{"id":62,"date":"2014-12-29T14:52:47","date_gmt":"2014-12-29T11:52:47","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/?p=62"},"modified":"2018-10-10T13:16:01","modified_gmt":"2018-10-10T10:16:01","slug":"5-2-1930-luvun-ja-sotavuosien-ohjelmistot","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/teatteri\/5-2-1930-luvun-ja-sotavuosien-ohjelmistot\/","title":{"rendered":"
5.2<\/div>1930-luvun ja sotavuosien ohjelmistot"},"content":{"rendered":"

Er\u00e4\u00e4n kokonaiskuvan ohjelmistoista 1930-luvulla on esitt\u00e4nyt tuleva teatterikriitikko Maija Savutie, joka toimi Valtion Teatterikomitean\u00a0sihteerin\u00e4 1940-luvulla. H\u00e4n teki runsaasti selvityksi\u00e4 ja p\u00e4\u00e4tyi melko jyrkk\u00e4\u00e4n toteamukseen, ett\u00e4 viihteellinen ohjelmisto on dominoinut suomalaista teatteritoimintaa, ja ett\u00e4 kotimaisestakin draamasta oli suunnilleen yhden k\u00e4den sormella laskettavissa vakavasti ja yhteiskunnallisesti orientoituneet draamat. Monelta osin t\u00e4m\u00e4 yleiskuva pit\u00e4\u00e4 paikkansa. Taiteellisesti ja kunnianhimoisesti asennoituvaa kokeilua on silti ollut, vaikka se pit\u00e4\u00e4 vain etsi\u00e4 esiin.<\/p>\n

Ensinn\u00e4kin klassikkorintamalla tapahtui selvi\u00e4 muutoksia. 1930-luvulla purkautuivat Bergbomin luomat ideaalit kattavasta maailmankirjallisuuden esill\u00e4olosta teattereissa. Siihen ei ollut mahdollisuuksia. Valtionapujen perusteina piti kuitenkin aina 1960-luvulle asti olla ns. taiteellinen ohjelmisto. Se laskettiin erikseen ns. arvo-ohjelmistoksi. Sen rinnalla n\u00e4ht\u00e4v\u00e4n viihdeohjelmiston liiallinen m\u00e4\u00e4r\u00e4 saattoi vaikuttaa haitallisesti valtionapuihin. Jako taiteeseen ja viihteeseen oli siis tullut j\u00e4\u00e4d\u00e4kseen.<\/p>\n

Joitakin t\u00e4ydennyksi\u00e4 aiempiin klassikkovalikoimiin tapahtui. Esimerkiksi antiikin teoksista Sofokleen Kuningas Oidipus<\/em> tehtiin Kansallisessa uudelleen, Otto Mannisen suomennoksena ja tyylitellysti antikisoivassa lavastuksessa ja puvustuksessa. Samoihin aikoihin \u2013 rakennuksensa kunnostuksen takia evakossa ollut Svenska Teatern esitti esim. Konservatoriossa Rautatienkadulla (my\u00f6hempi Sibelius-Akatemian R-talon konserttisali, jonka Taideyliopisto lainasi Eduskunnalle v\u00e4ist\u00f6tilaksi)\u00a0 Aiskhyloksen Agamemnonin <\/em>uutena Emil Zilliacuksen ruotsinnoksena.<\/p>\n

Keskiaikaisen teatterin s\u00e4vyj\u00e4 tavoiteltiin sielt\u00e4 inspiraationsa hakeneissa uskonnollisissa draamoissa. Hugo von Hoffmansthalin Jokamies<\/em> tehtiin useissa teattereissa 1930-luvulla. Amos Andersson<\/strong> oli kirjoittanut Naantalin birgittalaisluostariin sijoittuvan n\u00e4ytelm\u00e4n Vallis Gratiae,<\/em> ja ohjasi useaan teatteriin viel\u00e4 Espanjan barokkidramaatikko Calder\u00f3nin Suuren maailmanteatterin.<\/em> N\u00e4m\u00e4 olivat tietysti teosvalintoja my\u00f6ten linjassa eurooppalaisen t\u00e4htiohjaaja Max Reinhardtin tietyn kulttuurikonservatismin tai paremminkin\u00a0\u201duuseettisyyden\u201d, \u201duususkonnollisuuden\u201d kanssa.<\/p>\n

Vakavamielisen luterilaisen ja talonpoikaisen taustansa vuoksi oli suomenkielinen sivistyneist\u00f6 varsin kirkkomy\u00f6nteisi\u00e4. Vaikka osa jyrk\u00e4sti oikeistolaisesta papistosta vaikutti toiseen suuntaan, oli ty\u00f6v\u00e4enliikkeenkin piiriss\u00e4 \u2013 eetokseltaan l\u00e4hell\u00e4 kristinuskoa \u2013 my\u00f6s my\u00f6t\u00e4mielisyytt\u00e4 ja kaikupohjaa uskonnolliselle tematiikalle. Amos Andersson, ruotsinkielisen puolen merkitt\u00e4vin mesenaatti, oli lis\u00e4ksi roomalaiskatolinen, mik\u00e4 merkitsi h\u00e4nelle omaa esteettis-emotionaalista kokemuksellisuutta ja tavallaan \u201dJumalalle kuuliaista\u201d asennetta el\u00e4m\u00e4\u00e4n.<\/p>\n

Kansallisteatterin ohjelmistossa johtaja-ohjaaja Eino Kalima esitti rakastamiaan Moli\u00e8ren teoksia, valitsi sielt\u00e4 omia mieltymyksi\u00e4\u00e4n, Sisilialainen<\/em> oli ollut 1926, Ihmisvihaajan<\/em>, Tartuffen<\/em> ja hieman yll\u00e4tt\u00e4en Jupiterin rakkausseikkailuista kertovan Amphitryonin, <\/em>joka kuitenkin lienee viitannut my\u00f6s Aurinkokuninkaan naisjuttuihin. Uuno Laakso oli perim\u00e4ss\u00e4 Aadolf Lindforsin paikan Moli\u00e8re-roolien tulkkina.<\/p>\n

