{"id":16,"date":"2014-12-29T12:51:50","date_gmt":"2014-12-29T09:51:50","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/?p=16"},"modified":"2019-02-05T12:41:48","modified_gmt":"2019-02-05T09:41:48","slug":"8-1-teatteriryhmien-kolmas-ja-neljas-sukupolvi","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/8-1-teatteriryhmien-kolmas-ja-neljas-sukupolvi\/","title":{"rendered":"
8.1<\/div>Teatteriryhmien kolmas ja nelj\u00e4s sukupolvi"},"content":{"rendered":"

Teatteriryhmien ensimm\u00e4iseksi aalloksi<\/span>\u00a0nimitet\u00e4\u00e4n 1971 Teatterikeskuksen ymp\u00e4rille ryhmittyneit\u00e4 teattereita, joista 1990-luvulla viel\u00e4 suurin osa toimi (KOM-teatteri<\/span>, Ryhm\u00e4teatteri<\/span>, Ahaa-teatteri<\/span> ja Raatikko<\/span>; Penniteatteri<\/span> ja Intimiteatteri<\/span> yhdistettiin Pieneksi Suomeksi<\/span> 1984 ja se puolestaan liitettiin 2001 osaksi Helsingin kapunginteatteria<\/span>). N\u00e4iden elinmahdollisuuksien takaajana oli alkuvuosien j\u00e4lkeen Teatterikomitea 1972:n linjaukset, joissa ammattilliset s\u00e4\u00e4nn\u00f6lliset ryhm\u00e4t jo tuolloin otettiin s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisen, mutta harkinnanvaraisen valtionavun piiriin.<\/p>\n

Ryhmien toisena aaltona<\/span> on tapana pit\u00e4\u00e4 tanssiryhmien syntymist\u00e4 1980-luvulla. Raatikon<\/span> lis\u00e4ksi olemassa olivat Rollo<\/span> ja Hurjaruuth<\/span> sek\u00e4 er\u00e4it\u00e4 muita. Samana vuonna 1983, kun perustettiin Teatterikorkeakouluun tanssitaiteen laitos tuli valtion kulttuurihallintoon oma Tanssitaidetoimikuntansa. Asiantuntemus tanssialan m\u00e4\u00e4r\u00e4rahojen jaossa n\u00e4in monipuolistui ratkaisevasti. Jonkin verran tanssitaiteen pysyvi\u00e4 ryhmi\u00e4 ja tuotantokohtaisia avustuksia saatiin luotua. Merkitt\u00e4vin n\u00e4ist\u00e4 oli tuotantotalo tai sateenvarjo-organisaatio Zodiak<\/span> (1986), jonka hankkimaan tilaan Helsingin Kaapelitehtaalla ja jonka kanavoimien tuotantoavustusten my\u00f6t\u00e4 l\u00e4hti nykytanssin kentt\u00e4 ratkaisevasti voimistumaan. Tanssin kentt\u00e4 osallistui teatteri- ja orkesterilain valmisteluun, jossa m\u00e4\u00e4r\u00e4rahat pyrittiin sitomaan pysyvien ty\u00f6paikkojen m\u00e4\u00e4riin. My\u00f6s Teatteri Venus<\/span> (1983) ja Teatteri Mars<\/span> (1984) voidaan laskea t\u00e4h\u00e4n ryhmien toiseen aaltoon.<\/p>\n

Kolmas teatteriryhmien perustamisen aalto<\/span> ajoittui 1980-luvun loppuun ja 1990-luvun alkuun. Osa ryhmist\u00e4 syntyi er\u00e4\u00e4nlaisina j\u00e4lkiversoina teatterikorkeakoulun \u201dvilleist\u00e4 vuosista\u201d, perustajina tuolloin \u201dheitteille j\u00e4\u00e4neit\u00e4\u201d tekij\u00f6it\u00e4 ja tekij\u00e4ryhmi\u00e4. Osa taas on syntynyt kokonaan helsinkil\u00e4isen koulutuspiirin ulkopuolelta, onhan Tampereen n\u00e4yttelij\u00e4koulutus, sek\u00e4 useiden ammattikorkeakoulujen ilmaisutaidon ja teatteripedagogiikan linjat tuoneet paljon v\u00e4ke\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6taiteen \u00e4\u00e4reen.<\/p>\n

