![\"\"](\"http:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-content\/uploads\/2019\/09\/3-4-01.jpg\")
Al-Arroub ja esityksen valmistamisen prosessi<\/h2>\n\n\n\n
Al-Arroub sijaitsee Palestiinan Länsirannalla, maantieteellisesti Betlehemin ja Hebronin kaupunkien välimaastossa. Kylä on perustettu vuonna 1949, alkuperäisenä tarkoituksenaan toimia väliaikaisena elinympäristönä osalle niistä pakolaisista, jotka pakenivat tai jotka ajettiin pois kodeistaan Nakban[30]<\/span><\/sup> aikana tai sen jälkeen. Osa kylästä sijaitsee alueella, joka on Israelin sotilasmiehityksen jatkuvan kontrollin ja tarkkailun alaisena, minkä vuoksi miehityksen vaikutukset tuntuvat paikallisessa arjessa muun muassa kyynelkaasuhyökkäyksinä ja säännöllisinä yhteenottoina armeijan joukkojen ja paikallisten palestiinalaisten välillä (United Nations Relief and work agency for Palestine refugees in the Near East 2015). Tähän päivään mennessä Al-Arroub on ollut olemassa 70 vuoden ajan ja asuttanut yli 10 000 palestiinalaista pakolaista (Palestinian Central Bureau of Statistics 24.5.2019).<\/p>\n\n\n\n Kun aloitimme työskentelyn Nowat Theaterin ryhmän kanssa, ryhmä koostui noin 20 osallistujasta, joiden ikähaitari oli noin 15–28 vuotta. Ensimmäisten tapaamiskertojen ajan keskityimme osallistujien kanssa erilaisiin teatteriharjoitteisiin, joiden tarkoituksena oli muun muassa tutustua toisiimme, pitää hauskaa, lämmitellä ja herätellä omaa ilmaisuamme. Muutaman tapaamiskerran jälkeen ryhmämme alkoi muodostua porukaksi, jolla minun silmiini vaikutti olevan iso motivaatio teatterin tekemiseen ja yhteiseen harjoitteluun. Alun tutustumisvaiheesta prosessi jatkui etsimällä aiheita, jotka tuntuivat osallistujille tärkeiltä ja joita he halusivat käsitellä teatterin keinoin. Tässä kohtaa harjoittelua jokin vaikutti muuttuvan. Minusta tuntui, että se, mikä oli aiemmin pysynyt teatteritilan ulkopuolella, astui nyt sisään harjoitussaliin. Teatterillinen leikki ja ilonpito vaihtuivat toiseen todellisuuteen. Kohtaukset, joita osallistujat loivat ja esittivät ja jotka perustuivat heidän valitsemiinsa aiheisiin, olivat pysäyttäviä. Kohtausten kuvasto koostui äkillisistä kotiin tunkeutumisista ja perheenjäsenten pidätyksistä, vankilatuomioista ja ampumavälikohtauksista, omien läheisten kuolemista. Osallistujien jakamien kokemusten perusteella syntyi vaikutelma siitä, että tämänkaltaisista kokemuksista oli tullut osallistujien jokapäiväistä, normalisoitua elämää, osa miehitetyn alueen arkea. Muistan yhden osallistujista sanoneen, ettei hän halunnut luoda kyseisiä kohtauksia tai tehdä teatteria vain itseään tai meidän ryhmäämme varten – hän halusi, että kohtausten kautta muu maailma kuulisi ja näkisi heidät. Hän toivoi, että teatterin tekemisen kautta maailma näkisi heidän taitonsa sekä huomaisi ja tunnustaisi heidän asiansa ja ydinkysymyksensä: Palestiinan<\/em>.<\/p>\n\n\n\n Työskennellessämme näiden kokemusten parissa esiin nousi kysymys: mitä tämän jälkeen?