Tanssi 1/01, Jan-Peter Kaiku
Yhtä dramaattinen prosessi kuin koko oopperan johtajan nimitys 1999 ei Bjørnin nimitys sentään ollut. Bjørn nimitettiin tehtäväänsä elokuussa 2001 alkavaksi kolmivuotiskaudeksi. Koska hänen sopimuksensa Norjan Kansallisbaletin johtajana päättyy vasta vuotta myöhemmin, hänen uskottu työparinsa Alan Land nimitettiin samalla apulaisjohtajaksi. Ensimmäisen vuoden Dinna Bjørn siis johtaa ryhmää Alan Landin välityksellä ja kaksi seuraavaa hänen kanssaan.
– Olen todella tyytyväinen tähän järjestelyyn. Uskon, että tanssijatkin arvostavat Alan Landia ja että heille on tärkeätä kokea hänet ikään kuin alter egonani. Ajattelemme hyvin samansuuntaisesti; meillä on yhteinen maku ja hyvä keskustelusuhde.
– Alan Landiahan tanssijat tuntevat vielä vähemmän kuin minua. Hän on työskennellyt balettimestarina Oslossa ja Hollannissa, jossa hän on toiminut myös tanssijana.Täällä Alan valvoo kokonaisuutta, seuraa harjoituksia ja tanssijoiden suorituksia. Hän toimii tavallaan minun silminäni.
Tapaamme Dinna Bjørnin joulukuisen lyhyen Helsingin-vierailun yhteydessä keskustellaksemme sekä menneestä että tulevasta, murroskohdasta, josta baletin uusi suunta löytyy kun Bjørn vaiheittain saa otteen johtajantehtävästään. Keskustelun aikana piirtyy kuva helposti lähestyttävasta ja sydämellisestä, mutta myös määrätietoisesta ja innostuneesta tanssin promoottorista ja tanssijakunnan ymmärtäjästä.
Päällimmäisenä tehtävänä on Bjørnin mielestä saada balettia paremmin tunnetuksi myös oopperatalon ulkopuolella. Helsingissä – kuten aiemmin Oslossakin – hän haluaa vaalia balettiryhmän vahvaa klassista pohjaa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole museoida sitä vaan osoittaa, mitä klassinen tanssi voi olla nykyaikana.
Dinna Bjørn on Tanskan Kuninkaallisen baletin kasvatti. Hänen isänsä Niels Bjørn Larsen toimi ryhmän taiteellisena johtajana 1961–65. Kööpenhaminan Kuninkaallisessa teatterissa Dinna Bjørn teki merkittävän, sekä klassisen että nykytanssin kattavan uran ennen siirtymistään opettajaksi, harjoittajaksi ja koreografiksi sekä lopulta baletinjohtajaksi Norjaan. Hän on kansainvälisesti tunnettu Boumonville-repertoaarin ja -tyylin asiantuntija. Tässä ominaisuudessa hän toimii edelleen Tanskan Kuninkaallisen baletin taiteellisena neuvonantajana.
Kun Dinna Bjørn otti ensimmäisen kiinnityksensä baletinjohtajaksi Oslossa vuonna 1990, hän oli tanssijoiden suosikkiehdokas. Kymmenen vuotta myöhemmin sama toistui Helsingissä. Oslossa Bjørn oli tullut ryhmälle jo aiemmin tutuksi Bournonvillen Sylfidin harjoittajana. Suomessa tanssijoiden tuki tuntemattomalle ehdokkaalle oli yllätys.
– Baletinjohtaja tekee tiiviimmin yhteistyötä juuri tanssijoiden kanssa, vaikka isossa talossa on tietenkin paljon vastuuta ja monia yhteistyötahoja. Siksi koen tanssijoiden osoittaman tuen erittäin hyväksi lähtökohdaksi tulevalle työlle. Olin silti hiukan yllättynyt, sillä olimme tavanneet vain kerran noin tunnin verran. Tanssijoiden edustajien kanssa tosin keskustelin erikseen nelisen tuntia. He ovat rakentaneet luottamuksensa tapaamisten ja taustastani saamiensa tietojen varaan.
