{"id":56,"date":"2014-12-29T14:21:39","date_gmt":"2014-12-29T11:21:39","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/?p=56"},"modified":"2018-09-27T11:41:34","modified_gmt":"2018-09-27T08:41:34","slug":"5-5-1950-luvun-teatterin-eriytyneet-henkiset-piirit","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/5-5-1950-luvun-teatterin-eriytyneet-henkiset-piirit\/","title":{"rendered":"
5.5<\/div>1950-luvun teatterin eriytyneet henkiset piirit"},"content":{"rendered":"

Kulttuurisesti 1950-lukua on syyt\u00e4 tarkastella hyvinkin erill\u00e4\u00e4n pysyneiden sosiaalisten\u00a0piirien tai osakulttuurien kautta.<\/p>\n

Tapana on ollut korostaa Suomessa sit\u00e4 optimismia ja eteenp\u00e4in katsomista, jollaisen alkajaisfanfaariksi on tarjottu Peter von Baghia seuraten vuotta 1952: Helsingin Olympialaisia, viimeisten sotakorvausten maksamista, cocacolan maihinnousua, Korean sodan tuomaa noususuhdannetta, ulkomaankaupan v\u00e4hitt\u00e4ist\u00e4 elpymist\u00e4. Suuriin ik\u00e4luokkiin kuuluvat lapset k\u00e4viv\u00e4t t\u00e4p\u00f6t\u00e4ysi\u00e4 kouluja ja koko maa rakensi. Omakotitaloja rakennettiin hartiapankilla ja uusia kerrostaloja varsinkin Helsingiss\u00e4 aravalainoituksin. Suomalaisen muotoilun ja taiteen n\u00e4kyminen maailmalla noteerattiin tuolloin hyvin: henkisten siteiden luominen sodanj\u00e4lkeiseen L\u00e4nsi-Eurooppaan oli sit\u00e4kin t\u00e4rke\u00e4mp\u00e4\u00e4 henkisesti, kun aineellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti elettiin arvaamattoman \u201dkarhun kainalossa\u201d.<\/p>\n

Neuvostoliiton pelko varjosti l\u00e4hes kaikkea. Suomen liikkumatila L\u00e4nnen suuntaan oli pitkin 1950-lukua kovin niukka, ja sen lis\u00e4\u00e4ntymisest\u00e4 tulikin 1956 aloittaneen Urho Kekkosen t\u00e4rkein tavoite. Liittyminen YK:hon ja Pohjoismaiden Neuvostoon ei aluksi saanut Neuvostoliiton siunausta. 430 000 karjalaisen ja heid\u00e4n perheidens\u00e4 el\u00e4m\u00e4 sis\u00e4lsi suuren surun, prosessin ja kamppailun tulemisesta hyv\u00e4ksytyiksi ihmisiksi L\u00e4nsi-Suomessa. Identiteetti\u00e4\u00e4n he hoitivat suurilla yhteisill\u00e4 juhlilla ja voimakkaalla maakuntahengell\u00e4. Keskustelu luovutetusta Karjalasta piti vuosikymmeniksi rajoittaa kuitenkin omaan piiriin. Uran saattoi useimmiten tehd\u00e4 vain karjalaisuuden k\u00e4tkem\u00e4ll\u00e4.<\/p>\n

Karjalaiset olivat ik\u00e4\u00e4n kuin yksi suljettu piiri, henkinen sf\u00e4\u00e4ri Suomessa.\u00a0Vastaavanlaisia voimme tunnistaa esimerkiksi Martti M\u00e4kel\u00e4n analyysiss\u00e4, jossa h\u00e4n on nimennyt 1950-luvun kolme osakulttuuria: maaseudun, taajamaty\u00f6v\u00e4est\u00f6n ja kaupunkiporvariston osakulttuurit.<\/strong><\/p>\n

Maaseudun el\u00e4m\u00e4nmuoto<\/strong> oli saanut merkitt\u00e4v\u00e4n toisaalta kolauksen, kun peltomaita, tontteja ja mets\u00e4\u00e4 oli jaettu karjalaisille ja rintamamiehille. Toisaalta v\u00e4est\u00f6nlis\u00e4ys ja suuret lapsiluvut tekiv\u00e4t sen, ett\u00e4 1950-luvun maaseutu oli vilkas, omatoiminen taloudellisesti ja kulttuuriharrastamisen puolesta. Seuratoiminta, tanssi- ja iltamaperinteet olivat voimissaan, vaikka nykyajan tulo alkoi muuttaa niiden sis\u00e4lt\u00f6j\u00e4, television antaessa niille lopulliselta n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4n iskun 1960-luvun alkuvuosina.<\/p>\n