<\/em> Aloimme miettiä, olisiko meidän mahdollista luoda kohtauksia, esitys, joka ei pelkästään toistaisi ympäröivää todellisuutta niin kuin sen jo koimme tai näimme, vaan loisi itsessään jotakin uutta, uuden ehdotuksen todellisuudeksi. Pyysimme osallistujia kirjoittamaan monologitekstit heidän oman elämänsä unelmista ja toiveista. Monologien avulla tarkoituksenamme oli pohtia oman elämän valintoja ja vaihtoehtoja Al-Arroubin kaltaisessa ympäristössä ja miehitetyssä maassa elettäessä. Päätimme valita esityspaikaksemme kylän laidalla ulkoilmassa sijaitsevan hylätyn uima-altaan. Halusimme keksiä tyhjälle altaalle vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia teatterin keinoin. Harjoittelussa esiin alkoi piirtyä esitys, joka käsitteli unelmia, valintoja, väkivaltaa, vapautta ja kysymyksiä omasta itsestä ja identiteetistä. Ryhmä oli tässä vaiheessa tiivistynyt kahdeksaan osallistujaan, niihin, jotka olivat halukkaita esiintymään yleisön edessä.<\/p>\n\n\n\n Harjoittelussa ja esitysmateriaalin työstämisessä esiin nousseet osallistujien unelmat olivat monenlaisia, mutta silti niistä kaikista näytti nousevan vahvasti esiin yksi yhdistävä tekijä – yhteys Palestiinaan ja palestiinalaisuuteen. Yksi osallistujista haaveili siitä, että hänestä tulisi maailman ensimmäinen palestiinalainen avaruuslentäjä. Toinen toivoi pääsevänsä opiskelemaan Yhdysvaltoihin ja sen jälkeen palaavansa takaisin Palestiinaan olemaan hyödyksi omalle maalleen. Eräs unelmoi, että voittaisi televisio-ohjelma Arab Idolin<\/em> tehdäkseen kuuluisaksi paitsi itsensä myös Palestiinan. Osa yksinkertaisesti toivoi, että voisi elää Palestiinassa rauhassa, käydä katsomassa merta, kun mieli teki ja ilman, että sitä varten olisi erikseen anottava kulkulupaa. Osa koki unelmoinnin ja haaveilun vaikeaksi. Tarkastuspisteet ja pelko läheisten tai oman vapauden menettämisestä tekivät sen vaikeaksi.<\/p>\n\n\n\n Aika ajoin treenatessamme harjoitukset lykkääntyivät tai keskeytyivät tai ne jouduttiin perumaan erinäisten ympäristöön liittyvien haasteiden takia. Välillä syynä oli äkillinen tiesulku matkalla Betlehemistä Al-Arroubiin. Toisena hetkenä harjoitukset oli lopetettava, koska tuuli toi altaalle liikaa kyynelkaasua. Seuraavalla kerralla sotilaat olivat pidättäneet yhden osallistujan eikä tietoa vapautumisesta ollut. Juuri tällä kyseisellä tapahtumalla oli mielestäni iso vaikutus ryhmäämme. Tapahtuma nosti ryhmässä pintaan paitsi surua ja turhaumaa myös entistä vahvemman kokemuksen ”meistä” sekä vahvan halun saada tekeillä oleva esitys aikaan. Minulle – valkoiselle, länsimaiselle, keskiluokkaiselle, turvallisessa ympäristössä kasvaneelle ja monin muin tavoin etuoikeutetulle – Al-Arroubiin tutustuminen ja sen todellisuuden kokeminen oli paitsi järkyttävää myös ennen kaikkea häpeällistä. Oli vaikea uskoa, että kaikki se, mitä ympärillämme tapahtui, todella tapahtui. Oli häpeällistä tajuta, että sen annettiin tapahtua.