Ranskalaisen komedian puolelta Beaumarchais\u2019n Figaron h\u00e4\u00e4t<\/em> \u2013 nuori, \u00e4lyk\u00e4s ja taiturimainen Joel Rinne<\/strong> Figarona. Rooli jatkoi sit\u00e4, miten Rinne tuloroolinaan taloon oli saanut n\u00e4ytell\u00e4 Truffaldinoa, Carlo Goldonin Kahden herran palvelijassa<\/em>. T\u00e4m\u00e4kin ohjelmistoidea tuli Max Reinhardtilta. N\u00e4in Joel Rinne oli my\u00f6s se joka sai leikitell\u00e4 ja energisoida muuta porukkaa. Joel Rinteen nousu Kansallisteatterin johtavaksi miesn\u00e4yttelij\u00e4ksi, niin veijariksi kuin intellektuelliksi oli alkanut.<\/p>\n

Mutta ranskalaisesta maaper\u00e4st\u00e4 tuli 1930-luvun puolella monen teatterin sopivan romanttiset yleis\u00f6n suursuosikit. Marcel Pagnolin n\u00e4ytelm\u00e4tuotanto, jollain lailla leimallista 1930-luvun selkeytt\u00e4 ja herkkyytt\u00e4, uskallusta olla arkinen, maanl\u00e4heinen, kansanomaisesti my\u00f6s perinteisten arvojen asialla. Hra Topaze<\/em> kiersi Suomen teattereita kuten muitakin Euroopan teattereita. Marseillelaistrilogian ensimm\u00e4inen osa Marius<\/em> aloitti Kansallisesta ja kiersi maan kaikki teatterit: olihan siin\u00e4 Peer Gynt -variantti, merille l\u00e4htev\u00e4 poika, jota Fanny j\u00e4\u00e4 odottamaan. N\u00e4ytelm\u00e4n jatko-osa Fanny<\/em> esitettiin my\u00f6s Kansallisessa, siin\u00e4 tytt\u00f6 on ratkaissut oman el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 jo avioitumalla porvarillisesti. Kolmas osa episodimainen, elokuvien k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n kirjoitettu jatko-osa C\u00e9sar<\/em> kantaesitettiin viel\u00e4 syksyll\u00e4 1939 suurella menestyksell\u00e4 laadukkaana esityksen\u00e4 Tampereen Teatterissa, sen tuolloisen johtajan Arvi Kivimaan<\/strong> ohjauksena.<\/p>\n

Shakespeare-tuotantojen valikoima Suomessa alkoi keskitty\u00e4 h\u00e4nen komedioihinsa ennen muuta sek\u00e4 vain harvoin historiallisiin draamoihin. Niit\u00e4 tehtiin kaikkialla, koska vaikka ne olivat komedioita, ne kelpasivat Moli\u00e8ren tavoin arvo-ohjelmiston sarakkeisiin tilastoissa.<\/p>\n

Wilho Ilmarin<\/strong> siirrytty\u00e4 Turusta Tampereen kautta Kansalliseen 1936 William Shakespearen n\u00e4ytelmist\u00e4 tuli enimm\u00e4kseen h\u00e4nen ohjaamiaan. Harvinaisemmista esitettiin Coriolanus<\/em> ja Antonius ja Kleopatra.<\/em><\/p>\n

Historialliset aiheet eiv\u00e4t kuitenkaan muutoin puuttuneet: kuningas- ja historian\u00e4ytelmist\u00e4, esim esitettiin uudempia variantteja, kuten, kuningatar Victorian nuoruudesta kertovaa juttua, Kuningattaren nuoruusvuodet<\/em>, Emilie Bergbomin 100-vuotissyntym\u00e4p\u00e4iv\u00e4n kunniaksi 1934, eritt\u00e4in populaarin teoksen rooleissa Henny Waljus ja Jopi Rinne.<\/p>\n

Vastaavasti v\u00e4h\u00e4n my\u00f6hemmin n\u00e4htiin aikansa saksalaisen Friedrich Brucknerin Englannin Elisabeth,<\/em> jossa kuningatar n\u00e4htiin suhteessa Espanjan hoviin. Sekin esitettiin meni monessa paikassa, syrj\u00e4ytt\u00e4en osin Schillerin Maria Stuartin<\/em>, mutta ei kokonaan.<\/p>\n

Kansallisteatterin tuolloin viel\u00e4 selke\u00e4n esikuva-vaikutuksen takia Suomessa yleistyiv\u00e4t jo 1920-luvulta alkaen August Strindbergin kuningasn\u00e4ytelm\u00e4t<\/strong> \u2013 jotka aina tarjosivat vallank\u00e4yt\u00f6n problematiikkaa, erityisiss\u00e4 oloissa, mutta psykologisesti kiinnostavina. Kustaa Vaasa<\/em> ja Eerik XIV<\/em> saivat seurakseen Kaarle XII:n<\/em>. Kuningatar Kristiinaa<\/em> tehtiin muualla kuin Helsingiss\u00e4. T\u00e4m\u00e4 itsen\u00e4inen nainen, joka k\u00e4\u00e4ntyi katolisuuteen oli sittenkin arka teema Kansallisen yleis\u00f6lle.<\/p>\n

Strindbergin modernimmat kuningasn\u00e4ytelm\u00e4t tulivat t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n Schillerilt\u00e4, Hugolta ja Topeliukselta j\u00e4\u00e4nytt\u00e4 paikkaa. \u2013 1930-luvulla n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 Schillerilt\u00e4 j\u00e4\u00e4neen ohjelmistoihin l\u00e4hinn\u00e4 vain Maria Stuart<\/em>, joka kaikkialla n\u00e4ytt\u00e4isi olleen enemm\u00e4nkin kahden vahvan naisn\u00e4yttelij\u00e4n takia ohjelmistoon otettu, vierailujen tai lahjan\u00e4yt\u00e4nt\u00f6jen kannalta. Siten n\u00e4ytelm\u00e4 aikanaan ilmestyy 1950\u201380-luvuilla s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti Emmi Jurkalla viel\u00e4 uudestaan Huoneteatteri Jurkan ohjelmistoon.<\/p>\n

Kansallisteatterin 1930-lukuun kuuluu kuitenkin kaksi Heinrich von Kleistin n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4, ennen muuta Homburgin prinssi,<\/em> (Joel Rinne nimiosassa) sek\u00e4 Rikottu ruukku.<\/em> Lessingin Minna von Barnhelm, <\/em>saksalaisia klassikoita oli pidetty mukana ajatellen my\u00f6s mahdollista Saksan vierailua, jota jatkosodan aikana pitk\u00e4lle alettiinkin jo suunnitella.<\/p>\n

Calder\u00f3nin El\u00e4m\u00e4 on unta<\/em>, H. Vasaran uutena suomennoksena, er\u00e4maan tornissa kasvatettua prinssi Sigismundia n\u00e4ytteli Tauno Palo. N\u00e4ytelm\u00e4\u00e4 oli jo Bergbomin aikana esitetty.<\/p>\n