Teatteria maaseutuv\u00e4est\u00f6 harrasti kahta v\u00e4yl\u00e4\u00e4 pitkin: kaiken aikaa maaseututaajamissa kiersi kes\u00e4tienestej\u00e4 tekevi\u00e4 teatteriseurueita, jotka eri kokoisina ja eri tasoisina huolehtivat siit\u00e4 ett\u00e4 jotain tarjontaa oli. My\u00f6s maakuntakaupunkien teatterit joutuivat viel\u00e4 1950-luvulla matkustamaan yleis\u00f6n luokse, joka oli sidottu maatalousty\u00f6n aikatauluun ja ehti korkeintaan l\u00e4himm\u00e4lle seurantalolle teatteria katsomaan. Elokuvateatterit ja hupailtamat saattoivat kuitenkin kilpailla n\u00e4iden kanssa. N\u00e4htiinh\u00e4n elokuvissa s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti my\u00f6s p\u00e4\u00e4kaupungin teattereiden n\u00e4yttelij\u00e4kuntaa parhaimmillaan, tamperelaisia n\u00e4yttelij\u00f6it\u00e4 toki my\u00f6s, vaikka selv\u00e4sti harvemmin. Lis\u00e4ksi teatterialan sis\u00e4ll\u00e4 k\u00e4ytiin vakavaa keskustelua siit\u00e4, mink\u00e4 tasoisia tilap\u00e4iset seureet olivat, ja miten niiden laatua ja k\u00e4yt\u00f6stapoja voitaisiin valvoa. Pohjimmiltaan usein vakavamielist\u00e4 v\u00e4est\u00f6\u00e4 saattoi joillain seuduilla loukata esimerkiksi teatterilaisten liiallinen alkoholink\u00e4ytt\u00f6.<\/p>\n

Kes\u00e4isin l\u00e4htiv\u00e4t my\u00f6s nimekk\u00e4\u00e4t p\u00e4\u00e4kaupungin n\u00e4yttelij\u00e4t 3\u20134 hengen kiertueilleen, tavoitteena ker\u00e4t\u00e4 lis\u00e4rahaa talven menoihin, naisten viel\u00e4 erityisesti pukukustannuksiinsa, olivathan nykyn\u00e4ytelmien vaatteet heid\u00e4n itsens\u00e4 kustannettavia. Lukuisat tilap\u00e4isiksi kirjoitetut mutta kestohiteiksi osoittautuvat farssit, kuten Waltarin My\u00f6h\u00e4stynyt h\u00e4\u00e4y\u00f6<\/em>\u00a0(1948) tarjosivat viihdett\u00e4.<\/p>\n

Toinen maaseudun teatteritarjonnan foorum oli Radioteatteri. Sotien aikana radio oli yleistynyt koko maata yhdist\u00e4v\u00e4n\u00e4 virallisena tietokanavana. Hella Wuolijoen my\u00f6t\u00e4 sen ohjelmatarjontaa oli monipuolistettu ja kansanomaistettu, mik\u00e4 kantoikin hyv\u00e4\u00e4 hedelm\u00e4\u00e4. Radioteatterin teht\u00e4v\u00e4 oli maanantai-kuunnelmana esitt\u00e4\u00e4 korkeatasoista teatteria, johon ajan tavan mukaan kuului eurooppalaista uutta n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4, klassikoita ja kotimaista. Ne radioitiin usein suorina l\u00e4hetyksin\u00e4 Fabianinkadun kuunnelmastudiolta maanantaisin, kun n\u00e4yttelij\u00f6ill\u00e4 oli vapaailta teatterista.<\/p>\n

Runsas ja monipuolinen teatteritarjonta maaseudun v\u00e4est\u00f6lle kautta 1950-luvun loi hyv\u00e4\u00e4 pohjaa sille valtavalle teatterissak\u00e4yntien lis\u00e4ykselle, jonka 1960-luku ja maaltamuutto toivat tullessaan: yleis\u00f6n odotushorisontti ja ns teatterillinen kompetenssi oli rakentunut jo pitk\u00e4ll\u00e4 ajalla.<\/p>\n

