{"id":51,"date":"2019-09-06T14:58:44","date_gmt":"2019-09-06T11:58:44","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/?p=51"},"modified":"2025-12-17T13:28:44","modified_gmt":"2025-12-17T11:28:44","slug":"2-8-talk-taidetta-ja-liiketta-kielten-opetukseen","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/2-8-talk-taidetta-ja-liiketta-kielten-opetukseen\/","title":{"rendered":"TALK \u2013 Taidetta ja liikett\u00e4 kielten opetukseen"},"content":{"rendered":"

TALK – Taidetta ja liikettä kieltenopetukseen oli Zodiakin suurhanke, jossa työskenteli yhdeksän tanssitaiteilijaa kieltenopettajan työparina peruskoulun 1.–9.-luokilla. Kaikkiaan hankkeeseen osallistui 5900 oppilasta ja opettajaa vuosina 2014–2018. TALK-hanke pohjautui Zodiakissa kehitettyihin kielityöpajoihin, joita oli pidetty yksittäisinä työpajoina jo vuodesta 2009. Syksyllä 2012 Zodiak sai Suomen kieltenopettajien Vuoden kieliteko -palkinnon innovatiivisestä tavasta kehittää kieltenopetusta. Hankkeen loputtua on edelleen tilaustyönä pidetty opettajien koulutuksia ja TALK-työpajoja kouluissa eri puolella Suomea. Kielityöpajoja ja TALK-hanketta ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö ja Koneen säätiö.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Uupi Tirronen<\/b><\/figcaption><\/figure>

Hankkeessa työskentelivät: Sanna From (ruotsi ja suomi toisena kielenä), Jenna Rignell (englanti ja suomi toisena kielenä), Annina Tuhkunen (espanja ja suomi toisena kielenä), Jenni Koistinen (suomi toisena kielenä), Riina Hannuksela (venäjä), Hanna Ahti ja Amandine Doat (ranska) ja Liisa Taimen (saksa) sekä Favela Vera Ortiz (ruotsi). Lisäksi hankkeen aikana ohjattiin etupäässä kieltenopettajien käyttöön tarkoitettu TALK-video, jonka ohjasi ja editoi Sari Palmgren. Videon kuvauksesta vastasi Toni Teivaala ja äänisuunnittelusta Tuomas Norvio. Hanketta koordinoi Zodiakin yleisötyövastaava Katja Kirsi.<\/p>\n\n\n\n

Hankkeeseen liittyvien tuotosten mahdollistamiseksi koko hankkeen aikana kerättiin palautetta opettajilta, oppilailta ja taiteilijoilta.<\/p>\n\n\n\n

TALK-hankkeen kaksi vaihetta<\/h2>\n\n\n\n

Toiminta TALK-hankkeessa voidaan jakaa kahteen jaksoon. Ensimmäisessä vaiheessa koululaitos ja opetussuunnitelma loivat tiukat raamit työskentelylle. Tämän jakson aikana kehitettiin harjoitteita, jotka palvelivat juuri kielenoppimista. Instrumentalismi oli tietoisesti osa TALK-hankkeen työskentelytapoja. Hankkeessa haluttiin tarkastella, miten liike ja taiteellinen prosessi voivat olla apuna kielen oppimisessa ja kuinka taiteilija voi käyttää omaa ammattitaitoaan perinteisen taidekentän ulkopuolella. Samalla kuitenkin taiteilijoita kehotettiin alusta saakka etsimään omaa suhdetta kieleen ja liikkeeseen ja miettimään, miten asiaa haluaa lähestyä myös taiteellisen työn näkökulmasta. Ensimmäisessä vaiheessa taiteilijoiden työskentely oli kuitenkin melko yhteneväistä. Osaltaan tähän vaikutti se, että kuuntelimme opettajien toiveita kielen opetuksen tavoitteista ja sisällöistä tarkasti. Samankaltaisuutta lisäsi myös TALK-hanketta edeltäneiden Zodiakin kielityöpajojen luoma malli.<\/p>\n\n\n\n

Hankkeen aikana kehitetyistä harjoitteista luotiin video-opas kieltenopettajien tarpeisiin. Oppaan avulla kieltenopettajat voivat käyttää valmiita harjoituksia tai kehittää edelleen toiminnallista opetusta ja liikkeen käyttöä omassa kielenopetuksessaan. Video-opas on avoimesti käytettävissä Zodiakin verkkosivujen kautta (www.zodiak.fi\/talk<\/a>). Video-oppaasta ja opettajien koulutuksista olemme saaneet paljon positiivista palautetta. Keräämämme palautteen mukaan valtaosa opettajista toivoo saavansa käyttöönsä valmista materiaalia, jonka voi ottaa heti käyttöön tunnilla.<\/p>\n\n\n\n

