{"id":2205,"date":"2021-06-27T11:44:56","date_gmt":"2021-06-27T08:44:56","guid":{"rendered":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/?p=2205"},"modified":"2023-09-19T11:29:03","modified_gmt":"2023-09-19T08:29:03","slug":"deborah-hay","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/deborah-hay\/","title":{"rendered":"Havainnon kehollinen harjoittaminen tanssin l\u00e4ht\u00f6kohtana \u2013 Deborah Hay"},"content":{"rendered":"
\n

En voi ajatella mitään muuta aluetta elämässäni, jossa tapahtuisi niin paljon poisoppimista ja oppimista samanaikaisesti.[1]<\/a><\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Amerikkalainen koreografi-kirjailija Deborah Hay (s. 1941) kuuluu 1960-luvun postmodernin tanssin sukupolveen, mutta hänen kansainvälisesti vaikuttava taiteellinen uransa sijoittuu ennen kaikkea 2000-luvulle. Hay aloitti uransa Merce Cunningham Companyn tanssijana maailmankiertueella vuonna 1964 sekä Judson Dance Theatre -kollektiivin parissa 1960-luvun alun New Yorkissa. 1970-luvulla Hay irtaantui esittävän taidetanssin viitekehyksestä ja työskenteli Vermontissa pääasiassa ei-ammattilaisten kanssa luoden Ten Circle Dances<\/em> -tansseja, joita esitettiin ilman yleisöä ja joiden tukijoina ja tuottajina toimivat pääasiassa museot ja taidegalleriat.[2]<\/a> Hayn ensimmäinen kirja Moving through the Universe in Bare Feet<\/em> (1975) kuvaa näitä tansseja.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Cullberg baletin Figure a Sea<\/em>, 2015. Tanssijat vasemmalta oikealle Vera Nevanlinna (vierailija), Alexandra Campbell ja Unn Faleide (pressikuva esityskaudelta 2015\/2016). Urban Jörén<\/i>.<\/figcaption><\/figure>

Vuonna 1976 Hay muutti Austiniin Texasiin, missä Hayn työskentelyä tukeva, vuonna 1980 perustettu Deborah Hay Dance Company toimii edelleen. 1970–1990-luvuilla Hay työskenteli pääasiassa kouluttamattomien tanssijoiden kanssa ja jatkoi intensiivisiä tutkimuksia tanssin luomiseen ja välittämiseen liittyvien käytäntöjen parissa. Hay muun muassa kehitti joukon harjoitteita (”playing awake”), jotka kietovat esiintyjän usealle keho–mielitietoisuuden tasolle samaan aikaan. Hay järjesti Austinissa vuosittain neljä kuukautta kestäviä suuria tanssijoiden työpajoja, jotka huipentuivat ryhmien julkisiin esiintymisiin. Näistä ryhmäteoksista Hay muokkasi sen aikaiset soolotanssinsa. Hänen toinen kirjansa Lamb at the Altar: The Story of a Dance<\/em> (1994) kuvaa tätä prosessia.<\/p>\n\n\n\n

Vuosituhannen vaihteessa Hay loi sooloteokset The Man Who Grew Common in Wisdom, Voilà, The Other Side of O, Fire, Boom Boom Boom, Beauty, Music, The Ridge, Room <\/em>ja No Time to Fly<\/em>. Hän esitti teoksia ympäri maailmaa ja välitti niitä myös muille tanssijoille soveltaen kehittämäänsä menetelmää, joka perustui havainnon keholliseen harjoitukseen ja koreografiseen käsikirjoitukseen. Hayn kolmas kirja My Body, The Buddhist <\/em>(2000) kuvaa hänen lähestymistapaansa tanssiin sekä kehon kautta avautuvia pohdintoja elämän tärkeimmistä opetuksista. Hayn neljäs kirja Using the Sky<\/em> (2016) kertoo monipuolisesti Hayn koreografisesta prosessista vuosina 2003–2014 sisältäen NYC Bessie Award -palkitun ryhmäteoksen The Match<\/em> (2004), kuuden tanssijan If I Sing to You<\/em> (2008) ja soolon No Time to Fly<\/em> (2010) käsikirjoitusversioita.<\/p>\n\n\n\n

