{"id":62,"date":"2019-09-09T11:30:04","date_gmt":"2019-09-09T08:30:04","guid":{"rendered":"http:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/?p=62"},"modified":"2025-12-16T14:30:38","modified_gmt":"2025-12-16T12:30:38","slug":"2-4-saramaen-laitosteatteri-esityksen-tekeminen-ja-taiteellinen-toimintatutkimus-turun-vankilassa","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/2-4-saramaen-laitosteatteri-esityksen-tekeminen-ja-taiteellinen-toimintatutkimus-turun-vankilassa\/","title":{"rendered":"Saram\u00e4en laitosteatteri"},"content":{"rendered":"

Vankilateatteri on yhteisöllisen taiteen alue, jolla on pitkät ja monimuotoiset juuret paitsi pioneerimaissa Isossa-Britannissa ja Brasiliassa myös lukuisissa muissa maissa Euroopasta Afrikkaan, Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan (ks. esim. Balfour 2004<\/span>; Shailor 2011<\/span>; Thompson 1998<\/span>). Suomessa ala on juuri nyt kiinnostavassa kehitysvaiheessa ja herättää mielenkiintoa niin teatterintekijöiden keskuudessa, rikosseuraamusalalla kuin mediassakin. Viime vuosina vankilateatteriproduktioita ovat toteuttaneet ainakin Taittuu ry (Pirttilä-Backman ym. 2015<\/span>; Menard 2018<\/span>), Suomen Kansallisteatterin kiertuenäyttämö (Lehtonen 2016<\/span>), teatteripedagogi Annukka Valo sekä viimeisimpänä Rakastajat-teatteri yhteistyössä Sininauhaliiton kanssa. Prosesseja motivoivat näkökulmasta riippuen taiteen saavutettavuuden ihanne, mahdolliset kuntouttavat vaikutukset ja taiteellisesti kiinnostava toimintakenttä. Esittelen tässä tekstissä vankilateatterin tekemistä ArtsEqual-tutkimushankkeen yhteydessä tehdyn projektin kautta.<\/p>\n\n\n\n

ArtsEqual on Suomen akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama laaja tutkimuskonsortiohanke, jota hallinnoi Taideyliopisto. Sen tutkimuskysymykset liittyvät taiteen ja tasa-arvon sekä taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksiin. Olen hankkeessa mukana Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskukseen Cuporeen sijoittuvassa tutkimusryhmässä, jonka nimi on Socially responsible art institutions and artists (www.artsequal.fi)<\/a>. Kun minua pyydettiin mukaan ArtsEqual-hankkeeseen, ilmaisin kiinnostukseni tutkia vankilateatteria. Toivoin työparikseni Annukka Valoa, jolla oli aiempaa kokemusta useista vankilateatterihankkeista. Itse olin tutustunut vankilateatteriin toimiessani Annukan opinnäytetyön ohjaajana Hämeenlinnan vankilassa. Olimme yhteydessä Rikosseuraamusvirastoon (www.rikosseuraamus.fi<\/a>) ja saimme sen ArtsEqualin viralliseksi yhteistyökumppaniksi. Tämä kumppanuus mahdollisti minulle ja Annukalle työskentelyn Turun suljetussa vankilassa. Kuten myöhemmin saimme haastattelujen yhteydessä kuulla, tämä ei ollut ollut suinkaan itsestäänselvää. Turun vankila on toinen kahdesta korkeimman turvallisuusluokituksen vankiloista Suomessa, eikä siellä aikaisemmin ollut ollut kovinkaan paljoa kulttuuritoimintaa.<\/p>\n\n\n\n

Projektimme, jota yksi vangeista kuvasi ”Saramäen laitosteatteriksi” vankilan sijaintikaupunginosan mukaan, sisälsi kaksi ulottuvuutta: taiteellis-toiminnallisen ja tutkimuksellisen. Tutkimus toteutui taiteellisena toimintatutkimuksena (ks. esim. Lehtonen 2016) ja esityksen valmistaminen sen kenttätyövaiheena.<\/p>\n\n\n\n