Radioteatteri palveli osaltaan my\u00f6s toista kulttuurista sf\u00e4\u00e4ri\u00e4,\u00a0ty\u00f6v\u00e4est\u00f6\u00e4.<\/strong> Suomen kaupunkeja leimasivat viel\u00e4 selke\u00e4t ja melko homogeeniset ty\u00f6l\u00e4isten asuttamat alueet, joiden talokanta saattoi olla vuosisadan alun puutalopohjaista. On nykyisin vaikea uskoa, ett\u00e4 Helsingin Kalliossa 1960-luvun alussa ennen kuin suuret rakennusbuumit alkoivat, oli viel\u00e4 puutalokortteleita, joissa oli ulkok\u00e4ym\u00e4l\u00e4t ja kaivot. N\u00e4ihin vanhoihin rakennuksiin kuului tiivis yhteisel\u00e4minen, lapsijoukkojen sosiaalinen yhteenkasvaminen, eri el\u00e4m\u00e4nkohtaloiden rinnakkain elo, mutta my\u00f6s omanlaisensa sis\u00e4inen kontrolli.<\/p>\n

T\u00e4h\u00e4n vanhaan ty\u00f6l\u00e4iskaupunginosien el\u00e4m\u00e4ntapaan oli kuulunut teatteri jo 1900-luvun alusta asti. Kes\u00e4isin k\u00e4ytiin kaupungin kes\u00e4teatterissa, mieluimmin ty\u00f6v\u00e4est\u00f6n omassa, joka Helsingiss\u00e4 sijaitsi pitk\u00e4\u00e4n ensin Mustikkamaalla<\/span> ja 1930-luvulta alkaen Vallilan kes\u00e4teatteri<\/span> nykyisen It\u00e4-Pasilan laidalla ja sotien j\u00e4lkeen my\u00f6s Linnanm\u00e4en notkossa ns Vesilinnan kes\u00e4teatterina<\/span>. \u2013 N\u00e4m\u00e4 olivat nimenomaan ty\u00f6v\u00e4est\u00f6n teatteria, kaupunkien herrasv\u00e4ki eli kes\u00e4t ilman teatteria kes\u00e4huviloillaan ja korkeintaan vieraili paikallisilla nuorisoseuran juhannusjuhlilla.<\/p>\n

Toisaalta my\u00f6s ty\u00f6v\u00e4est\u00f6n el\u00e4m\u00e4npiiriin kuului hartiapankkirakentaminen, rintamamiestalot ja asuinalueet, jossa v\u00e4est\u00f6 my\u00f6s poliittisesti osin sekottui ja joissa eiv\u00e4t en\u00e4\u00e4 yht\u00e4 voimakkaat yhteisten harrastuspaikkojen siteet vaikuttaneet. Silti esimerkiksi Tampereella Ty\u00f6v\u00e4en Teatteri s\u00e4ilytti asemansa, ennen muuta tutun talonsa ja vuosi vuodelta tutummaksi k\u00e4yvien n\u00e4yttelij\u00f6idens\u00e4 takia.<\/p>\n

Ty\u00f6v\u00e4enpuolueiden keskin\u00e4inen ja sis\u00e4inen kilpailu, taistelu \u00e4\u00e4nist\u00e4 ja vaikutusvallasta oli repiv\u00e4\u00e4, se tapahtui ty\u00f6paikoilla kaiken aikaa ja kommunistien sek\u00e4 erityisesti asevelisosialistien vastakkainasettelu oli ylitsep\u00e4\u00e4sem\u00e4t\u00f6n. Asiaa sekoitti viel\u00e4 kolmas linja, jonka muodostivat skogilaiset eli sosiaalidemokraattien vasemmisto ( = sos-dem oppositio, skogilaiset poliitikko Emil Skogin mukaan), joka moskovalaismielisen\u00e4 oli usein hallitusvastuussa yhdess\u00e4 Kekkosen toimesta taltutetun Maalaisliiton kanssa.<\/p>\n