My\u00f6s suhde Henrik Ibseniin alkaa ainakin sivistyneist\u00f6n makua luotaavissa piireiss\u00e4, kuten Eino Kaliman ja Kansallistetterin johtokunnan parissa olla tavallaan ohi. Kalima viittaa muistelmissaan siihen, miten suurena el\u00e4myksen\u00e4 Ibsen pysyi h\u00e4nt\u00e4 vanhemmalle sukupolvelle, mutta se oli jo h\u00e4nen polvelleen, kovin kulunut, ennalta arvattava, teoretisoiva ja raskaskin.<\/p>\n

Poikkeuksen Ibsenin ohjelmistosta teki j\u00e4lleen yksil\u00f6suorituksen n\u00e4ytelm\u00e4, eli Peer Gynt<\/em>. Se oli tullut j\u00e4\u00e4d\u00e4kseen Suomen teattereiden ohjelmistoon, vastaamaan vaativan draaman ja miesten tarpeeseen urakoida huomattavissa p\u00e4\u00e4rooleissa \u2013 rankoissa, pitkiss\u00e4 ja n\u00e4ytt\u00e4viss\u00e4. Niill\u00e4 saattoi luoda mainetta. \u00c5sen ja Soveigin roolit kuuluivat vastaavasti haluttuihin naisrooleihin.\u00a0Peer Gyntist\u00e4<\/em>\u00a0muodostui my\u00f6s er\u00e4\u00e4nlainen ohjaajien taidonn\u00e4yte ja meriitti, teatterin voimanponnistus, kunnioitusta her\u00e4tt\u00e4v\u00e4 suurty\u00f6.<\/p>\n

Jalmari Lahdensuo 1916 oli sen Teuvo Puron kanssa Suomessa suomeksi kantaesitt\u00e4nyt. My\u00f6hemmist\u00e4 mainittakoon Eino Salmelaisen ohjaus Tampereen Teatterissa (Peerin\u00e4 Helge Ranin), Helsingin Kansanteatterissa h\u00e4n ohjasi sen toistamiseen (Teuvo Puro uudelleen vierailijana) ja aikanaan 1950-luvun lopulla TTT:ss\u00e4 (Veikko Sinisalo). Viipurissa Peerin<\/em> ohjasi Eino Jurkka, (Aku Korhonen Peerin\u00e4) 1926. Eino Kaliman aikana ei tehty lainkaan Kansallisessa, varmaan koska se oli ollut h\u00e4nen edelt\u00e4j\u00e4ns\u00e4 ja kilpailijansa mestarin\u00e4yte. Siksi varmaan Teuvo Puro l\u00e4hti muualle vierailemaan.<\/p>\n

Silti Eino Kaliman 1930-luvunkin er\u00e4s parhaimpia esityksi\u00e4 oli Villisorsa<\/em>, n\u00e4ytelm\u00e4, jota h\u00e4n piti Ibsenin parhaana ja jota kriitikot kiittiv\u00e4t er\u00e4\u00e4ksi parhaista. Nuori Maija Savutie katsoi kuitenkin, ett\u00e4 siin\u00e4kin yhteiskunnallisuus oli h\u00e4ivytetty keskittym\u00e4ll\u00e4 Valjuksen el\u00e4ytyv\u00e4\u00e4n s\u00e4\u00e4litt\u00e4v\u00e4\u00e4n Hedvigin tragediaan. Muut Ibsen-tuotannot, kuten Meren rouva<\/em> ja Pikku Eyolf<\/em> ja Rakentaja Solness<\/em> j\u00e4iv\u00e4t tavallaan kuriositeeteiksi, niidenkin kohdalla pohdittiin kohteliaasti vain niiden monipohjaisuutta. Varovasti arveltiin, ett\u00e4 Ibsen olisi ollut itsess\u00e4\u00e4n my\u00f6s ep\u00e4selv\u00e4.<\/p>\n

Villisorsa,<\/em> jossa pienikokoinen, tytt\u00f6m\u00e4inen Henny Waljus teki tietysti eritt\u00e4in koskettavan Hedvigin ja Kansallisessa pari vuotta tuolloin viihtynyt Emmi Jurkka puolestaan Ginan, valokuvaajan rouvan, Hedvigin \u00e4idin, rakentaen roolista ep\u00e4ilem\u00e4tt\u00e4 kiinnostavan.<\/p>\n

Eino Kaliman <\/strong>monipuolinen kielitaito k\u00e4sitti ruotsin, ven\u00e4j\u00e4n, puolan, saksan ja ranskan, ja t\u00e4m\u00e4 n\u00e4kyi selv\u00e4sti h\u00e4nen n\u00e4ytelm\u00e4valinnoissaan. \u2013 Kansallisteatterin kautta Suomeen tuli paljon puolalaista dramatiikkaa, klassikoita ja tuoreita, vaikka kaikki eiv\u00e4t suinkaan menestyneet.<\/p>\n

Ven\u00e4l\u00e4isen<\/strong> dramatiikan asemasta sotienv\u00e4lisen ajan Suomessa on ollut tapana todeta, ett\u00e4 se oli hyvin v\u00e4h\u00e4ist\u00e4. Kuva kaipaa kyll\u00e4 tarkistamista. Erityisesti Leo Tolstoin teoksia esitettiin s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti. Pimeyden valta<\/em> ja Yl\u00f6snousemus,<\/em> jotka viel\u00e4 1920-luvulla kulkivat mukana, j\u00e4iv\u00e4t 1930-luvulla pois ja yh\u00e4 useammin valituksi tuli Tolstoin El\u00e4v\u00e4 ruumis,<\/em> joka on h\u00e4nen j\u00e4lkeen j\u00e4\u00e4nyt n\u00e4ytelm\u00e4luonnoksensa, josta tuli kuitenkin monille miesn\u00e4yttelij\u00f6ille kiitollinen rooli n\u00e4ytelt\u00e4v\u00e4ksi. Ennen muuta Kosti Elo ja Eino Jurkka viihtyiv\u00e4t siin\u00e4. Teos olikin Elon ja Mia Backmanin sukupolven vanhaa ven\u00e4l\u00e4ismieltymyst\u00e4. Monille n\u00e4m\u00e4 ven\u00e4l\u00e4iteokset tarjosivat hyv\u00e4\u00e4 emotionaalista, suomalaisiinkin uppoavaa pateettis-sentimentaalista materiaalia.<\/p>\n

