{"id":48,"date":"2014-12-29T13:53:52","date_gmt":"2014-12-29T10:53:52","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/?p=48"},"modified":"2025-11-24T21:50:50","modified_gmt":"2025-11-24T18:50:50","slug":"6-2-kotimainen-draama-ja-ohjelmistojen-avainteokset","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/6-2-kotimainen-draama-ja-ohjelmistojen-avainteokset\/","title":{"rendered":"6.2<\/span> Kotimainen draama ja ohjelmistojen avainteokset"},"content":{"rendered":"\n

Suomessa teatterit onnistuivat ohjelmistojen yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n ajankohtaisella syv\u00e4luotauksella tekem\u00e4\u00e4n itsest\u00e4\u00e4n merkitt\u00e4v\u00e4n nimenomaan 1960-luvulla muutostilassa olleiden yhteis\u00f6llisten identiteettien artikuloijana: sis\u00e4llissodan, lapuanliikkeen ja jatkosodan n\u00e4kyminen ohjelmistoissa toi katsomoihin paljon aktiivisia mieskatsojia. Karjalan evakkojen ja koko maata koskeneen maaltamuuton kollektiivisille draamoille l\u00f6ytyi my\u00f6s peilins\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ilt\u00e4. Kun 1970-luvun puolella viel\u00e4p\u00e4 siirryttiin suomalaisten agraarihenkisten klassikoiden runsaaseen esitt\u00e4miseen, se tehtiin yht\u00e4\u00e4lt\u00e4 nostalgisessa hengess\u00e4, toisaalta antaen uutta uskoa sille, ett\u00e4 maaseudun el\u00e4m\u00e4nmuodotkaan eiv\u00e4t ole kuolleet, ett\u00e4 yhteis\u00f6ll\u00e4 olisi suotuisa tulevaisuuden kuva edess\u00e4\u00e4n. Perinteest\u00e4 haluttiin nostaa uusia n\u00e4k\u00f6kulmia (torppareiden ja k\u00f6yh\u00e4n v\u00e4en) ja ottaa n\u00e4in klassikotkin uudella tavalla haltuun. Musikaaleja ja farsseja lukuun ottamatta ulkomainen ohjelmisto pysyi pitk\u00e4\u00e4n sivuraiteella.<\/p>\n\n\n\n

Teatteriesitysten ja elokuvien aiempi l\u00e4heinen symbioosi jatkui jonkin verran viel\u00e4 1960-luvulla, vaikka v\u00e4istyv\u00e4sti. Ritva Arvelon Intimiteatterille (1959) ohjaama Maria Jotunin Kultainen vasikka <\/em>oli viel\u00e4 niit\u00e4, jonka onnistunut n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6esitys filmattiin l\u00e4hes samoilla n\u00e4yttelij\u00f6ill\u00e4 1961. Ritva Arvelo itse sai esiinty\u00e4 jo elokuvan ohjaajana, toisin kuin Glory Lepp\u00e4nen 10 vuotta aiemmin.<\/p>\n\n\n\n

Suuri murros elokuvan\u00e4yttelemisen puolella sijoittui 1960-luvun alkupuolelle, jolloin N\u00e4yttelij\u00e4liiton lakon takia filmeiss\u00e4 jouduttiin pari vuotta k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n harrastajia tai iskelm\u00e4t\u00e4hti\u00e4. Lakon aiheutti se, ett\u00e4 Toivo S\u00e4rkk\u00e4 oli kenest\u00e4k\u00e4\u00e4n piittaamatta myynyt koko SF-elokuvatuotantonsa Suomen Televisiolle (Yleisradiolle) eik\u00e4 niiden tv-esityksist\u00e4 en\u00e4\u00e4 tultaisi koskaan maksamaan mit\u00e4\u00e4n korvauksia n\u00e4yttelij\u00f6ille. Niinp\u00e4 n\u00e4yttelij\u00e4t kielt\u00e4ytyiv\u00e4t kaikesta elokuvaty\u00f6st\u00e4. Lakko oli kuitenkin j\u00e4rkev\u00e4\u00e4 purkaa parin vuoden j\u00e4lkeen \u2013 sit\u00e4paitsi kotimainen studioelokuvien aika p\u00e4\u00e4ttyi, k\u00e4sill\u00e4 oli \u201dvuosi nolla\u201d. Sit\u00e4 vahvisti television tuoma raju murros omalta osaltaan.<\/p>\n\n\n\n