Tampereella Ty\u00f6v\u00e4enteatteri oli se paikka, jossa kitker\u00e4 kahtiajako haluttiin unohtaa, puoluepolitiikkaa ei tuotu esityksiin, eik\u00e4 se kuulunutkaan esim Salmelaisen teatterik\u00e4sitykseen, sen sijaan kyll\u00e4kin n\u00e4iden el\u00e4m\u00e4npiirien rikas kuvaaminen. Yhteiskunnallisuuden lis\u00e4\u00e4mist\u00e4 toki haluttiin erityisesti kansandemokraattien puolelta.<\/p>\n

Sodanj\u00e4lkeisi\u00e4 vuosia leimasi kahden ty\u00f6v\u00e4enpuolueen ankara kilpailu kannattajista, mik\u00e4 my\u00f6s piti yll\u00e4 ty\u00f6v\u00e4est\u00f6n sis\u00e4ll\u00e4kin kahta erillist\u00e4 osakulttuuria. SKDL oli menett\u00e4nyt 1948 vaaleissa, mutta s\u00e4ilyi varsin suurena puolueena, tai liittona, jota k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 johti SKP:n Moskova-uskollinen linja. Sen piiriss\u00e4 oli oma seuratoimintaa, ja tavallaan sen kannattajien kuului tukea erityisesti Suomen Ty\u00f6v\u00e4en Teatteria<\/span>, joka n\u00e4ytteli Koiton talossa<\/span>, mutta ei kaikkina iltoina, sinnitellen aina vuoteen 1958 asti. Linnanm\u00e4en (Vesilinnan) kes\u00e4teatteri oli syntynyt Suomen Ty\u00f6v\u00e4en Teatterin kes\u00e4toiminnaksi ja oli k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 kaikkein parhaiten menestyv\u00e4 osa sen toimintaa. Kaksi merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4 esityst\u00e4 kuten Ilmari Kiannon Ryysyrannan Jooseppi<\/em> ja Joel Lehtosen Putkinotko<\/em>\u00a0olivat 1951 ja 1952 siin\u00e4 m\u00e4\u00e4rin onnistuneita esityksi\u00e4, ett\u00e4 niist\u00e4 muodostui my\u00f6s samoina vuosina tehtyjen filmatisointien pohjat \u2013 kuten niin monesta muustakin teatteriesityksest\u00e4 noina viimeisin\u00e4 vanhan studiokauden vuosina ennen television tuloa. Sovituksista tuli yhteist\u00e4 ohjelmistoa, jossa Suomen historiallinen proletariaatti ja sit\u00e4 kuvaavat merkkiteokset my\u00f6s tavallaan p\u00e4\u00e4siv\u00e4t ensi kertaa p\u00e4\u00e4rooleina n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle.<\/p>\n

Sosiaalidemokraattien piirin keskeinen teatteri oli Helsingin Ty\u00f6v\u00e4enteatteri<\/span>, joka sijaitsi huonokuntoisessa Vallilan Ty\u00f6v\u00e4entalossa<\/span> Sturenkadulla. Siell\u00e4 kehkeytyi omia suosikkin\u00e4yttelij\u00f6it\u00e4 ja 1950-luvun lopulla my\u00f6s yritettiin siirty\u00e4 opereteista osin nykyaikaiseen amerikkalaiseen musicaliin. Vallilan Ty\u00f6v\u00e4enteatteri noudatti ohjelmistoltaan p\u00e4\u00e4kaupungissa tuolloin melko lailla samaa linjaa, jonka johtot\u00e4hten\u00e4 oli Eino Salmelaisen TTT, varsinkin kotimaisen ja kevyen ohjelmiston osalta. Leena H\u00e4rm\u00e4n<\/strong> 1950-luvun lopulta Tampereelta alkaneet kotimaiset menestykset n\u00e4htiin Helsingiss\u00e4 nimenomaan Vallilassa. Toisaalta Vallila oli se teatteri, joka alkoi k\u00e4rsi\u00e4 my\u00f6s televisiovastaanottimien tullessa 1950-luvun lopulta alkaen markkinoille. Ty\u00f6v\u00e4en osakulttuuriin kuului Helsingiss\u00e4 my\u00f6s Vanhan Ylioppilastalon Kansanteatteri, jossa operetti- ja 1957 alkaen musikaalitraditio oli keskeinen.<\/p>\n

