{"id":6,"date":"2021-09-03T08:25:52","date_gmt":"2021-09-03T05:25:52","guid":{"rendered":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/?p=6"},"modified":"2023-01-20T12:47:38","modified_gmt":"2023-01-20T10:47:38","slug":"mielikuvatyoskentely-uuden-tanssin-tekniikoiden-pohjana","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/tanssin-historia\/mielikuvatyoskentely-uuden-tanssin-tekniikoiden-pohjana\/","title":{"rendered":"Mielikuvaty\u00f6skentely uuden tanssin tekniikoiden pohjana"},"content":{"rendered":"

Postmoderni tanssi on ilmiö, joka sai alkunsa Yhdysvalloissa 1960-luvun erilaisista poikkitaiteellisista työtavoista sekä esiintymiseen ja esitykseen liittyvien normien kyseenalaistamisesta. Englannissa 1970–1980-luvuilla jatkunutta kehitystä kutsuttiin uudeksi tanssiksi (New Dance). New Dance oli alun perin samanniminen lehti ja sateenvarjotermi, jota käytettiin kuvailtaessa laajemmin kokeellista tanssia[1]<\/a>.<\/p>\n\n\n\n

Yksi lähtökohta luonnehtia 1970–1980 lukujen eurooppalaista ja amerikkalaista kokeellista tanssia ja sen esteettisiä piirteitä on kuvata tanssin harjoitteluun liittyviä tekniikoita ja lähestymistapoja. Monet tuolloin kehitetyistä tanssitekniikoista ja harjoittelun pääpiirteistä ovat sittemmin tulleet pysyväksi osaksi nykytanssin erilaisia harjoittelumenetelmiä. Tyypillistä uuden tanssin harjoittelulle oli, että siinä käytettiin monen muun tekniikan lisäksi mielikuvia hyödyntäviä harjoittelutapoja, kuten release<\/em>– ja alignment<\/em>-menetelmiä, kontakti-improvisaatiota sekä improvisaatiota.<\/p>\n\n\n\n

Muita yhtäläisyyksiä 1960-luvun postmodernismilla ja 1970-luvun uudella tanssilla ovat muun muassa pyrkimys irtaantua baletin ja varhaisen modernin tanssin määrittelemästä tanssijan habituksesta, pyrkimys luoda hierarkiaton työtilanne, tehdä tanssi laajemmin saavutettavaksi sekä hyödyntää arkipäivän tai eri urheilulajien liikkeitä tanssissa.[2]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Alignment- ja release-metodit harjoittelussa<\/h2>\n\n\n\n

Alignment-filosofia perustuu amerikkalaisen Mabel Elseworth Toddin tutkimuksiin ja ajatuksiin. Toddin käsitysten mukaan luonnossa esiintyvät mekaniikan lait vaikuttavat elolliseen ja elottomaan kappaleeseen samalla tavalla. Mekaniikan lakien periaatteet ja niiden soveltaminen kehon liiketoimintojen yhteydessä ovat teoreettinen lähtökohta alignment-työskentelylle. Käytännössä työskentely perustuu anatomisten mielikuvien käytölle.[3]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Ihminen ei ole kuitenkaan kone, joten täydellisen mekaanisen tasapainon saavuttaminen on mahdotonta. Silti elottomaan kappaleeseen kohdistuvia tasapainon lakeja voidaan käyttää mielikuvina, kun pyritään korjaamaan kehon ja sen rakenteen eli luuston asentoa toimivuudeltaan edullisemmaksi ja kehoystävällisemmäksi sekä vapauttamaan lihaksisto käyttämään energiaa mahdollisimman ekonomisesti.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/a>
Mary Fulkersonin Release-tunti Dartington College of Artsin tanssikoulussa, n.1977. Brian Haslam<\/i>. Julkaisu Dartington Trustin ja The Elmgrant Trustin luvalla.<\/figcaption><\/figure>