Elokuvataiteen piiriss\u00e4 luonnollinen, aito ja ei-teatraalisesti n\u00e4yttelev\u00e4 nykyajan ihminen, opiskelija ja harrastajan\u00e4yttelij\u00e4 sopivat hyvin 1960-luvun elokuvauudistusten henkeen. V\u00e4h\u00e4eleisyys ja modernin v\u00e4linpit\u00e4m\u00e4t\u00f6n ote olemiseen kameran edess\u00e4 vahvisti taiteellista asennetta, joka t\u00e4ht\u00e4si osin my\u00f6s dokumentaariseen kuvaustapaan.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Harjoituskuva Suomen Teatterikoulun oppitunnilta syksyll\u00e4 1958. Kuvassa edess\u00e4 seisomassa vas. Turkka Lehtinen, Seela Sella ja Annikki Laaksi. Kuva on oppitunnilta, jossa ohjaajaoppilas Annikki Laaksi ohjaa suunniteltua tilannetta [Helge Heinonen, Teatterimuseon arkisto] <\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Oman aikansa teatterikoululaiset nousivat jo 1960-luvun lopulla elokuvien uusiksi t\u00e4hdiksi, joista tuli oman el\u00e4m\u00e4ntapansa tai sukupolvensa nuorten kuvaajina megasymboleita, t\u00e4llaisina aloittivat esimerkiksi Kristiina Halkola, Pertti ja Eero Melasniemi, Kirsti Wallasvaara ja Pekka Autiovuori. Ohjaajista Mikko Niskanen jatkoi my\u00f6hemminkin viel\u00e4 nuorison kuvaajana, ja toimi ehk\u00e4 laaja-alaisimmin Suomen yhteiskuntaa l\u00e4helt\u00e4 kuvaavana ohjaajana. Nuoren polven ohjaajat J\u00f6rn Donner ja Risto Jarva k\u00e4yttiv\u00e4t my\u00f6s oman aikansa nuoren polven esiintyji\u00e4, ja Donner loi paljon yhteyksi\u00e4 ruotsinmaalaisiin n\u00e4yttelij\u00f6ihin.<\/p>\n\n\n\n

Teatterinjohtaja Eino Salmelainen kirjoitteli 1950-luvulta alkaen kes\u00e4isin teatteriaiheisia kirjoja, jotka sis\u00e4lt\u00e4v\u00e4t omia muistelmia, henkil\u00f6kuvia, tamperelaisten teattereiden historiaa, suomalaisten n\u00e4ytelmien analyyseja sek\u00e4 polemiikkia 1960-luvun debatteihin. Nuoret tuolloin kuitenkin olivat eri mielt\u00e4 h\u00e4nen kanssaan aluksi kansanomaisuudesta, my\u00f6hemmin sitten siit\u00e4, miten h\u00e4n vastusti teatterin avointa poliittisuutta.<\/p>\n\n\n\n

Salmelainen otti 1960-luvun alussa jyr\u00e4ht\u00e4v\u00e4sti kantaa teatterin kansanomaisuuden puolesta. Teatteri ei voinut menesty\u00e4, jos se kadottaisi tavallisen kansan tuen. Hienostunutta, vaikeaselkoista \u00e4lykk\u00f6jen makua edustivat 1960-luvun alun helsinkil\u00e4iset \u201dvihaiset nuoret miehet\u201d. Esimerkkein\u00e4 mainittiin Kari Salosaari, Timo Tiusanen, Jaakko Pakkasvirta ja Pekka Lounela. He olivat kaikki teatterikent\u00e4lle jalkaansa asettavia osin yliopistotaustaisia ohjaajia, jotka vaativat teatterilta intellektuellimpaa otetta. Lounelasta tuli Radioteatterin johtaja, Pakkasvirta siirtyi elokuvaan, Salosaari ja Tiusanen yhdistiv\u00e4t k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n teatterity\u00f6t\u00e4 ja yliopistouraa.<\/p>\n\n\n\n

