{"id":1372,"date":"2021-09-17T12:49:56","date_gmt":"2021-09-17T09:49:56","guid":{"rendered":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/?p=1372"},"modified":"2023-10-06T10:35:45","modified_gmt":"2023-10-06T07:35:45","slug":"yvonne-rainer","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/yvonne-rainer\/","title":{"rendered":"Yvonne Rainer ja koreografisten konventioiden kyseenalaistaminen"},"content":{"rendered":"

Yvonne Rainer (s. 1934, San Francisco, Kalifornia) on tanssija, koreografi, kirjoittaja ja elokuvantekijä. Hän muutti New Yorkiin opiskelemaan näyttelijäksi vuonna 1956, mutta ajautui pian tanssin pariin ja tunsi sen fyysisyyden vetävän itseään puoleensa. Pian Rainer opiskeli tanssia Martha Grahamin ja James Waringin kanssa sekä kahdeksan vuoden ajan Merce Cunninghamin studiolla. Hän ei kuitenkaan ollut teknisesti vahva tanssija ja päätti omistautua koreografian teolle.<\/p>\n\n\n\n

Grahamin koulussa Rainer tutustui sekä Nancy Meehaniin että Simone Fortiin, joka vaikutti merkittävästi Rainerin ajatteluun koreografiasta ja improvisaatiosta. Vuonna 1960 kolmikko alkoi improvisoida yhdessä ja matkusti Anna Halprinin kesäkurssille Kaliforniaan, jossa he tutustuivat myös Trisha Browniin. Samana vuonna Rainer osallistui Robert Dunnin kompositiotunneille, mistä Judson Dance Theater sai alkunsa vuonna 1962. Dunn pohjasi John Cagen metodeihin kompositiosta ja sovelsi niitä tapoihinsa järjestää liikettä tansseiksi. Hän ikään kuin poisti säännöt koreografian tekemisestä ja ehdotti esimerkiksi etsimään liikettä kehon ulkopuolisista lähteistä. (ks. luku Tanssin monitaiteinen kollektiivi – Judson Dance Theater<\/a>)<\/p>\n\n\n\n

Rainer oli aktiivinen Judson-kollektiivin jäsen ja esitti sen tanssikonserteissa ensimmäisiä koreografioitaan, kuten soolon Ordinary Dance<\/em> (1962), joka oli askel kohti Rainerin arkiliikkeen minimalistista estetiikkaa. Koreografiassa We Shall Run<\/em> (1963) kaksitoista tanssijaa juoksi muodostaen erilaisia kuvioita ja teki tehtäviä ilman johtohahmoa. Judson Dance Theaterin piirissä kukin koreografi määritteli oman suhteensa tanssitekniikkaan ja haastoi baletista tai modernista tanssista opitun liikesanaston. Esimerkiksi Steve Paxton laajensi ajatusta siitä, millaista tanssin sisältämä liike voisi olla. Hän teki koreografian, jossa istui penkillä syömässä sämpylää, tai improvisoi muttei teknisesti tunnistettavalla liikekielellä. Rainer taas käytti kaikenlaista liikettä ja yhdisti arkisia eleitä hyvinkin virtuoosiseen tanssisanastoon.[1]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Kanoninen ja muuntuva Trio A<\/em><\/h2>\n\n\n\n

