Surge! — Nouse!

Surge! — Nouse!

Surge! on kirjoitettu ruotsiksi, 8–11 tavun mittaisilla säkeillä ja riimitetty pareiksi. Siinä on prologi ja epilogi, eli alkusanat ja loppusanat, joiden molemmat puhujat oli ilmoitettu nimeltä ja todettu jalosyntyisiksi (wälborene) perhetaustoiltaan. Myös muut esiintyjät on luetteloitu. Itse tekstissä on seitsemän näytöstä (actus), jotka käytännössä vastaavat kuvaelmia tai kohtauksia, ja jäsentävät muotoa, mutta luovat myös fiktion aikaan keston vaikutelmaa.

Kukin näytös päättyy latinankieliseen kaksisäkeistöiseen chorukseen, joissa ylistetään asianomaisia ylistettäviä tahoja kutakin vuorollaan: Kuningatar Kristiinaa, Ruotsin valtiota, Yliopiston kansleri Pietari Brahea, Akatemiaa ja sen tohtoreita, vastavihittyjä maistereita sekä Saksan sodan vastasolmittua rauhansopimusta (Westfalenissa). Epilogin jälkeen rukoillaan Jumalalta, että vaikka olemme iloinneet tästä näytelmästä (comoedia) emme silti unohtaisi Häntä.

Yhtä lukuun ottamatta näiden kuorojen jälkeen nähdään aina ns. talonpoikaiskohtaus (Facetia Intercalaris, pilailuvälinäytös) yhteensä viisi. Niiden avulla rakentuu pääjuonelle koominen variaatio ja toistetaan samansuuntainen moraalinen argumentti. Surgessa ylioppilas- ja talonpoikais-juonia yhdistävät vertauskuvalliset hahmot Diligentia (Ahkeruus) ja Negligentia (Piittaamattomuus).

Jos pääjuonen ja virallisten ylistysten rinnalla nähtiin talonpoikaisjuoni, oli niidenkin lisäksi vielä esityksessä mukana neljä naamioitua (larvatores). Eli talonpoikaiskohtausten jälkeen vielä oli paikka improvisaatiolle ja/tai välikohtaukselle, keskiajalta lähtien Suomessakin nähdyille narrihahmoille.

Barokin hengessä kaikkea tuli olla runsaasti, niin juhlavuutta kuin ilonpitoa. Surgen larvatores olivat esittäjinä kuitenkin ruotsinmaalaisia, mikä ehkä teki heille helpommaksi ironisoida oloja Suomen puolella. Surgen yli 40 näyttelijästä vain viiden kotiseutu (natio) on merkitty olevan Varsinaissuomi, Uusimaa tai Pohjanmaa, loput olivat ruotsinmaalaisia opiskelijoita.

Henkisen pääoman ylistys Hyvä opiskelija Palladius seuraa Frw Diligentian, Rouva Ahkeruuden neuvoa, säästää rahojaan, lukee kirjansa, keskustelee professorien kanssa ja saa lopulta laakeriseppeleen. Silloin ilmestyvät myös Apollo, Philosophia ja hänen seitsemän tytärtään taiteet ja tieteet. Huono opiskelija Circeius kuuntelee Frw Negligentiaa, Rouva Laiskuutta ja sen tähden tuhoaa koko elämänsä päätyen nälkäkuoleman ja itsemurhan partaalle, jääden lopun ikäänsä elämään köyhyydessä ja halveksunnan kohteena. Hänen pitkä katumuspuheensa ja vetoomuspuheensa tovereilleen yleisössä (ja näyttämön takana) päättää näytelmän.

Myös talonpojista kaksi seuraavat Rouva Diligentian neuvoa ja huolehtivat verojensa maksusta voudille, kun taas heidän kaksi naapuriaan seuraavat niitä lupauksia, joita Rouva Negligentia on heille luvannut ja näin he aikanaan joutuvat riitaan voudin kanssa.

Kaksi maailmaa kohtaavat kapakassa, jossa sama Tarjoilija (Cellarius) isännöi maalaisia ja sitten Circeiusta, tyttöystävänsä Virgon kanssa. (Fac.Int.I & Act II.sc.1.)

Malli on hyvin tyypillinen ja muistuttaa selvästi sitä, miten tuhlaajapojankin aihetta oli käsitelty; ja jossa hulttiopoika on näytelmän vetovoimaisin roolihenkilö. Juopottelukohtaus kapakassa kevytkenkäisen naisen kanssa on tietysti hauskaa näyteltävää opiskelijoille, mutta myös mielihyvää korkea-arvoiselle yleisölle, johon kuului paitsi kaupungin huomattavat henkilöt myös opiskelijoiden toverit, jotka oli juuri promovoitu maistereiksi, sekä joitain kaupungin kauppiaista ja käsityöläismestareista. Näytelmähän on myös työnteon suuri ylistys.