Termi \u201dangry young men\u201d syntyi Englannissa tarkoittamaan 1956 alkanutta n\u00e4ytelm\u00e4kirjallisuuden aaltoa, joka k\u00e4sitteli kriittisesti brittiyhteiskunnan luokkajakoa ja jossa usein el\u00e4m\u00e4ss\u00e4\u00e4n huonosti viihtyvien nuorten miesten hahmot purkivat vihaisina tunteitaan n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4. Termi siirtyi tarkoittamaan t\u00e4llaisten n\u00e4ytelmien kirjoittajia. Nyky\u00e4\u00e4n on kiinnitetty huomiota siihen, miten mieskeskeisi\u00e4 n\u00e4m\u00e4 n\u00e4ytelm\u00e4t ovat, ja miten naishahmot niiss\u00e4 ovat passiivisia ja yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n perinteisi\u00e4. Suomessa termi\u00e4 on k\u00e4ytty miespuolisia teatteriohjaajia puffattaessa \u2013 mainosmieless\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Eino Salmelainen TTT:ss\u00e4 kiinnitti ohjaajaksi ja teatterinjohtajan ty\u00f6lleen jatkajaksi Radioteatterista Eugen Terttulan. <\/strong>Terttula my\u00f6s oli ollut \u00e4lykk\u00f6rintamassa vastustamassa rillumareit\u00e4 ja Pekka Puup\u00e4\u00e4 -kulttuuria. Tampereella Terttula onnistui esittelem\u00e4\u00e4n eurooppalaista nykyn\u00e4ytelm\u00e4\u00e4 ja klassikoita riitt\u00e4v\u00e4n selke\u00e4ll\u00e4 ja ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4ll\u00e4 tavalla. H\u00e4n jatkoi Salmelaisen aloittamia Brecht-ohjauksia ja muodostui 1960-luvulla n\u00e4kyv\u00e4ksi Brechtin n\u00e4ytelmien tunnetuksitekij\u00e4ksi vahvojen n\u00e4yttelij\u00f6idens\u00e4 avulla. TTT:ss\u00e4 n\u00e4htiin Setsuanin hyv\u00e4 ihminen<\/em> (1960) ja Kaukaasialainen liitupiiri <\/em>(1962)<\/p>\n\n\n\n

Sis\u00e4llissota ja vasemmiston historiatulkinnat n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle<\/h2>\n\n\n\n

Tampereen Ty\u00f6v\u00e4en Teatterin 60-vuotisjuhliin (1961) Eino Salmelaisen julistama kansanomaisuus toteutui Eugen Terttulan eeppisell\u00e4 sovituksella V\u00e4in\u00f6 Linnan T\u00e4\u00e4ll\u00e4 Pohjant\u00e4hden alla<\/em> -trilogian toisesta osasta, jossa keskeisen\u00e4 oli vuoden 1918 sis\u00e4llissodaan (kansalaissodan) kuvaus.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
V\u00e4in\u00f6 Linna T\u00e4\u00e4ll\u00e4 Pohjant\u00e4hden alla Tampereen Ty\u00f6v\u00e4en Teatteri [Juhani Riekkola, Teatterimuseon arkisto] <\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Sovitus kiersi koko 1960-luvun alkupuolella teattereissa: sit\u00e4 n\u00e4htiin kaikkialla suurella menestyksell\u00e4. Vuoden 1918 sota oli tuotu n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle suurena yhteiskunnallisena, eeppisen\u00e4 draamana. Ensimm\u00e4isen kerran n\u00e4htiin vankileirikuvaus ja teloituksia suomalaisella n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4. Sen merkitys aikalaisille oli huomattava, olihan tapahtumista vain 40 vuotta.<\/p>\n\n\n\n