Release-metodin kehittäjä Mary Fulkerson jakaa mielikuvatyöskentelyn välineet anatomisiin mielikuviin ja tasapainon, pituuden ja kehon painon kaltaisista kinesteettisistä tuntemuksista kumpuaviin mielikuviin.[4]<\/a> Toddin oppilaista Barbara Clark tarkentaa käsitystä liikkeen hyvästä muodosta. Hyvä muoto tarkoittaa tässä yhteydessä anatomisesti oikean kehon asennon tuottamaa liikkeen muotoa, joka näyttäytyy lisääntyneenä taitona ja liikkumisen helppoutena. Clark näkee erityisen tärkeäksi mielikuvatyöskentelyn, jossa tavoitellaan liikkeen selkärankalähtöisyyttä sekä siihen perustuvaa liikeilmaisua. Selkärankalähtöisyys edellyttää uskoa mielikuvaan vertikaalista painovoimalinjasta, joka läpäisee kehon keskustan ja antaa siten edellytykset liikkumisen perusteille.[5]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Ideokinesia<\/h2>\n\n\n\n

John Rollandin mukaan Mabel Elseworth Todd puhui jo viime vuosisadan alussa ihmisen psykofyysisestä kokonaisuudesta. Lulu Sweigard, joka oli Toddin oppilas, esitteli vuonna 1974 termin ideokinesia vastaamaan Toddin jo aiemmin luomaa ideokinesian käsitettä. Ideokinesia on termi, jota ”käytetään selittämään psykofyysistä prosessia, jossa mielikuvitus ja kinesteettinen aisti stimuloivat kehollisia muutostapahtumia.”[6]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Sweigardin mukaan liike on hermojen, lihasten ja luuston tapahtumasarja, jota voidaan kuvata seuraavasti: Hermojärjestelmä aloittaa liikkeen ja kontrolloi sen mallittumista. Lihaksisto nähdään ”työhevosena”, jota hermosto stimuloi ja joka saa selkärangan ja luuston eli ”liikekoneiston” liikkeelle.[7]<\/a> Mielikuvien työstämisessä lähdetään tietoisesta ajattelusta. Sen jälkeen ajatukset laskeutuvat tiedostamattomaan aivojen osaan, jossa liike syntyy. Hermosto on kaiken liikkumisen koordinaattori. Osa tapahtumista on sellaisia, joihin voimme tietoisesti vaikuttaa, ja osa liikekontrollista on automaattisen, sisäiseen järjestelmäämme rakentuneen hiljaisen viisauden ohjauksessa. Jos liikkujalle annetaan mahdollisuus, hän voi reagoida asiaankuuluvasti.[8]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Rollandin sanoin sama ajatus edellyttää, että muutosprosessin täytyy alkaa sisältä käsin. Jos harjoittelussa pyritään muuttamaan ensisijaisesti vain liikkeen ulkoista muotoa, lihas-hermo-selkäranka-luustotapahtuma ei toteudu eikä muutosta tapahdu. Rolland kutsuukin prosessia henkilökohtaiseksi matkaksi kehon sisäiseen maailmaan: mielikuvituksen ja intuition avulla kehossa herää sisäinen viisaus, joka toimii oppaana läpi fyysisten ja psyykkisten esteiden.[9]<\/a><\/p>\n\n\n\n

Ideokineettinen ajattelu sisältyy käytännön alignment- ja release-harjoitteluun, jossa vaikutus on kaksisuuntainen: mielikuva tuottaa liikettä ja liikkeen tuntemusta ja liike puolestaan mielikuvia. Alignment-metodissa lähestytään kehon sisäisiä, orgaanisia tapahtumia erilaisten anatomiaan ja fysiologiaan perustuvien mielikuvien avulla. Release-metodissa mielikuvatyöskentely tuottaa erilaisia liikelaatuja ja improvisaatiossa edetään karkeasti jaoteltuna kohden koreografiaa tai improvisoitua esitystä. Nämä kaksi metodia voidaan nähdä kokonaisvaltaisena harjoittelutapana: alignment-vaihe on edellytys release-harjoittelulle, eikä kumpikaan ole olemassa ilman toista. Tätä kautta muodostuu myös pohja improvisaation avulla tapahtuvaan harjoitteluun.<\/p>\n\n\n\n