Kahden opiskelijan tarinassa myös korostuu itsekontrollin keskeisyys. Palladiuksen, joka seuraa hyveitä, täytyy todellakin kieltäytyä helpon elämän houkutuksista, hän ei voi ostaa kalliita vaatteita, vaan kirjoja, hänen on käytettävä iltansa keskusteluihin professoreiden kanssa, käytävä kirkossa ja valmistettava puheitansa. Circeius käyttää aikansa juoden ja tuhlaten rahansa Neitoon (Virgo). Palladius yrittää vaikuttaa Circeiukseen siteeraamalla latinalaisia auktoreita, Senecaa, Mantuanusta ja Ovidiusta. Circeius pilkkaa häntä ja lupaa, että kun Palladiuksesta tulee tuomiorovasti hän lahjoittaa tälle ehkä suuren juuston.

När som tu blifver wår domprost, Skal iagh skänckia tigh een stoor ost? (III.ii, s 41)

Professori varoittaa Circeiusta tuhlaamasta vanhempiensa omaisuutta, jonka hän silti tekee, aiheuttaen myös heille köyhyyden. Palladius ulkoilee ja ottaa raitista ilmaa, neuvoo Circeiusta jälleen antiikin auktoreihin vedoten terveisiin elämäntapoihin ja vain kohtuulliseen juomiseen. Circeius kutsuu hänet kapakkaan ja nauraa kun tämä kauhistelee näkyä ympärillään. Circeius tilaa pöydän koreaksi ja häipyy jättäen Palladiuksen hoitamaan laskun, jota varten tämä joutuu jättämään takkinsa maksuksi.

Hillittömän alkoholinkäytön takia Circeius menettää asuntonsa, kirjoittaa vanhemmilleen valheita menestymisestä opinnoissa. Jälleen kerran Palladius, joka on jo valmistautumassa maisterin-väitökseensä pyytää Circeiusta kanssaan opiskelemaan, mutta tämä nauraa Palladiukselle, joka oli menettänyt takkinsa, sekä kieltäytyy kiipeämästä Parnassos-vuorelle. (Tätä kohtausta seuraa ylistyskuoro Akatemialle.)

Circeius saa selkäänsä ryyppykavereiltaan, Kirjurilta, Sotilaalta ja Hovimieheltä (Aulicus). – Tässä kuulemme hänen verissään esittämän ensimmäisen surkean monologivetoomuksensa katsojille.

Sotilas, Kauppias ja Seppä esittelevät itsensä yleisölle arvonsa tuntevina kansalaisina, jotka eivät epäröi silti käyttää taitojaan edistäessään omaa onneaan, samoin puhuvat Hovimies ja Kirjuri. Näitä monologeja kommentoi Palladius, joka havaitsee, että jokainen yhteiskuntaluokka voi ylistää itseään omistamisillaan, vain oppineet ovat köyhiä. Negligentia yrittää jälleen vietellä Palladiusta, mutta samassa tulee tieto Professorin myöntämästä stipendistä hyvän työn palkkana.

Myöhemmin samat henkilöt nähdään tilanteessa, jossa onnettaren pyörä onkin kaikkien kohdalta kääntynyt huonoon asentoon. Circeius menettää Neidon. Ammattikunnat selvästi ovat riippuvaisia onnen kääntymisestä: sotilas suree, että sota on ohi, kauppias on menettänyt laivansa, he ovat myös saaneet maksaa kyseenalaisista tempuistaan ja Kuolema tavoittelee heitä. (VI.i–iv, s 69–76)

Mutta Palladius ylistää elämää, sillä hän ymmärtää että oppineisuus, joka on kovalla työllä saavutettu ei koskaan jätä ihmistä. (VI.v. s 76–77).

Oppineisuuden ylistys huipentuu, kun Apollo ja Enkeli ilmestyvät. Philosophia-neidosta tulee vihittävän todellinen morsian. Hänen seitsemän tytärtään (Metaphysica, Physica, Mathesis, Ethica, Politica, Logica ja Rhetorica) kuvaavat lyhyesti oman alansa hyödyllisyyttä. Apollo antaa sormuksen ja laakeriseppeleen hänen päähänsä. Näin näytelmä päättyi ikään kuin promootio-aktin toistoon tai vertauskuvallisen merkityksen vahvistamiseen. Sormukset olivat jo tuolloin käytössä, laakeriseppeleen tilalla olivat oikeat maisterit saaneet punaiset baretit filosofian maisterin merkeiksi.

