{"id":17,"date":"2013-11-12T08:04:00","date_gmt":"2013-11-12T06:04:00","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/tilakuvaatteet\/?p=17"},"modified":"2016-08-26T07:39:26","modified_gmt":"2016-08-26T05:39:26","slug":"10-4-varhaisromantiikan-nayttamot","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/tila\/10-4-varhaisromantiikan-nayttamot\/","title":{"rendered":"
10.4<\/div> Varhaisromantiikan n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6t"},"content":{"rendered":"

1800-luvulle tultaessa oopperatalot olivat kasvaneet kooltaan ja ne olivat muuttuneet eräänlaisiksi tuotantolaitoksiksi, joka suolsivat oopperoita vauhdilla. Hovioopperoita oli siellä täällä, mutta useimmat oopperatalot toimivat kaupallisella pohjalla uuden porvariston muodostaessa niiden laajimman yleisön.<\/p>\n

1700-luvulla hallinnut, vakava opera seria<\/em> väistyi vähitellen varhaisromanttisen oopperan tieltä. Kehittyi uusi laulutyyli, jossa korostui tunteisiin vetoava melodisuus. Improvisoitua kuviointia ei enää suosittu. Tyyli yksinkertaistui äänen volyymin samalla kasvaessa.<\/p>\n

Italiassa tätä 1800-luvun alkupuolen laulutyyliä kutsutaan bel cantoksi<\/em> eli kaunolauluksi. Italia oli jälleen oopperan johtava maa. Bel canto -säveltäjiin kuuluu kolme, loistavan kansainvälisen uran tehnyttä säveltäjää, Chiaccino Rossini (1792–1868), Vincenzo Bellini (1801–1835) ja Gaetano Donizetti (1797–1848).<\/p>\n

Kastraattien väistyessä oopperanäyttämöiltä nykyiset äänityypit alkoivat vakiintua. Sopraano ja tenori olivat yleensä tunteidensa ja intohimojensa vietäväksi heittäytyvät nuoret päärakastavaiset. Matalammat äänet, basso, mezzosopraano ja altto viittasivat yleensä iän mukanaan tuomaan auktoriteettiin, joskin nekin toisinaan korotettiin päärooleihin.<\/p>\n

Opera serian mutkikkaita hovijuonitteluja kuvanneet libretot koettiin vanhanaikaisina. Romantiikan hengessä näyttämölle kaivattiin ”totuudellisuutta” ja nimenomaan voimakkaita, aina melodramaattisuuteen asti paisuvia tunteita. Romantiikan kiinnostus ääritunnetiloihin johti ns. mielipuolisuuskohtauksiin, joissa yleensä oopperan sankaritar ajautuu mielen järkkymiseen. Suosionsa huipussa ne olivat 1820–1830-luvuilla.<\/p>\n

Aivan kuten romantiikan taiteessa laajemminkin, myös oopperoiden libretoissa keskeisiksi aiheiksi tulivat kansallisuusaatteen heräämisen myötä antiikin sijasta paikallinen historia. Se antoi oopperoille toisinaan myös vahvasti poliittisia sävyjä. Näyttämöllepanolta edellytettiin tietynasteista realismia, mikä näkyi esimerkiksi historialliseen autenttisuuteen pyrkivässä puvustuksessa.<\/p>\n

Librettoja muokattiin usein aikakaudella toimineiden tai ihailtujen kirjailijoiden tuotannosta. Suosittuja olivat esimerkiksi William Shakespeare, Sir Walter Scott, Alexandre Dumas, Friedrich Schiller ja Victor Hugo.<\/p>\n

Myös näyttämön estetiikka muuttui. Näyttämöä pitkään hallinneet perspektiivikulissit koettiin vanhanaikaisiksi. Kiitos tehokkaan kaasuvalaistuksen enää ei tarvittu perspektiivikulisseille tyypillistä säännöllisten sivukulissien rivistöjä, joka olivat olleet välttämättömät kynttilävalaistuksen edellytykset.<\/p>\n

Romanttisen maalaustaiteen trendejä mukaillen näyttämölle loihdittiin dramaattisia maisemia, öisiä hautuumaita, raunionäkymiä jne. (10\/9). Suosittuja olivat erilaiset, muun muassa valotehosteilla aikaansaadut luonnonmullistukset, kuten öiset myrskyt ja salamaniskut.<\/p>\n\n\t\t