Yhteist\u00e4 n\u00e4ille kaikille oli se, ett\u00e4 kun laman aikana kaikkia tilap\u00e4isi\u00e4 ja uusia taideavustuksia supistettiin, putosivat n\u00e4m\u00e4 nuorimman sukupolven tekij\u00e4t hankalimpaan asemaan. Kun lis\u00e4ksi \u2013 paljolti periaatteellisista syist\u00e4 n\u00e4m\u00e4 ryhmittym\u00e4t olivat j\u00e4tt\u00e4ytyneet organisaatioina l\u00f6ysemmiksi, ne eiv\u00e4t halunneet, eiv\u00e4tk\u00e4 voineetkaan luoda pysyvi\u00e4 ty\u00f6paikkoja, mihin VOS-rahoitus perustui. T\u00e4m\u00e4n kolmannen polven ideana oli erityisesti produktiokohtaisuus, ja mik\u00e4li ei huvita tai ei ole kiinnostavaa tarjolla, silloin voidaan tarjoilla tai tehd\u00e4 jotain muuta. N\u00e4in esitt\u00e4minen s\u00e4ilyy henkil\u00f6kohtaisena valintana eik\u00e4 pysyv\u00e4n esitysrutiinin tappavuus p\u00e4\u00e4se iskem\u00e4\u00e4n. K\u00e4\u00e4nt\u00f6puolena on kuitenkin ikuinen p\u00e4tk\u00e4ty\u00f6l\u00e4isyys \u2013\u00a0joka teatterikent\u00e4ll\u00e4 on vallinnut siten jo useita vuosikymmeni\u00e4.<\/p>\n

N\u00e4m\u00e4 kolmannen aallon ryhm\u00e4t j\u00e4iv\u00e4t jo n\u00e4ist\u00e4 syist\u00e4 Teatteri- ja orkesterilain ulkopuolelle, mik\u00e4 antoi aiheen niille itselleen \u2013 kunhan ne olivat alkaneet kokoontua omille festivaaleilleen ja hankkia julkisuutta \u2013 Lainsuojattomien<\/span> nimen. \u2013 Taiteellisten pyrkimysten erilaisuus vertautuu\u00a0teatterikent\u00e4n rakenteelliseen tilanteeseen. Vapaa kentt\u00e4 on useimmiten my\u00f6s k\u00f6yhyyden kentt\u00e4, jonka tekij\u00e4t jaksavat nuorina aikansa, mutta eiv\u00e4t loputtomiin.<\/p>\n

Aurinkoteatterin<\/span> (1989) ja Q-teatterin<\/span> (1991) lis\u00e4ksi mainittakoon Improvisaatioteatteri Stella Polaris<\/span> (1990), Rakastajat-teatteri<\/span> (Pori 1991), Sirius Teatern<\/span> (1992) ja Vanha Juko<\/span> (Lahti 1995). Tilat ovat pysyvi\u00e4 tai vaihtuvia, samoin henkil\u00f6m\u00e4\u00e4r\u00e4t. Vapaan kent\u00e4n ryhmien lukum\u00e4\u00e4r\u00e4 nousee kuitenkin useille kymmenille, ja ne kaikki ovat joutuneet kilpailemaan harkinnainvaraisista vuosiavustuksista. Tilanne on jonkin verran korjaantunut. Er\u00e4\u00e4t taivaankappaleilta nimens\u00e4 ottaneet ryhm\u00e4t perustivat katto-organisaatiokseen Universum<\/span>-nimisen liittym\u00e4n (1998).<\/p>\n

Pysyvi\u00e4 pienteattereita on noussut paljon. Tampereella on Teatteri Telakka<\/span>\u00a0Tullikamarin aukiolla vuodesta 1996 alkaen synnytt\u00e4nyt ymp\u00e4rilleen tapahtumakeskuksen, jossa saman talon ravintolatilat ker\u00e4\u00e4v\u00e4t nuorta akateemista ja taiteeseen orientoitunutta yleis\u00f6\u00e4. Koska k\u00e4ytett\u00e4viss\u00e4 on monitaitoisia ammattilaisia, Telakka on ik\u00e4\u00e4n kuin ottanut paikkaansa paikalliselta YT:lt\u00e4. Turussa vaihtoehtoisina ryhmin\u00e4 toimivat Turun ylioppilasteatterin<\/span> lis\u00e4ksi, mm Linnateatteri<\/span>, Turun Nuori Teatteri<\/span> ja Teatteri Tarmo<\/span>.<\/p>\n