Vuonna 2004 Hay alkoi soveltaa aiemmin sekä sooloteoksissaan ja kouluttamattomien tanssijoiden parissa kehittämäänsä menetelmää työskentelyyn kokeneiden tanssija-koreografien kanssa. Hän on sittemmin jatkanut ammattitanssin kentällä koko 2000-luvun työskennellen laajasti sekä suurten tanssiryhmien, festivaalien että yksittäisten tanssijoiden parissa.<\/p>\n\n\n\n

Hay on muun muassa toteuttanut neljätoista kertaa Solo Performance Commissioning -projektin, jonka puitteissa kaiken kaikkiaan yli 200 tanssijaa on luonut oman sovituksensa Hayn sooloteoksista.[3]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Hayn merkitys nykytanssin lähtökohtien ajattelijana ja menetelmien kehittäjänä sekä omaperäisenä koreografina on laajasti tunnustettu 2000-luvulla, ja hänet on palkittu useasti sekä Amerikassa että Euroopassa. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu on myöntänyt Haylle taiteen kunniatohtorin arvonimen, ja hänet on palkittu vuonna 2012 Doris Duke Performing Artists Award -palkinnolla. Erilaiset festivaalit ja tuotantotahot, kuten Tanz Im August ja Barcelonan Mercat de les Flors, sekä museot, kuten MoMA New Yorkissa, ovat tuottaneet laajoja retrospektiivisiä esityskokonaisuuksia hänen töistään. Vuonna 2013 Hay kutsuttiin The Forsythe Companyn digitaalisen koreografisen tutkimusprojektin, Motion Bankin, ensimmäiseksi taiteilijaksi, ja vuonna 2012 julkaistiin hänen työskentelystään kertova dokumenttielokuva Turn Your F*^king Head.<\/em> Hay on vieraillut Suomessa useaan otteeseen koreografina Uuden tanssin keskus Zodiakin, Sivuaskel-festivaalin ja Helsingin juhlaviikkojen vieraana sekä pidettynä työpajojen opettajana.<\/p>\n\n\n\n

Harjoitus esityksenä ja esittäminen havainnon harjoituksena<\/h2>\n\n\n\n

Hayn vaikutteiden voidaan nähdä juontuvan niin itäaasialaisesta filosofiasta kuin jälkidraamallisesta, postmodernista taiteestakin. Aktuaalisen tilanteen ja kehollisen havainnoinnin asema ja merkitys sekä mielen tapahtumien reflektointi kuuluvat esimerkiksi buddhalaisen ja taolaisen filosofian perusteisiin. Näitä vaikutteita nähtiin toisen maailmansodan jälkeen enenevässä määrin länsimaisessa taiteessa, joka pyrki löytämään ”uuden alun” niin taiteen sisällöissä kuin menetelmissäkin. Tanssissa Erick Hawkins korosti jo 1950–1960-lukujen vaihteessa liikekokemusta, havaintoa ja ei-representatiivista eksistenssiä taiteensa sisällöllisenä lähtökohtana, mutta säilytti ajatuksen koreografian perustumisesta tanssitekniseen ja toistettavaan liikesanastoon. (ks. luku ’Havainnon käänne’ tanssissa – Erick Hawkins<\/a>)<\/p>\n\n\n\n

Erotuksena Hawkinsiin Hayn voi sanoa vieneen tuolloin alkaneen kehityslinjan ääripisteeseensä. Työskennellessään kouluttamattomien tanssijoiden kanssa Hay etsi tanssille lähtökohtaa ja ajattelutapaa, joka ei perustu yhtenäisen liikesanaston tai estetiikan hallintaan, mutta kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden kiinnostua liikkeestä ja tanssista taiteellisessa mielessä, koreografisesti. Hayn kehittämä työskentelytapa muodostuikin radikaaliksi sekä tanssin, koreografian että esittämisen ja esityksen uudelleen määrittämisen kannalta. Hayn ajattelussa tanssi ei perustu siihen mitä<\/em> tehdään, tiettyjen liikkeiden tai liikemuotojen koreografioimiseen tai niiden ennalta sovittuun esittämiseen. Sen sijaan Hayn tanssiontologiassa keskeistä on nyt-hetken ainutkertaisen tapahtumallisuuden havainnointi ja dynaaminen vuorovaikutus tilanteen<\/em>, ajan, tilan, toisten läsnäolijoiden, itsen ja koreografian kanssa.<\/p>\n\n\n\n