Erilaisista lähteistä poimittuja liikkeitä yhdistämällä syntyi teos Trio A <\/em>(1966), Rainerin tunnetuin koreografia ja yksi postmodernin tanssin merkkipaaluista. Koreografia kestää vain noin 4,5 minuuttia, tanssijan temposta riippuen, mutta Rainer valmisteli sitä lähes puoli vuotta. Hän järjesti peräkkäin hyvin yksinkertaisia arkipäivän liikkeitä (käveleminen), monimutkaisempia liikkeitä (kuperkeikka, tasapainot yhdellä jalalla, koordinaatiota vaativat osuudet) ja tanssitekniikan sanastoa (arabesque<\/em>). Vuonna 1966 teos ensiesitettiin Judson Churchissa nimellä The Mind is a Muscle, Part 1. <\/em>Kolme tanssijaa, Rainer, Paxton ja David Gordon, tekivät koreografian samanaikaisesti tilassa, mutta liike ei ollut yhtäaikaista ja synkronoitua.[2]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Trio A <\/em>purkaa länsimaisen taidetanssin, erityisesti amerikkalaisen valkoisen modernin tanssin, konventioita monesta eri näkökulmasta. Keskeistä Rainerille oli liikesarjan energian käyttö, sillä hän etsi vaihtoehtoja näyttävästi alkaville liikefraaseille, joiden kliimaksi kehittyi hitaiden osioiden ympärille.[3]<\/a> Miten välttää tanssien tapa rakentaa dramaattisuutta energian ja ajan ääripäitä käyttäen, jolloin tanssiin muodostuu kohokohtia sekä rakenteellisesti alku, keskikohta ja loppu? Trio A<\/em>:ssa tätä osioiden välistä hierarkiaa ei muodostu, sillä eri liikkeiden välillä ei ole taukoja tai aksentteja. Mikään liike ei myöskään toistu: toistolla tai variaatiolla ei luoda koreografiaan rakennetta. Liike ikään kuin soljuu jatkuvana virtana, jossa mikään osuus ei ole toista tärkeämpi.[4]<\/a> Alusta loppuun samalla energialla tanssittu liikefraasi on kuin pehmeä, vaivaton ja yhtenäinen pinta, josta on poistettu jopa arkiliikkeessä luonnostaan oleva ja hengityksen rytmiä heijasteleva dynamiikkojen vaihtelu.[5]<\/a> Liikemateriaali on hierarkiatonta toimintaa, mutta samalla täynnä tarkkoja liikkeellisiä yksityiskohtia.<\/p>\n\n\n\n

Vuonna 1966 kirjoittamassaan tekstissä ”Katsauksentapainen eräisiin ’minimalistisiin’ pyrkimyksiin määrältään erittäin pienessä tanssillisessa toiminnassa runsauden keskellä eli Trio A<\/em>:n analyysi” [6]<\/a> Rainer suhteuttaa Trio A<\/em>:n liikkeen minimalistiseen veistotaiteeseen:<\/p>\n\n\n\n

<\/p>\n\n\n\n

poistettava tai minimoitava<\/h3>\n\n\n\n
Esineet<\/strong><\/td>Tanssit<\/strong><\/td><\/tr>
1 taiteilijan kädenjälki<\/td>fraasitus<\/td><\/tr>
2 osien hierarkkiset suhteet<\/td>kehitys ja kohokohta<\/td><\/tr>
3 pintarakenne (texture<\/em>)<\/td>variointi: rytmi, muoto, dynamiikat<\/td><\/tr>
4 viittaus (figure reference<\/em>)<\/td>henkilöhahmo<\/td><\/tr>
5 illusionismi<\/td>esiintyminen<\/td><\/tr>
6 monitahoisuus ja yksityiskohdat<\/td>monimuotoisuus: fraasit ja tilankäyttö<\/td><\/tr>
7 monumentaalisuus <\/td>virtuoosinen saavutus ja täyteen mittaansa ojentuva keho<\/td><\/tr><\/tbody><\/table><\/figure>

korvattava<\/h3>\n\n\n\n
1 tehdasvalmisteisuus<\/td>energian yhdenvertaisuus ja ”löydetty” liike<\/td><\/tr>
2 yhtenäiset muodot, moduulit<\/td>osioiden yhdenvertaisuus, toisto<\/td><\/tr>
3 katkeamaton (uninterrupted<\/em>) pinta<\/td>toisto tai erilliset tapahtumat<\/td><\/tr>
4 muodot, jotka eivät viittaa mihinkään<\/td>neutraali esiintyminen<\/td><\/tr>
5 kirjaimellisuus\/sananmukaisuus<\/td>tehtävä tai tehtävänomainen toiminta<\/td><\/tr>
6 yksinkertaisuus<\/td>yksilöllinen toiminta, tapahtuma tai vire<\/td><\/tr>
7 inhimillinen mittakaava<\/td>inhimillinen mittakaava [7]<\/a><\/td><\/tr><\/tbody><\/table><\/figure>