Pienteattereita kuuluu my\u00f6s teatterilain piiriin. Helsingin pienteattereiden \u00e4\u00e4rip\u00e4ist\u00e4 mainittakoon naisn\u00e4k\u00f6kulmaa jo 1970-luvulta l\u00e4htien lukuisiin monologiesityksiins\u00e4 tuonut n\u00e4yttelij\u00e4 ja pukusuunnittelija Liisi Tandefelt<\/strong>. H\u00e4nen vuosina 1994\u20132003 asti luotsaamansa Teatteri Avoimet ovet<\/span> otti Keski-Euroopasta mallia ja toi kirjallis-musiikillista kulttuuripitoista ohjelmistoa omalle kohdeyleis\u00f6lleen. Monologin\u00e4ytelm\u00e4t s\u00e4velt\u00e4jist\u00e4 \u2013 musiikkiosuuksin \u2013 sek\u00e4 kirjallisuus- ja runoillat ovat tehneet taloudellisesta uhkayrityksest\u00e4 oman kulttuuritietoisen ja valikoivan yleis\u00f6n teatterin. Se tarjosi my\u00f6s vierailumahdollisuudet. Cygnaeuksenkadun ja Museokadun kulmasta se on Heini Tolan<\/strong> johtajakaudella muuttanut Erottajalla sijaitsevaan teatteritilaan.<\/p>\n

T\u00e4t\u00e4 Diana-teatteria k\u00e4ytti paljon my\u00f6s Kristin Olsonin ja Martin Kurt\u00e9nin<\/strong> perustama Klockrike-teatern<\/span>, jonka ohjelmisto tarjosi kiinnostavaa ohjelmistoa ja kutsui taitavia ohjaajia vierailemaan. Teatterin johdossa on jatkanut Dan Henriksson<\/strong>.<\/p>\n

Koko-teatteri<\/span> Pitk\u00e4nsillan kupeessa, sekin entisess\u00e4 elokuvateatterissa, edustaa kokeilevan n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6taiteen ja tanssin foorumia, jonka pikkuruiselle n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle on pakko tehd\u00e4 ajatuksiltaan ja ideoiltaan intensiivist\u00e4 teatteria. Tanssin ja kokeellisen teatteritaiteen ilmi\u00f6t nousivat yh\u00e4 merkityksellisemp\u00e4\u00e4n asemaan. Nyttemmin Koko-teatteri n\u00e4yttelee Hakanimess\u00e4 Svenska G\u00e5rdenin talossa.<\/p>\n

Erityisen\u00e4 esimerkkin\u00e4 mainittakoon Teatterikorkeakoulussa 1990-luvun alkupuolella opiskelleiden perustama Todellisuuden tutkimuskeskus<\/span> -niminen yksikk\u00f6, joka rakensi esityksi\u00e4\u00e4n aluksi Fleminginkadulla olevaan pieneen kauppaliikkeen huoneistoon sek\u00e4 kirjoitti kritiikki\u00e4 ja kritiikin kritiikki\u00e4 (metakritiikki\u00e4) Teatteri<\/em>-lehteen. Sen joukko on toiminut monen hankkeen ja tilap\u00e4isen ryhmittym\u00e4n piiriss\u00e4.<\/p>\n

Teatterifestivaalien ja tapaamisten merkitys s\u00e4ilyi.\u00a0Harrastajateatterit olivat j\u00e4rjest\u00f6jens\u00e4, Suomen Harrastajateatteriliiton ja Ty\u00f6v\u00e4en N\u00e4ytt\u00e4m\u00f6iden Liiton toimesta aktiivisesti n\u00e4hneet toistensa esityksi\u00e4 ja tutustuneet 1970-luvun alun festivaaleilta alkaen. Sein\u00e4joen Harrastajateatterikes\u00e4<\/span> ja Ty\u00f6v\u00e4en N\u00e4ytt\u00e4m\u00f6p\u00e4iv\u00e4t Mikkeliss\u00e4<\/span>, eiv\u00e4t ole osoittaneet laantumisen merkkej\u00e4. Ohjelmistovalinnat tehd\u00e4\u00e4n yh\u00e4 enemm\u00e4n taiteellisen kiinnostavuuden perusteella, entisen tasapuolisen edustavuuden sijaan, valinta annetaan usein jopa yhden ihmisen makuun ja n\u00e4kemykseen luottaen.<\/p>\n

