Pohdin artikkelissani sitä, mitä taiteilija-tutkijuus tarkoittaa sekä millaisia haasteita taiteellisen työn ja tutkimusprosesseihin liittyvän kirjoittamisen välillä saattaa olla. Olen joutunut pohtimaan kirjoittamista koskevia kysymyksiä urani eri vaiheissa, mutta keskityn artikkelissani erityisesti niihin taiteellista työskentelyä koskeviin kysymyksiin, joita kävin läpi taiteellisen tutkimuksen tohtorikoulutusohjelmassa Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa vuosina 2013–2019.<\/p>\n\n\n\n Syyt hakeutua taiteellisen tutkimuksen tohtorikoulutukseen ovat moninaiset. Usein jatko-opiskelu perustuu motivaatioon keskittyä pitkäkestoisesti tarkastelemaan taiteellisesta työstä nousseita kysymyksiä taiteen tekemisen ja akateemisen kriittisen teorian kanssa. Hain jatko-koulutukseen melko ohuella ymmärryksellä siitä, mitä taiteellinen tutkimus on. Olin motivoitunut tarkastelemaan taiteellisessa työssäni tapahtuneita muutoksia ja niiden kautta nousseita kysymyksiä. Halusin paneutua selvittämään, miksi nuo muutokset olivat niin merkittäviä ja millaisia mahdollisuuksia nuo muutokset avaavat koreografisen taiteen tekemiselle. Etsin tilaa ja alustaa, jossa pitkäkestoinen pohdinta taiteen tekemisen keinoin voisi toteutua kestävästi. Käsitykseni taiteellisen tutkimuksen luonteesta muuttui nopeasti opintojen alkuvaiheessa. Ymmärsin, kuinka arvokasta on se, että taiteilijoille on jatkokoulutusmahdollisuuksia, joissa praktisia kysymyksiä voi tarkastella taidetta tekemällä taiteen kentän tuotantopaineiden ulkopuolella. Olin innoissani pitkäkestoisesta mahdollisuudesta, jossa vasta iduillaan olevia käytäntöön liittyviä ajatuksia voi työstää rakenteessa, joka tarjosi mahdollisuuksia löytää keskustelukumppaneita sekä kollegoista että kriittisen teorian lähteistä. Jatkokoulutusohjelmasta löysin tilaa kokeilevalle koreografialle. Löytäessäni tilaa käytännön pohdinnoilleni kohtasin myös monta uutta haastetta, esimerkiksi sen, miten sanallistaa iduillaan olevaa.<\/p>\n\n\n\n Esittävien taiteiden alalla tohtorintutkintoon johtavaa taiteellista tutkimusta on Suomessa mahdollista tehdä Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa. Tutkimuksen tekeminen vaatii kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, päämäärätietoisuutta, epätietoisuuden pitkäkestoista sietämistä, kypsyyttä ottaa vastaan kriittistä palautetta ja antaa palautetta kollegoille sekä valmiutta hahmottaa, artikuloida ja käsitellä laajoja monimutkaisia kokonaisuuksia, joihin taiteen tekeminen ja tutkimusprojekti nivoutuvat. Taiteellisen tutkimuksen tekeminen on luonteeltaan itsenäistä työskentelyä, mutta siihen voi sisältyä tutkimuskysymysten tarkastelua myös projektikohtaisen tai monivuotisen tutkimusryhmän kanssa.<\/p>\n\n\n\n Tässä kohtaa on tärkeää eritellä se, että taiteen tutkimus ja taiteellinen tutkimus ovat kaksi eri asiaa, mutta ne voivat käydä tutkimusprosessien aikana dialogia. Taiteellisessa tutkimuksessa taiteilijan praktiikka toimii tutkimusmetodina, kun taas tutkimusprosessin aineistona toimivat tehty taiteellinen työ ja sen prosessi. Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen tohtoriopintojen olennainen osa ovat taiteelliset osat, joiden täytyy läpäistä ulkopuolisten tarkastajien vertaisarviointi. Toisin sanoen taiteellisesta tutkimuksesta erityislaatuisen tekee se, että se on taiteilijan tekemää tutkimusta taiteen tekemisen keinoin. Tiivistetysti sanoen taiteellinen tutkimus on alue, jossa taiteilija prosessoi käytännön taiteellisesta praktiikasta nousseita kysymyksiään ja tuottaa sitä kautta tietoa ja ymmärrystä, johon perinteinen akateeminen tutkimus jättää aukkoja. Samalla taiteen tekemisen kautta tapahtuva tutkimustyö usein koettelee vallitsevia taiteen tekemisen käytänteitä, ja näin tutkimusprojektit usein myötävaikuttavat myös taiteen kenttään ja esimerkiksi Taideyliopiston taiteellisiin suuntiin sekä tulevaisuuden visioihin. Perusluonteestaan johtuen taiteellinen tutkimus on usein myös rakentavasti hankauksessa muun akateemisen ja taidekentän kanssa.<\/p>\n\n\n\n Usein taiteen viitekehyksessä tutkimuksellinen akateeminen työ mielletään taiteesta kirjoittamiseksi. Huomasin jatko-opintojeni alkuvaiheessa nopeasti, että tämä käsitys kirjoittamisen ja taiteellisen tutkijan työn suhteesta oli kohdallani virheellinen. Minun oli pysähdyttävä miettimään sitä, millaista kirjoitusta taiteellinen työni alustaa ja aiheuttaa. Taiteellisen työn ja kirjoittamisen välisestä suhteesta käydään taiteellisen tutkimuksen viitekehyksessä vilkasta kriittistä keskustelua. Keskustelun yksi ydinkysymys on esimerkiksi se, miten kirjoittaminen ymmärretään jonain muuna kuin lineaarisen akateemisen tekstin tuottamisena taiteellisen tutkimuksen prosesseissa ja lopputuloksissa. Prosessini aikana huomasin, kuinka kriittisen teorian tarjoamat käsiteselvennykset auttoivat minua pääsemään syvemmälle taiteen tekemisessäni. Herkistyin myös sille, miten taiteen tekeminen voi luoda omaa käsitteistöään. Sellaisen sanan ja kirjoitetun tekstin löytäminen, joka sopi yhteen taiteellisen työn kanssa, oli työläs prosessi. Prosessiani päivittivät palkitsevat hetket, jolloin praktinen herkkyys sulautui yhteen kielellisen artikulaation kanssa. Haastavan ja innostavan prosessin kautta koin taiteilijana saavani työni äänen kuuluviin myös sanojen kautta.<\/p>\n\n\n\n Kirjoitetun tekstin ja materiaalisen taiteellisen praktiikan suhdetta on hedelmällistä pohtia vastavuoroisena prosessina sen sijaan, että ne asetetaan vastakkain. Taiteilija, tutkija Annette Arlanderin mukaan ”Taiteellisen työn ja (tutkimus) kirjoittamisen vastakkainasettelu johtaa helposti monenlaisiin umpikujiin, kuten ajatukseen, että ensin tehdään taideteos, ja sitten, kun siitä reflektoiden kirjoitetaan, teoksesta tulee tutkimusta.”[2]<\/a> Ymmärrän Arlanderin huomion koskevan kappaleen alussa mainitsemaani oivallusta siitä, että taiteellisena tutkijana en kirjoita taiteesta vaan taiteella ja taiteellisen praktiikan kanssa. Arlanderin huomio on erityisen tärkeä myös siitä näkökulmasta, että käsitteelliset selvennykset tarkentavat taiteellista työskentelyä ja usein käsiteselvennys voi nousta esiin taiteellisesta praktiikasta. Lopputuloksena, kuten Arlander myös toteaa, taiteellisessa tutkimuskirjoittamisessa voidaan sekoittaa teoriaa ja käytäntöä, kuvaa, ääntä ja tekstiä yli erilaisten rajojen, jolloin luodusta kokeilevasta maaperästä voi hyvinkin itää uusia oivalluksia ja avauksia.