Maksim Gorki jo osin klassikoiksi muodostuneita oli varsin harvoin, er\u00e4s esimerkki kuitenkin on Vallilasta, jossa tammikuussa 1938 n\u00e4yteltiin Pohjalla<\/em>. Emil Luukkosen ohjaamana.<\/p>\n

Kirjailija Leonid Andrejev oli vallankumouksen j\u00e4lkeen emigroitunut Suomeen. H\u00e4nen n\u00e4ytelm\u00e4ns\u00e4 Elomme p\u00e4iv\u00e4t,<\/em> vertauskuva el\u00e4m\u00e4st\u00e4, elvytettiin kuitenkin vain satunnaisesti, Andrejevin Anfisa<\/em>\u00a0esim vain TTT 16.9.1937. Mutta Aleksander Ostrovskin kaksi suomennettua Ukonilma<\/em> ja Mets\u00e4<\/em> saattoivat ilmesty\u00e4 ohjelmistoihin useamminkin komiikan ja karikatyyrien kannalta, samoin taatut ja melko helposti toteutettavat klassikot Nikolai Gogolin Reviisori<\/em> ja Naimahankkeet.<\/em><\/p>\n

Koiton N\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle ilmestyi Valentin Katajevin NEP-kauden yhteisasumisesta kumpuava komedia Ympyr\u00e4n neli\u00f6iminen<\/em> jo 20.9.1930. TTT:ss\u00e4 17.2.1938 tehtiin toinen Katajev nimell\u00e4 Kukkaistie, <\/em>se oli<\/p>\n

rakkausaiheinen, mutta samalla Neuvostoliiton asunto-oloihin ja sukupuolimoraaliin pureutuva satiiri. Kansan lehdess\u00e4 ihmeteltiin, kuinka se oli l\u00e4p\u00e4issyt naapurimaan tiukan sensuurin. Edvin Laine ohjasi sen varmoin ottein. Yleis\u00f6\u00e4 hauskutettiin h\u00e4pe\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti ven\u00e4l\u00e4isen naissankarin ja suurpuhujan kommelluksilla. Ossi Kostia osoitti omaanvansa skaalan veijarista juhlavan paatoksen parodiaan asti. Eero Roine oli leppoisa l\u00e4\u00e4k\u00e4ri ja Rauni Veivo [p.o. Luoma] riemastuttavan reippaasti karrikoitu palvelijatar. (Rajala 2, 261)<\/span><\/p><\/blockquote>\n

Ty\u00f6v\u00e4enteattereista sen esitti viel\u00e4 mm Vallilan Ty\u00f6v\u00e4en Teatteri, lokakuussa 1938.\u00a0Mutta esimerkiksi Nikolai Erdmanin satiireja, joiden olisi ajatellut sopivan Suomeen, noihinkin aikoihin, kuten El\u00e4k\u00f6\u00f6n itsemurhaaja<\/em> ja Anastasia ja valtakirja,<\/em> ei kukaan l\u00f6yt\u00e4nyt tai edes tuntenut.<\/p>\n

Sen sijaan vuoden 1935 Neuvostoliiton teatterip\u00e4ivill\u00e4 k\u00e4ynyt ryhm\u00e4 (Kosti Elo, Vappu Elo, Elli Tompuri, Kalle Rouni, Kaarlo Kyt\u00f6 ja Eino Salmelainen) toi tullessanan Skvjarkin\u2019in n\u00e4ytelm\u00e4n Vieras lapsi, <\/em>jonka aihepiirist\u00e4 Koski toteaa, ett\u00e4 \u201dse ei sis\u00e4lt\u00e4nyt propagandaa\u201d.<\/p>\n

N\u00e4ytelm\u00e4h\u00e4n kuvasi n\u00e4yttelij\u00e4tt\u00e4reksi aikovaa tytt\u00f6\u00e4, joka harjoitellessaan yksin\u00e4isen \u00e4idin roolia aiheutti h\u00e4mmennyst\u00e4 ymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4\u00e4n. Sulhasehdokkaat saivat aiheen asennoitua uudella tavalla rakkautensa kohteeseen, jonka kaikki olettivat olevan raskaana. (Koski 2, 248)<\/p><\/blockquote>\n

Sylvi Kyllikki Kilven mukaan n\u00e4ytelm\u00e4 \u201dosallistuu maansa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja tarkastelee ajankohtaisia kysymyksi\u00e4: n\u00e4yteelm\u00e4n sis\u00e4lt\u00f6 oli liitett\u00e4viss\u00e4 nuoressa valtiossa harjoitettuun avioliittopropagandaan. Helsingin Sanomat kiitti tuoretta s\u00e4ken\u00f6iv\u00e4\u00e4 replikoiontia\u201d. Ensi-illassa oli ollut runsaasti Neuvostoliiton l\u00e4hetyst\u00f6n v\u00e4ke\u00e4 ja Koiton salin yleis\u00f6 eritt\u00e4in my\u00f6nteisesti otti vastaan. Mik\u00e4 tietysti oli jo sellaisenaan luettava poliittisena teko tai kommentti teatterille. (Koski 2, 95)<\/p>\n

Kansallisteatterin 1930-luvultakin kiinnitt\u00e4\u00e4 huomiota kaksi teatterin omassa historiassa eritt\u00e4in merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4 ven\u00e4l\u00e4ist\u00e4 teosta. Molempien kulkeutuminen tapahtui oikeastaan Pariisin kautta.<\/p>\n

Gaston Baty luetaan kuuluisan Nelj\u00e4n koplan (Le Cartel des Quatre<\/em>) j\u00e4seneksi, muita olivat Charles Dullin, Louis Jouvet ja Georges Pito\u00ebff. Baty oli tehnyt oman sovituksensa, Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta. \u2013 <\/em>Kalima kertoo havainneensa sen hyvin tarkaksi Dostojevskin tekstiin n\u00e4hden, kertoi hieman el\u00e4v\u00f6itt\u00e4neens\u00e4 suomennosta ottamalla alkutekstist\u00e4 jotain takaisin. \u2013 Sen Pekka Alpo ohjasi suurella menestyksell\u00e4 Kansallisessa v 1936 (Unto Salminen Raskolnikov, Yrj\u00f6 Tuominen Porfiri, Aku Korhohen Marmeladov, Ansa Ikonen Sonja). Se sis\u00e4lsi monien tapahtumapaikkojen muutosten takia skenografisia haasteita, mutta tietysti ajan tavan mukaan henkil\u00f6n sis\u00e4isten maailmojen kuljetus oli keskeist\u00e4 ja esityst\u00e4 pidettiin yhten\u00e4 vuosikymmenen hienoimmista, ja ylip\u00e4\u00e4ns\u00e4kin Kansallisteatterin tuolloin ik\u00e4\u00e4n kuin kiistattoman ammattitaitoisuuden osoituksena.<\/p>\n