– Nyt aloitan siis suurten odotusten siivittämänä. Päinvastainen tilanne olisi ehkä ollut helpompi, kun olisi saanut tilaisuuden todistaa olevansa hyvä. Nyt pitää tehdä kovasti töitä vastatakseen odotuksiin. Olen kyllä varautunut siihen, mutta samalla tiedän, että minulla on paljon uutta opittavaa tässä talossa.
Dinna Bjørn on myös ilmaissut tahtonsa tavata tanssijoita mahdollisimman paljon oppiakseen tuntemaan heidät henkilökohtaisesti. Niin hän on tehnyt myös Oslossa. Helsingin tanssijakunta on kuitenkin lähes kaksi kertaa isompi.
Tulevan ohjelmiston suunnittelussa Bjørn aikoo noudattaa samoja periaatteita kuin Oslossakin, mutta sovellettuna Kansallisbaletin kykyyn ja edellytyksiin. Tässä hän ehkä eniten eroaa edeltäjästään, joka tuntuu antaneen taiteellisille visioille etusijan.
– Ison näyttämön taiteellisen linjan lähtökohtana minulla on ollut esittää ohjelmistoa, jossa voidaan hyödyntää tanssijoita eli käytettävissä olevaa materiaalia parhaiten. Pyrin löytämään ryhmälle kulloinkin sopivia teoksia.
– Oslossa noudatin selkeää linjaa, jonka mukaan Kansallisbaletti ei voi tehdä kaikkea.Tästä minua kiitettiin, sillä tanssijat kehittyivät valtavasti omassa ammatissaan. Tästä minua myös eniten arvosteltiin. Arvostelijoiden mielestä juuri Kansallisbaletissa pitää nähdä kaikkea. En kuitenkaan usko, että se on täysin mahdollista. Tosin Helsingissä monipuolisuuteen on vähän paremmat edellytykset koska talossa on kaksi näyttämöä. Se onkin yksi syy päätökseeni tulla tänne. Alminsalissa on erinomaiset mahdollisuudet esittää vaihtoehtoista ohjelmistoa, ja haluaisin saada pienen näyttämön nykyistä enemmän baletin käyttöön.
Dinna Bjørn haluaa oppia tuntemaan suomalaista tanssia ja suomalaisia tanssin tekijöitä paremmin voidakseen turvautua heihin ohjelmistoa valitessaan. Hän haluaa myös jatkaa ja mielellään laajentaa baletin omaa koreografista workshop-perinnettä.
– Haluan käyttää suomalaisia koreografeja ja suomalaista musiikkia. Siksi toivon, että he innostuisivat yhteistyöstä. En tietenkään suunnittele käyttäväni pelkästään suomalaisia tekijöitä. Haluan edelleen kiinnittää tuntemiani ulkomaisia koreografeja vierailijoiksi erityisesti Hollannista, Ranskasta ja Yhdysvalloista. Haluaisin heiltä myös uusia kantaesityksiä Suomeen. Valitessani oman aikamme koreografeja etsin tekijöitä, jotka osaavat käyttää klassista sanastoa nykyaikaisella tavalla. Kylian on tästä hyvä esimerkki, samoin Paul Lightfoot ja Johan Inger Nederlands DansTheatresta.
Oslossa Dinna Bjørn vei heti alussa Kansallisbaletin ulos erilaisiin yhteyksiin eikä vain odottanut, että yleisö löytäisi ryhmän oopperasta. Monivuotisen projektin aikana Norjan Kansallisbaletti esiintyi laajoilla kiertueilla ympäri Norjaa, myös paikkakunnilla, joissa baletti ja tanssi olivat aivan uusia asioita. Baletti esitti ennen kaikkea uusia teoksia, joiden luomisessa tehtiin yhteistyötä paikallisten säveltäjien, muusikoiden, koulujen ja muiden tahojen kanssa ja lisäksi pienimuotoisia teoksia omasta ohjelmistostaan. Näiden yhteistyöprojektien ideointi ja kehittäminen oli baletinjohtajan ja -tuottajan aikaa vievää mutta palkitsevaa työtä.
–Tätä haluaisin yrittää tehdä myös Suomessa ja siksi toivon löytäväni talosta hyvän yhteistyöparin. Palkitsevinta Norjassa oli, kun alkuhankaluuksista ja ennakkoluuloista huolimatta onnistuimme synnyttämään valtavan innostuksen yhteiseen asiaamme.