Projekti toteutettiin vankilan vapautumisosastolla eli vapo-osastolla helmi–toukokuussa 2018. Mukana olevilla vangeilla oli vapautumisajankohtaan korkeintaan puoli vuotta aikaa. He valikoituivat osastolle nimenomaisesti tätä projektia varten. Vapautumisosasto oli logistiikan sanelema valinta: turvallisuussyistä Turun vankila on hyvin tiukasti osastoitu ja vankien kuljettamista vankilan sisällä vältetään. Oli henkilökunnalle helpointa, että harjoitukset ja esitykset pidettiin samoissa tiloissa, joissa vangit asuivat ja ruokailivat. Osastolla ei myöskään samaan aikaan ollut muita vankeja, mikä lisäsi työrauhaa ja helpotti työskentelyä sosiaalisesti. Annukka ja minä pidimme osaston tiloja myös taiteellisen työskentelyn kannalta kiinnostavampana kuin esimerkiksi vankilan geneeristä voimistelusalia tai uskonnollisilla merkityksillä ladattua kirkkosalia. Toisaalta projektin lopulla todettiin, että vankien kannalta oli myös stressaavaa, että teatteri tapahtui niin kiinteästi heidän ”kotonaan” ilman siirtymiä fyysisestä ja psykofyysisestä tilasta toiseen.<\/p>\n\n\n\n

Ryhmässä oli neljä henkilökunnan mukaan rohkaisemaa miesvankia ja kolme miessukupuolista henkilökunnan jäsentä: osaston kuntoutustyöntekijä, osaston vartija ja vankilan musiikinohjaaja, joka harjoitti esityksen musiikkinumerot. Henkilökunnan jäsenet myös esiintyivät esityksessä pienissä tehtävissä ja osoittivat täten sosiaalista rohkeutta ja sitoutuneisuutta. Tämä ei ole vankilateatteriprojekteissa tavallista. Työntekijät eivät kuitenkaan olleet mukana vielä työskentelyn alkuvaiheessa, ja heillä oli näin ollen toisenlainen, löyhempi suhde työskentelyyn kuin vangeilla. Osaton johtaja ei ollut mukana esityksen tekemisessä, mutta antoi meille tukensa ja auttoi käytännön järjestelyissä. Minun ja Annukka Valon työnjako oli suunniteltu niin, että Annukka ohjasi esityksen ja toimi tutkimusassistenttina ja minä olin paitsi projektin tutkija myös ohjausassistentti. Prosessin myötä päädyin myös esiintymään esityksessä tutkijan hahmossa. Tutkijuus oli minulle siis sekä ammatillinen että fiktiivinen rooli.<\/p>\n\n\n\n

Harjoituksia oli kolmesti viikossa, ja yksi harjoituskerta kesti ruokataukoineen noin neljä tuntia. Esitys valmistettiin devising-menetelmällä, ilman valmista tekstiä tai suunnitelmaa. Aloitimme tutustumisleikeillä ja heittäytymisharjoitteilla ja puhuimme aiheista, joita tuleva esitys voisi käsitellä. Näissä yhteyksissä vangit purkivat puhumalla paljon vankila-arkeaan ja projektin aiheuttamaa jännitystä ja ramppikuumetta. Teimme improvisaatio- ja kirjoitusharjoitteita, etenimme kokeilemalla ja keskustelemalla. Kukin harjoituskerta eteni omalla tavallaan, välillä intensiivisemmin ja välillä lähinnä keskustellen. Yksi vangeista luovutti projektiin aiemmin kirjoittamiaan runoja, joista yksi monologi koostettiin. Lisäksi musisoimme. Musiikinohjaaja järjesti meille tilaan joitakin soittimia ja mikrofoneja ja saimme luvan tuoda niihin täydennystä vankilan ulkopuolelta. Esitys syntyi siis ryhmätyönä, kuitenkin niin, että Annukka, minä ja yksi vangeista kokosimme kaiken mahdollisen materiaalimme joukosta esityksen dramaturgisen rungon.<\/p>\n\n\n\n