TALK-hankkeen ensimmäisen vaiheen merkittävin tulos on se, että valtaosa oppilaista koki muistavansa TALK-tunneilla käsitellyt asiasisällöt hyvin. Tätä näkemystä tukevat myös opettajien havainnot. TALK-tunneilla käsitellyt asiat olivat hyvin oppilaiden muistissa sekä kertaustunneilla että kokeissa:<\/p>\n\n\n\n

\n

Opetuksen toiminnallisuus, oppilaiden aktivoiminen ja osallisuuden lisääminen toimii. Hyvää oli säännöllisyys ja se, että meillä oli kokonainen tunti käytettävissä, ei vain ripaus siellä täällä muun opetuksen seassa. Se on aivan uuden opetussuunnitelman mukaista toimintaa. Sanaston ja yksinkertaisten kielioppirakenteiden harjoittelussa TALK-tunnit olivat todella toimivia. Menetelmässä tulee paljon kertausta ja asioita harjoitellaan monella eri tavalla. Jälkeenpäin kun harjoiteltuja asioita testattiin, ne olivat jääneet todella hyvin mieleen. (TALK-hankkeeseen osallistuneen opettajan palaute hankkeen lopuksi)<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Hankkeen ensimmäisen vaiheen aikana useimmat taiteilijat alkoivat kokea harjoitteiden keksimisen ja samaa toistavan ohjaamisen puuduttavana. Hankkeen toisessa vaiheessa päätimmekin keskittyä vahvemmin luovaan tapaan käsitellä kielen ja liikkeen suhdetta ja taiteilijoiden työskentely muutettiin residenssimalliseksi. Tutkimusyhteistyökumppaniksi saimme mukaan taideyliopiston ArtsEqual-hankkeesta professori Eeva Anttilan ja tutkijatohtori Hanna Nikkasen.<\/p>\n\n\n\n

Toisessa vaiheessa työskentelimme valmistavien luokkien[24]<\/span><\/sup> ja suomi toisena kielenä -oppilaiden kanssa. Yhdessä koulussa kaksi taiteilijaa toimi keskenään työparina. Erityisesti parityöskentelyn kautta saatiin aikaan murros, jossa toiminta ei enää eronnutkaan vahvasti muusta taiteellisesta työskentelystä. Taiteilijat kuvasivat, että suhde kieleen muuttui laajemmaksi ja monimuotoisemmaksi ja kielellisyys tarkoitti uusien merkityksien löytämistä. Valmistavan luokan opetussuunnitelma mahdollisti laajemman tulokulman kielen oppimiseen. Taiteilijat pystyivät melko vapaasti suunnittelemaan luokan opettajan kanssa opetuksen sisältöjä, mikä on aivan eri tilanne kuin A- ja B-kielten opetuksen[25]<\/span><\/sup> tunneilla perusopetuksessa, jossa suurin osa TALK-työskentelystä oli siihen mennessä tapahtunut. Nyt syntyi mahdollisuus luoda taiteellinen prosessi, jossa kielen omistajuus siirtyi oppilaille. Taiteilijat loivat tilanteita, joissa toiminta synnytti tarpeen kommunikoida ja käyttää kieltä. Kielenkäyttö linkittyi tilanteisiin, joissa nuoret olivat innoissaan, jolloin syntyi motivaatio ja uskallus käyttää kieltä. Tulevaisuuteen pohdittavaksi jää, millä keinoin vieraan kielen opetuksen tunnilla olisi mahdollista saada aikaan oppilaille yhtä voimakas imu käyttää kieltä kuin valmistavan luokan tunneilla. Yksi hankkeen ohjaajista käytti liikkeen rinnalla myös draamaharjoituksia, ja se toimi hyvin.<\/p>\n\n\n\n

Toisessa vaiheessa taiteilijat uskalsivat lähteä rikkomaan koulujen konventioita. Työskentelyssä lähdettiin liikkeelle kehollisesti. Koulussa, jossa oppilaat olivat liian levottomia työskentelemään yhdessä, siirryttiin työskentelemään pienryhmissä niin, että taiteilija otti oppilaita vastaan muutama oppilas tai vain yksi oppilas kerrallaan oman opettajan ohjatessa muuta luokkaa avustajan kanssa, kunnes yhteistoiminta saatiin sujumaan.<\/p>\n\n\n\n