Sota kuvattiin punaisten n\u00e4k\u00f6kulmasta, mutta maltillisella tavalla, kollektiivisena tragediana niin, ett\u00e4 sen katsominen saattoi toimia traumaa aidosti parantavana. Lukuun ottamatta vain kahteen esityskertaan p\u00e4\u00e4ssytt\u00e4 Hella Wuolijoen Laki ja j\u00e4rjestys <\/em>-n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4 (1933) ja Niskavuoren Hetan<\/em> (1950) paria kohtausta, kansalaissodan punaisia ei ollut ammattiteatterin n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ill\u00e4 n\u00e4hty.<\/p>\n\n\n\n

Esitys sai jatkokseen Pohjant\u00e4hden<\/em> I osan sovituksen (1962), jossa Pentinkulman torppia vasta rakennetaan. Se menestyi koko maassa l\u00e4hes yht\u00e4 hyvin kuin ajallisesti my\u00f6h\u00e4isempi kansalaissotajakso (II osa), mutta sill\u00e4 ei tietenk\u00e4\u00e4n ollut yht\u00e4 suurta emotionaalista uutuusmerkityst\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Ty\u00f6v\u00e4en omat harrastajateatterit, jotka muutenkin television tullessa ja tanssilavakulttuurin kukoistaessa eliv\u00e4t laskusuhdannetta, yrittiv\u00e4t ohjelmistossaan 1950-luvulla karttaa kaikkea suoraan poliittista. Vasemmistolaista aatteellisesti profiloitunutta ohjelmistoa oli ollut harrastajateattereissa v\u00e4litt\u00f6m\u00e4sti kansalaissodan j\u00e4lkeen, sek\u00e4 1930 luvun Ty\u00f6v\u00e4en N\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4 ja 1947\u20131957 toimineessa Suomen Ty\u00f6v\u00e4en Teatterissa, mutta j\u00e4\u00e4nyt luonnollisesti oman kannattajakuntansa foorumille.<\/p>\n\n\n\n

Vasemmisto oli 1960-luvun alkaessa monin tavoin jakaantunut. Kommunistien ja sosiaalidemokraattien raja oli ylitt\u00e4m\u00e4t\u00f6n. Sosiaalidemokraattien sis\u00e4ll\u00e4 vasemmisto (skogilaiset) ja oikeisto (leskisl\u00e4iset) k\u00e4viv\u00e4t keskin\u00e4ist\u00e4 valtakamppailua, ty\u00f6paikoilla, ammattiyhdistysliikkeess\u00e4, puolueosastoissa ja urheiluj\u00e4rjest\u00f6iss\u00e4. Siksi Eino Salmelainen oli julistanut, ett\u00e4 Ty\u00f6v\u00e4en Teatterissa n\u00e4m\u00e4 p\u00e4ivitt\u00e4iset kiistakysymykset t\u00e4ytyy voida unohtaa. Teatterin tuli olla taiteellisten el\u00e4mysten ja virkistyksen paikka. Teatteri ei voinut olla n\u00e4iden p\u00e4iv\u00e4npolitiikan kiistakysymysten foorumi vaan ihmisille yhteydentuntoa luova instanssi.<\/p>\n\n\n\n

Kansalaissodan nostaminen aiheeksi korosti ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa vasemmiston historian yhteisi\u00e4 juuria. Koko 1960-luvun poliittisessa ja kulttuurisessa kehityksess\u00e4 Pohjant\u00e4hden<\/em> merkitys lukevalle yleis\u00f6lle ja sen monet esitykset teattereissa valmistivat henkisesti pohjaa sille vasemmiston sis\u00e4iselle ja ulkoisellekin eheytymiselle, joka 1960-luvun kuluessa tapahtui ja joka konkretisoitui vuosina 1966\u20131970 alkaneissa kansanrintamahallituksissa. V\u00e4in\u00f6 Linnan laajakuvassa saivat paikkansa rauhanomainen r\u00e4\u00e4t\u00e4li Halme siin\u00e4 miss\u00e4 nuori ja uhmakas taistelevien torpparinpoikien sukupolvi Akseli Koskelan johdolla.<\/p>\n\n\n\n