Rikos ja rangaistus<\/i> p\u00e4\u00e4si esiin nyt, kun siit\u00e4 oli saatavilla k\u00e4ytt\u00f6kelpoinen sovitus ja suomennos ja kun siin\u00e4 oli haasteelliset roolit: suurista kaupungeista sen esittiv\u00e4t Turun Ty\u00f6v\u00e4enteatteri, Viipurin teatteri ja Tampereella TT. Psykologinen intensiteetti, kompleksisuus, ja eettisen pohdinnan kiinnostavuus, jotka selv\u00e4sti 1930-luvun valistuneelle yleis\u00f6lle olivat ydinantia p\u00e4\u00e4siv\u00e4t n\u00e4in esiin. Ven\u00e4l\u00e4isyyteen liittyi n\u00e4in Dostojevskilainen mielen tutkiskelu ja syv\u00e4llinen kristillisyys, Raskolnikovin kirkastuminen lopussa, \u201dSiperiaan l\u00e4htiess\u00e4\u201d \u2013 oli tietenkin monella tavalla koskettavaa.<\/p>\n

Toinen kiitollinen ven\u00e4l\u00e4inen n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6teos oli Pariisiin emigroituneen Dmitri Merezhkovskin Itsevaltiaan kuolema<\/em>. \u2013 Tutkielma mielenvikaisesta Paavali I:st\u00e4, jota vastaan rakennetaan salaliitto. Sekavuuden taustalla on t\u00e4m\u00e4n \u00e4iti Katariina Suuri, mutta samalla Paavali ihaili hieman mielenvikaisesti Preussin Fredrik Suurta ja h\u00e4nen militarismiaan. Vastassa oli h\u00e4nen poikansa, tuleva Aleksanteri I, joka halutaan uudeksi keisariksi, mutta joka oli tai esitet\u00e4\u00e4n empiv\u00e4n\u00e4 suhteessa is\u00e4nmurhaan. N\u00e4ytelm\u00e4n esityst\u00e4 kuvataan yleens\u00e4 suurten ja kiitollisten n\u00e4yttelij\u00e4nt\u00f6iden voittoina, Aku Korhosta mielenvikaisena Paavalina ja Vilho Ilmaria von Pahlen\u2019ina, salaliiton taitavana primusmotorina. N\u00e4ytelm\u00e4n esitys toi Kansalliselle my\u00f6s mainetta, ja kirjailija itse \u2013 joka odotteli Nobelin palkintoa, ehdotti, ett\u00e4 Kansallinen olisi vienyt esityksen tuolloin ja s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisiksi tulleille Tukholman vierailuilleen.<\/p>\n

Itsevaltiaan kuolemaakin<\/em> esitettiin monessa teatterissa. Sen poliittinen alateksti, aivan ilmeisesti viittaa \u2013 tai on luettavissa ilmeisen\u00e4 siten, ett\u00e4 Keisari Paavali I:n, militaristinen oikullinen despotismi, on kuin nykyinen \u201dv\u00e4\u00e4r\u00e4 hallitus, eli bolshevismi Ven\u00e4j\u00e4ll\u00e4\u201d. Se on jotain ohimenev\u00e4\u00e4, kunhan vain sit\u00e4 vastaan saataisiin liittouma muodostettua, eik\u00e4 se empisi toimissaan. Toive, joka Ven\u00e4j\u00e4n emigranttisukupolvelle j\u00e4i vain nostalgiaksi. Kuva ven\u00e4l\u00e4isest\u00e4 \u00f6ykk\u00e4r\u00f6iv\u00e4st\u00e4 despootista oli tietysti poliittisesti juuri sit\u00e4, jollaisena Ven\u00e4j\u00e4 ja slaavilaisuus Suomessakin ymm\u00e4rrettiin ja haluttiin esitt\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Englantilaista n\u00e4ytelmist\u00f6\u00e4 <\/strong>ei niink\u00e4\u00e4n Kansallisteatteri esitt\u00e4nyt tai ainakin se enimm\u00e4kseen tuli Saksan kautta. Komedioiden osalta p\u00e4\u00e4asiallinen tuontimaa oli Saksa, It\u00e4valta ja Ranska, mutta my\u00f6s Italia ja Puolakin, mutta ne eiv\u00e4t Kansallisessa aina niin menestyneet.<\/p>\n

Englantilaisista poikkeuksena (alunperin irlantilaisia) kuitenkin olivat, osin Oscar Wilde, jonka salonkin\u00e4ytelmi\u00e4 kyll\u00e4 tehtiin, ja G. B. Shaw ja Somerset Maugham, joiden komedioissa aina oli yhteiskunnallinen kulma. Klassikoista oli l\u00f6ydetty Ben Johnsonin Volpone<\/em>, ja Sheridanin Juorukoulu-<\/em>epookkikomediat, jotka Kaliman ohjauksina tai vahvojen n\u00e4yttelij\u00f6iden ansiosta olivat onnistuneita.<\/p>\n

Kansallisen lis\u00e4ksi toinen t\u00e4rke\u00e4 komedioiden ja salonkin\u00e4ytelmien v\u00e4yl\u00e4 oli Ruotsalainen teatteri,<\/span> p\u00e4\u00e4s\u00e4\u00e4nt\u00f6isesti ne viel\u00e4 1930-luvulla ja 1950-luvullakin n\u00e4htiin tuoreeltaan ensin Erottajalla. T\u00e4m\u00e4 johtui my\u00f6s agentuurisysteemist\u00e4: pohjoismaiset n\u00e4ytelm\u00e4agentit ostivat aina my\u00f6s Suomen oikeudet ja kun kerran ruotsinnos oli Tukholmaa varten tehty, saatiin se helposti my\u00f6s Helsinkiin.<\/p>\n