Trio A:<\/em>ssa tanssija ei esitä roolihahmoa, nouse koreografiassa näkyviin persoonansa kautta tai näyttäydy virtuoosisena sankarina vaan pyrkii neutraaliksi tekijäksi. Tanssiminen on tekijää tärkeämpää.[8]<\/a> Tanssija kääntääkin useasti päänsä pois yleisöstä tai katsoo lattiaan ollessaan etusuunnassa. Koreografiaa rakentaessaan Rainer pohti tanssijan esilläoloa katseen kohteena ja siitä syntyvää mielihyvää. Narsismin välttämiseksi katse kääntyy teoksessa ikään kuin sisäänpäin.[9]<\/a> Kehoa käsitellään eräällä tapaa (taide)esineenä, jonka löydetty liike tai neutraali esiintyminen vertautuu minimalistisen veistoksen tehdasvalmisteisuuteen tai muotoihin, jotka eivät viittaa mihinkään ulkoiseen. Trio A<\/em> heijastelee sarjatuotannon ja yksinkertaisuuden estetiikkaa, jonka eetos lähenee työn tekemistä: ”Se ei ole meditatiivinen tapahtuma; se on tehtävänomainen, työtä muistuttava, käytännöllinen. Sen tahti ja ’ulkonäkö’ riippuvat käyttökelpoisuudesta ja painavuudesta, eivät itsetutkiskelusta.”[10]<\/a> Teoksen monipuolinen ja rikas mutta tyylistä riippumaton kehonkäyttö huokuu ruumiillista älykkyyttä.<\/p>\n\n\n\n

Trio A<\/em>:sta kasvanut kokoillan teos The Mind is a Muscle<\/em> esitettiin lähes kaksi tuntia kestäneenä kokonaisuutena Anderson Theaterissa vuonna 1968.[11]<\/a> Rainer teki paljon koreografioita esiintyjien joukolle, ja kuten Terrain<\/em> (1963)[12]<\/a> tai Parts of Some Sextets<\/em> (1965), The Mind is a Muscle<\/em> oli kollaasinomainen ja sisälsi erilaisia elementtejä, muun muassa Rainerin lyhytelokuvan Volleyball<\/em> (1967). Monet sen osuuksista varioivat eri tavoin Trio A<\/em>:n materiaalia. Lecture <\/em>oli osuus, jossa Rainer tanssi Trio A<\/em>:n steppikengissä. Convalescent Dance, <\/em>jonka Rainer ensiesitti Vietnamin sotaa vastustavassa Angry Arts Week -tapahtumassa vuonna 1967 päästyään juuri sairaalasta heikkokuntoisena, toi näkyviin voimattoman kehon. Trio B <\/em>taas varioi liikemateriaalia, ja sen tapahtuessa lattialla oli kumimatto ja kuplamuovia, jotka muuttivat tilan äänimaailman, kun niiden päälle astui. The Mind is a Muscle<\/em> -teoksen seitsemän tanssijaa pysyivät tilassa koko tapahtuman ajan ja katsoivat toistensa tanssia. Teos tapahtui enimmäkseen hiljaisuudessa. Musiikkia oli vain teoksen osien välissä, eräänlaisina väliaikanumeroina, jolloin esimerkiksi soi Henry Mancinin Vaaleanpunainen pantteri, <\/em>luettiin John Giornon pornografinen runo tai Lucinda Childs ja William Davis keskustelivat. Nämä viihteeseen viittaavat elementit, samoin kuin taikuri Harry De Dion taikatemput teoksen osassa nimeltä Act<\/em>, toivat postmoderniin viitekehykseen populaarikulttuurin elementtejä ja synnyttivät ajatuksia tanssista ja taiteesta ”viihteenä”. Rainer oli myös tiedustellut mahdollisuutta saada teoksen väliajoilla teatterin käytäville kiertäviä virvokkeiden myyjiä.[13]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Trio A<\/em> tunnetaan varsinkin Rainerin vuonna 1978 soolona tanssimasta nauhoituksesta[14]<\/a>, mutta sitä on vuosien ajan opetettu laajasti ja esitetty erilaisilla kokoonpanoilla sekä yksin että ryhmässä. Trio A with Flags <\/em>(1970) tanssittiin alastomana ja Yhdysvaltain lippu kaulassa roikkuen, ja se oli osa mielenosoituksia, joilla vaadittiin lipun käytöstä vangittujen taiteilijoiden vapauttamista. Vuonna 1999 Rainer esitti Trio A<\/em>:n takaperin tanssittuna, lopusta alkuun, samalla kun hän oli jatkuvassa katsekontaktissa ympärillään juoksevan tanssijan kanssa. Vuonna 2010, Rainerin ollessa 75-vuotias, hän esitti Trio A<\/em>:sta version alaotsikolla Geriatric With Talking, <\/em>jossa hän kommentoi omaa rajoittunutta liikkumistaan ja suhdettaan ikääntyvään ruumiiseensa. Erilaisten kehojen tanssi ja ikääntynyt keho niiden joukossa jatkaa 1960-luvun postmodernin tanssin ajatuskulkuja, joissa tavoiteltiin tanssin monumentaalisen sankariuden väistymistä vaihtoehtoisten toimintatapojen tieltä.[15]<\/a> Rainer toi näkyväksi heikon ja haavoittuvan kehon tanssia samalla tapaa kuin vuonna 1967 esitetyssä Convalescent Dance <\/em>-teoksessa.<\/p>\n\n\n\n

