{"id":19,"date":"2013-11-12T08:05:52","date_gmt":"2013-11-12T06:05:52","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/tilakuvaatteet\/?p=19"},"modified":"2016-08-26T07:37:35","modified_gmt":"2016-08-26T05:37:35","slug":"10-3-romantiikka","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/tila\/10-3-romantiikka\/","title":{"rendered":"
10.3<\/div> Romantiikka"},"content":{"rendered":"

”Romantiikaksi” luonnehditaan taiteellista suuntausta, joka oli vallalla 1700-luvun lopusta n. 1830-luvulle, joskin termiä käytetään usein laajemminkin kattamaan 1800-luvun taidetta. Termin ottivat käyttöön saksalaiset taiteilijat ja ajattelijat. Se viittaa jo edellisellä vuosisadalla suosittuihin ns. ”romansseihin”, keskiaikaisiin seikkailukertomuksiin kuten Kuningas Arthur ja Pyhän Graalin legenda.<\/p>\n

Leimallinen suuntaus romantiikka oli nimenomaan kirjallisuudessa, musiikissa ja maalaustaiteessa. Arkkitehtuurissa ja kuvanveistossa vallalla oli pitkälti vielä klassismi. Romantiikan voi kokea vastareaktiona valistuksen ajan järjen palvonnalle. Romantiikka nosti keskiöön kiihkeät tunteet, voimakkaat elämykset ja uudella tapaa koetun luonnon.<\/p>\n

Taiteilijan uskottiin yltävän mielikuvituksellaan universaalisuuteen. Niinpä taiteilijuus sai uudenlaisen, lähes yli-inhimillisen sädekehän. Tämä taiteilijan poikkeusyksilöksi korottava ”romanttinen taiteilijakäsitys”<\/em> on jäänyt sitkeästi elämään länsimaisessa kulttuurissa.<\/p>\n

Käsityksellä oli rinnakkaisuutensa Schopenhauerin (1788–1860) filosofiassa. Hänen näkemyksensä mukaan ihmistä ohjaa pyrkimys tai kaipuu johonkin päämäärään. Hänen lausahduksensa, ”maailma on minun mielikuvani”, kiteyttää jotakin olennaista romantikkojen yltiösubjektiivisesta maailmankuvasta. Ylimieliseen ääripisteeseen ajatusmallin vei vuosisadan loppupuolella Friedrich Nietzsche (1844–1900) ”yli-ihmisoppeineen”, joka myöhemmin tuli toimimaan natsien aatteellis-filosofisena kasvupohjana.<\/p>\n

Kirjallisuudessa romantiikka oli romaanikirjallisuuden ja runouden kulta-aikaa. Varhaisena avainteoksena voi pitää Goethen (1749–1832) Faustia. Muita romantiikan ajan kirjailijoita olivat muun muassa niin ikään saksalainen Friedrich Schiller (1759–1805), englantilainen Sir Walter Scott (1772–1832) ja ranskalainen Victor Hugo (1802–1885). Suosittuja olivat myös ns. ”goottilaiset” kauhukertomukset, jotka sijoittuivat kuun valaisemille hautuumaille ja goottilaisiin raunioihin.<\/p>\n

Romantiikka sai eri maissa hyvinkin erilaisia ilmenemismuotoja. Toisinaan se valjastettiin kansallisuusaatteen palvelukseen, vaikka romantikkojen piirissä yksilönvapauden koettiin olevan kansakuntaa tärkeämpää. Maalaustaiteenkin aihemaailmassa katse kääntyi antiikin aiheista paikalliseen kirjallisuuteen, kansantaruihin ja mytologioihinn. Taisteltiin tietoisesti akateemista, etupäässä uusklassista tyyliä vastaan.<\/p>\n

Mielen maisema<\/h2>\n

”Luonto” oli se mihin romantikot uskoivat. Ajatuksella oli juurensa Rousseaun ”takaisin luontoon” -ajattelussa, joka nimesi ”luonnollisuuden” oikeaksi ja alkuperäiseksi olomuodoksi. Romantikoille luonto oli kuitenkin jotain vielä suurempaa ja taiteilijan koettiin ”kommunikoivan luonnon kanssa”.<\/p>\n

Saksalaisella kielialueella luonnon ultimaatumi olivat Alpit, jotka toistuivat maisemamaalausten aiheena. Carl Rottmannin (1797–1850) Näkymä Eibseeltä (10\/8b) on yksi monista alppiaiheisista, hengeltään herooisista maalauksista. Efektiä kasvattaakseen hän ”paranteli” luontoa tuomalla siihen mukaan Mont Blancin, joka ei maisemaan oikeasti kuulu. Luonnon mahtavuutta korostaa maalauksessa kuvattujen ihmisten pienuus.<\/p>\n\n\t\t