[3]<\/a> Myös tanssin parissa kirjoitetun tekstin ja tanssin välinen suhde on toisinaan koettu haastavana, ehkä jo taiteenlajin luonteenkin takia, sillä kirjoitettu kieli ei ole siinä ensisijainen ilmaisuväline. Tanssin ja koreografian parissa tätä keskustelua on käyty myös pitkään esimerkiksi juuri tanssin tutkimuksen yhteydessä.[4]<\/a><\/p>\n\n\n\n Työstin tutkimusprojektissani kirjoittamiseen ja taiteelliseen praktiikkaan liittyviä kysymyksiä Planetary Movements-<\/em> ja Seasons as Choreographers: Where Over the World is Astronaut Scott Kelly?<\/em> -projektien kanssa. Molemmissa Twitter-alustan keinoilla oli merkittävä osa taiteellisen työni sanoittamisessa.<\/p>\n\n\n\n Planetary Movements<\/em> -projektissa käytin Twitterin rajattua merkkimäärää (140) filtterinä, jonka läpi suodatin sanoja ja lauseita, jotka voisivat tavoittaa kokemuksellisuuteen perustuvaa ja entiseen työhöni verrattuna uudenlaista koreografista praktiikkaani.[5]<\/a> Projekti perustui arkipäivän liikkeellisten ja koreografisten hetkien dokumentointiin sekä twiittien tekemiseen niistä. Valitsin twiittejä tehdessäni kolme englanninkielistä sanaa, joiden läpi suodatin tekstiä: cue<\/em>, response<\/em> ja action<\/em>. Tässä yhteydessä ne voisivat kääntyä suomeksi muotoon isku, vastaus ja toiminta. Twiittien lyhyys sai aikaan sen, että erilaisten kielellisten valintojen ja sanojen pohdinta oli hyvin tiheää. Kirjoitukseni ei tässä projektissa tarvinnut olla ymmärrettävää, vaan etsin tätä kautta yksittäisiä sanoja, jotka koskettaisivat praktiikkaani. Kiinnitin paljon huomiota myös siihen, mitä tapahtuu, kun kirjoitan hashtag-merkin (#).<\/p>\n\n\n\n Erityisen haastavana koko tutkimusprosessin aikana koin epälineaarisen praktiikan ja siinä toimivien taitojen ja herkkyyksien siirtämisen lineaarisen tekstin muotoon. ”Miten epälineaarinen praktiikka kääntyy lineaariseksi tekstiksi?” toimikin yhtenä haastavana kysymyksenä läpi tohtoriopintojeni. Epälineaarisella tarkoitan tässä yhteydessä sellaista ruumiillista orientoitumista tilaan, jossa ruumista paikantava aisti- ja liikeherkkyys aktivoituu monisuuntaisesti samanaikaisesti. Lineaarisella viittaan sellaiseen kirjoittamisen muotoon, jossa tekstiä luetaan vasemmalta oikealle riveihin jäsentyvänä tekstinä, kuten tässä kirjoituksessa. Planetary Movements <\/em>-projektissa hashtag-merkki toimi minulle eräänlaisena teleporttina, joka sinkosi kirjoitukseni – ja sen luennan – samanaikaisesti moneen suuntaan.<\/p>\n\n\n\n Tutkimusprojektini aikana ratkaisin kirjoittamiseen liittyviä haasteita myös viemällä kirjoitetun tekstin osaksi taiteellista työtä projektissani Seasons as Choreographers: Where Over the World is Astronaut Scott Kelly?