en malttanut lähteä pois tästä maasta pitkiksi ajoiksi. Jos ja kun lähtee, se pitää tehdä nuorena. Se voi olla arvokas kokemus. Itseasiassa minulle kävi niin, että kun minut kutsuttiin Dusseldorfiin, aloin odottaa Emiliaa.
Ulrika Hallbergin tytär Emilia on nyt 16-vuotias ja hänen poikansa Lari kahdeksan. Nyt hän pyrkii korvaamaan heille sen, mitä yhteisestä ajasta on jäänyt puuttumaan. Kiireitä tuntuu silti yhä riittävän. Nyt Ulrikasta on ihme, miten hän ehti hoitaa kaiken uran kiihkeimpinä vuosina. Hän kiittääkin äitiään, joka oli suureksi avuksi.
Ulrika Hallberg on ennen muilta Marita Ståhlhergin opetuslapsi. Kiitollisena hän muistaa myös Nina Menotshikovan, joka opetti monta vuotta balettikuntaa. Hän toi mukanaan venäläisten avoimen ylävartalon ja käsien käytön.
Menovtshikova oli myös tarkka roolityön opettaja, joka harjoitti Gisellen erinomaiseen kuntoon. Sellainen oli saksalainen Tom Schilling, jonka käsialaa oli muun muassa vaikuttava Vaaliheimolaiset.
Ulrika Hallberg tähdentää partnerin merkitystä ja mainitsee heistä Kimmo Sandellin, Matti Tikkasen ja varsinkin Jarmo Rastaan. Unkarilainen Sandor Nemethy tanssi paljon Ulrikan kanssa ja opetti uutta yhteisestä ammatista. Ja vaikka jäähyväisnäytännön prinssinä tanssinut Jarkko Niminen olisi melkein sopinut Ulrikan pojaksi, ikäero katosi duettojen saumattomaan vireeseen.
Tanssi on aiheuttanut fyysisiä kulumia Ulrikallekin, vaikka hänellä onkin baletille otollinen ruumiinrakenne. Hänen heikkoja kohtiaan ovat selkä ja nilkat, eikä hänellä mielestään ole aina ollut voimaakaan riittävästi. Niin paljon on ura kuitenkin antanut, ettei hän sitä pois vaihtaisi.
– Balettikouluun päästyäni luuhasin talossa yhtenään, nuuhkin sen tuoksuja ja halusin olla ikuisesti oopperan ihmeellisessä maailmassa. Ei haitannut, vaikka harjoitukset kestivät yöhön asti avustaminen oli hauskaa puhumattakaan ensimmäisestä oikeasta roolista pienenä neekeripoikana Ruusuritarissa.
– Ison itkun ja kovan kolauksen itsetunnolleni aiheutti kaatuminen – löysin itseni pitkin pituuttani lattialta, kun meneillään oli Elsa Sylvesterssonin Foyer de la Danse baletin ensi-ilta 70-luvun alussa. Onneksi Elsa kuittasi mahalaskuni makealla naurulla.
Kahvia juodessamme Ulrika Hallberg miettii, mikä hänestä tulee isona. Puoleksi leikillään hän sanoo haaveilevansa balettikahvilasta, jossa on plyyshituolit, tanssiaiheisia leivoksia, vanhoja balettikuvia ja -pukuja seinillä ja musiikkia tunnetuista baleteista.
Kaiken keskellä häärii tietenkin Ulrika Hallberg huolehtimassa, että kahvi on tuoretta ja sämpylät aamulla leivottuja. Miksipä ei!