Taiteilijat kannustivat oppilaita ja opettajia omaan toimijuuteen, mutta myös tietynlaiseen vallattomuuteen.<\/p>\n\n\n\n

\n

Tietty vallattomuus ja toimijuus – sitähän se kielen käyttäminen vaatii. Niiden ansiosta ihminen uskaltaa ryhtyä käyttämään jotakin kieltä. Ei ole niin väliä meneekö se nyt vähän pieleen, vaan tärkeintä on tunne, että tää on mun tää kieli! (TALK-hankkeessa työskennelleen taiteilijan kommentti loppuhaastattelussa)<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Kieltenopettajien ja tanssitaiteilijoiden välinen yhteistyö<\/h2>\n\n\n\n

Hankkeen tavoitteena oli luoda moniammatillinen menetelmä, jossa tanssitaiteilijat ja opettajat työskentelevät yhdessä. Lähes jokaisen työparin kohdalla yhteinen suunnittelu jäi kuitenkin vähäiseksi tai toimi yksisuuntaisesti niin, että opettaja antoi joko teeman tai kielioppiasian, johon taiteilija suunnitteli sisällön. Tanssitaiteilijat olivat taitavia suunnittelemaan uusia harjoituksia, ja valtaosa opettajista olikin sisältöön tyytyväinen. Kullakin tanssitaiteilijalla oli kuitenkin turhan monta eri ikätason ryhmää opetettavanaan, jolloin uuden materiaalin tuottaminen varsinkin alkuvaiheessa oli raskasta. Viisaampaa olisi voinut ollut keskittää yhden taiteilijan työskentely useampaan saman luokkatason oppilasryhmään etukäteen sovittavalle jaksolle.<\/p>\n\n\n\n

Ohjaamisen näkökulmasta parhaiten toimivat ne TALK-tunnit, joissa taiteilijoilla oli vapaus tutustuttaa oppilaat ensin omaan tapaansa työskennellä. Kun lähtökohta oli kehollisuudessa ja työskentelytapaan tutustumisessa, yhteistyö oppilaiden kanssa sujui kitkattomasti. Näin tapahtui valmistavien luokkien kanssa, joissa sama opettaja työskentelee oppilaiden kanssa koko ensimmäisen vuoden ajan ja jossa kielisuihkumainen työskentely on tervetullutta. Useimmat A- ja B-kielien opettajat halusivat ”mennä suoraan asiaan” eli aloittaa harjoituksista, joilla oli selkeä sanaston tai jonkin tietyn kielioppiasian oppimiseen tähtäävä tavoite. Tämä on opettajan näkökulmasta ymmärrettävää. Opetettavaa ainetta on lukujärjestyksessä 1–2 oppituntia viikossa, ja A- ja B-kielten tavoitteet tiukkoja opetussuunnitelmassa. Opettajat eivät halunneet hukata aikaa tunteihin, jotka eivät edistäneet suoranaisesti oppimistavoitteita. Tanssitaiteilijat päätyivät ohjaamaan jopa yli 20 oppilaan ryhmiä. Heidän tehtävänään oli tutustuttaa oppilaat uuteen työskentelytapaan ja samalla ohjata uusi harjoite opettajan tilaamaan, toisinaan hyvinkin spesifiin, kielenoppimisen osa-alueeseen. Osa taiteilijoista jähmettyi tällaisissa tilanteissa, ja tuntien ohjaamisesta tuli suorittamista. Haasteellisinta työ oli niissä tapauksissa, joissa opettaja halusi etukäteen tarkat tuntisuunnitelmat, joista ei olisi lainkaan saanut tunnin kuluessa poiketa.<\/p>\n\n\n\n

Tuntien suunnittelussa ja toteuttamisessa oli työparien välillä eroja. Useimmat A- ja B-kielten opettajat käyttivät omassa opetuksessaan oppikirjoja. Tanssitaiteilijat suunnittelivat harjoituksia niin, että ne tukivat kirjojen opetussisältöä. Osa opettajista toivoi harjoituksia tiettyjen kielioppiasioiden opettamiseen ja osan kanssa sovittiin laajemmin teemoista ja sanastoista, joita käytiin läpi TALK-tunneilla. Toiminnallisilla liikkeen tunneilla saatettiin aloittaa uuden asian opiskelu tai kerrata jo aiemmin kielen opettajan kanssa läpi käytyjä asioita.<\/p>\n\n\n\n