Lopullinen esitysmateriaali koostui dialogeista, monologeista, musiikista, videoista ja sanattomista kohtauksista. Mukaan otettiin kolme musiikkikappaletta, joista yksi oli erään vangin nuorena tekemä laulu, yksi syntyi kahden vangin yhteistyönä projektin aikana ja yhdeksi valikoitui bändinä soittamamme Hurriganesin Get on<\/em>. Annukka kuvasi videot, ja leikkaaja Antti-Veikko Salo työsti ne valmiiksi. Yksi kohtaus taas sisälsi kokonaisen taulun maalaamisen alusta loppuun asti. Tuloksena syntynyt esitys sai nimekseen Päivästä voisi tulla rikas<\/em> yhden vangin runon säkeen mukaan. Se oli nykyteatteriesitys, joka sisälsi sekä tarinallisen juonteen henkilöineen ja juonineen että tarinalinjan ulkopuolisia fragmentaarisia kohtauksia. Esitys käsitteli vankeuden, vapauden ja identiteetin teemoja. Se alkoi vankilan käytävältä, levittäytyi kolmeen kerrokseen, ja yleisöä kuljetettiin kohtausten välillä osaston eri tiloissa. Esitystä voikin luonnehtia hyvin paikkaerityiseksi.<\/p>\n\n\n\n

Päivästä voisi tulla rikas<\/em> esitettiin toukokuussa 2018 kolme kertaa kutsuvierasyleisölle, rikosseuraamusjärjestelmän edustajille sekä vankilateatterin ja tutkimuksen sidosryhmille. Lisäksi järjestettiin yksi ennakkoesitys henkilökunnalle. Vankilan tiukan osastoinnin vuoksi muut vangit eivät valitettavasti saaneet tulla katsomaan esitystä. Jokaisen esityksen jälkeen järjestettiin noin viidentoista minuutin mittainen keskusteluhetki työryhmän ja yleisön kesken. Ennen ensi-iltaa järjestimme mediapäivän, jonka avulla projektista ja tutkimushankkeesta viestittiin ulospäin, ja ne vangit, joilla oli spontaania halua olla asian yhteydessä esillä, saivat tilaisuuden kertoa kokemuksestaan.<\/p>\n\n\n\n

Määrittelen projektimme kontekstierityiseksi ammattivetoiseksi harrastajateatteriksi, jossa oli vahvoja yhteisöteatterin piirteitä<\/em>. Minun ja Annukka Valon havaintojen mukaan mukana oli monta yhteisöä: vankien muodostama, työntekijöiden muodostama sekä meidän kahden muodostama hyvin pieni ”yhteisö”. Sain myös vangeilta vahvistusta ajatukselle heistä yhteisönä. Niin vankien kuin omien havaintojeni mukaan minun ja Annukan sosiaalinen paikka oli usein vankien ja henkilökunnan välissä. Mitä pidemmälle projekti eteni, sitä enemmän myös kaikki me kolme pientä yhteisöä vietimme aikaa kaikki samassa tilassa ja saman asian ja yhteisten probleemien äärellä. Tulkintani mukaan koko ryhmästämme muodostui projektin aikana yksi väliaikainen yhteisö. Yhteisö tarkoittaa tässä yhteydessä ihmisjoukkoa, jota yhdistää fyysinen paikka ja tiivis ruumiillinen samassa tilassa oleminen ja yhteinen tavoite. Tähän yhteyteen sopii Jussi Lehtosen kehittämä ilmaisuyhteisön<\/em> käsite.<\/p>\n\n\n\n