Er\u00e4\u00e4t vasemmistoon julkisesti leimautuneet ohjaajat, kuten Ritva Arvelo oli 1950-luvun nuori kiinostava ja intellektuelli ohjaaja, hauska ironikko, joka halusi kokeilla \u201dteatterillista teatteria\u201d ja ohjasi nimenomaan STT:ss\u00e4, Vallilassa ja Ylioppilastalolla. Itse \u00e4lymyst\u00f6\u00f6n kuuluvana h\u00e4n ei varsinaisesti ollut populaariteosten ohjaaja, mutta varhaisista Brecht-ohjauksista\u00a0alkaen, kriitikot huomioivat h\u00e4nen ty\u00f6ns\u00e4 hyvin.<\/p>\n

Ty\u00f6v\u00e4est\u00f6n osakulttuuriin kuuluvana teatterina voidaan Helsingiss\u00e4 pit\u00e4\u00e4 my\u00f6s \u2013 hieman yll\u00e4tt\u00e4en Teatteri Jurkkaa.<\/span> Emmi Jurkan<\/strong> huoneteatteri oli syntynyt useiden tekij\u00f6iden summana. Sotienj\u00e4lkeisten vuosien kuumimpia kysymyksi\u00e4 oli pienten teatteritilojen aikaansaaminen. Suurten teatterisalien suurikokoinen tuotanto ja lis\u00e4\u00e4ntynyt tarve intellektuellien pienoisn\u00e4ytelmien esitt\u00e4miseen pani liikkeelle monta hanketta. Itse asiassa koko Suomi oli ollut viiveell\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 asiassa, vaikka paljon n\u00e4ytelmist\u00f6\u00e4 nimenomaan intimej\u00e4 teattereita varten oli jo olemassa.<\/p>\n

1900-luvun alun pienteatterit Euroopassa<\/strong>, jotka oli perustettu naturalismin tai symbolismin hengess\u00e4 olivat j\u00e4\u00e4neet Suomeen perustamatta. Ruotsinkielisell\u00e4 puolella olivat Oskar ja Eja Tengstr\u00f6m perustaneet Lilla teatern<\/span>\u00a0-nimisen teatterin, joka teki my\u00f6s paljon revyyt\u00e4. Samoin Helsingisss\u00e4 toimi\u00a0Kammarteater<\/span>-niminen yhdistys, joka antoi n\u00e4yt\u00e4nt\u00f6j\u00e4, enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n ep\u00e4s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti, mutta alkuun yksityiskodeissa.<\/p>\n

Suomalaisella puolella haaste johti yht\u00e4\u00e4lt\u00e4 Kansallisteatterin pienen n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n rakentamiseen, josta tuonnempana lis\u00e4\u00e4. My\u00f6s kulttuurimme er\u00e4s kiinnostava originelli Mauno Manninen<\/strong> oli \u2013 kun yhteisty\u00f6 Arvi Kivimaan kanssa ei voinut toteutua \u2013 perustanut 1951 Emmi Jurkan kanssa Intimiteatteri<\/span>-nimisen huoneteatterin, joka alkuun esiintyi ykstityistiloissa ja tilap\u00e4isiss\u00e4 paikoissa ymp\u00e4ri kaupunkia.<\/p>\n

Emmi Jurkka irtaantui Intimiteatterista ja perusti tytt\u00e4rens\u00e4 Vappu Jurkan kanssa oman huoneteatterin, jolle l\u00f6ydettiin huoneisto Vironkadulta. Emmi Jurkan ty\u00f6mahdollisuudet olivat tuolloin k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 lakanneet kaikissa muissa teattereissa h\u00e4nen taiteellisen kurittomuutensa ja omap\u00e4isyytens\u00e4 takia.<\/p>\n