Opettajan rooli vaihteli työparista riippuen. Kaikissa ryhmissä tanssitaiteilija kantoi suurimman vastuun tunnin sisällön suunnittelusta. Osa opettajista koki, että he olivat mukana tarkkailijoina, oppilaiden kannustajina ja ajoittain kurinpitäjinä. Osalle työpareista puolestaan syntyi kyky vuorotella ohjausrooleja spontaanisti. Opettaja syvensi tai selvensi kielen opetuksen näkökulmasta taiteilijan harjoitteessa esille tulleita asioita. Taiteilijalla oli myös mahdollisuus tunnin aikana ohjata tilannetta vuorostaan haluamaansa suuntaan.<\/p>\n\n\n\n

Tanssitaiteen asema koululaitoksessa<\/h2>\n\n\n\n

Vaikka olimme työskennelleet jo ennen TALK-hanketta kouluissa ja tiesimme kouluympäristön asettamat raamit, olimme kuitenkin toiveikkaita, että pitkäkestoisen yhteistyön kautta tanssin ominaispiirteet ja resurssivaatimukset pystyttäisiin ottamaan huomioon. Tanssi ja liike vaativat liikuntaan sopivan tilan. Useimmissa kouluissa sitä oli yksinkertaisesti mahdotonta järjestää. Liikuntasalit on varattu suurimman osan vuodesta liikuntatuntien käyttöön, eikä kouluissa ole muita liikuntaan soveltuvia tiloja. Yksittäisille työpajoille on helpompi järjestää liikuntasali käyttöön kuin säännöllisesti tapahtuvalle toiminnalle, johon samasta koulusta osallistui parhaillaan kaikki luokat ensimmäisestä yhdeksänteen. Tästä syystä suurin osa TALK-tunneista tapahtuikin perinteisissä luokkahuoneissa, joista pulpetit vain työnnettiin syrjään. Tämä luonnollisesti vaikutti siihen, millaista liikettä tilassa saattoi ohjata. Tunteja pidettiin myös ulkona, koulujen auloissa ja rappukäytävissä. Osa ohjaajista otti muut tilat taitavasti osaksi opetusta. Välillä vaihtuvat tilat kuitenkin muodostivat myös haasteita opetuksen toteutumiselle ja taiteilijat joutuivat mukauttamaan omaa työskentelyään. Ihanteellisessa tilanteessa opetustila voitaisiin järjestää ryhmän tarpeiden mukaan. Välillä tarvitaan iso liikuntasali, jossa pääsee juoksemaan ja kokemaan tilaa ja avaruutta ympärillään ja tekemään isoja, tilaa vieviä liikkeitä. Iso sali voi puolestaan olla liian haastava tila ryhmälle, joka tarvitsisi pienemmän tilan auttamaan rauhallisen ja turvallisen työympäristön luomisessa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Uupi Tirronen<\/b><\/figcaption><\/figure>

Oman haasteensa luovalle työskentelylle toi tuntien pituus. Lähtökohtamme oli vähintään 90 minuutin mittainen työskentely kunkin ryhmän kanssa. Tätä ei kuitenkaan kaikissa kouluissa voitu lukujärjestysteknisten syiden vuoksi toteuttaa, ja tunnit saattoivatkin olla vain 45 minuutin mittaisia. Pahimmillaan tämä tarkoitti sitä, että varsinaista työskentelyaikaa oli vain 30 minuuttia, kun aikaa kului luokkaan siirtymiseen ja tilaan asettumiseen. Tällöin oltiin melko kaukana ideaalitilanteesta, jossa olisimme työskennelleet liikuntaan sopivassa tilassa ja oppilailla olisi ollut liikuntaan sopivat vaatteet yllään, jotka he olisivat hyvissä ajoin ennen tunnin alkua ehtineet vaihtaa ylleen. Käytännössä tämä toteutui vain muutaman valmistavan luokan kanssa. Heidän kanssaan pystyttiin käyttämään myös koulun ulkopuolisia tiloja, koska koulupäivästä oli mahdollisuus käyttää aikaa paikasta toiseen siirtymiseen. Toisaalta hankkeessa oli mukana myös ryhmiä, joille 45 minuutin oppitunti oli sopivan mittainen aika. Samalla tavalla kuin osa ryhmistä hyötyi pienestä tilasta, osalle jaksaminen oli helpompaa pienempinä annoksina. Vaikka aikataulusiirrokset olivat useissa kouluissa haastavia, niitä kuitenkin pyrittiin tekemään osallistuvien luokkien tarpeiden mukaan.<\/p>\n\n\n\n