Ammattiteatterien t\u00e4rkein festivaali, Tampereen Teatterikes\u00e4 alkoi erityisesti vuodesta 1990 alkaen osoittaa virkeytt\u00e4. Vaikka Vivica Bandlerin<\/strong>\u00a0tulo teatterikes\u00e4n johtoon (1989-1996) ei merkinnyt fyysist\u00e4 nuorentamista, mutta tapahtui kuitenkin henkinen nuorentuminen. H\u00e4nen kansainv\u00e4liset suhteensa ja ennen muuta pysyv\u00e4 kiinnostuksensa uudistuvaa teatteria kohtaan nosti t\u00e4m\u00e4n yhden Suomen vanhimmista festivaaleista taas julkisuuteen.\u00a0Tarja Halonen<\/strong> ehti olla teatterialan luottamusteht\u00e4viss\u00e4 ja on edelleen usein n\u00e4hty vieras Teatterikes\u00e4ss\u00e4, nimenomaan katsomassa nuorten tekij\u00f6iden t\u00f6it\u00e4, viel\u00e4 noustuaan tasavallan presidentiksi (2000\u20132012). Ensimm\u00e4isess\u00e4 promootiossaan 2009<\/span> Teatterikorkeakoulu promovoi h\u00e4net kunniatohtoriksi.<\/p>\n

Ulkomaisten teatterivierailujen j\u00e4rjest\u00e4minen Suomeen on ollut yhten\u00e4 Tampereen Teatterikes\u00e4n teht\u00e4vist\u00e4, mik\u00e4 on taannut tietyn s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisyyden ja tarjonnut uusille sukupolville t\u00e4rkeit\u00e4 el\u00e4myksi\u00e4. 1990-luvulla vieraita on tullut Euroopan maista, sek\u00e4 erityisesti l\u00e4hialueilta Baltiasta ja Ven\u00e4j\u00e4lt\u00e4, joiden korkea taso tarjoaa alati muistutuksen kulttuurisen perinteen syvyydest\u00e4 n\u00e4iss\u00e4 maissa. Monipuolistuminen ja verkottuminen on n\u00e4kynyt edelleen 2000-luvun puolella, jolloin johdossa on ollut asteittain vaihtuva kollektiivi.<\/p>\n

Helsingin juhlaviikkojen<\/span> ulkomainen teatteritarjonta on vakiintunut suhteellisen suppeaksi oltuaan v\u00e4lill\u00e4 katkoksissa. Sit\u00e4 on 2000-luvulla jonkin verran yritetty lis\u00e4t\u00e4, mutta Helsingin muun hyv\u00e4n teatteritarjonnan rinnalla se on rajoittunut vain 2\u20133 teatterivierailuun.<\/p>\n

Uuden ajan ilmi\u00f6ksi nousi Baltic Circle -festivaali<\/span>, jonka Q-teatteri on monena vuonna j\u00e4rjest\u00e4nyt oman It\u00e4meren rannikolla toimivien pienten teatterien ketjun my\u00f6t\u00e4. Se n\u00e4ytt\u00e4\u00e4, miten uteliaisuus, kontaktihakuisuus ja s\u00e4hk\u00f6isesti nopeutunut tiedonkulku tekev\u00e4t mahdolliseksi vuosittain toistuvat matalalla budjetilla teht\u00e4v\u00e4t katselmukset. T\u00e4m\u00e4kin on ilmi\u00f6n\u00e4 suoraan sidoksissa Neuvostoliiton romahtamiseen, eli \u201dKylm\u00e4n sodan j\u00e4lkeiseen aikaan\u201d, kun entisen It\u00e4-Euroopan nuorison kanssa nopeasti rakennettiin henkil\u00f6kohtaiset kontaktiverkot, jotka ovat merkinneet paljon niin tekij\u00f6ille, kuin vierailujen yleis\u00f6ille. It\u00e4eurooppalaisten innokas mukaantulo eurooppalaisiin festivaali- ja vierailukuvioihin virkisti kaikkia osapuolia intensiivisen vuorovaikutuksensa takia. Englanti oli \u00e4kki\u00e4 kaikkien yhteinen ty\u00f6kieli.<\/p>\n

Naisten tekem\u00e4 teatteri on my\u00f6s vahvistunut ja monipuolistunut huomattavasti 1990-luvulla. Erillisen leiman tarve on tavallaan poistunut. Raivoisat Ruusut<\/span> -ryhm\u00e4 Ritva Siikalan<\/strong> johdolla teki viimeksi monikulttuurisuutta Suomessa tutkailevan Kassandra-projektin.<\/em> Sen tuloksena syntyi maahanmuuttajien ohjelmapalveluita v\u00e4litt\u00e4v\u00e4 Kassandra-yhdistys.<\/p>\n