Kontekstierityisyydellä tarkoitan vankilan ajallis-paikalliselle ja sosiaaliselle ympäristölle ominaisia piirteitä, jotka oleellisella tavalla rakentavat esitystä ja sen tekoprosessia. Näitä kontekstin erityispiirteitä ovat mainitun esityksellisen paikkaerityisyyden lisäksi esimerkiksi tarkka päivärytmi, olosuhteiden karuus, instituution säännöt, valvonta ja kontrolli ja niiden aiheuttamat reaktiot, vankiyhteisön omat kirjoittamattomat säännöt, tavanomaista jyrkemmät sosiaaliset hierarkiat (sekä vankilan muodollisten rakenteiden synnyttämät että epäviralliset), vankilan henkilökunnan kirjava suhtautuminen taideprojekteihin, vankien kokema sosiaalinen stigma, pian edessä olevan vapautumisen tuottama jännite, internetin ja puhelimien puuttuminen sosiaalisista tilanteista ja omanlaisensa runsas huumori.<\/p>\n\n\n\n

Turun vankilan projekti oli kiinnostava ja palkitseva ja sisälsi paljon koskettavia hetkiä ja naurua. Helppo projekti se ei kuitenkaan missään nimessä ollut. Teatterityö sinänsä oli ryhmälle hyvin uutta ja vierasta. Kohtausten rakentamiseen, ulkoa oppimiseen ja esimerkiksi artikulaation harjoitteluun kului paljon aikaa ja energiaa. Esiintymisjännitys ja mahdollinen ”mokaaminen” oli esillä paljon. Annoimme parhaamme mukaan neuvoja siihen, kuinka jännitystilanteista voi selviytyä, ja rohkaisimme miehiä päivästä ja harjoituskerrasta toiseen. Itse teatterityö ei kuitenkaan ollut ainoa haasteemme. Vankilatyö edellyttää sitä tekeviltä taiteilijoilta taiteellisen työn lisäksi paljon eettisten ja valtakysymysten huomioimista ja reflektointia. Nämä kysymykset liittyvät muun muassa siihen, miten ryhmä koostetaan, millaisia konkreettisista työtavoista tulee, kuinka huomioidaan osallistujien persoonat ja ryhmän sosiaaliset asetelmat, kuinka suhtaudutaan vankilan sisäisiin jännitteisiin, kuinka teatteritekijä identifioituu erityisesti suhteessa vankilasysteemin rakenteisiin, kuinka paljon kuntouttavaa ja sosiaalipedagogista intentiota taidetyö mahdollisesti sisältää, millaisia asioita osallistujilta pyydetään, kuinka käsitellään projektin kaikissa osapuolissa herättämiä tunteita, mitä projektista ja osallistujista kerrotaan ulkopuolisille ja miten suhtaudutaan julkisuuteen.<\/p>\n\n\n\n

Meidän projektissamme eniten jännitteitä aiheuttivat osasto, vankien turhautuneisuus vankilainstituutioon ja hetkittäin myös erilaiset näkemykset esityksen sisällöistä. Yhtä lukuun ottamatta vangit olivat lähteneet projektiin mukaan suurelta osin houkuttelevalle vapo-osastolle pääsemisen takia, ja tämä näkyi jossain määrin motivaation häilymisenä. Myös kaiken elämän keskittyminen samoihin tiloihin ja neliöihin väsytti vankeja varsinkin projektin loppuvaiheessa. Tämä oli olosuhde, joka kaikkien oli vain kestettävä, ja ryhmän kärsivällisyys ja keskittymiskyky kasvoivatkin kevään kuluessa selvästi. Vankien turhautuneisuus vankilaan on varmaankin kaikissa vastaavissa projekteissa vaikuttava tekijä. Vangit haluavat avautua ja purkaa mieltään omasta arjestaan, ja meille tarjoutuu kuuntelijan rooli. Tietty maltillinen neutraalius on mielestäni taiteilijalle toimivin asenne näissä tilanteissa. Pidättäydyinkin kommentoimasta juurikaan vankien vankilakritiikkiä, vaikka sitä olisin ymmärtänytkin. Jos vanki mainitsi jotain rikoksesta, josta hänet oli tuomittu, kuuntelin, mutta en kommentoinut rikosta enkä koskaan kysynyt siitä mitään. Sosiaalinen tilannetaju on tärkeää vankilassa taidetta tekevälle, ja yksi Annukan tehtäviä olikin käytännössä juttuhetkien ohjaaminen käytännön tekemiseen. Onneksemme vapo-osaston sisällä vankien ja työntekijöiden suhteet olivat verrattain välittömät. Sen sijaan ongelmaksi muodostui siitä päättäminen, keille henkilökunnan ryhmille vangit olivat valmiita esiintymään. Vartijoille esiintyminen on Annukan kokemuksen mukaan ennenkin ollut vankilateatteriprojektien suurin kynnys. Myös joistakin suunnitelluista kohtauksista käytiin periaatteellista keskustelua, ja lopputuloksena jätimme pois pari kohtausaihiota, joissa Annukka ja minä olimme nähneet potentiaalia. Pienimuotoinen kriisi syntyi projektin puolenvälin paikkeilla, kun vangit alkoivat hermostua siihen, että kokonaisuudessa oli vielä niin paljon päättämättä. Kun he toivat esiin tämän huolensa, vietimme Annukan kanssa viikonlopun dramaturgiaa muokaten ja saimme käsikirjoituksen lähelle valmista aiemmin kuin olisimme itse katsoneet välttämättömäksi. Vankien turvallisuudentunne prosessissa oli meille tärkeämpää kuin taiteelliselle kypsymiselle suotu lisäaika. Yksi vangeista taas ilmaisi toivovansa lisää vastuuta kirjoittamisesta, ja sitä annettiin hänelle. Mahdollisimman avoin keskustelu ja kuunteleva asenne on välttämätön ristiriitatilanteiden selvittämiseksi.<\/p>\n\n\n\n