<\/em> Projektin aikana kävelin valitsemaani reittiä Teatterikorkeakoulun ympäri yhden vuoden ajan ja dokumentoin kävelyiltäni huomioita siitä, miten eri vuodenajat ovat koreografisia toimijoita. Tein näistä havainnoistani myös twiittejä, joiden avulla kommunikoin projektissani NASA-astronautti Scott Kellyn kanssa, joka suoritti samaan aikaan vuoden mittaista tehtäväänsä kansainvälisellä avaruusasemalla. Kokosin tekemäni twiitit videoksi, josta tuli luonteva osa työhuoneeseeni tehtyä installaatiotyötä. Koin, että tekstin lineaarisuus liukeni installaation tilalliseen, samanaikaisesti monisuuntaiseen kokemiseen. Taiteellista praktiikkaa tavoittelevan kirjoittamisen käyttäminen tällä tavalla osana taiteellista työtä toimi mielestäni hyvin ja antoi minulle tilaa taiteilijana. Ratkaisu myös lievensi paineita akateemisen tekstin tuottamisesta ja praktiikkani kuvailemisesta. Sen sijaan installaation kokemisen voi koko tutkimusprojektiani ajatellen ymmärtää yhdenlaisena kokemuksellisena tekstinä ja analyyttistä, reflektoivaa tekstiä rakentavana osana.<\/p>\n\n\n\n Tutkimusprosessini loppuvaiheessa päädyin tekemään kommentaarini taiteellisen tutkimuksen Research Catalogue -verkkoalustalle, joka tarjosi kirjoittamiseen muitakin työkaluja kuin lineaarisen tekstin. Lopullinen kirjoitukseni ja projektini tekstuaalisuus syntyivät valokuvan, videon ja tekstin yhdistelmänä sekä eräänlaisen tutkimusavaruuden visualisointina, johon kutsun lukijan mukaan. Kommentaarissani lukija voi liukua mihin kohtaan hyvänsä ja aloittaa lukemisen mistä tahansa alustan avaruudellisen tilan kohdasta . Koin, että tällainen ratkaisu tavoitti paremmin jotain olennaista taiteellisesta praktiikastani ja tutkimusprosessistani kuin esimerkiksi kirjan muotoon painettu kommentaari.<\/p>\n\n\n\n Taiteellisen tutkimuksen tohtoriopintoja tekevät kokevat usein kovia paineita kahdesta suunnasta: on tehtävä taiteen kentälle uusia näkökulmia avaavaa taidetta sekä tuotettava akateemiseen tiedontuotannon maailmaan uutta tietoa tai ymmärrystä. Haastavaa on siis se, että taideteostensa kautta taiteellista tutkimusta akateemisessa viitekehyksessä tekevän taiteilijan tulee ylittää vertaisarvioinnin asettama rima kahteen suuntaan samanaikaisesti. Toisaalta taiteellisen tutkimuksen historia alkaa olla tarpeeksi pitkä ja siihen sitoutuneita tekijöitä on jo siinä määrin paljon, että taiteellisen tutkimuksen asiantuntijuus ja taide muodostavat oman ekologiansa ja alueensa, jota voidaan myös arvioida taiteellisen tutkimuksen erityislaadun kautta. Tärkeää tässä kohtaa on muistaa se, että taiteellisen tutkimuksen tekijät voivat samanaikaisesti toimia taiteen eri alustoilla sekä akateemisessa tiedontuotannon maailmassa. Taideteosten kontekstualisointi eli se, miten teos asetetaan esille erilaisissa olosuhteissa, on myös kirjoitettua tekstiä koskeva kysymys, jonka taiteilija ratkaisee toimiessaan erilaisissa viitekehyksissä. Esimerkiksi projektini Planetary Movements<\/em> on Twitterissä kenen tahansa luettavissa sellaisenaan. Kommentaarissani sen mukana on yksi taiteellis-tutkimuksellinen essee, ja syksyllä 2020 tein projektiin pienen esittelyvideon, koska työ on esillä Tukholman taideyliopiston taiteellisen tutkimuksen verkkokonferenssissa. Eli varsinainen työ on pysynyt samana, mutta sen esittely kirjoitetun tekstin kanssa on vaihdellut sen mukaan, mihin yhteyteen työ asettuu. Tällaisella työskentelyllä on paljon samankaltaisuutta konteksti- ja paikkasidonnaisen taiteen tekemisen kanssa, jonka käytänteissä otetaan huomioon se, missä taideteoksen tekeminen tapahtuu ja miten valittu olosuhde asettaa ehdot taiteen tekemiselle.