Kirjoittamisesta, prosessista, elokuvasta<\/h2>\n\n\n\n

Kirjoittaminen on tärkeä osa Yvonne Rainerin taiteellista praktiikkaa, ja tekstit usein reflektoivat, laajentavat tai vievät eteenpäin koreografista työskentelyä. Joskus käsiohjelmaan kuuluu teksti, kuten Mind is a Muscle<\/em> -teokseen liittynyt ”Kannanotto” (Statement<\/em>), jonka lukeminen ei kuitenkaan ollut edellytys teoksen katsomiselle.[16]<\/a> Vuonna 1965 Rainer julkaisi esseen tanssiteoksestaan Parts of Some Sextets, <\/em>jasen viimeinen osa tunnetaan nimellä ”No Manifesto”.[17]<\/a> Manifesti oli Rainerin sanojen mukaan hetkellinen päähänpisto, eräänlainen provokaatio ja tapa ajatella teoksen teemoja vielä pidemmälle. Se on kuitenkin noussut lähes myyttiseen asemaan postmodernin tanssin pyrkimyksistä puhuttaessa, vaikka kyseessä on yhden koreografin henkilökohtainen ulostulo.[18]<\/a> Julistuksen päivitetty muoto nimeltään A Manifesto Reconsidered<\/em> syntyi Lontoon Serpentine Galleryssä vuonna 2008 järjestettyyn manifesteja käsittelevään näyttelyyn.<\/p>\n\n\n\n

1965<\/strong><\/td>2008<\/strong><\/td><\/tr>
EI spektaakkelille<\/td>Vältä kaikin mahdollisin tavoin<\/td><\/tr>
Ei virtuositeetille<\/td>Hyväksyttävää rajoitetusti<\/td><\/tr>
Ei muodonmuutokselle, taikuudelle ja uskottelulle<\/td>Taikuus pois; kaksi muuta ovat joskus siedettäviä<\/td><\/tr>
Ei loistolle ja tähti-imagon transsendenssille<\/td>Hyväksyttävää vain sitaattina<\/td><\/tr>
Ei sankaruudelle<\/td>Tanssijat ovat itsessään sankarillisia<\/td><\/tr>
Ei anti-sankaruudelle<\/td>En ole samaa mieltä tämän kanssa<\/td><\/tr>
Ei trash<\/em>-kuvastolle<\/td>En ymmärrä tätä<\/td><\/tr>
Ei esiintyjän tai katsojan osallistumiselle<\/td>Katsojat: pysykää tuoleillanne<\/td><\/tr>
Ei tyylille<\/td>Tyyliä ei voi välttää<\/td><\/tr>
Ei campille<\/td>Pienellä määrällä pääsee pitkälle<\/td><\/tr>
Ei katsojan viettelylle esiintyjän lumovoimalla<\/td>Ei voi välttää<\/td><\/tr>
Ei omalaatuisuudelle<\/td>Jos tarkoittaa ”arvaamattomuutta”, juuri se on pelin henki<\/td><\/tr>
Ei liikkumiselle tai liikuttumiselle<\/td>Ei voi välttää [19]<\/a><\/td><\/tr><\/tbody><\/table><\/figure>