Keskusteluissa olimme tietoisia vankien keskinäisistä sosiaalisista suhteista. Vaikka ryhmä oli enimmäkseen sopuisa ja kannustavakin, sen sisällä oli suuria persoonallisuuseroja ja ilmeisiä valtasuhteita, kuten vankilassa tavallisesti. Aina ei ollut helppoa erottaa, mitkä asiat olivat tärkeitä lähinnä ryhmän vahvimmalle persoonalle ja milloin hän toimi äänitorvena intressille, joka oli aidosti ryhmän yhteinen. Lisätietoa saattoi kuitenkin tihkua joissain muissa tilanteissa, joten oli tärkeää olla herkkänä näille asetelmille.<\/p>\n\n\n\n

Haasteista huolimatta esitys kuitenkin saatiin valmiiksi (tätä oli moni työntekijä alun perin suuresti epäillyt), ja projekti sai hyvää palautetta sekä yleisöltä että vankilan sisältä. Kolme vangeista halusi antaa tutkimusta varten haastattelun projektin jälkeen, ja myös he arvioivat projektin olleen vaikeudestaan huolimatta antoisa.<\/p>\n\n\n\n

”Onnistumisella” voidaan toki tarkoittaa monenlaisia asioita, mutta arvioin, että Turun vankilan projektia voi pitää monin tavoin onnistuneena. Tähän vaikutti arvioni mukaan eniten luottamuksen saavuttaminen työryhmän sisällä. Luottamuksen synnyn kannalta tärkeitä lienevät myös ne hetkittäin hukka-ajaltakin tuntuvat jutustelutuokiot, kahvinjuonnit ja tilanteet, joissa vangit halusivat jakaa kanssamme leipomuksiaan tai kanttiinista tilaamiaan herkkuja. Vankilaan tulevia taiteilijoita kehotetaan johdonmukaisesti olemaan kertomatta vangeille paljoa itsestään. Tämän muistaminen herättää ristiriitaisia ajatuksia, kun pyrkimys on löytää luottamus. Uskon kuitenkin, että vilpitön pyrkimys oman ymmärryksen lisäämiseen ja vuorovaikutukseen näkyy ulospäin erikoisissakin (olo)suhteissa. Oleellista oli myös toimiva yhteistyö vapo-osaston myönteisesti asennoituvan henkilökunnan kanssa, Annukka Valon aiempi vankilatyökokemus ja sosiaalinen osaavuus sekä loppujen lopuksi vankien oma periaatteellinen päätös saattaa työ kunnialla loppuun.<\/p>\n\n\n\n