Ohjaajista naisten eturiviss\u00e4, osin herkill\u00e4 osin rajummin satiirisilla tai naturalistisilla virityksill\u00e4 tekiv\u00e4t 1990-luvulla edelleen Eija-Elina Bergholm<\/strong>, Laura J\u00e4ntti <\/strong>ja\u00a0Maarit Ruikka<\/strong>. J\u00e4ntti toimi ohjaajanty\u00f6n lehtorina TeaK:issa ja Maarit Ruikka ohjaajanty\u00f6n professorina vuodesta 2006, sittemmin vararehtorina ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dekaanina (2014\u2013).<\/p>\n

Naiset ovat profiloituneet my\u00f6s nuoremmassa polvessa kirjailijoina, dramaturgeina ja omien esitystens\u00e4 tekij\u00f6in\u00e4, auteureina. Riikka Alaharja<\/strong>, Laura Ruohonen<\/strong> (jolla on laaja kansainv\u00e4lisestikin esitetty n\u00e4ytelm\u00e4tuotanto, mm Olga<\/em>, Kristiina K<\/em>), Outi Rossi<\/strong> ja Katariina Numminen<\/strong> sek\u00e4 ohjaajista Katja Krohn<\/strong>, joka ehti lyhyell\u00e4 Pienen Suomen<\/span> johtajakaudellaan r\u00e4v\u00e4ytt\u00e4\u00e4 anarkistisen mielikuvituksensa valloilleen palkitussa lastenn\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4\u00e4n Iso Paha Susi.<\/em><\/p>\n

Leea Klemola<\/strong>, Pentti Halonen<\/strong> ja Irina Krohn<\/strong> olivat kantavia voimia siin\u00e4 ryhm\u00e4ss\u00e4, joka perusti Aurinkoteatterin\u00a0tilanteessa, jolloin Jussi Parviaisen opetus Teatterikorkeakoulussa p\u00e4\u00e4ttyi. T\u00e4t\u00e4 ryhm\u00e4\u00e4 leimasi ainakin alkuun monella tavalla anarkistinen iloittelu ehk\u00e4 karnevalistinen suhde tekemisen vakavuuteen ja kaikesta siistist\u00e4 taidollisuudesta kielt\u00e4ytyminen.\u00a0Omaleimaisen ja \u201dvimmaisen\u201d naisteatterin edustajana voidaan kuitenkin pit\u00e4\u00e4 n\u00e4ist\u00e4 n\u00e4yttelij\u00e4 Leea Klemolaa, joka on kirjoittanut ja ohjannut. H\u00e4n on n\u00e4ytellyt elokuvissa ja saanut lukuisia palkintoja.<\/p>\n

2000-luvulla Klemola on kehitt\u00e4nyt oman \u201dfantastista realismia\u201d l\u00e4henev\u00e4n estetiikkansa ja laajan n\u00e4ytelm\u00e4tuotannon, jossa h\u00e4n k\u00e4sittelee niin sukupolven kuin ilmastomuutoksen, maaltamuuton ja ekologian kysymyksi\u00e4.\u00a0Kahelianainen<\/em> (K\u00e4sikirjoitus yhdess\u00e4 Pentti Halosen kanssa. Aurinkoteatteri 1995),\u00a0Seksuaali<\/em> (K\u00e4sikirjoitus yhdess\u00e4 Pentti Halosen kanssa. Aurinkoteatteri 1998),\u00a0Anne Krankin P\u00e4iv\u00e4kirja<\/em> (K\u00e4sikirjoitus yhdess\u00e4 Pentti Halosen kanssa. Aurinkoteatteri 2001),\u00a0Jessika \u2013\u00a0Vapaana syntynyt<\/em> (K\u00e4sikirjoitus ja ohjaus. Kuopion kaupunginteatteri 2002),\u00a0Kokkola<\/em> (K\u00e4sikirjoitus ja ohjaus. Tampereen Teatterin Frenckell-n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4 10.12.2004, Aurinkoteatterin ensi-ilta 10.3.2005),\u00a0Kohti kylmemp\u00e4\u00e4 \u2013 Retkikunta j\u00e4\u00e4kauteen<\/em> (K\u00e4sikirjoitus yhdess\u00e4 Klaus Klemolan kanssa, ohjaus. Tampereen Teatterin p\u00e4\u00e4n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6 15.2.2008)\u00a0\u201dNew Karleby\u201d<\/em>\u00a0(K\u00e4sikirjoitus yhdess\u00e4 Klaus Klemolan kanssa, ohjaus. Tampereen Teatterin p\u00e4\u00e4n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6 2011),\u00a0Jessikan pentu<\/em> (K\u00e4sikirjoitus ja ohjaus. Kantaesitys Kuopion kaupunginteatteri 2012),\u00a0Mammoth<\/em> (K\u00e4sikirjoitus ja ohjaus. Pleasance Theatre King Dome, Edinburgh 2013), Maaseudun tulevaisuus<\/em>, K\u00e4sikirjoitus yhdess\u00e4 Klaus Klemolan kanssa, ohjaus. Kantaesitys Suomen Kansallisteatterin suurella n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4 2014)<\/p>\n