Onnistunut moniammatillinen ote<\/h2>\n\n\n\n

Pohdin pitkään hankkeen aikana, miksi osa työpareista tuntui löytävän orgaanisen työtavan ja luottamuksen kuin itsestään. Sekä opettajat että taiteilijat tunnistivat, että tällaiseen hyvään yhteistyöhön pääseminen edellytti molemminpuolista luottamusta ja kunnioitusta toisen ammattitaitoa kohtaan. Haastatellessani opettajia löysin toisenkin yhdistävän tekijän toimivien opettaja-taiteilijatyöparien työskentelyn taustalla. Toimivilla pareilla opettajien oma tuntisuunnittelumalli muistutti taiteilijan prosessimaista työskentely- ja ohjaustapaa. Yksi hankkeessa mukana ollut valmistavan luokan opettaja kertoi, että hänen opetustapansa perustuu ilmiöpohjaiseen opettamiseen. Hänen opetussuunnitelmansa ovat pikemminkin karttoja kuin tarkkoja aikataulutettuja suunnitelmia tunnilla tehtävistä asioista.<\/p>\n\n\n\n

\n

Tuntisuunnitelmani on sellaista ajatuksen virtaa. Vihkossa voi lukea yksi sana, josta lähtee viisi viivaa. Ainoastaan minä itse tiedän tasan tarkkaan, mitä se tarkoittaa, mutta välttämättä kukaan muu ei ymmärrä. (Hankkeeseen osallistunut valmistavan luokan opettaja)<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

\n

Työskentelen intuitiivisesti koko ajan, ja opetustilanne voi näyttäytyä kaoottisena ulospäin, mutta se on minulla täysin hanskassa. Tiedän, missä ollaan ja mitä tehdään ja minne ollaan menossa. Tällaisen intuitiivisen työskentelyn tuominen kouluympäristöön on usein se ongelma. Eivät oppilaat – eivätkä myöskään monet opettajat – ole tottuneet siihen, että asiat ovat vähän sellaisessa käymistilassa. Sellaisessa tilanteessa, kun edustat intuitiivista työskentelyä yksin, niin sulta jää tuki saamatta. (TALK-hankkeen tanssitaiteilija)<\/p>\n<\/blockquote>\n\n\n\n

Yksi opettajista työskenteli ilman valmiita kirjoja ja loi itse monipuoliset opiskelumateriaalit oppilaille. Työskentely perustui kuitenkin tarkkaan suunnitelmaan siitä, mitkä ovat opetusjakson tavoitteet ja kuinka liikkeellinen\/taiteellinen työskentely integroituu sekä omaan opetukseen että koko koulun opetussuunnitelmaan. Molemmissa tapauksissa tuntisuunnitelma loi raamit, joiden sisällä oli mahdollista reagoida muuttuviin tilanteisiin ja tarpeisiin. Samalla tavoin taiteilijat ohjaavat taiteellista prosessia. Se voi näyttäytyä hetkittäin kaoottisena, kun asioita kokeillaan ja kehitetään, mutta taiteilijalla on visio päämäärästä, johon ollaan kulkemassa.<\/p>\n\n\n\n

Hieman yleistäen voisi sanoa, että mahdollisimman valmiiksi etukäteen suunniteltu opetustapa etenee lineaarisesti ja luovempi, reaktiivisempi opetustapa puolestaan syklisesti noudatellen taiteellisen prosessin logiikkaa. Moniammatillisessa työskentelyssä tarvitaan luottamusta siihen, että asiat loksahtavat kohdalleen, vaikka niiden logiikka poikkeaisikin totutusta. Taiteilijan velvollisuutena on kuitenkin (erityisesti kouluympäristössä) pystyä avaamaan ja sanallistamaan toimintaansa. Työparin luottamuksen lisäksi tärkeää on saavuttaa myös oppilaiden luottamus. Opettajilta taiteilijat kertovatkin oppineensa asioiden jäsentämisen ja selkeästi esittämisen taitoa. Vaikka asioille ei aina olisikaan olemassa sanallista selitystä, ne voi esittää myös aikataulun tai kokonaiskaaren muodossa, johon yhteisen prosessin osia merkitään.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Uupi Tirronen<\/b><\/figcaption><\/figure>

TALK-hanke lyhyesti<\/h2>\n\n\n\n