Huomiota her\u00e4tt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 1930-luvun keskeisin Lontoon kassamenestysten tuottaja No\u00ebl Coward<\/strong> esitt\u00e4ytyi Helsingiss\u00e4 alkuun pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n ruotsiksi. Alkaen 1927 Markisinnan<\/em> (The Marquise<\/em>); H\u00f6feber<\/em> (Hay Fever<\/em>) 1938, Jag \u00e4lskar dig \u2013 Markatta!<\/em> (Private Lives<\/em>) 1942; S\u00e5dan \u00e4r jag!<\/em> (Present laughter<\/em>) 1948 sek\u00e4 kaksi pienoisn\u00e4ytelm\u00e4\u00e4 v 1963 (Still Life<\/em> ja Fumed Oak<\/em>) nimill\u00e4 Kort m\u00f6te<\/em> ja Hem, ljuva hem,<\/em> otsikko Mannens v\u00e4gar. <\/em>Kaliman aikana ei Kansallisessa n\u00e4hty yht\u00e4\u00e4n No\u00ebl Cowardin komediaa, ei my\u00f6sk\u00e4\u00e4n TTT:ss\u00e4. Kansanteatterissa Ylioppilastalolla sen sijaan uusittiin jo 1946 vuoden 1941 suurmenestys Markiisitar<\/em> Eine Laineen juhlan\u00e4ytelm\u00e4n\u00e4, kev\u00e4\u00e4ll\u00e4 Glory Lepp\u00e4sen aikana Ylioppilastalolla 1958 Vaimoni kummittelee<\/em>.<\/p>\n

Korkeatasoisen englanninkielisen draaman kotimaaksi kaikki tunnistivat Yhdysvallat. Eugen O\u2019Neill, <\/strong>jolla oli takanaan jo 1920-luvun alusta jatkunut n\u00e4ytelm\u00e4tuotanto, oli v\u00e4hitellen noussut tietoisuuteen. Tosin h\u00e4nen varhaiset tyylittelev\u00e4t irtiottonsa naturalismista veiv\u00e4t h\u00e4net ekspressionismin kautta muihin teatterillisiin kokeiluihin, naamioihin ja sis\u00e4isten monologien k\u00e4ytt\u00e4miseen dialogin keskell\u00e4. Kuvaavaa on, ett\u00e4 l\u00f6yd\u00f6t kuitenkin tulivat l\u00e4hinn\u00e4 Saksan ja Ruotsin kautta, ja mik\u00e4 erityisint\u00e4 Ven\u00e4j\u00e4n. Moskovan Kamernyi teatterin ohjaaja Aleksander Tairov oli kuuluisalla Pariisin vierailullaan 1927 esitt\u00e4nyt sek\u00e4 Neekerin<\/em>, (All God\u2019s Chillun Got Wings<\/em>), joka oli Suomessa n\u00e4hty eri n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ill\u00e4, ett\u00e4 Anna Christien,<\/em> v\u00e4kev\u00e4n meriaiheisen pienoisdraaman.<\/p>\n

O\u2019Neill esitt\u00e4ytyi 1930-luvun alussa kolmella vahvalla teoksella. Varhaisin oli Mourning Becomes Elektra,<\/em> maailmansensaatio, jossa antiikin Oresteia-trilogia<\/em> oli siirretty sis\u00e4llissodan j\u00e4lkeiseen USA:han. Aluksi tosin vain Svenska Teatern esitti sen.<\/p>\n

Toinen n\u00e4ytelm\u00e4, johon jo v\u00e4h\u00e4n useampi teatteri rohkeni tarttua, Desire under the Elms<\/em>, Intohimot jalavien alla<\/em>. Siin\u00e4 Elli Tompuri vieraili p\u00e5 svenska Erottajalla ja Glory Lepp\u00e4nen n\u00e4ytteli Kansallisessa vuonna 1931. T\u00e4ss\u00e4 kolmiodraamassa vanhan aviomiehen nuori vaimo rakastuu poikapuoleensa ja tapahtuu tappo. P\u00e4\u00e4ttyneiden vuosikymmenien ohjelmistossa t\u00e4m\u00e4 asetelma oli oikeastaan kovin tuttu! Uutta, ja yleis\u00f6\u00e4 kiinnitt\u00e4v\u00e4\u00e4 oli tietenkin amerikkalaisen milj\u00f6\u00f6n n\u00e4keminen, sek\u00e4 varsin rohkea, simultaani-asettelu, jossa n\u00e4htiin yhtaikaisesti aviomiehen ep\u00e4luulo ja rakastavaisten kiihke\u00e4 syleily.<\/p>\n

Kolmas ja puolestaan suurilevikkisin O\u2019Neillin n\u00e4ytelmist\u00e4 tuolloin oli Oi nuoruus! Ah Wilderness<\/em> \u2013 perhen\u00e4ytelm\u00e4, jossa nuorten miesten suhde vanhempiinsa ja perheeseens\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4ytyy koomisessa ja haikeassa valossa. Se oli suuri menestys kaikkialla ja pitk\u00e4st\u00e4 aikaa n\u00e4ytelm\u00e4, joka yhtaikaa oli tarkkan\u00e4k\u00f6inen, kriittinen ja hyv\u00e4ksyv\u00e4.<\/p>\n

Kotimaisen ohjelmiston tarkastelu<\/h3>\n

K\u00e4sitelt\u00e4ess\u00e4 1930-lukua ja sota-aikoja on n\u00e4ht\u00e4viss\u00e4 teatterikohtaisia eroja. Se mik\u00e4 tapahtui my\u00f6s oli, ett\u00e4 suuri l\u00e4pimurto ja alkajanimi Hella Wuolijoki on saattanut varjoon ja unohdukseen my\u00f6s paljon muuta samanaikaista kotimaista tuotantoa. Sellaista joka ei ole ollut niink\u00e4\u00e4n pitk\u00e4ik\u00e4ist\u00e4, mutta jonka aikaansaamiseen kuitenkin on uhrattu, aikaa, voimia ja vakavaa ambitioita, ja joka on puhutellut aikalaisia.<\/p>\n

Klassikkojen asemaan ensin katsaus: Zachris Topeliuksen kaksi vakavaa n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4 on jo l\u00e4hes unohdettu, paitsi\u00a0Regina von Emmeritz,\u00a0<\/em>joka meni\u00a0viel\u00e4 TT:ss\u00e4 1936. Topelius oli siirtynyt el\u00e4m\u00e4\u00e4n sit\u00e4kin voimakkaammin vuosittain ohjelmistoissa kiert\u00e4vien satun\u00e4ytelmiens\u00e4 kautta. Samaan aikaan\u00a0Toivo ja Kerttu H\u00e4merannan lapsiteatteri Turussa kirjoitti sovituksia saduista omiin tarpeisiinsa. Siten syntyi paljon my\u00f6s uudempien yleiseurooppalaisten satujen dramatisointeja, jotka puolestaan eliv\u00e4t aina 1960-luvulle asti. Lis\u00e4ksi tuli uusia kirjoittajia, kuten Laura Soinne ja Markus Rautio.<\/p>\n