Aurinkoteatteri kuuluu yhdess\u00e4 Teatteri Marsin<\/span>, Teatteri Venuksen<\/span> ja Teatteri Siriuksen<\/span> kanssa vapaiden teatterien yhteenliittym\u00e4\u00e4n teatteri Universumiin<\/span>, joka sai esitystilat vuosikymmen lopulla Helsingin Punavuoressa ja toimii Zodiakin tavoin tuotannollisena sateenvarjo-organisaationa.<\/p>\n

Tuija Kokkonen<\/strong> on toiminut jo 1980-luvulta alkaen esitystaiteen kokeneena naisn\u00e4k\u00f6kulmaa esill\u00e4 pit\u00e4neen\u00e4 tekij\u00e4n\u00e4, joka on toteuttanut pitk\u00e4ll\u00e4 aikav\u00e4lill\u00e4 kunnianhimoisia esitysten sarjoja mm taidemuseo Kiasman teatterissa. Kokkosen l\u00e4ht\u00f6kohta oli alkuun my\u00f6s vahvasti ekologinen ja kulttuurikriittinen, kehon kokemusta herk\u00e4sti tarkkailevalla l\u00e4hestymistavallaan. H\u00e4nen oeuvrensa on jo huomattava ja se liikkuu selvimmin postdraamallisen esitystaiteen kategoriassa. Maus & Orlovski<\/em> on ollut varhainen useamman teoksen kokonaisuus. Ekologinen n\u00e4k\u00f6kulma luontoon ja ihmisen paikkaan on tehnyt h\u00e4nest\u00e4 my\u00f6s yhden \u201del\u00e4inteatterin\u201d kentt\u00e4\u00e4n kuuluvista tekij\u00f6ist\u00e4, niist\u00e4 jotka ajattelevat, ett\u00e4 ihmisen itsens\u00e4 asettama maailman herruus tulee esitystekojen kautta purkaa.<\/p>\n

Taidemuseon Kiasman teatterisali<\/span>\u00a0valmistui 1998. Niin dominoiva kuin sali arkkitehtonisesti onkin, jyrk\u00e4sti kohoava kapea putkimainen tila, se on tuonut merkitt\u00e4v\u00e4n lis\u00e4n p\u00e4\u00e4kaupungin esitystaiteen forumeihin. Nimenomaan esitystiloista on ollut suuri kysynt\u00e4, kun taidelajien rajapintojen ylitt\u00e4minen oli tullut ajankohtaiseksi. Kuvataidetta sivuava esitystaide on luontevasti l\u00f6yt\u00e4nyt paikkansa\u00a0Ateneumissa<\/span> ja Kiasmassa<\/span>. Niist\u00e4 on tullut keskeisi\u00e4 tuotantotaloja \u2013\u00a0rajallisine resursseineen. L\u00e4htiv\u00e4th\u00e4n performanssi ja k\u00e4sitetaide liikkeelle juuri kuvataiteen piiriss\u00e4. \u201dNykyteatterin museo\u201d<\/span> \u2013 oli k\u00e4sitteen\u00e4 ja tuotantomerkkin\u00e4 (mm. Juha-Pekka Hotinen<\/strong>) jo viittaamassa siihen, ett\u00e4 teatteria tulisi katsoa muualla kuin teatteritiloissa, ennemmin nykytaiteen kontekstissa.<\/p>\n