<\/p>\n\n\n\n Taiteellisen tutkimuksen ja taidemaailman välinen suhde on Suomessa vähitellen kehittymässä huokoisemmaksi. Taiteellista tutkimusta tekevien taiteilijoiden määrä kasvaa jo yksistään siksi, että erilaisia taiteellisen tutkimuksen koulutusohjelmia on esimerkiksi Euroopassa viime vuosina perustettu paljon. Yksi syy taiteellisen tutkimuksen yleisön laajenemiselle Suomessa on myös se, että Taideyliopistossa jo perustutkintovaiheessa olevat opiskelijat tutustuvat akateemisen taiteellisen tutkimuksen kenttään. Erilaisten institutionaalisten yhteistyömuotojen kehittymisen kautta tutkimusprosessien taide, kysymykset ja tulokset voivat myös jakautua laajemmalle yleisölle. Työ laajemman yleisön kanssa on kuitenkin vasta aluillaan, ja akateeminen taiteellinen tutkimus ehkä jakaa samantyyppisiä kysymyksiä monen muun akateemisen tutkimuksen kanssa siitä, miten sitä voisi jalkauttaa laajemman yleisön tietoisuuteen.<\/p>\n\n\n\n Tutkimuksen jalkauttaminen laajemman yleisön saavutettavaksi on haastavaa monestakin syystä. Ehkä jo sana ”tutkimus” koetaan taiteen kentällä yleisöä etäännyttävänä ja vaikeana esimerkiksi markkinoinnin kannalta.<\/p>\n\n\n\n Tai ehkä taiteellisen tutkimuksen kokeileva luonne ja joidenkin institutionaalisten taiteellisten alustojen vakiintuneet tuotannolliset käytänteet sekä taloudelliset paineet ovat ristiriidassa keskenään.<\/p>\n\n\n\n Kun jokin ei asetu annettuun muottiin, se voi aiheuttaa hankausta. Koska taiteellisen tutkimuksen tarkastelun kohteena ovat myös vallitsevat institutionaaliset taiteelliset ja kuratoriaaliset praktiikat, ekologiat ja ekonomiat, taideinstituutioissa tarvitaan lisää uteliasta dialogia ja tietoa taiteellisen tutkimuksen rakentavasta luonteesta. Uuden sukupolven taiteilijoille taiteellinen tutkimus on kuitenkin jo tuttua, ja he näkevät sen mahdollisena työskentelyalustana. Tästäkin näkökulmasta ajatellen taiteellista tutkimusta tekevän taiteilijan on mahdollista toimia samanaikaisesti sekä kotimaisen ja kansainvälisen taiteen kentällä että akateemisen taiteellisen tutkimuksen viitekehyksissä.<\/p>\n\n\n\n 1<\/a> Ks. Rouhiainen, Anttila & Järvinen 2014<\/a>.<\/p>\n\n\n\n 2<\/a> Arlander 2017<\/a>, 169.<\/p>\n\n\n\n 3<\/a> Arlander 2017<\/a>, 170.<\/p>\n\n\n\n 4<\/a> Rouhiainen, Anttila & Järvinen 2014<\/a>.<\/p>\n\n\n\n 5<\/a> https:\/\/twitter.com\/Simo_Kellokumpu<\/a><\/p>\n\n\n\n Arlander, Annette. 2017. ”Taiteellinen tutkimus ja monimuotoistuvat tekstit.” Teoksessa Emilia Karjula and Tiina Mahlamäki (toim.). Kurinalaisuutta ja kuvitelmia: Näkökulmia luovaan tietokirjoittamiseen.<\/em> Turku: Tarke kustantamo, 164–183.<\/p>\n\n\n\n Kellokumpu, Simo. 2019. Choreography as Reading Practice<\/em>. Väitöstutkimus. Acta Scenica 56. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. (20.10.2020) https:\/\/www.researchcatalogue.net\/view\/437088\/438771<\/a>.<\/p>\n\n\n\n![\"\"](\"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/wp-content\/uploads\/2021\/06\/kellokumpu-1024x683.jpg\")
Taiteellisesta tutkimuksesta<\/h2>\n\n\n\n
Kirjoittamisen haaste<\/h2>\n\n\n\n
Kaksi esimerkkiä sanojen etsimisestä<\/h2>\n\n\n\n
Taiteellinen tutkimus, moninaiset yleisöt ja taidemaailma<\/h2>\n\n\n\n
Viitteet<\/h2>\n\n\n\n
Lähteet<\/h2>\n\n\n\n