Tietoisuudella on tapana ”nukahtaa” ja kiinnittyä ajatuksiin, mielikuviin ja merkityksiin, tottumuksiin ja tapoihin, jolloin tilanteen avoin havainnointi kapenee. Nyt-hetken ainutkertaisen tapahtumallisuuden havainnointi tarvitseekin jatkuvaa herättelyä irtautuakseen totunnaisuuksistaan. Haylle tapahtumallisuus on havaittavissa muutoksena tila-ajassa ja muutoksen keskeinen manifestaatio on tanssijan keho ja liike. Tapahtumallisuuden havainnointi ei myöskään ole mikään lopullisesti tavoitettavissa oleva asia tai entiteetti, ja sitä voi lähestyä nöyrästi ainoastaan harjoittamisen ja harjoittelun näkökulmasta. Vastauksen tai ”oikein” tekemisen sijaan tanssija voi vain kysyä, mitä jos – what if<\/em> – kehoni kaikki solut voisivat havainnoida ajan ja tilan, itsen ja toisten ainutkertaisen tapahtumisen nyt. Hayn koreografiat kietovat itseensä sekä menetelmällisen kehollisen havainnoinnin harjoittamisen että koreografian mahdottomien tehtävien polkuna, jonka tarkoituksena on varmistaa, että tanssija ei kiinnity harhaan pysyvyydestä eikä ota itseään turhan vakavasti sen ”kosmisen pilan” äärellä, johon ihminen on heitetty.[4]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Tanssi on Haylle eräänlainen elämää vahvistava, keholliseen olemassaoloon kiinnittyvä selviytymisstrategia universumin käsittämättömyyden ja pohjattomuuden tunnustamisen äärellä. Koreografia puolestaan toimii tanssia rajaavana taiteellisena ilmaisuna ja kompositiona, joka tuo – tai kuten Hay sanoo – ”juksaa” tanssijan elämän paradoksin ja mysteerin äärelle ja jossa tätä selviytymisstrategiaa voi harjoittaa taiteellisessa, muiden kanssa jaettavissa olevassa muodossa. Tästä näkökulmasta tulee ymmärrettäväksi Hayn ajatus siitä, että esitys ja esittäminen eivät ole minkään jo olemassa olevan toistoa vaan oman havainnoinnin harjoittamista, jatkuvaa tietoisuuden herättelyä, eikä harjoitustilassa tapahtuva esiintyminen tässä mielessä poikkea yleisön kanssa tapahtuvasta kehollisesta havainnon harjoittamisesta näyttämöllä.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Deborah Hay sooloteoksessaan The Man Who Grew Common in Wisdom<\/em>, 1989. Phyllis Liedeker<\/i>.<\/figcaption><\/figure>

Teosprosessi ja esiintymisen harjoittaminen<\/h2>\n\n\n\n

Työskennellessään omien sooloteostensa parissa Hay kehitti sekä kehollista havainnointia harjoittavan tanssin lähtökohdan että kullekin teokselle ominaisia avoimia kysymyksiä ja käytäntöjä. Koska havaitsemisemme on kiinteästi yhteydessä opittuun, tuttuun ja tavanomaiseen, Hay lähestyi liikettä epätavanomaisesta suunnasta ja ajatteli kehoa miljardeina soluina, jotka havaitsevat ajan, tilan, itsen ja ympäristön ”nyt-hetken” tapahtumisen jatkuvana, päättymättömänä prosessina. Tämän kysymyksen kanssa työskentely on Haylle jatkuvaa totunnaisen ja ennalta-koreografioidun kehon ja liikkeen tunnistamista ja siitä ”poisoppimista” samalla, kun se on päättymätöntä kehollista oppimista. Kehollisen havainnon harjoittamisen lisäksi koreografiat ja teokset sisältävät erityisiä teosmaailmaa muovaavia kysymyksiä ja monikerroksisen kirjoitetun ”partituurin” tai käsikirjoituksen, jonka kanssa tanssija on luovassa suhteessa tanssiessaan ja esiintymistä harjoittaessaan.<\/p>\n\n\n\n

Kirjassaan My Body, The Buddhist <\/em>Hay listaa näitä teoskohtaisia harjoitteita vuosien 1970–1999 väliltä. Hayn ajattelu on kielellisesti erittäin tarkkaa, eikä tehtävien suomentaminen tekisi niille oikeutta.<\/p>\n\n\n\n

Tehtäviä ovat olleet muun muassa:<\/p>\n\n\n\n