Kotimaisen n\u00e4ytelm\u00e4kirjallisuuden nousu, suorastaan kukoistus ja runsas tarjonta ovat leimanneet 1990-lukua. Kustantamisen helppous, ja n\u00e4ytelmien painaminen print on demand -periaatteella lis\u00e4siv\u00e4t n\u00e4ytelmien julkaisemista. Painetut n\u00e4ytelm\u00e4t palasivat osaksi aikalaiskirjallisuutta niinkuin ne viel\u00e4 1960-luvulla olivat.<\/p>\n

Teatterikorkeakoulun dramaturgikoulutus painottui 1970-luvun lopulla kohti kirjailijakoulutusta, mik\u00e4 on tuottanut my\u00f6s proosan ja runouden puolella julkaisevia kirjailijoita, esikoispalkintoja ym. Pitk\u00e4\u00e4n puuttunut n\u00e4ytelm\u00e4tekstien palaute- ja kokeilufoorumi KOM-teksti<\/span> l\u00e4hti liikkeelle EU-rahoituksella ja nuoren dramaturgipolven voimin 2001. \u2013\u00a0Tunnetuimmat 2000-luvulla debytoineet Teatterikorkean kasvatit kirjallisella areenalla ovat\u00a0Sofi Oksanen, Kreeta Onkeli, Jusa Peltoniemi, Heini Junkkaala, Anna Krogerus, Mikko Viljanen\u00a0<\/strong>ja useat muut. 2010-luvulla ovat my\u00f6s monet n\u00e4yttelij\u00e4t julkaisseet kirjallisia teoksia, mainittakoon Reidar Palmgren<\/strong>, Helena Kallio<\/strong> ja Peter Franz\u00e9n<\/strong>.<\/p>\n

Ryhm\u00e4teatterissa<\/span> toimeenpantiin vuosikymmenen puoliv\u00e4liss\u00e4 my\u00f6s sukupolvenvaihdos. Olivathan monet 1980-luvun vahvoista nimist\u00e4 siirtyneet jo vapaalle, Pirkka-Pekka Petelius<\/strong>\u00a0tuottajateht\u00e4viin, Kari Heiskanen<\/strong> Teatterikorkeaan n\u00e4yttelij\u00e4nty\u00f6n professoriksi ja sitten kysytyksi free lance ohjaajaksi, suurten n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6iden ja oopperan puolelle. Vesa Vierikko<\/strong> puolestaan siirtyi vastaamaan n\u00e4yttelij\u00f6iden koulutuksesta, kunnes palasi 2014 p\u00e4\u00e4toimisesti n\u00e4yttelij\u00e4ksi. Ohjaaja Raila Lepp\u00e4koski<\/strong> ty\u00f6skenteli yht\u00e4jaksoisesti toistakymment\u00e4 vuotta Teatterikorkeassa niin rehtorina kuin ohjauksen ja n\u00e4yttelij\u00e4nty\u00f6n professorina, ohjaten edelleen samalla p\u00e4\u00e4osin Ryhmiksess\u00e4. Ryhmiksen uusiksi johtajiksi kutsuttiin Esa Leskinen<\/strong> ja Mika Myllyaho<\/strong>, jotka ovat tehneet vuoron per\u00e4\u00e4n vahvan n\u00e4yttelij\u00e4nty\u00f6n varassa klassikkoja ja moderneja klassikkoja, mutta my\u00f6s uutta episodi n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4n, kirjoittajina mm. Sami Keski-V\u00e4h\u00e4l\u00e4<\/strong>. Vuonna 2010 Myllyaho valittiin\u00a0Suomen Kansallisteatterin<\/span> johtoon, mik\u00e4 merkitsi n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4\u00e4 k\u00e4\u00e4nnekohtaa \u201dkansallisen p\u00e4\u00e4n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n\u201d toiminnassa.<\/p>\n

Eurooppalaista uudempaa draamaa Ryhm\u00e4teatterissa edusti David Edgarin Helluntaiaatto<\/em>, n\u00e4ytelm\u00e4 kuvitteellisen Balkanin maan kirkosta l\u00f6ytyneest\u00e4 freskosta. Sen kohtalosta kamppailtiin It\u00e4-Euroopan maiden padottujen j\u00e4nnitteiden p\u00e4\u00e4sty\u00e4 purkautumaan ja uuteen k\u00e4sittelyyn. Kaiken takana on my\u00f6s maailman vainottujen ja pakolaisuuteen ajettujen etnisten v\u00e4hemmist\u00f6jen loputon kirjo. Olivathan Jugoslavian alueen sodat 1990-luvulla eurooppalaisille jotain t\u00e4ysin odottamatonta. Globaalin tai edes eurooppalaisen maailmanpolitiikan maisemaa eiv\u00e4t suomalaiset kirjoittajat viel\u00e4 ole vastaavalla tavalla k\u00e4sitelleet. \u2013\u00a0Ryhm\u00e4teatteri on sen j\u00e4lkeen profiloitunut kotimaisten n\u00e4ytelmien esitt\u00e4j\u00e4n\u00e4, klassikkosovituksillaan ja Suomenlinnan kes\u00e4teatterin profiilia yll\u00e4pit\u00e4m\u00e4ll\u00e4. Ohjaajina Leskisen lis\u00e4ksi usein Juha Kukkonen<\/strong>.<\/p>\n