Release- ja alignment-menetelmien käytössä voi lähtökohtana olla muun muassa erilaiset anatomiset ja fysiologiset mielikuvat, liikeradat ja niistä syntyvät liikkeen tuntemukset. Jakona näiden kahden menetelmän välillä voidaan pitää sitä, että alignmentissa paneudutaan ensin kehon linjauksiin ja release-metodissa kehitetään joko annettua tai itse tuotettua liikemateriaalia eteenpäin esimerkiksi koreografiaa työstettäessä<\/p>\n\n\n\n

Ideokineettinen ajattelu, jossa mielikuva tuottaa liikettä ja liike mielikuvaa, toimii koko ajan: se on kuin kehä, joka spiraalimaisesti loittonee lähtöasetelmastaan palaten takaisin siihen, mutta hieman aiempaa etäämmäs. Tämän kehämäisyyden tiedostaminen on tyypillistä release-työskentelyn ajatteluvaiheelle. Työskentelyssä käytetty käsitteistö ja liikesanasto ovat samanaikaisesti sekä lämmittely- ja perustilaa (kuntoa) ylläpitäviä harjoitteita sekä koreografiaan kuuluvan liikemateriaalin ja rakenteiden tuottamisen menetelmiä.<\/p>\n\n\n\n

Yksi keskeisistä vaikuttajista uuden tanssin tekniikoiden kehittymiseen on hollantilainen Pauline de Groot. Hän opiskeli vuosina 1957–1965 Yhdysvalloissa Andre Bernardin, Merce Cunninghamin, Martha Grahamin ja Eric Hawkinsin kanssa sekä tanssi Hawkinsin, Pearl Langin ja Jose Limonin tanssiryhmissä. Pauline De Grootin liikeajatteluun ja omaan opetukseen vaikuttivat erityisesti Mabel Toddin liikeoppi sekä Andre Bernardin alignment-periaatteet.[10]<\/a> Opetuksessaan Pauline de Groot ei korosta mitään tiettyä tyyliä vaan tähdentää anatomisten linjausten ja maan painovoiman vaikutusta liikkumiseen ja liikkeen muotoon. Opittaessa kuuntelemaan kehon omia tuntemuksia ja kokemuksia sisäisistä, orgaanisista tapahtumista voi kukin löytää itselleen ominaisimman tavan liikkua.<\/p>\n\n\n\n

Yleistä release- ja alignment-työskentelyssä on se, että siinä tutkitaan kehon painon tuntemusta sekä etsitään kehon keskilinjan kautta vaikuttavaa painovoimaa sekä tukireaktiona maan vastavoimaa. Tanssijan tulisi yhdistää hengitys näiden elementtien kanssa ja siten löytää niiden välinen tasapaino. Pyrkimyksenä on vapauttaa liike ylimääräisistä jännitteistä niin, että näkyväksi jää ensisijaisesti liikkeen voima ja energia. Harjoittelun myötä keho herkistyy ymmärtämään myös muiden kehojen tapoja liikkua. Oleellisinta ei ole muoto vaan kyky, taito antaa energian virrata liikkeen läpi tilaan. Tätä taitoa kehitettäessä voi kukin tanssija saavuttaa oman kehonsa virtuositeetin. Keskeistä on oivallus siitä, että edistyminen ei ole asioiden ”kiemuraistumista” vaan hiljentymisen kautta sisäänpäin syvenemistä ja ymmärtämistä.<\/p>\n\n\n\n

Alignment- ja release-työskentelyn prosessiin voivat kuulua esimerkiksi seuraavat vaiheet: 1) keskittyminen mielikuviin, 2) liikkuminen havaintojen perusteella, 3) liikkeen kehittely oman tavoitteen pohjalta, 4) ajatusten välitön kirjaaminen ja 5) tapahtuneen reflektio.<\/p>\n\n\n\n

\n

1. Keskittyminen mielikuviin<\/h3>\n\n\n\n