Sally Banesin mukaan manifesti on eräänlainen ”kieltämisen strategia”, joka auttaa poistamaan tanssin salaperäisyyttä: se muuttaa tanssia objektiivisemmaksi ja auttaa tanssia palaamaan keskeisiin elementteihin.[20]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Toinen keskeinen Rainerin kiinnostuksen kohde oli prosessin läsnäolo itse esityksessä. Siihen liittyi usein tanssijoiden vapaus tehdä päätöksiä teoksen tapahtuessa. 1970-luvun alussa Rainerin teoksella Continuous Project-Altered Daily<\/em> oli tärkeä rooli improvisaatioryhmä The Grand Unionin kehityksessä. Raineria kiinnosti teos, joka muuttaisi muotoaan sekä esitysten aikana että niiden välissä. Se sisälsi erilaisia materiaaleja, kuten spontaania mutta myös ennalta koreografioitua liikettä, ammattitanssijoiden kehollisuutta mutta myös ei-tanssijoiden arkiliikettä sekä urheiluun ja erilaisiin peleihin liittyvää toimintaa. Continuous Project-Altered Daily<\/em> yhdisti erilaisia esittämisen tasoja liikkeen harjoittelemisesta sen tarkkaan suorittamiseen. Tanssijat päättivät, milloin valmiita materiaaleja otettiin käyttöön, mutta myös suunnittelivat teosta keskustelemalla siitä esitystilanteessa.[21]<\/a><\/p>\n\n\n\n

1970-luvun alkuvuosina Rainer siirtyi koreografian tekemisestä elokuvan pariin. Hän oli jo 1950-luvulta lähtien seurannut Maya Derenin kokeellista elokuvaa. Lisäksi feminismi oli hänelle tärkeä taiteellisen työn vaikuttaja, ja elokuva mahdollisti erilaisen työskentelyn (nais)kehon kanssa. Hän teki seitsemän elokuvaa, muun muassa Lives of Performers<\/em> (1972), Film About a Woman Who… <\/em>(1974), Kristina Talking Pictures <\/em>(1976), Privilege<\/em> (1990) ja MUDER and murder <\/em>(1996). Useissa Rainerin elokuvissa käsitellään monia kehoa, esiintyjää, seksuaalisuutta ja katsetta koskevia aihepiirejä. (ks. luku
Tanssielokuva kohdassa Yvonne Rainer<\/a>)<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Yvonne Rainer: The Concept of Dust, or How do you look when there’s nothing left to move?<\/em> The Museum of Modern Art, New York, 2015. Tanssijat: David Thomson, Keith Sabado, Patricia Hoffbauer ja Yvonne Rainer. Julieta Cervantes. © 2022.<\/i> Digital image, The Museum of Modern Art, New York\/Scala, Florence<\/b>.<\/figcaption><\/figure>

2000-luvun teoksista ja teemoista<\/h2>\n\n\n\n

Puhe on ollut tärkeässä osassa Rainerin koreografioissa jo vuodesta 1963 lähtien. Teoksessa Terrain<\/em> luettiin Spencer Holstin tekstejä ja tanssijat rikkoivat puheellaan modernin tanssijan roolin hiljaisena ja puhumattomana kehona.[22]<\/a> 2000-luvulla sanat saavat yhä enemmän tilaa teoksissa.<\/p>\n\n\n\n

The Concept of Dust, or How do you look when there’s nothing left to move?<\/em>[23]<\/a> (2015) sisältää sekä puhetta että liikettä, ja esiintyjät saavat päättää teoksen tapahtumisen aikana, mitä koreografioiduista materiaaleista käyttävät. Kun mikrofoni ja tekstinivaska ilmestyvät tanssijoiden eteen Rainerin kannattelemina, tanssijat alkavat lukea ääneen hyvin erilaisia tekstejä esimerkiksi fossiililöydöistä vuodelta 2014 tai Bagdadin kaupungin perustamisesta vuonna 762. Puhe on yksi tapa olla esillä. What’s So Funny? Laughter and Anger in the Time of the Assassins<\/em> (2016) on sekä Rainerin kirjoittama essee että luentoesitys, jossa koreografi lukee tekstin ääneen. Se on raivonpurkaus Yhdysvaltojen politiikkaa ja maailman tilannetta kohtaan Donald Trumpin kaudella, mutta samalla Rainer pohtii naurun ja huumorin suhdetta vihaan.[24]<\/a><\/p>\n\n\n\n

2000-luvun tanssiteoksissa Rainer ei koe, että koreografian tekeminen liittyisi kekseliääseen tai uudenlaiseen liikkeeseen, vaan teosten liikemateriaali löytyy esimerkiksi arkipäivän toiminnasta, baletin liikekielestä tai stand up -komiikan tai mustavalkoelokuvien liikkeestä.[25]<\/a> Myös koreografisten materiaalien kierrättäminen, kuten Trio A<\/em>:n liikesarjan monet muodot, tai samojen esineiden käyttäminen eri teoksissa ja konteksteissa on tyypillistä Rainerille. After Many a Summer Dies the Swan<\/em> (2000) käyttää monia 1960- ja 70-luvun teosten materiaaleja [26]<\/a> ja ajattelee niitä uudelleen suhteessa ikääntymiseen, kuolemaan ja politiikkaan. Kyseessä oli tilausteos Mihail Baryšnikovin johtamalle White Oak Dance Projectille.<\/p>\n\n\n\n