Palladius kiittää ja pitää viimeisen puheensa, nimeten täyden listan klassisia kirjoittajia ja heidän opetuksiaan. Circeiuksen laaja valituspuhe alkaa Sokrateesta ja maalaa näyn hänen tulevasta väistämättömästä sosiaalisesta romahduksestaan päätyen suositukseen yleisölle välttää samanlainen kohtalo.

Talonpoikaiskohtaukset – eli rinnakkaisjuoni

Viisi talonpoikaiskohtausta ovat Surgessa erityisen kiinnostavia. Ne ilmeisesti ovat Chronanderin itsenäisiä luomuksia, ainakaan esikuvia ei tunneta. Lisäksi niitä on pidetty eräinä elävimmistä ja parhaista, joita 1600-luvun ruotsinkielinen kirjallisuus on tuottanut. Koko näytelmälle on annettu myös aikakauden mestariteoksen leima. (Enckell 1963, s 364).

Dragwaal ja Styrbiörn ovat ahkerat talonpojat, jotka jo alussa varoittavat naapureitaan Nimmergodtia ja Tubbea, jotka Laiskuuden inspiroimina haluavat myydä karjansa ja muuttaa kaupunkiin asumaan helppoa elämää viettääkseen. Dragwaal ja Styrbiörn muistuttavat, että kruunu vaatii veronsa, ja että he menettävät talonsa, elleivät he tee ahkerasti työtä pelloillaan. Tubbe lupaa heittää voudin ylösalaisin, niin ettei se löydä hattua eikä hanskaa. (I.ii. s 15–16)

Kapakassa (Fac.int.I) Tubbe ja Nimmergodt, jotka puhuvat myös riimitetyin säeparein onnellisina ylistävät uutta elämäänsä juomalla. He maksavat lupaamalla karjansa Cellariukselle, joka lopulta kuitenkin huijaa heitä laskussa. Dialogi on erittäin elävää, siinä uhkaillaan väkivallalla, nousuhumalan ja ilottelun tunnelmassa suunnitellaan vain eläinten myyntiä, mukavaa ryypiskelijän elämää kotona, vaimojen keekoillessa hienoissa vaatteissaan kaiket päivät.

Wij moste köpa wijn aff thetta slagh
Him till wåra kulla medh oss i dagh,
Så primpererar käringen omkring
Medh skinpälsen sin och pissar i ring (s 22).

Styrbiörn ja Dragwaal maksavat erilaiset veronsa kruunun voudille. (II. Fac.Int., s.43–45). Heille on epävarmaa mikä kelpaa voudille veroiksi, riittävätkö turkikset vai haluaako hän myös voita. He päättävät pyytää vaimojaan panemaan olutta ja leipomaan, lisäksi piikatyttöjen pitää olla valmiina – muuten ei vouti ole tyytyväinen

Wåra pijgor skola och wara til redz,
Med mindre är ey fougdekaren till fredz (s.43).

Vouti tulee ja nöyrille miehille tämä ilmoittaa paljonko verot tekevät. Vouti puhuttelee heitä kutsumalla näitä narreiksi. Nämä luettelevat mitä ovat antamassa veroina. Dragwaal jopa antaa kirjoitetun anomuksen, jossa hän pyytää että talonpojille ei enää määrättäisi velvollisuutta syöttää ja kuljettaa humalaisia sotilaita, jotka tekevät talossa paljon vahinkoa. Ne kun vielä vievät vaimot ja tytöt sänkyihin, niin että nurkat ovat täynnä lapsia ja ”minä, mies-parka saan sitten ruokkia niitä huoranpentuja.” Tässä esiintyy painetun tekstin ainoa suomenkielinen sana.

Men pijgan och konan slå the i sänga omkull
Och svarfva buken medh barnoma full,
Sedan skal iagh medh stoor wedermöda
Arme mies, the horungar upföda. (s 44)

Dragwaal valittaa edelleen että sotilaat ryöstävät hääoluita ja riehuvat miekkoineen niin, että me joudumme pakenemaan talosta selät kipeinä. Näihin valituksiin vouti kuitenkin vastaa huolella luvaten vastedes parannusta asiaan.

Kohtaus on erinomainen esimerkki siitä, millaisten kysymysten eteen opiskelijat olivat joutuneet Hovioikeudessa seuratessaan sitä, miten oikeusjärjestelmää maahan piti rakentaa. Talonpoikien piti lakata pelkäämästä virkamiehiä ja virkamiesten piti kantaa vastuunsa estämällä laittomuuksia ja korjaamalla epäoikeudenmukaiset olot.

Tämä tietysti oli sopusoinnussa Turun Hovioikeuden toiminnan kanssa, ja epäilemättä Jöns Kurjen sekä juristikoulutuksen tärkeimpänä huolenaiheena. Valtakunnan kansleri Oxenstiernan politiikka tähtäsi samaan, eikä ongelma varmaan ollut yksistään Suomen puolella, vaikka kielikysymys oli lisävaikeutena.