Jatkosota n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle<\/h2>\n\n\n\n

Ty\u00f6v\u00e4enliikkeen historian lis\u00e4ksi saatiin odottaa 1960-luvulle asti sit\u00e4, ett\u00e4 toisen maailmansodan asiat voitiin ottaa tarkastelun kohteeksi. Sotien psyykkiset haavat oli koteloitu, kunnes ne 1960-luvun ohjelmistossa alkoivat purkautua. Pari vuosikymment\u00e4 aiemmin k\u00e4ytyj\u00e4 sotia ja niihin sis\u00e4ltyvi\u00e4 vastuita tarkasteltiin er\u00e4iss\u00e4 eurooppalaisissa \u201dtapauksissa\u201d. Toisiin olosuhteisiin kirjoittuinakin, mutta vastuullisten intellektuellien ja johtavien kansanosien asemaa tarkastelivat vasta sellaiset Kansallisteatterissa n\u00e4hdyt n\u00e4ytelm\u00e4t kuin Altonan vangit<\/em> (1962) ja Sijainen<\/em> (1963). Edellisess\u00e4 Jean-Paul Sartre k\u00e4sitteli Ranskan vastuuta k\u00e4ynniss\u00e4 olevassa Algerian sodassa, vaikka se ulkoisesti kuvasi Saksalaista perhett\u00e4 sotien j\u00e4lkeisin\u00e4 vuosikymmenin\u00e4n. Rolf Hochhuthiun Sijainen<\/em> (Stellvertreter<\/em>), taas kysyi, miss\u00e4 m\u00e4\u00e4rin paavi Pius XII oli tietoinen juutalaisten joukkotuhonnasta II maailmansodan aikana.<\/p>\n\n\n\n

Kotimaisista Ilmari Turjan<\/strong> P\u00e4\u00e4majassa<\/em>-n\u00e4ytelm\u00e4 (1965) k\u00e4sitteli traumaattisia kes\u00e4kuun 1944 p\u00e4ivi\u00e4, jolloin neuvostoarmeija rinnakkain l\u00e4nsiliittoutuneiden Normandian maihinnousun kanssa, aloitti kiivaat tykist\u00f6keskitykset Karjalan Kannaksella. N\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4 pyrittiin vieritt\u00e4m\u00e4\u00e4n vastuuta Kannaksen l\u00e4pimurrosta rintama- ja esikuntaupseereilta Mikkelin p\u00e4\u00e4majaan ja Mannerheimille, joka ik\u00e4\u00e4n kuin ei olisi uskonut tiedustelutietoja ja keskitt\u00e4nyt Laatokan Karjalassa olevia joukkoja ajoissa Kannakselle. N\u00e4ytelm\u00e4n sankariksi nousi kenraali A. F. Airo, Suomen sodanjohdon taktinen lahjakkuus. Dokumentaarinen draama eli ns. kovaa faktaa, historiallisia tosiasioita n\u00e4ytelm\u00e4ksi muuntava teatterimuoto oli 1960-luvulle ominainen, l\u00e4hinn\u00e4 L\u00e4nsi-Saksasta l\u00e4htenyt suuntaus. Siin\u00e4 tavoiteltiin alkuun kiihkotonta asiapitoista neutraaliutta, vaikka joutui my\u00f6hemmin antamaan periksi avoimemmin poliittisille agendoille. P\u00e4\u00e4majassa<\/em> on kuitenkin hyvin osoitteleva sympatioidensa ja antipatioidensa osalta. Se on my\u00f6s elokuvattu, p\u00e4\u00e4osassa Joel Rinne<\/strong>.<\/p>\n\n\n\n