Teatteri Jurkkaa<\/span> tervehdittiin ensin nuorentuneessa ja vire\u00e4ss\u00e4 kriitikkopolvessa ilolla, ja siit\u00e4 odotettiin kiinnostavien modernien kokeilujen foorumia. Itse asiassa n\u00e4iss\u00e4 intellektuelleissa toiveissa petyttiin, koska Emmi Jurkkaa itse\u00e4\u00e4n kiinnostava ohjelmisto osoittautui enemm\u00e4n sitoutuneeksi 1900-luvun alun naturalismiin. Osin teosvalintojen taustalla olivat my\u00f6s h\u00e4nen vanhat roolity\u00f6ns\u00e4 1930-luvulta. Vuosittain teht\u00e4v\u00e4t farssit ja j\u00e4nnitysn\u00e4ytelm\u00e4t, jotka sin\u00e4ns\u00e4 sopivat intiimiin tilaan, sek\u00e4 Emmin tavaramerkiksi varsinkin 1960-luvulla nousseet erilaiset \u201dr\u00e4j\u00e4ht\u00e4neet\u201d el\u00e4m\u00e4\u00e4 n\u00e4hneet hajamieliset ja h\u00f6ps\u00f6j\u00e4 puhuvat, mutta tuntehikkaat naishahmot, saivat katsojakuntansa Helsingin ty\u00f6v\u00e4est\u00f6st\u00e4, siit\u00e4 el\u00e4m\u00e4npiirist\u00e4, joiden tulkiksi t\u00e4m\u00e4 syntyper\u00e4inen R\u00f6\u00f6perin tytt\u00f6 tuolloin asettui. Teatteri Jurkka asettui erityisell\u00e4 tavalla ty\u00f6v\u00e4en osakulttuurin ja porvarillisen osakulttuurin rajapintaan.<\/p>\n

Kolmantena 1950-lukua j\u00e4sent\u00e4v\u00e4n\u00e4 Suomen osakulttuurina on pidett\u00e4v\u00e4 porvarillista osakulttuuria.<\/strong>\u00a0Se oli leimallisesti kaupunkilaista ja sen kannattajat sivistyneist\u00f6\u00e4, opettajia, insin\u00f6\u00f6rej\u00e4, virkamiehi\u00e4 ja heid\u00e4n perheit\u00e4\u00e4n. Teatteri kuului el\u00e4m\u00e4ntapana itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4sti siihen ja tavallaan kaikissa maakuntakaupungeissakin teatterit pyrkiv\u00e4t monella tavalla palvelemaan yht\u00e4\u00e4lt\u00e4 selv\u00e4sti t\u00e4t\u00e4 paremman koulupohjan omaavaa yleis\u00f6\u00e4. Se my\u00f6s esimerkiksi pikkukaupungin sivistyneist\u00f6n roolissaan halusi puolestaan n\u00e4hd\u00e4 ja olla perill\u00e4 siit\u00e4, mit\u00e4 Helsingiss\u00e4kin teattereissa n\u00e4htiin, mutta seuratessaan t\u00e4m\u00e4n yleis\u00f6ryhm\u00e4n makua teatteri my\u00f6s tiedosti jatkavansa pitk\u00e4\u00e4 kansanvalistuksen ja sivist\u00e4misen suomalaista projektia.<\/p>\n

Ulkomaisten uutuusn\u00e4ytelmien tulo 1950-luvulla tapahtui Kansallisteatterin kautta, menestyvi\u00e4 kotimaisia uutuuksia kantaesitti erityisesti Salmelainen TTT:ss\u00e4. \u2013 N\u00e4in tavallaan n\u00e4ist\u00e4 kahdesta \u201dtaiteellisesta kilpailijasta\u201d tuli leimaa antavia koko maalle. Useimmat kaupunginteatterit yrittiv\u00e4t yhdist\u00e4\u00e4 ja esitt\u00e4\u00e4 menestyvint\u00e4 osaa n\u00e4iden molempien talojen ohjelmistosta.<\/p>\n

Porvarillisen teatterikulttuurin lippulaivoja Kansallisteatteria<\/span> ja Svenska Teaternia<\/span> ei 1950-luvulla viel\u00e4 pysyv\u00e4sti haastanut juuri mik\u00e4\u00e4n. Molempien n\u00e4yttelij\u00e4kunta oli maan taitavinta, ja ne pystyiv\u00e4t esitt\u00e4m\u00e4\u00e4n my\u00f6s kiintoisaa nykyn\u00e4ytelm\u00e4\u00e4. Tennessee Williams tarjosi k\u00e4tketty\u00e4 ja psykologista, Jean Anouilh \u00e4lyllisesti viihdytt\u00e4v\u00e4\u00e4, silti aatteellisesti sopivan konservatiivista ja absurdikot rakensivat kosketuksen eurooppalaiseen nykydraamaan.<\/p>\n