Seuraavat teokset käyttävät tanssin historiaa materiaalinaan. AG Indexical <\/em>(2006) lähestyy George Balanchinen teosta Agon<\/em> (1957), kun taas RoS Indexical<\/em> (2007) viittaa Vatslav Nižinskin vuoden 1913 Kevätuhriin<\/em>. Rainer näkee teokset eräänlaisena uudelleen katsomisena (re-vision<\/em>) versioinnin tai rekonstruktion sijaan.[27]<\/a> Molemmissa tapauksissa Rainer käsittelee tanssihistorian modernismin merkkipaaluja ja niiden kulttiasemaa. Samalla koreografiat kommentoivat tanssin suhdetta Stravinskyn musiikkiin, ja Rainer palaa pohtimaan liikkeen ja äänen suhdetta, joka oli läsnä esimerkiksi alkuaikojen teoksessa Three Seascapes<\/em> (1961). Skandaalinkäryistä Kevätuhria<\/em> lähestytään BBC:n dokumentin Riot at the Rite<\/em> (2005) kuvitteellisen teosprosessin kautta, ja elokuvan kakofoninen ääniraita on koreografian äänimaailma. Muita materiaaleja ovat esimerkiksi Robin Williamsin ja Sarah Bernhardin teatraaliset eleet.[28]<\/a> Näyttämön takaosassa on muhkea sohva, jota käytetään osassa koreografiaa, mutta se toimii myös tanssijoiden lepopaikkana.<\/p>\n\n\n\n

Molemmissa teoksissa esiintyvät samat neljä tanssijaa: iältään 30–60-vuotiaita, tyyliltään ja tekniikaltaan erilaisia – yksi baletista ja kolme postmodernista tanssista –, joten tanssijuus ja tanssijan kehollisuus näyttäytyvät myös teoksen aiheina. Rainer jatkaa yhä työskentelyä tanssin käsitteellisen näkökulman parissa etsien aina uusia vaihtoehtoja virtuoosiselle tanssille, nyt ikääntyvästä kehosta sekä ”tekemättömyydestä” (doing nothing<\/em>) tanssin elementteinä.[29]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Viitteet<\/h2>\n\n\n\n

1<\/a> Podcast Son[i]a #259<\/a>: “Yvonne Rainer”. 02.05.2018. Osia Rainerin alkuaikojen teoksista Terrain<\/em> ja We Shall Run<\/em> sekä Trio A with Flags<\/em> nauhoitettuna MoMA:ssa vuonna 2018: https:\/\/www.moma.org\/magazine\/articles\/32<\/a> (Katsottu 5.1.2022.)<\/p>\n\n\n\n

2<\/a> Teoksen ensimmäisissä versioissa äänimaailmana oli Judson Churchin parvekkeelta pudotettujen lautojen ääni. Myöhemmin sitä esitettiin lähinnä hiljaisuudessa.<\/p>\n\n\n\n

3<\/a> Kts. esimerkiksi luku Doris Humphreyn koreografian teoria<\/a>, joka käsittelee liikesarjaa kolmesta erilaisesta dynaamisesta näkökulmasta.<\/p>\n\n\n\n

4<\/a> Rainer 1968\/2014<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

5<\/a> Banes 1987<\/a>, 45.<\/p>\n\n\n\n

6<\/a> Teksti on julkaistu suomeksi vuonna 1991 teoksessa Tiina Suhonen, toim. Hetken vangit. Koreografien ja tanssikriitikkojen kirjoituksia. <\/em>Teatterikorkeakoulun julkaisusarja nro 12 Helsinki: VAPK-kustannus.<\/p>\n\n\n\n

7<\/a> Rainer 1968\/2014<\/a>, 382–383; Wood 2007<\/a>, 51.<\/p>\n\n\n\n

8<\/a> Rainer 1968\/2014<\/a>, 383–384.<\/p>\n\n\n\n

9<\/a> Storr 2017<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

10<\/a> Rainer 2017c<\/a>, 21. Lisää myös Wood 2007<\/a>, 76–89.<\/p>\n\n\n\n

11<\/a> Wood 2007<\/a>, 1–5. Tarkka kuvaus Mind is a Muscle<\/em> -kokonaisuudesta kirjan sivuilla 6–9.<\/p>\n\n\n\n