Kolmessa viimeisessä facetiassa todistamme miten Tubbe ja Nimmergodt joutuvat vaikeuksiin voudin kanssa. Fac.Int. III, tapahtuu maatilalla tai kylässä, jossa he karkoittavat voudin ja tämän palveluspojan veitsillä (puukoilla) ja kirveillä. Dragwaal varoittaa typeryksiä, mutta kun apupoika on pudottanut laukun, jossa voudin tilikirjat ovat, Tubbe ottaa kirjan tuhoaa sen kirveellä, niin että sillä ei enää koskaan petettäisi talonpoikia. Tappelukohtauksia eivät yleensä tämän tradition näytelmät tunne. Suomessa välttämätön lisä?

Seuraavassa kohtauksessa vouti tulee enempien miesten kanssa haastamaan heitä käräjille. Tubbe ja Nimmergodt yrittävät selittää, etteivät olleet tunnistaneet tätä tai että olivat kuulleet huonosti. Dragwaal ja Styrbiörn ihmettelevät luulevatko nämä todellakin, että ahkerat ihmiset haluaisivat lainata rahaa laiskoille. Vouti antaa Tubbelle ja Nimmergodtille vielä yhden mahdollisuuden, jos naapurit takaavat.

Nimmergodt jatkaa uhkailua, mutta Tubbe lupaa lähettää vaimot muille palvelukseen ja lupaa maksaa takaisin syksyllä, kun sato taas on valmis. Tubbe puhuttelee yleisön monia kunniallisia herroja ja rouvia, joilta hän haluaisi lainata rahaa.

Varsin todennäköisesti juuri tässä kohdassa esiintyjät ovat voineet kerätä oikeasti katsojilta rahoja. Sen olisivat juuri talonpojat roolihenkilöinä, ehkä larvatorien avustamana voineet esitystilanteessa luontevasti tehdä. Samalla tietysti esiintyjän ja roolin rajat ovat voineet ironisesti sekoittua.

Tässä kohden saattoi olla myös tauko (ehkä sellaisia oli useampia, jopa jokaisen näytöksen jälkeen). Näin juonen moraalinen dilemma – luottaako huolimattomiin typeryksiin vielä kerran vai ei – muuttuu jopa interaktiiviseksi tilanteeksi. Ironia tietysti siitä mitä näillekin rahoille tapahtuu, kun siis lainataan huolimattomille talonpojille tai ylioppilaille, saavuttaa huippunsa näytelmän jatkuessa.

Viimeisessä facetiassa (V. Fac. Int., s 77–80) Tubbe ja Nimmergodt nimittäin väittävät, että eivät he ole saaneet mitään, millä maksaa. Nimmergodt tarjoaa vanhaa vaimoaan myyntiin, mutta Dragwaal paljastaa että he olivat lainanneet rahaa, mutta että sekin raha oli juotu. Vielä kerran Tubbe yrittää huijata voutia pyytämällä tätä nurkan taakse katsomaan hienoa ketunnahkaa, mutta hyvästä syystä vouti varoo näiden kirveitä. (Potentiaalinen murhakohtaus on siis ollut lähellä.) Vangiksi joutuessaan Tubbe ymmärtää miten huono emäntä ”rouva Neglagensa” on ollut. Hyvät ovat onnellisia, ettei heidän tarvitse kuunnella naapuriensa asiatonta pilkkaa enää ja lupaavat palvella hekin ”rouva Diligensaa” lopun ikäänsä.

Surge oli propagandaa kunnollisen opiskelun puolesta sekä virkavallan vastuullisuuden ja tietysti verojen maksamisen puolesta. Tähän asti sitä on tulkittu vain raamatullisen opettavuuden näkökulmasta.

Se mikä näyttää tavanomaiselta yliopistonäytelmältä olikin kontribuutio keskusteluun kuningaskunnan vahvistamiseksi ja sen itäisen pääalueen kehittämiseksi. Surge antoi elävän ja jossain mielessä armottoman sosiaalisen panoraaman 1600-luvun Suomesta. Tämä ei poista huvitusaspektia, mutta se lisää siihen tärkeän sijan motivaatioksi ja tietysti arvovaltaisen yleisön miellyttämiseksi.

Näyttämällä luuserien maailman, vaikka allegorisesti selittäen, Chronander ja hänen toverinsa näyttivät näytelmässään myös hallinnon vähemmän imartelevalta kannalta, ahkerien talonpoikien esittämien oikeutettujen valitusten kautta. Ehkä he halusivat kertoa jotain tärkeätä arvovaltaiselle yleisölleen.