Tuntematon sotilas<\/em> sis\u00e4lsi ilmestyess\u00e4\u00e4n tietysti miehist\u00f6n ja p\u00e4\u00e4llyst\u00f6n v\u00e4lisen j\u00e4nnitteen, jonka auki sanominen vuonna 1954 jo sin\u00e4ns\u00e4 her\u00e4tti hetkellisesti paheksuntaa. Vuoteen 1961 menness\u00e4, jolloin Pyynikin kes\u00e4teatteriin tehtiin Edvin Laineen ohjaama versio tietynlaisena toisintona huippusuositusta elokuvasta (1955), teos oli saavuttanut kiistattoman hyv\u00e4ksynn\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
V\u00e4in\u00f6 Linna Tuntematon sotilas Pyynikin kes\u00e4teatteri, ensi-ilta 13.7.1961 [Juhani Riekkola, Teatterimuseon arkisto] <\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen uusi Pyynikin kes\u00e4teatterin py\u00f6riv\u00e4 katsomo<\/span> tuotti teatteriel\u00e4myksen, joka oli t\u00e4ysin vailla edelt\u00e4j\u00e4\u00e4. Tuntemattoman sotilaan<\/em><\/strong> kahdeksana kes\u00e4n\u00e4 jatkunut myyntimenestys ja 350 000 katsojaa, n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4 n\u00e4hty sota, jonka todellisesta esikuvasta oli kulunut vasta 20 vuotta, muodostui paitsi terapiaksi veteraaneille ja heid\u00e4n omaisilleen my\u00f6s rituaaliksi, jota tultiin yh\u00e4 uudelleen katsomaan.<\/p>\n\n\n\n

Pyynikin kes\u00e4teatterin Tuntemattoman sotilaan<\/em> esityskesin\u00e4 1961\u20131969 elettiin Urho Kekkosen aikaa, jolloin varmistettiin Suomelle taloudellisia mahdollisuuksia k\u00e4yd\u00e4 kauppaa l\u00e4nness\u00e4 ja samalla tulla toimeen Neuvostoliiton kanssa. Tuntemattoman sotilaan<\/em> katsominen Pyynikill\u00e4 oli silti my\u00f6s er\u00e4\u00e4nlaista protestia t\u00e4t\u00e4 uutta aikaa vastaan ja henkisen vastarinnan vahventamista \u201dneuvostovaikutusta\u201d vastaan.<\/p>\n\n\n\n

Varsinkin vuodesta 1966:sta alkaen, kun suurten ik\u00e4luokkien radikalismi k\u00e4\u00e4ntyi sodat k\u00e4yneit\u00e4 veteraani-isi\u00e4 vastaan, n\u00e4m\u00e4 loukkaantuivat ja katkeroituivat syv\u00e4sti. Nuorten kannalta sotien \u201dloputon pyhitys\u201d, joka oli liittynyt kasvatukseen ja asennemaailmaan 1950-luvun koululaitoksessa ja koko yhteiskunnassa, oli syyt\u00e4 vihdoinkin unohtaa. Piti katsoa tulevaisuuteen, jossa Neuvostoliittoa ei tullut n\u00e4hd\u00e4 kokonaan pahana, vaan omaksua ainakin yhteisty\u00f6- ja kauppapolitiikka. Parhaassa tapauksessa my\u00f6s sosialismi tai sen henki nimenomaan yhteiskunnallisen tasa-arvon ja alempien kansanluokkien olosuhteiden parantamiseksi.<\/p>\n\n\n\n

Niinp\u00e4 1968 nuoret teatterilaiset jo moittivat Pyynikin Tuntematonta<\/em> t\u00e4m\u00e4n vanhan \u201drevanssista\u201d eli uusintasodasta haaveilevien sotaisan hengen l\u00e4pitunkemaksi. Ohjaaja Edvin Laine<\/strong> yritti vakuuttaa nuoria V\u00e4in\u00f6 Linnan pohjimmiltaan sodanvastaisesta hengest\u00e4 lis\u00e4\u00e4m\u00e4ll\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 tarkoituksessa veriefektej\u00e4 ja k\u00e4rsimyksen esitt\u00e4mist\u00e4. Olihan teatterijermuja syytetty liian lupsakasta vitsailusta. T\u00e4ss\u00e4kin kiteytyy er\u00e4s teatteritaiteen paradokseja: edistet\u00e4\u00e4nk\u00f6 rauhaa parhaiten esitt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 sodan julmuutta \u2013 riitt\u00e4v\u00e4n n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4sti?<\/p>\n\n\n\n