Muista klassikoista Josef Julius Wecksellin Daniel Hjort<\/em> pysyi ohjelmistossa, mutta esitystahti harveni ja vanhat dramaattiset tehot eiv\u00e4t en\u00e4\u00e4 riitt\u00e4neet. Toisaalta sis\u00e4llissodan verinen muisto, ja Nuijasodassa kuollut talonpoikainen is\u00e4 ei temaattisesti ollut helpoimpia n\u00e4iden vuosikymmenien valkoisessa Suomessa. Wecksellin syntym\u00e4n 100-vuotisjuhlavuonna 1937 julistettiin kilpailu lavastajille parhaasta Daniel Hjortin<\/i> lavastuksesta. Kolme teatteria esitti n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4, mutta parhaan lavastuksen oli tehnyt Halfdan Cederhvarf\u00a0 Svenska Teaternissa.<\/p>\n

Aleksis Kiven<\/strong> Nummisuutarit<\/em> tehtiin ja uusittiin kaikissa teattereissa aina voimavarojen mukaan, usein Kiven syntym\u00e4p\u00e4iv\u00e4ksi. Tavaton yleis\u00f6nsuosikki se ei ollut, mutta juhlan\u00e4yt\u00e4nt\u00f6jen kohde sit\u00e4kin useammin, varsinkin Kiven 100-vuotismuistovuonna 1934. Toisinaan teatterien vanhoihin versioihin harjoitettiin vain paikkausroolin tavoin uusia sis\u00e4\u00e4n. Seitsem\u00e4n veljest\u00e4<\/em> vakiintui tavallaan ykk\u00f6s-Kiveksi: Wilho Ilmarin sovitus on sivuuttanut lopullisestsi vanhan Hemmo Kallion version ja sit\u00e4 voitiin tehd\u00e4 niin ammattivoimin, kuten Kansanteatterissa tai osin harrastajavoimin, kuten Vallilassa.<\/p>\n

Kaikki suomalaiset miesn\u00e4yttelij\u00e4t ovat eri yhteyksiss\u00e4 pukeutuneet rohdinpaitoihin ja pit\u00e4neet sauvakarttuja k\u00e4dess\u00e4\u00e4n, panneet peruukin p\u00e4\u00e4h\u00e4ns\u00e4 ja opetelleet joulupainit. Kansallisessa 1952 tehty Wilho Ilmarin versio s\u00e4ilyi l\u00e4hes vuosikymmenen edustaen t\u00e4t\u00e4 esitysperinnett\u00e4.<\/p>\n

1930-luvulla Minna Canthia<\/strong> esitettiin suhteellisen harvoin, Roinilan taloa<\/em> kansann\u00e4ytelm\u00e4n ohjelmistopaikalla, Anna-Liisaa<\/em> toki n\u00e4htiin ja esim 1940 valmistettiin Kansalliseen eritt\u00e4in suosituksi tullut Papin perhe<\/em>, jossa j\u00e4lleen perhekuvio toimi kansakuntaa eheytt\u00e4en. Sylvi\u00e4<\/em> esitettiin silloin t\u00e4ll\u00f6in, kuten\u00a0Svenska Teatern vieraillessaan Tukholmassa 1946.<\/p>\n

Von Numersin Kuopion takana<\/em> esitettiin viel\u00e4 ja lis\u00e4ksi muualla kuin Kansallisessa Pastori Jussilainen<\/em>. Samoin viel\u00e4 ikuiselta vaikuttava Elinan surma,<\/em> jonka asetelmasta tosin Maria Jotuni <\/strong>kirjoitti oman uuden psykologisoivan versionsa Klaus, Louhikon herra<\/em> \u2013 tutkielman miehisest\u00e4 \u201dyli-ihmiskompleksista\u201d. Ruotsinkieliselt\u00e4 puolelta oli ehtinyt tulla viel\u00e4 Hjalmar Procop\u00e9n Siltalan pehtoori, Inspektorn av Siltala, <\/em>jonka Mia Backman toi suomenkielisille. N\u00e4ytelm\u00e4 perustuu Harald Selmer-Geethin (oik. Werner August \u00d6rn) romaaniin.<\/p>\n

Maiju Lassila <\/strong>oli suhteellisen v\u00e4hill\u00e4 tuotannoilla, eniten Viisas neitsyt<\/em> ja Nuori myll\u00e4ri<\/em>, n\u00e4m\u00e4 hyv\u00e4ntuuliset riiuun\u00e4ytelm\u00e4t, jossa toisessa tytt\u00f6, toisessa poika saa kokea ylivoimaisen eroottisen valloittajan nostetta. Lassila oli valikoitunut selv\u00e4sti ty\u00f6v\u00e4enteatterien puolelle, jopa niin, ett\u00e4 esimerkiksi Viipurin Teatterissa on esitetty ainoastaan Nuorta myll\u00e4ri\u00e4,<\/em> sit\u00e4 toki kaksi kertaa (ennen sis\u00e4llissotaa 1914, ja sitten vain 1925\u20131926 Eino Jurkan kaudella).<\/p>\n

Eino Leinon<\/strong> asema on my\u00f6s jo 1930-luvulle tullessa kutakuinkin v\u00e4istynyt, Maunu Tavast<\/em> -uusittiin esim Kansallisessa heti talvisodan j\u00e4lkeen, mutta sit\u00e4kin kuvattiin kovin laahaavaksi, ja tempoltaan unettavaksi. H\u00e4nen roomalaisn\u00e4ytelm\u00e4\u00e4ns\u00e4 Tarquinius Superbus<\/em> yritettiin viel\u00e4 1950-luvulla Kansallisen pienen n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n avajaisiin.<\/p>\n