12<\/a> Rainerin teos ja ensimmäinen Judson Churchissa esitetty yhden koreografin ilta.<\/p>\n\n\n\n

13<\/a> Wood 2007<\/a>, 24–25. Rainerista ja vaudevillen elementeistä katso myös Crimp 2017<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

14<\/a> Rainer ei pidä tätä versiota merkittävänä Trio A<\/em>:n dokumentaationa, sillä siitä ei ymmärrä esimerkiksi koreografian tilallista laajuutta. Tanssiessaan kameralle vuonna 1978 Rainer oli jo vetäytynyt koreografian parissa toimimisesta ja omistautui elokuvanteolle. Podcast Son[i]a #259<\/a>: “Yvonne Rainer”. 2.5.2018.<\/p>\n\n\n\n

15<\/a> Rainer 2017b<\/a>, 123. Artikkeli avaa Rainerin tanssifilosofiaa suhteessa ikään.<\/p>\n\n\n\n

16<\/a> Wood 2007<\/a>, 40.<\/p>\n\n\n\n

17<\/a> Rainerin manifesti on saanut useita ”vastamanifesteja”, kuten Mette Ingvartsenin vuonna 2005 kirjoittama ”Yes manifesto” https:\/\/www.taraleeburns.com\/419-2\/<\/a> (katsottu 4.5.2022.) ja Bruno Freiren vuoden 2011 ”Maybe manifesto”. Ks. lisää Lepecki, André, toim. 2012. Dance<\/em>. Cambridge & Lontoo: The MIT Press. Muita tanssiin liittyviä manifesteja ovat muun muassa Isadora Duncanin “The Dancer of the Future” (1902) ja Mårten Spångbergin “Seventeen points for the Future of Dance” (2012) https:\/\/spangbergianism.wordpress.com\/tag\/manifesto\/<\/a> (Katsottu 4.5.2022.)<\/p>\n\n\n\n

18<\/a> Lisäksi jo 1970-luvulta lähtien Rainer on usein nostettu postmodernin tanssin johtohahmoksi, vaikka postmoderni tanssi sisältää suuren joukon erilaisia metodeja, kiinnostuksen kohteita ja estetiikkoja. (Banes 1987<\/a>, 41.) Rainerin ”No Manifesto” oli osa Julian Rosefeldtin filmi-installaatiota Manifesto<\/em> (2015). Se käsitteli taiteilijamanifestien traditiota ja halua muuttaa maailmaa taiteen kautta. Installaatio nähtiin Helsingin Taidehallissa 19.8.–15.10.2017 osana Helsingin Juhlaviikkoja. Teoksen voi katsoa myös Rosefeldtin kotisivuilta: https:\/\/www.julianrosefeldt.com\/film-and-video-works\/manifesto-_2014-2015\/<\/a> (Katsottu 4.1.2022.)<\/p>\n\n\n\n

19<\/a> Rainer 2017d<\/a>, 30–31.<\/p>\n\n\n\n

20<\/a> Banes 1987<\/a>, 43–44.<\/p>\n\n\n\n

21<\/a> Banes 1987<\/a>, 203–207.<\/p>\n\n\n\n

22<\/a> Joseph 2018<\/a>, 156.<\/p>\n\n\n\n

23<\/a> Esityksen taltiointi MoMAssa vuodelta 2015: https:\/\/www.youtube.com\/watch?v=AAp9S4D27V0<\/a> (Katsottu 11.12.2021.) Teoksesta tehtiin myös versiot The Concept of Dust: Continuous Project-Altered Annually<\/em> vuosina 2016 ja 2017.<\/p>\n\n\n\n

24<\/a> Teksti on julkaistu kirjassa Yvonne Rainer. Moving and Being Moved<\/em> (2017). Se löytyy myös Rainerin lukemana mm. Carrie Schneiderin sivuilta (2016): http:\/\/carrieschneider.net\/work\/yvonnerainer.html<\/a> ja Brown Universityn tapahtumasta (2017): https:\/\/www.youtube.com\/watch?v=BZt6p95puJU<\/a>. (Katsottu 4.1.2022.)<\/p>\n\n\n\n