<\/p>\n\n\n\n Yhteisen harjoittelumme kautta sain siis pintaraapaisun todellisuudesta, jonka paikalliset palestiinalaiset tunsivat jo aivan liian hyvin. Kokemus näytti minulle miehityksen alla elämisen ja sen keskellä taiteen tekemisen tarkoittavan muun muassa tilanteiden nopeisiin muutoksiin tottumista, ennakoimattomiin ja mielivaltaisiin tapahtumiin mitä erilaisimmilla tavoilla reagoimista sekä epäinhimillisen vallankäytön jatkuvaa kestämistä. Paitsi miehitykseen liittyvä turhauma myös kekseliäisyys, periksiantamattomuus, vieraanvaraisuus, lämpö – kaikki tämä tuntui elävän Al-Arroubissa vieretysten. Tehdessämme teatteria Al-Arroubissa kylän todellisuus pakotti meitä kerta toisensa jälkeen päästämään irti tiukasta suunnittelusta ja harjoittelemaan praktiikkaa, joka perustui improvisointikyvylle ja sopeutumiselle siihen, mitä kulloinenkin hetki mukanaan toi.<\/p>\n\n\n\n Lopulta prosessin lopputuloksena syntyi esitys nimeltä Faces of the Pool<\/em>. Esityksessä näyttelijät juoksivat edestakaisin altaassa ja sen reunoilla, keinuivat köysikeinuissa, eksyivät ja kilpailivat yhdessä ja toisiaan vastaan. Yleisö hurrasi, lauloi ja eli läpi esityksen esiintyjien mukana. Yhdessä esityksen kohdassa esiintyjät huusivat ääneen toivettaan vapaasta Palestiinasta, mihin yleisö yhtyi hurraten ja taputtaen. Tilanteen hurmoksellisuus ja elävyys muistutti minulle aiempien kokemusteni pohjalta paikoin enemmän jääkiekko-ottelua kuin teatteriesitystä. Tuntui, että siinä altaan reunalla jaetussa hetkessä esitystä todistavan yhteisön voima heräsi äkillisesti, kuin leimahtaen, eloon.<\/p>\n\n\n\n Koen, että Nowat Theaterin ryhmän kanssa työskentely on mahdollistanut minulle aikaisempaa syvemmän ymmärryksen ja käsityksen taiteen tekemisen merkityksellisyydestä, mistä olen ryhmälle hyvin kiitollinen. Yhteinen työskentelymme opetti minulle jotakin tärkeää siitä, miten taide yhdistyy kuulumisen ja osallisuuden kokemuksiin. Käsitykseni mukaan taiteen ja teatterin tekeminen oli Nowat Theaterin nuorille muun muassa keino tulla nähdyksi ja kuulluksi, kurotus kohti tunnustetuksi tulemista. Teatteri osoittautui mahdollisuudeksi tuoda esiin sekä yksilö että ryhmä, rikkoa stigmoja ja stereotypioita, laventaa käsityksiä, osoittaa kohti säröjä ja rikkeitä.<\/p>\n\n\n\n Yksi yli 70-vuotisen miehityksen strategioista on ollut pyrkimys tukahduttaa ja häivyttää Palestiinan kansan historia, kulttuuri ja kulttuuriperimä ja heikentää Palestiinan kansan sosiaalista koheesiota. Ja juuri tässä taiteen perusmerkitys mielestäni nousee esiin. Taide kysyy, kuka olen, mihin kuulun, mikä minulle on tärkeää ja mitä haluan elämälläni tehdä. Kysymisen avulla taide – ja erityisesti teatteri yhteisöllisenä taiteenlajina – tuo ihmisiä yhteen ja toimii sosiaalisen fragmentaation vastavoimana. Kun miehitys ja sota tekevät kulttuurisen kukoistuksen mahdottomaksi, taide ei siltikään lakkaa olemasta. Parhaassa tapauksessa taide voi tarjota olemassaolon henkireiän.<\/p>\n\n\n\n Vaikka taide toimii mahdollisuutena käsitellä vihaa ja turhaumaa turvallisella tavalla ja ylläpitää toivoa, on selvää, ettei taide yksinään ole ratkaisu epäoikeudenmukaisuuteen. Tarvitaan ihmisoikeuksien tunnustamista, toteutumista ja käytäntöön panemista. Kun vietän aikaa Palestiina-kysymyksen parissa, alan pohtia, onko ratkaisu todella mahdollinen. Onko anteeksianto mahdollinen? Palestiinalaisen teatterintekijän – joka haluaa pysyä anonyyminä välttääkseen mahdolliset ongelmat viranomaisten kanssa – vastaus anteeksiannosta ja taiteen merkityksestä kuuluu:<\/p>\n\n\n\n Kun teen teatteria, se saa minut tuntemaan itseni uudestisyntyneeksi. Teen teatteria kertoakseni oikeudenmukaisuudesta, kertoakseni Palestiinasta. Ja myös siksi, koska me vihaamme menneisyyttä, me tarvitsemme uusia ihmisiä ja uusia ideoita, emmekä vain samoja vanhoja korruptoituneita ihmisiä käyttämässä valtaa.