Maila Talvion<\/strong> n\u00e4ytelm\u00e4t eiv\u00e4t en\u00e4\u00e4 1930-luvulla palanneet n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6ille. Eino Leinon ja Maila Talvion tyylillisen\u00e4 \u201dristeytym\u00e4n\u00e4\u201d voitaneen tavallaan pit\u00e4\u00e4 Aino Kallasta<\/strong>, joka er\u00e4\u00e4nlaiseen j\u00e4lki-ekspressionistiseen henkeen kirjoitti n\u00e4ytelm\u00e4t Mare ja h\u00e4nen poikansa,<\/em> sek\u00e4 Sudenmorsian<\/em>. Molemmat olivat kovasti tuon kansallisromantiikan rakastamaa historian \u2013 ja myytin sakeaa yhteiskeitosta, mutta niiss\u00e4 toisaalta oli v\u00e4kev\u00e4\u00e4 dramaattista otetta ja dramaattinen psykologinen asetelma.<\/p>\n

Mare<\/em> kertoi muinaisesta Liivinmaasta, jossa kaikki poikansa menett\u00e4nyt \u00e4iti oli valmis kavaltamaan kansansa saadakseen pit\u00e4\u00e4 poikansa. Aihe ja k\u00e4sittelytapa olivat eritt\u00e4in voimakkaat, ja Tauno Pylkk\u00e4nen on s\u00e4velt\u00e4nyt siit\u00e4 erinomaisen \u2013 j\u00e4lkiromanttisen oopperan (1945). Sudenmorsian<\/em> \u2013 tarjosi my\u00f6s tarinaa, jonka keski\u00f6ss\u00e4 oli animaalis-seksuaalinen, viettivoimainen veto \u2013 ja nainen vaarallisena, vahvana, hurjana ja k\u00e4rsiv\u00e4n\u00e4.<\/p>\n

Maria Jotunin<\/strong> asema on monimutkainen ja asettuu eri tyyliviritysten v\u00e4liin. H\u00e4nen varhaiset onnistumisensa, kuten Vanha koti<\/em> ja Miehen kylkiluu<\/em>, saivat jatkoa n\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4 Savu-uhri,<\/em> joka toki oli helppo kansanomaisuutensa takia. Kultainen vasikka<\/em> her\u00e4tti jo ristiriitaisia tuntemuksia, eik\u00e4 l\u00e4htenyt millek\u00e4\u00e4n laajalle kierrokselle teattereihin. Olihan siin\u00e4kin naisen aviollinen uskottomuus leikin kohteena tavalla, joka ei miellytt\u00e4nyt ainakaan miesteatterinjohtajia. Tohvelisankarin rouvassa<\/em> t\u00e4m\u00e4 uskottoman naisen teema oli jo pitemm\u00e4ll\u00e4, ja lis\u00e4ksi mukaan tuli osin varsin h\u00e4ijy v\u00e4tyksen fysiikkaan kohdistuva kritiikki, hautajaisiloittelu, mutta toki my\u00f6s n\u00e4m\u00e4 palvelijattarien kanssa saadut aviottomat lapset. Siin\u00e4 mieless\u00e4 Suomen yhteiskuntakuva esiintyi melko tarkkana, vaikka my\u00f6s Juulian hahmoon suhtauduttiin kovin kriittisesti.<\/p>\n

Professori Viljo Tarkiaisen asema kotimaisen kirjallisuuden professorina oli Jotunille toisaalta rasite toisaalta etu. Tarkiaisen puolusti h\u00e4nen tuotantoaan julkisuudessa. Kurdin prinssi<\/em> leikitteli rotuteemoilla. Ameriikan morsian<\/em> oli k\u00e4sikirjoitusl\u00f6yt\u00f6, jonka vasta Matti Aro 1960-luvulla ohjasi. Tavallista on ollut sanoa, ett\u00e4 \u201dJotunia ei ole osattu esitt\u00e4\u00e4\u201d \u2013 my\u00f6s voidaan sanoa, ett\u00e4 \u201daikalaiset eiv\u00e4t pit\u00e4neet h\u00e4nen n\u00e4ytelmist\u00e4\u00e4n\u201d \u2013 j\u00e4lkipolven on ollut helpompi tarttua, havaita, kest\u00e4\u00e4 ja k\u00e4sitell\u00e4 henkil\u00f6it\u00e4 ironian kautta. H\u00e4nen asemansa nousi 1960-luvun raikkaiden esitysten my\u00f6t\u00e4.<\/p>\n

Maria Jotuni on my\u00f6s huonoimmin ruotsinkieliselle n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle p\u00e4\u00e4sseit\u00e4 kirjailijoitamme, ehk\u00e4 erityisen kielens\u00e4 takia. Vasta 1973 tehtiin menestyksek\u00e4s ruotsinkielinen versio naismonologeista Man kallar det k\u00e4rlek.\u00a0<\/em>Mutta ei Wuolijokikaan Svenska Teaternissa menestynyt paljoa paremmin, vain kes\u00e4ll\u00e4 1941 n\u00e4htiin kaksi kertaa\u00a0Den unga v\u00e4rdinnan av Niskavuori.\u00a0<\/em>Herra<\/em> Puntila <\/em>tuli\u00a0vasta L\u00e5ngbackan ohjaamana 1966, kunnes Kaisa Korhonen ohjasi Kvinnorna p\u00e5 Niskavuori<\/em> 1970. Ruotsinkielisill\u00e4 maakuntateattereilla on voinut olla enemm\u00e4n k\u00e4ytt\u00f6\u00e4 n\u00e4ille kotimaisille naisdramaatikoille.<\/p>\n

Lauri Haarla<\/strong> on huomattava vaikuttaja ja p\u00e4\u00e4toimisesti kirjoittava n\u00e4ytelm\u00e4kirjailija, jonka 1920-luvun tuotantoa on k\u00e4sitelty edellisess\u00e4 luvussa ja h\u00e4nen Sis\u00e4llissodan muistoja k\u00e4sittelev\u00e4 n\u00e4ytelm\u00e4ns\u00e4 Kaksite\u00e4rinen miekka<\/em> on esitelty edell\u00e4.<\/p>\n

Lehtimiesdramaatikot<\/h3>\n

Er\u00e4s kirjoittajaryhm\u00e4, jonka n\u00e4ytelm\u00e4t j\u00e4\u00e4v\u00e4t ns \u201dkansanomaisen maun\u201d piiriin, ja joita mitk\u00e4\u00e4n suomen kirjallisuuden historiat eiv\u00e4t tunne, ovat usein ty\u00f6v\u00e4enteatteritaustaisia kirjoittajia, kuten Arvo Ainamo, Erkki Uotila, tai Heikki V\u00e4lisalmi, tai ty\u00f6v\u00e4en liikkeen piiriin siirtynyt Klaus U Suomela.<\/p>\n\n\t\t