Maaltamuutto \u2013 1960-luvun suuri trauma<\/h2>\n\n\n\n

Koko 1960-luvun ajan teatterien katsojam\u00e4\u00e4r\u00e4t kasvoivat ennen n\u00e4kem\u00e4tt\u00f6m\u00e4ll\u00e4 tavalla. Syyn\u00e4 oli v\u00e4est\u00f6n nopea muutto kaupunkeihin. Uutta yleis\u00f6\u00e4 olivat ty\u00f6n per\u00e4ss\u00e4 kaupunkiin siirtyv\u00e4 suurten ik\u00e4luokkien v\u00e4hemm\u00e4n koulutettu osa, samalla kun yliopistoihin hakeutui, sosiaalisesti uutta ja parempaa paikkaa etsiv\u00e4 v\u00e4est\u00f6. My\u00f6s Ruotsiin, varsinkin suomalaisten kansoittamille paikkakunnille muodostui suomenkieliselle teatterille kiitollista yleis\u00f6\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Ryhm\u00e4myynnin lis\u00e4\u00e4ntymiselle loivat pohjaa muutokset maaseudun el\u00e4m\u00e4ntavoissa. Sodan ja j\u00e4lleenrakennuksen sukupolven v\u00e4est\u00f6 oli saanut lapsensa aikuisiksi, viljely\u00e4 tai karjanhoitoa v\u00e4hennettiin, vapaa-aikaa olikin entisen lastenhoidon tauottua. Musiikkin\u00e4ytelm\u00e4t ja lastenteokset tulivat pysyv\u00e4sti ja ymp\u00e4rivuotisesti teattereiden ohjelmistoihin. Yleis\u00f6\u00e4 toi se, ett\u00e4 teatteri tuon murrosvuosikymmenen aikana osallistui mahdollisimman montaa suomalaista koskevien t\u00e4rkeiden ja teatterista t\u00e4h\u00e4n asti puuttuneiden asioiden k\u00e4sittelyyn.<\/p>\n\n\n\n

Teolliseen vaurastumiseen kytkeytynyt maaseudun autioituminen ja nuorten kaupunkilaisten h\u00e4mment\u00e4v\u00e4 uusi el\u00e4m\u00e4ntilanne n\u00e4kyiv\u00e4t my\u00f6s ainakin parissa koko vuosikymmenell\u00e4 t\u00e4rke\u00e4ksi nousseessa teoksessa.<\/p>\n\n\n\n

Yksi oli valtavan suosion saanut amerikan-juutalainen musikaali Viulunsoittaja katolla<\/strong>,<\/em> joka perustuu Sholem Aleichemin romaaniin Tevje, maitomies<\/em> (1894), ja joka 1964 sai Broadwayll\u00e4 menestyneen ensi-iltansa. Vuosina 1966\u20131972 sit\u00e4 n\u00e4yteltiin yli 1145 kertaa Suomen eri teattereissa, yksist\u00e4\u00e4n Helsingin kaupunginteatterin uudessa talossa 447 kertaa. Siin\u00e4 on alkuper\u00e4isten maaseutunovellien pohjalta kuvattu Ven\u00e4j\u00e4n tsaarinaikaisen juutalaiskyl\u00e4n saama \u00e4killinen karkotusm\u00e4\u00e4r\u00e4ys ja kyl\u00e4n tyhjentyminen. Maitokuski Tevje (Uljas Kandolin<\/strong>) on saanut viidest\u00e4 tytt\u00e4rest\u00e4\u00e4n vasta kolme naimisiin, kun koko kyl\u00e4 saa karkotusm\u00e4\u00e4r\u00e4yksen. Uusi tilanne vastasi kokemusta, jota suuri osa Suomea eli l\u00e4vitse, lapset l\u00e4htiv\u00e4t vuorollaan kotikyl\u00e4st\u00e4 ty\u00f6n per\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