Teatteri Jurkan<\/span> 1980-luvun puolella alkanut yhteisty\u00f6 Nuori draama -projektin<\/span> ja Teatterikorkean kanssa jatkui. Oltuaan edellisten sukupolvien ehdoilla toiminut sulkeutunut perheteatteri, se siirtyi klassisen huoneteatterin oman luonteensa mukaisesti sopivan kokeelliseen teatteriin, uuteen ja pienimuotoiseen. Toisaalta se on esitt\u00e4nyt my\u00f6s modernismin klassisia kamarin\u00e4ytelmiksi sopivia tekstej\u00e4 ja pysynyt kolmannessa polvessa Jurkan teatterisuvun perillisten, l\u00e4hinn\u00e4 Vappu Jurkan<\/strong> poikien Kalle ja Ville Sandqvistin<\/strong> hallinnassa. Lyhyell\u00e4 johtajakaudellaan Atro Kahiluoto<\/strong> onnistui erityisesti kahden klassikkotulkinnan tekij\u00e4n\u00e4. Maksim Gorkin Pohjalla<\/em>-n\u00e4ytelm\u00e4n (1994) suuri henkil\u00f6m\u00e4\u00e4r\u00e4 oli sullottu ahtaaseen huoneteatterin nurkkaan kuin oikeassa y\u00f6maja-asuntolassa. My\u00f6s Peer Gynt<\/em> (1996) Henrik Ibsenin suuri vaellusdraama sai Esa P\u00f6lh\u00f6<\/strong>, Nina Sallinen<\/strong> ja Anna-Maria Klintrup<\/strong> p\u00e4\u00e4rooleissa yhden kaikkien aikojen parhaimmista suomalaistulkinnoistaan postimerkinkokoisella nyttemmin jo 50 vuotta sinnitelleell\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4. Teatteri Jurkan 50-vuotisesta historiasta on valmistunut kirja. 2000-luvulla Jurkkaa on johtanut kirjailija ja ohjaaja Pasi Lampela<\/strong>, joka on my\u00f6s onnistunut pit\u00e4m\u00e4\u00e4n Jurkan yhten\u00e4 p\u00e4\u00e4kaupungin seuratuista teattereista.<\/p>\n

Kristian Smedsin <\/strong>johtama Teatteri Takomo<\/span> aloitti 1996 ja se muodostui vuosikymmenen kestosuosikiksi. Usein vailla kotia Takomo esiintyi vaihtelevissa tiloissa raitiovaunuhalleissa ja pumppaamossa. Smedsin J\u00e4\u00e4kuvia <\/em>ja Ibsenin Brand<\/em>, n\u00e4htiin T\u00f6\u00f6l\u00f6n raitiovaunuhallissa. Stadionin viereisess\u00e4 vedenpumppaamossa tehtiin Anton Tsehovin Vanja-eno, <\/em>joka oli ehk\u00e4 varhaisen Smedsin ohjauksellisen kekseli\u00e4isyyden, l\u00e4mm\u00f6n ja ihmisarvokkuuden, sek\u00e4 tiettyjen n\u00e4yttelij\u00f6iden laadun hienoa hyv\u00e4ksik\u00e4ytt\u00f6\u00e4. Smedsin luomusta oli my\u00f6s hyvin voimakkaan keve\u00e4n mutta intensiivisen tunnetilan l\u00e4sn\u00e4olo, toisaalta kerronnan absurdius, visuaalisen kielen yll\u00e4tt\u00e4vyys ja silti metaforisuus. Ohjaana Smeds onnistui rakentamaan seurueensa my\u00f6nteisen ja kannustavan n\u00e4yttelij\u00e4nty\u00f6n varaan, mik\u00e4 tuotti suurta energiaa n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle ja oivallusta tulkintoihin.<\/p>\n\n\t\t