25<\/a> Rainer 2017a<\/a>, 122.<\/p>\n\n\n\n

26<\/a> Tarkka analyysi teoksen suhteesta Rainerin koreografiseen historiaan ks. Crimp 2017<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

27<\/a> Crimp 2017<\/a>, 91.<\/p>\n\n\n\n

28<\/a> Rainer 2017b<\/a>, 6–13.<\/p>\n\n\n\n

29<\/a> Lisää Rainerin tekstissä “DOING NOTHING \/ NOTHIN’ DOIN’: Revisiting a Minimal Approach to Performance.” Teoksessa Yvonne Rainer. Moving and Being Moved<\/em> (2017).<\/p>\n\n\n\n

Lähteet<\/h2>\n\n\n\n

Banes, Sally. 1987. Terpsichore in Sneakers. Post-Modern Dance.<\/em> Middletown: Wesleyan University Press.<\/p>\n\n\n\n

Crimp, Douglas. 2017. ”Pedagogical Vaudevillian.” Teoksessa Yvonne Rainer, toim. Yvonne Rainer. Moving and Being Moved.<\/em> Amsterdam: Roma Publications, 85–69.<\/p>\n\n\n\n

Joseph, Martha. 2018. ”Yvonne Rainer, Terrain 1963; We Shall Run 1963; Parts of Some Sextets 1965.” Teoksessa Ana Janevski & Thomas J. Lax, toim. Judson Dance Theater: The Work is Never Done.<\/em> New York: MoMA Publications, 156–157.<\/p>\n\n\n\n

Rainer, Yvonne. 1968\/2014. ”A Quasi Survey of Some ‘Minimalist’ Tendencies in the Quantitatively Minimal Dance Activity Midst the Plethora, or an Analysis of Trio A.<\/em>” Teoksessa Teresa Brayshaw & Noel Witts, toim. The Twentieth-Century Performance Reader. <\/em>Lontoo & New York: Routledge, 381–387.<\/p>\n\n\n\n

Rainer, Yvonne. 2017a. ”One day when I was coming to my senses in 1960…” Teoksessa Yvonne Rainer, toim. Yvonne Rainer. Moving and Being Moved.<\/em> Amsterdam: Roma Publications, 6–13.<\/p>\n\n\n\n

Rainer, Yvonne. 2017b. ”The Aching Body in Dance.” Teoksessa Yvonne Rainer, toim. Yvonne Rainer. Moving and Being Moved.<\/em> Amsterdam: Roma Publications, 119–123.<\/p>\n\n\n\n

Rainer, Yvonne. 2017c. ”Where’s the passion? Where’s the Politics?” Teoksessa Yvonne Rainer, toim. Yvonne Rainer. Moving and Being Moved.<\/em> Amsterdam: Roma Publications, 15–28.<\/p>\n\n\n\n

Rainer, Yvonne. 2017d. ”A Manifiesto Reconsidered.” Teoksessa Yvonne Rainer, toim. Yvonne Rainer. Moving and Being Moved.<\/em> Amsterdam: Roma Publications, 30–32.<\/p>\n\n\n\n

Son[i]a #259<\/a>: ”Yvonne Rainer.” 02.05.2018. Radio WEB MACBA. Podcast. https:\/\/rwm.macba.cat\/es\/sonia\/sonia-259-yvonne-rainer<\/a> (Katsottu 4.5.2022.)<\/p>\n\n\n\n

Storr, Robert, 2017. ”Narcissism and Pleasure: An Interview with Yvonne Rainer.” (9.4.2009, Boston University). Julkaistu 17.11.2017. The Paris Review. https:\/\/www.theparisreview.org\/blog\/2017\/11\/17\/narcissism-pleasure-interview-yvonne-rainer\/#_ftnref2<\/a> (Katsottu 6.1.2022.)<\/p>\n\n\n\n

Wood, Catherine. 2007. Yvonne Rainer. The Mind is a Muscle.<\/em> Lontoo: Afterall Books.<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Yvonne Rainer (s. 1934, San Francisco, Kalifornia) on tanssija, koreografi, kirjoittaja ja elokuvantekijä. Hän muutti […]<\/p>","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"categories":[5],"tags":[],"class_list":["post-1372","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-4-tanssin-postmodernismi-1960-1970"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/1372","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=1372"}],"version-history":[{"count":18,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/1372\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3684,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/1372\/revisions\/3684"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=1372"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=1372"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=1372"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}