Vankilassa tehtävä teatterityö tarjoaa (taiteelliselle) tutkijalle paljon mielenkiintoisia tutkimusteemoja. Tällä hetkellä olen ArtsEqual-projektin kirjoitusvaiheessa, joka päättyy marraskuussa 2019. Parhaillaan analysoin vangin, taiteilijan ja henkilökunnan muodostamaa (valta)suhdekolmiota relationistisen sosiologian käsitteistön avulla, jonka yhdistän Foucault’n ajatuksiin vallasta. Pohdin, miten (valta)suhteisuus ilmenee vankilateatteriprojektissa ja miten näistä suhteisuuksista tietoiseksi tuleminen voi lisätä taiteilijan ymmärrystä ja antaa hänelle lisää työkaluja.<\/p>\n\n\n\n

Tuleva fokukseni on vankilateatteriin ja muuhun yhteiskunnallisesti haavoittuvien ryhmien kanssa tehtävään yhteisölliseen taiteeseen liittyvän pedagogiikan kehittäminen. Minua kiinnostavat myös vankilateatterin taiteelliset sisällöt. Taiteelliset ja tutkimuseettiset kysymykset kietoutuvat suurelta osin toisiinsa. Osallistujien konkreettinen ja intuitiivinen kuuleminen eri vaiheissa on eettisen asenteen tärkeimpiä kulmakiviä.<\/p>\n\n\n\n

*<\/p>\n\n\n\n

Tämä artikkeli on tuotettu osana Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen rahoittamaa ArtsEqual-tutkimushanketta (n:o 314223\/2017).<\/p>\n\n\n\n

Kirjallisuutta<\/h2>\n\n\n\n

Balfour, Michael, toim. 2004. Theatre in Prison: Theory and Practice<\/em>. Bristol\/Portland: Intellect.<\/p>\n\n\n\n

Lehtonen, Jussi, toim. 2016. Vapauden kauhu – Kirjoituksia vankilasta vapautuvien teatterista.<\/em> Kansallisteatterin julkaisusarja 70. Helsinki: Nntamo.<\/p>\n\n\n\n

Luukkala, Jouni. 2007. Vankilapsykologin käsikirja<\/em>. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen oppikirja 3\/2007. Vantaa: Rikosseuraamusalan koulutuskeskus.<\/p>\n\n\n\n

McAvinchey, Caoimhe. 2011. Theatre and prison<\/em>. Hampshire: Palgrave Macmillan.<\/p>\n\n\n\n

Menard, Laura. 2018. Vankilateatterin vaikutukset ja vaikuttavuus. Taittuu ry:n esteettis-eettinen työtapa vankien kuntoutuksessa<\/em>. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 2\/2018. Helsinki: Rikosseuraamuslaitos.<\/p>\n\n\n\n

Pirttilä-Backman, Anna-Maija, Menard, Laura, Silfver-Kuhalampi, Mia & Myyry, Liisa. 2015. ”Vankilateatteri: Muutoksen mahdollistaja?” Psykologia<\/em> 50(6): 406–417.<\/p>\n\n\n\n

Prendercast, Monica. 2013. ”Running around with inmates, maps and swords: a reflective poetic-narrative autoethnography of a prison theatre production.<\/em>” The Journal of Applied Theatre and performance <\/em>18(3): 313–323.<\/p>\n\n\n\n

Shailor, Jonathan, toim. 2011. Performing new lives: Prison theatre<\/em>. London\/Philadelphia: Jessica Kingsley Publishers.<\/p>\n\n\n\n

Thompson, James, toim. 1998. Prison theatre: Practices and perspectives<\/em>. London\/Philadelphia: Jessica Kingsley Publishers.<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Vankilateatteri on yhteis\u00f6llisen taiteen alue, jolla on pitk\u00e4t ja monimuotoiset juuret paitsi pioneerimaissa Isossa-Britannissa ja […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"categories":[3],"tags":[],"class_list":["post-62","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-3","types-tutkimuksellista"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/62","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=62"}],"version-history":[{"count":13,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/62\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":1581,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/62\/revisions\/1581"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=62"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=62"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=62"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}