Lis\u00e4ksi voidaan ajatella, ett\u00e4 toinen t\u00e4h\u00e4n asti k\u00e4sittelem\u00e4t\u00f6n traumaattinen kokemus sai siin\u00e4 ensimm\u00e4isen kerran tilaa Suomen n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ill\u00e4. Juutalaiskyl\u00e4n \u00e4kkil\u00e4ht\u00f6 vastasi t\u00e4ysin karjalaisten evakoiden (430 000) kerran tai kahdestikin kokemaa tilannetta sotien aikana. Selitt\u00e4m\u00e4t\u00f6n, isommista voimista johtuva \u00e4kkil\u00e4ht\u00f6 ikiaikaisesta kotikyl\u00e4st\u00e4, ven\u00e4l\u00e4isten tekem\u00e4 h\u00e4\u00e4t\u00f6 ja huoli siit\u00e4, miten joutua vieraitten nurkkiin ja miten voi asettua uuteen. Tuntemusten tasolla teatteri voi aina k\u00e4sitell\u00e4 asioita rinnakkaisten kertomusten kautta.<\/p>\n\n\n\n

Maaseudun muuttoliikkeen tuoma ahdinko sai erinomaisen ilmauksensa my\u00f6s n\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4 Hyv\u00e4sti Mansikki<\/em>, jonka Jouko Turkka ohjasi Joensuun kaupunginteatteriin 1969. Jouko Puhakan<\/strong> n\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4 k\u00e4\u00e4nnet\u00e4\u00e4n syytt\u00e4v\u00e4 sormi p\u00e4in Helsingin herroja. Viestilt\u00e4\u00e4n se oli ep\u00e4toivoista pientilallisten kapinaa ja asettui poliittisella kartalla samassa hengess\u00e4 populistiseksi protestiksi, kuin se mit\u00e4 Veikko Vennamon johtama Suomen Maaseudun Puolue, SMP tuolloin edusti. Vennamolaisuus oli pientilallisten tyytym\u00e4tt\u00f6myytt\u00e4 Maalaisliitto-Keskustapuoluetta kohtaan ja senkin kannatuspohja oli sodanj\u00e4lkeisill\u00e4 k\u00f6yhill\u00e4 uudistiloilla.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Jouko Puhakka Hyv\u00e4sti Mansikki Joensuun Kaupunginteatteri, ensi-ilta 6.9.1969. Ohjaus Jouko Turkka. Kuvassa Veikko Tiitinen, Rauha Valkonen [Teatterimuseon arkisto] <\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Hyv\u00e4sti Mansikki<\/em> n\u00e4htiin my\u00f6s Helsingiss\u00e4. Tukholmassa tuolloin toiminut Vivica Bandler j\u00e4rjesti sen vierailemaan Tukholman kaupunginteatteriin, jossa paikalla oli juuri sit\u00e4 Ruotsiin l\u00e4htenytt\u00e4 yleis\u00f6\u00e4, joka oli joutunut pakkohuutokauppaamaan omaisuutensa ja hyv\u00e4stelem\u00e4\u00e4n Mansikki-lehm\u00e4ns\u00e4. Tunteet salissa olivat syv\u00e4t ja itku pinnassa. Teatteri onnistui ottamaan yhteiskunnallisia ajankohtaisia kysymyksi\u00e4 esiin kuten 1960-luvun j\u00e4lkipuolella yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri edellytti.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Suomessa teatterit onnistuivat ohjelmistojen yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n ajankohtaisella syv\u00e4luotauksella tekem\u00e4\u00e4n itsest\u00e4\u00e4n merkitt\u00e4v\u00e4n nimenomaan 1960-luvulla muutostilassa olleiden yhteis\u00f6llisten […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[4],"tags":[],"class_list":["post-48","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-luku-6"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/48","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=48"}],"version-history":[{"count":22,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/48\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2519,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/48\/revisions\/2519"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=48"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=48"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=48"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}