![\"\"](\"http:\/\/disco.teak.fi\/yhteiso-ja-taide\/wp-content\/uploads\/2019\/09\/2-1-01.jpg\")
Huolimatta tutkimuksellisuudesta, toimenpideohjelmista ja hankkeista[2]<\/span><\/sup> ja siitä, että yhteisötaiteeksi nimetyistä taideprojekteista löytyy mainintoja jo 1990-luvulta lähtien, Suomessa ei kuitenkaan toistaiseksi ole tarjolla yhteisötaiteeseen keskittyvää yliopistotasoista kandidaatti- tai maisterikoulutusta. Yksittäisiä koulutuskokonaisuuksia yliopistotasolla[3]<\/span><\/sup> on ollut tarjolla, lähtien Teatterikorkeakoulussa 1998 toteutetusta yhteisötanssikoulutuksesta tanssintutkija Kirsi Heimosen johdolla. Ammattikorkeakoulut[4]<\/span><\/sup> puolestaan ovat tarjonneet koulutusta sekä yhteisötaiteen että soveltava taide -kattokäsitteen alla. Taideyliopiston Avoin kampus on käynnistänyt vuonna 2018 täydennyskoulutuksena Soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntijan erikoistumiskoulutusta<\/em> maisteritason tutkinnon suorittaneille. Kansainvälisistä koulutuksista mainittakoon Yhteisö ja taide -seminaarissakin vierailleen kanadalaisen Judith Marcusen luoma sosiaalisen muutoksen taiteen maisteriohjelma Kanadassa.<\/p>\n\n\n\n Tämä julkaisu pohjautuu syksyllä 2018 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa pidettyyn Yhteisö ja taide seminaariin sekä sen yli 30 esitelmään, puheenvuoroon ja projektiesittelyyn. Seminaari järjestettiin vastaamaan sekä yhteisötaiteen tekijöiden keskuudessa että opiskelijoiden parissa olleeseen tarpeeseen päästä jakamaan vertaisia kokemuksia, niin hyviä käytäntöjä kuin eteen tulleita ongelmia, saada lisää tietoa ja päästä yhdessä pohtimaan alan ajankohtaisia kysymyksiä.[*]<\/span><\/sup><\/p>\n\n\n\n Taideyliopiston yhteisöllisen taiteen, taidelähtöisten menetelmien ja tulevaisuuden työn ulottuvuuksia tarkasteleva seminaari kokosi yhteen laajan joukon yhteisötaiteen tekijöitä ja tutkijoita esittävien taiteiden, kuvataiteen ja musiikin aloilta. Kolmipäiväisessä seminaarissa pohdittiin, mitä kaikkea taidelähtöisyys ja yhteisötaide voivat nykypäivänä tarkoittaa, mitä taiteilijan ja taidepedagogin tieto oikeastaan on, mikä siinä on erityistä ja jaettavaa, menetelminä tai mahdollisuuksina. <\/p>\n\n\n\n Eräs keskeinen kysymys, jota toivoimme seminaarissa käsiteltävän ja johon julkaisumme tekstit tuovat useita näkökulmia, liittyy usein koettuun ristiriitaan taiteen itseisarvoisuuden, autonomian ja taiteen välineellisen käytön välillä. Yksi asian ajattelua selventävä näkökulma voisi liittyä siihen, mihin taiteellinen kysymys ja prosessi sijoitetaan. Onko taiteellinen kysymys taiteilijan määrittämä ja prosessi taiteilijan omaisuutta vai määritelläänkö taiteellinen kysymys yhdessä ja asetetaan taiteilijan ja yhteisön väliin, jolloin prosessi on yhteinen?<\/p>\n\n\n\n Julkaisun avaava Anna Jussilaisen artikkeli Yhteisötaide – historiaa, määrittelyä ja käytäntöjä<\/a><\/em> on katsaus yhteisötaiteen historiaan ja siihen liittyvien käsitteiden käyttöön ja määrittelyyn. Eräs kaikkein keskeisin erottava tekijä niin sanotun autonomisen taiteen ja yhteisöllisen tai osallistavan taiteen välillä on historiallisesti ymmärretty juuri prosessin jakamisen ja yhteisyyden kautta. Työskenneltäessä muiden kuin taiteen ammattilaisten parissa, yhteisöissä, itse taide ei välttämättä aina menetä itseisarvoista asemaansa riippumattomana, luovana, materiaalisena ja diskursiivisena prosessina. Se sijaan autonomian menetys kohdistuu taiteilijan asemaan prosessin yksinomaisena määrittelijänä ja omistajana. Vuorovaikutteisuus, halu tehdä yhteistyötä, kuunnella, arvostaa ja kunnioittaa prosessiin osallistujia ovat keskeisiä yhteisöllisen taiteen ainesosia. Toki taiteen menetelmiä ja taiteilijan taitotietoa voidaan tietoisesti käyttää myös välineellisesti siten, että prosessin ensisijaisena tavoitteena on esimerkiksi osallistujien psykofyysisen hyvinvoinnin vahvistaminen tai sosiaalisen aseman muuttaminen. Tällöin taiteen lopputuloksella tai tuloksettomuudella ei ole tärkeämpää asemaa prosessin ohi. Näistä molemmista lähtökohdista on julkaisuissamme esimerkkejä. Kirjoittajat myös kertovat avoimesti siitä, että kaikkien osapuolien keskinäinen ymmärrys lähtökohdista ja tavoitteista ei aina ole suinkaan ongelmattomasti ja helposti saavutettavissa. Toivommekin, että julkaisun tekstit omalta osaltaan auttavat eri osapuolia ymmärtämään tällaisia lähtökohtien eroja ja sanoittamaan prosesseihin liittyviä toiveita ja tavoitteita.