Suurempi ongelma kuin n\u00e4yttelij\u00e4t oli ilmeisesti kuitenkin pula ohjaajista. T\u00e4m\u00e4 toistuu lukemattomissa keskusteluissa: varteenotettavimmat taitavat ohjaajat, Eino Salmelainen, Wilho Ilmari ja Eino Kalima olivat kaikki yli 60-vuotiaita, koulutettu, sivistynyt ja riitt\u00e4v\u00e4n kyvyk\u00e4s keskipolvi puuttui. Nuorilla ohjaajilla oli kaikilla vaikeus raivata tiens\u00e4, mutta ei kokonaan sill\u00e4 heist\u00e4 muodostui my\u00f6s 1950-luvun teatterin suola, vaikka kaikkien asema erilaisten osakulttuurien v\u00e4lisiss\u00e4 siirtymiss\u00e4 olikin monenkaltainen.<\/p>\n

Ritva Arvelo<\/strong>, Sakari Puurunen<\/strong>, Jack Witikka<\/strong>, Vivica Bandler<\/strong> sek\u00e4 er\u00e4\u00e4t muut kilvoittelivat nuorten ohjaajien n\u00e4kyvimm\u00e4st\u00e4 taiteellisesta viitasta. Kaikkien suhde sotienj\u00e4lkeiseen kulttuurisiin ja poliittisiin j\u00e4nnitteisiin oli kuitenkin erilainen. Keskipolven ohjaajista Edvin Laine<\/strong> oli voimissaan, Arvi Kivimaa<\/strong> luotsasi Kansallisteatteria kansainv\u00e4lisesti eteenp\u00e4in ja Glory Lepp\u00e4nen<\/strong> sinnitteli Ylioppilastalolla kovin j\u00e4lkeenj\u00e4\u00e4neiss\u00e4 olosuhteissa.<\/p>\n

Ritva Arvelo (1921\u20132013)<\/strong>\u00a0edusti poliittista k\u00e4\u00e4nnynn\u00e4ist\u00e4 eli helsinkil\u00e4ist\u00e4 porvaristaustaista akateemiset maisterin opinnot suorittanutta nuoren polven naista: \u00e4lyk\u00e4s, kaunis ulkomuodoltaan, taitava n\u00e4yttelij\u00e4, nokkela, sanavalmis ja ter\u00e4v\u00e4 kirjoittaja, innostava pedagogi ym, joka sotien j\u00e4lkeen liittyi vasemmistopiireihin ja johti lyhyen ajan STT:t\u00e4, mutta teki monia 1950-luvun kiinnostavimpia n\u00e4ytelm\u00e4l\u00f6yt\u00f6j\u00e4. Niist\u00e4 moni oli avoimen vasemmistolainen aikana, jolloin esim. kirjallisuuden modernismi teki selke\u00e4\u00e4 pes\u00e4eroa tunnustuksellisen, realistisen ja sosiaalisesti orientoituvan taiteen kanssa. Arvelo oli kuitenkin varhainen ja t\u00e4rke\u00e4 brechtil\u00e4isten ideoiden v\u00e4litt\u00e4j\u00e4 Suomessa 1950-luvulla, mutta huomattava on, ett\u00e4 Brecht ei taas stalinilais-neuvostoliittolaisen kulttuuripoliltiikan kannalta ollut mik\u00e4\u00e4n helppo: eih\u00e4n sosialistisen realismin estetiikassa kuulunut ottaa ironista, vieraannuttavaa et\u00e4isyytt\u00e4 asioihin, p\u00e4invastoin, uskoa ehe\u00e4\u00e4n maailmankuvaan. Arvelon virein kausi ohjaajana, p\u00e4\u00e4osin free lancerina, mutta s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti esimerkiksi Kansanteatteri\u2013Ty\u00f6v\u00e4enteatterissa<\/span> ja Intiimiteatterissa<\/span> vieraillen, jatkui 1960-luvun puoliv\u00e4liin asti. Ne olivat kautta linjan kiinnostavia ja raikkaita, \u00e4lykk\u00e4it\u00e4 ja niiss\u00e4 oli naisn\u00e4k\u00f6kulmaa tuon tuostakin. H\u00e4nen rinnakkainen p\u00e4tevyytens\u00e4 yhten\u00e4 Suomen varhaisista koreografeista ja tanssiesitysten ohjaajana ja ideoijana sai h\u00e4net perustamaan Praesens<\/span>-nimisen tanssituotantoja tekev\u00e4n ryhm\u00e4n jo 1950-luvun puoliv\u00e4liss\u00e4.<\/p>\n