<\/p>\n\n\n\n Koen, että ihmiset ulkopuolella eivät kunnioita meitä. Eikä se ole mikään ihme. Kun tilannetta katsoo ulkoapäin, Nakba täyttää 70 vuotta ja tilanne on edelleen sama, mikään ei ole muuttunut. Koen, että on vain yksi tapa päättää miehitys: meidän, palestiinalaisten, on opittava olemaan yhdessä: kunnioittamaan, rakastamaan ja tukemaan toisiamme kaikissa tilanteissa. Tämä, monen muun asian ohella, on asia, jossa miehitys on onnistunut hyvin; se on saanut meidät taistelemaan toisiamme vastaan. Mutta tästä kunnioittamisen kuvasta käsin me voisimme tehdä lopun miehitykselle.<\/p>\n\n\n\n Ja ennen kuin tämä tapahtuu, taide voi auttaa meitä elämään nykytilanteen läpi kysymällä, ”mitä me teemme miehityksen alla”. Taide voi selittää tilanteen syviä yksityiskohtia myöten – kuinka miehitys pyrkii tuhoamaan palestiinalaisten identiteetin. Taide voi auttaa koulutusta menemään seuraavalle tasolle. Poliittinen linja, joka meitä ympäröi, haluaa tuhota identiteettimme, unohtaa historiamme ja sen, mitä kylissämme on tapahtunut: etnisen puhdistuksen. Taide voi auttaa pitämään palestiinalaisen elämänpiirin hengittävänä. Taide voi auttaa puhumaan omasta tilasta, saamaan oman tilan, tekemään taidetta tavalla, jolla itse haluat.<\/p>\n\n\n\n Tappaminen turhauttaa joka päivä; on kaipuu sille portille, jossa perheesi on turvassa, ei tappamista ja tappelua, on rauha. Mutta tällaisessa tilanteessa, kun asiat ovat näin – rauhaan ei ole mahdollisuutta. On ihmisiä, jotka ottavat maasi, elämäsi, oikeutesi, mitä heidän kanssaan voi jakaa?<\/p>\n\n\n\n (9.4.2017, haastattelu Betlehemissä)<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n Taide pyrkii löytämään vastauksen tähän kysymykseen jakamisesta tuomalla esiin sen, mikä pitää korjata. Tätä kautta, toivottavasti ja lopulta, taide luo muutosta.<\/p>\n\n\n\n 30<\/sup>Nakba<\/em> (arabiaksi al-Nakbah<\/em>, tarkoittaa kirjaimellisesti ’tuhoa’ tai ’katastrofia’) viittaa toukokuussa 1948 alkaneeseen Palestiinan miehitykseen ja puhdistamiseen palestiinalaisista.<\/p>\n\n\n\n Osa tekstistä on ilmestynyt aiemmin artikkelissa:<\/p>\n\n\n\n Cantoni, Michele, Korpela, Helena & Sandqvist, Ville. 2019. ”Experiencing Palestine through performing arts exchanges.” Critical articulations of hope from the margins of arts education<\/em>, toim. Eeva Anttila & Anniina Suominen, 128–141. London & New York: Routledge.<\/p>\n\n\n\n Palestinian Central Bureau of Statistics. Localities in Hebron Governorate by Type of Locality and Population Estimates, 2007–2016. <\/em>Haettu 24.5.2019. www.pcbs.gov.ps\/Portals\/_Rainbow\/Documents\/hebrn.htm<\/a>.<\/p>\n\n\n\nLoppupäätelmiä<\/h2>\n\n\n\n
\n
Viitteet<\/h2>\n\n\n\n
Lähteet<\/h2>\n\n\n\n