<\/p>\n\n\n\n Anna Jussilainen tarkastelee yhteisötaiteen käsitteessä, ideologioissa, taiteen ja yhteiskunnan välisissä suhteissa tapahtuneita muutoksia 1800–1900-luvun vaihteesta 2000-luvulle ja tuo esiin aiheeseen liittyvän laajan bibliografian edelleen tutustuttavaksi. Mielenkiintoista on yhteisötaiteen juurien hahmottuminen osin 1900-luvun taiteen avantgardistisiin pyrkimyksiin, ja kokeellisiin keinoihin sekä osin poliittis-ideologisiin pyrkimyksiin horjuttaa yhteiskunnallisia hierarkioita ja päästä dialogiin syrjässä olevien kanssa. Erityisesti Isossa-Britanniassa yhteisötaiteen mieltäminen vahvasti yhteiskuntapoliittiseksi ja vasemmistolaiseksi liikkeeksi johti uuden, epäpoliittisen käsitteen osallistava taide<\/em> (participatory arts) syntyyn Margaret Thatcherin uusliberalistista, yksilön merkitystä korostavalla 1980-luvulla.<\/p>\n\n\n\n Viime vuosikymmeniä on leimannut monien eri käsitteiden yhtäaikainen käyttö, eikä niiden määrittely ole edelleenkään yksioikoista. Eri viitekehykset määrittävät käsitteiden käyttöä, ja niillä on erilainen painoarvo ja ymmärrettävyys eri tilanteissa. Jussilainen toteaakin, että kohderyhmän tai viitekehyksen sijaan yhteisötaide voidaan määritellä myös seuraavasti: ”Yhteisötaide on taiteen ammattilaisen ohjaama prosessi, jossa taiteilijat työskentelevät eri ympäristöissä ei-ammattilaisten kanssa perinteisen taidekentän sijaan. Taide tuodaan ulos taidelaitoksista, ja se toimii usein yhteistyössä sosiaali-, terveys- tai kasvatusalojen kanssa.” (Jussilainen 2019<\/span>)<\/p>\n\n\n\n Yhteisötaiteen kenttä Suomessa ja maailmalla on monimuotoinen, ja taiteilijan ammattikuvat ja mahdolliset toimintaympäristöt laajenevat edelleen. Olemme teemoittaneet julkaisun tekstit väljästi kolmen eri otsikon alle, mutta todellisuudessa tekstien esittelemät projektit tai tutkimusaiheet toki limittyvät toisiinsa. Tekstit ovat myös keskenään erityyppisiä, ja ne on kirjoitettu erilaisista positioista käsin. Teksteistä suurin osa on taiteilijoiden ja taidepedagogien konkreettisia projekti- ja tapauskuvauksia<\/a>, mutta mukana on myös muutamia laajempia tutkimuksellisia artikkeleja<\/a>. <\/p>\n\n\n\n Taiteilijoiden ja taidepedagogien kuvaukset olemassa olevista projekteistaan ovat anteliaita avoimuudessaan ja antoisaa luettavaa. Ne avaavat sitä mitä on tehty, missä, kenen kanssa ja miten. Millaisia menetelmiä on käytetty, millaisia ongelmia mahdollisesti kohdattu ja miten niitä on ratkaistu. Millaiset arvot ja tavoitteet ovat työskentelyä ohjanneet ja mitä tulevaisuudessa on edessä. Taiteilijat ja taidepedagogit tekevät työtään persoonallaan, persoonansa kautta, ja on tärkeää, että heidän äänensä saa kuulua teksteissä. Taiteilija-tutkijoiden artikkeleissa aihetta käsitellään laajemmassa yhteiskunnallisessa ja tutkimuksellisessa viitekehyksessä, jolloin lukijalle avautuu näkymä taiteen ilmiön ja yhteisön välisten suhteiden pohtimiseen tutkimuskysymysten ja lähdekirjallisuuden kautta.<\/p>\n\n\n\n Ensimmäisessä teemaluvussa Taiteilijan laajentuvat ammattikuvat ja identiteetit: työelämä ja koulutus<\/a> kartoitetaan muuttuvan työelämän tarjoamia mahdollisuuksia, pohditaan yhteistyötä elinkeinoelämän, oppilaitosten ja korkeakoulujen kanssa sekä taiteilijoiden yrittäjyyttä ja sen vaihtoehtoisia malleja. Tanssitaiteilija, tulevaisuustutkija ja työelämälehtori Satu Tuittila pohtii työelämän muutoksia tulevaisuusajattelun kautta. Megatrendit, kuten digitalisaatio, robotisaatio, globalisaatio, ilmastonmuutos ja väestön ikääntyminen, koskettavat kaikkia, myös taiteilijoita. Tuittila pohtii työn ja toimintaympäristön muutoksia ja tarjoaa maanläheisiä näkökulmia omien arvojen mukaiseen työelämäsuhteeseen. Mielenkiintoisia ovat myös teemaluvun pohdinnat ja esimerkit taiteilija-yrittäjyydestä ja taiteilija–konsultti-työparina toimimisen mahdollisuuksista yritys- ja julkisella sektorilla.<\/p>\n\n\n\nKäsitteet ja määrittely<\/h2>\n\n\n\n
Julkaisun tekstityypit ja teemat<\/h2>\n\n\n\n