Sakari Puurunen<\/strong>\u00a0(1921\u20132000)<\/strong> oli kuopiolaistaustainen ja uskonnollinen juuriltaan. H\u00e4nell\u00e4 oli takana pitk\u00e4t sotavuodet t\u00e4ysin palvelleena ja useasti haavoittuneena. H\u00e4nest\u00e4 tuli monella tavalla oman sodank\u00e4yneen sukupolvensa tulkki, is\u00e4nmaallisten arvojen kannattelija kekkoslaisessa Suomessa. H\u00e4net tarvittiin nuorena suggestiivisena ja \u00e4lykk\u00e4\u00e4sti tulkitsevana lausujana ja puheopettajana Teatterikouluun ja sitten apulaisrehtoriksi Wilho Ilmarille. N\u00e4yttelij\u00e4nty\u00f6llisesti Puurunen edusti ehdottoman stanislavskilaista el\u00e4ytyv\u00e4\u00e4 kantaa, mutta pyrkimyksen\u00e4\u00e4n pelkistetty sis\u00e4inen, tosi ja syv\u00e4llinen tunnekokemus, jollainen v\u00e4littyi katsomoon n\u00e4yttelij\u00e4n itsens\u00e4 ollessa paljaana mahdollisimman herkk\u00e4n\u00e4. Ohjattuaan Kansallisteatterin pienell\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ll\u00e4<\/span> h\u00e4n siirtyi Tampereen Teatterin johtajaksi 1955\u20131959, jonne kahdeksi vuodeksi h\u00e4nt\u00e4 seurasi my\u00f6s puoliso,\u00a0Eeva-Kaarina Volanen<\/strong>, josta jo tuolloin oli noussut Kansallisteatterin johtava n\u00e4yttelij\u00e4t\u00e4r \u2013 h\u00e4nkin oman sotasukupolvensa tulkki. Puurunen rakensi esitykset Tampereella pyrkien mahdollisimman pelkistettyyn ilmaisuun, niukkoihin lavastuksiin, huolellisesti suunniteltuihin ekspressiivisiin valaistuksiin, sek\u00e4 l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n emotionaalisesti syv\u00e4henkist\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4, ihmisen sankaruutta ja urhoollisuutta tavoittavaa ohjelmistoa.<\/p>\n

Ohjaajana Puurunen kilvoitteli itsens\u00e4 Eino Salmelaisen kanssa, mm kun Tampereen Teatterikerho<\/span>, Aamulehteen<\/em> kirjoittavan Olavi Veist\u00e4j\u00e4n johdolla oli julistanut ns miljoonapalkinnon<\/strong> parhaan kotimaisen n\u00e4ytelm\u00e4n kantaesityksest\u00e4 tamperelaisessa teatterissa vuosina 1957\u20131959, kolmena vuonna. T\u00e4m\u00e4 houkutin tuotti teatterinjohtajien p\u00f6yd\u00e4lle mist\u00e4 valita, ja varsin kauaskantoista oli, ett\u00e4 n\u00e4ytelm\u00e4t kilpailivat nimenomaan esityksin\u00e4. Puurunen voitti Walentin Chorellin<\/strong> n\u00e4ytelm\u00e4ll\u00e4 Ruoho<\/em> ja kakkoseksi tuli Eino Salmelainen Lauri Kokkosen Viimeisill\u00e4 kiusauksilla.<\/em> Koska kantaesityksen tuli olla Tampereella, ja Puurunen oli syksyst\u00e4 1959 siirtym\u00e4ss\u00e4 Helsinkiin, saattoi Puurunen ohjata t\u00e4m\u00e4n koulutoverinsa Lauri Kokkosen \u201dunin\u00e4ytelm\u00e4n\u201d her\u00e4tysjohtaja Paavo Ruotsalaisesta jo samana syksyn\u00e4 Ylioppilastalolle. H\u00e4nen pelkistetyist\u00e4 ratkaisuistaan tuli ohjeellinen pohja Joonas Kokkosen s\u00e4velt\u00e4m\u00e4lle oopperaversiolle Viimeisist\u00e4 kiusauksista<\/em>\u00a0(1975). Sakari Puurusen toiminta 1959\u20131970 Helsingiss\u00e4 johti Helgingin kaupunginteatterin<\/span> organisatoriseen perustamiseen ja uuteen rakennukseen, joka vihittiin k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n 1968.<\/p>\n\n\t\t