Suomen alueen, eli valtakunnan itäosan teatterihistoriaa tarkasteltaessa on luotava katsausta myös lähialueille, ennen muuta valtakunnan pääkaupunkiin Tukholmaan, jonne yhteydet olivat kaiken aikaa vilkkaat eri osista maata. Kaupan tai virkatoimiensa takia matkustavaiset pääsivät näkemään teatteria ja sillä oli välillistä vaikutusta siihen, mitä esimerkiksi aateliston linnoissa saatettiin harrastaa.
Tiedot ensimmäisistä kiertävistä englantilaisista komedianteista Ruotsissa ovat Kaarle-herttuan hovista Nyköpinghusissa vuosina 1591–1592. Myös hänen häissään on ollut esityksiä. Samoin italialaisen seurueen esitys on järjestetty, kun hänen veljensä Juhanan poika Sigismund kruunattiin 1594. On myös epävarmaa, ovatko esiintyjät olleet vain muusikoita, vai onko esitetty myös kuvaelmia, tableau-asetelmia juhlan aiheesta, esimerkiksi Ruotsin ja Puolan valtaistuinten liitosta.
Suomalaisillekin oli nähtävissä teatteria valtakuntansa pääkaupungissa koko 1600-luvun ajan. Hovin suljettujen näytäntöjen lisäksi sitä näytettiin vanhan Tre Kronor -nimisen kuninkaanlinnan Slottsbackenin puoleisessa ulkoilma-aitauksessa eli Leojnkulan-teatterissa sekä vastapäisissä Suuressa ja Pienessä Pallohallissa, joista Lilla Bollhuset on vuodesta 1725 ollut Finska kyrkan. 1640-1655 oli Södermalmin kaupunginosan Björnegårdenissa sijainneen majatalon pitäjänä näyttelijä Christia Thum. Tiedot teatterista siellä ovat osin epävarmoja, mutta kyseessä saattoi olla Ruotsin ensimmäinen julkinen, kaikille avoin teatteri.
Upsalan yliopiston piirissä näytelmätoiminta oli ollut 1610-luvulla myös ollut vilkasta, ajoittain esitykset olivat välineitä kahden professorin välisessä kiistassakin. Johannes Rudbeckius, oli esityttänyt erityisesti antiikin tekstejä ja hänellä oli omat kannattajansa.
Kiinnostavia ovat myös historioitsija Johannes Messeniuksen kirjoittamat näytelmät, joissa käsiteltiin tarunomaisia aiheita Ruotsin muinaisesta historiasta. Messeniuksella oli takanaan vaellusvuodet Euroopassa ja muistissaan jesuiittojen monet kouluteatterit. Hän esitytti näytelmiään opiskelijoidensa kanssa, ainakin kerran ilmeisesti myös Uppsalan talvimarkkinoilla (Distinget).
Näytelmä Disa (1611), kertoo viisaasta neidosta, joka neuvokkaasti uhmasi kuningasta, ja johon liittyi näyttämöllisesti toimiva Disan saapuminen kuninkaan luo. Tämä tuleva kuningatar saapui antamaan kuuluisaa neuvoaan siitä, miten nälänhädän koettaessa on lähdettävä asuttamaan uusia maita ja pohjoisempia seutuja. Hänen piti kuitenkin tulla ”ei ratsain eikä käyden, ei vaatteissa eikä ilman, ei yöllä eikä päivällä”. Sitä on saatettu esitettää keskiajalla periytyvällä simultaanisella tai ainakin rinnakkaisia paikallisuuksia kuvaavien pienoisnäyttämöiden edessä. (Sauter 1989).
Disa pysyi pitkään ohjelmistoissa. Messenius kirjoitti myös muita näytelmiä sekä suunnitteli sarjaa Ruotsin historiaa kuvaavia näytelmiä, joista vain kuusi valmistui. Sellaisia oli Euroopassa alettu harrastaa, varsinkin Englannissa. Poliittisten syiden perusteella Messenius myöhemmin vangittiin, valtakunnalle epäluotettavana katolisena intellektuellina, jonka kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi kaukaisessa Kajaanin linnassa (mistä Topelius kertoo Välskärin kertomusten kolmannessa kertomuksessa) ja kirjoitti historiateostaan Scondia illustrata kunnes vapauduttuaan menehtyi Oulun kaduille.
1630-luvulta on tietoja Kalmarin koulusta Nicolaus Catoniuksen Troijenborgh-näytelmästä, jonka teinit esittivät kesäkuussa 1632. Tukholman triviaalikoulun oppilaiden esittivät näytelmän Bröderna, version Terentiuksen kaksosaiheisesta komediasta. Ruotsin uskonpuhdistaja Olaus Petri oli kirjoittanut (1550) näytelmän Raamatun Topiaasta: Tobiae Comedia. Sitä myös harjoitellaan August Strindbergin näytelmässä Mestari Olavi (1872).
Uppsalan yliopiston piiristä tuli myös Urban Hjärnen seurue ”studenttrupp i Uppsala” 1600-luvun loppupuolella. Tämä Den Swänska Theatern, toimi vuodet 1686–1691 ja esiintyi Isaak Börkin johdolla Tukholmassa keskeisillä paikoilla Lejonkulanissa ja Stora bollhusetissa. He olivat alunperin Upsalan opiskelijoita, jotka kirjoittivat mytologisaiheisia näytelmiään ja olivat aikansa oppineita, jotka halusivat levittää suurvalta-ajan kulttuuria pääkaupungissa. (Teatteria on kuvannut Gunilla Dahlberg 1971 väitöskirjassaan.) Parempisäätyisinä miehet tienasivat elantonsa muualta, joten he olivat ikään kuin oppinut harrastajapiiri. Useat lopettivat näyttelemisen siirryttyään virkamiehiksi.
Tukholman säännöllisen teatterielämän ytimen muodostivat englantilaisten jälkeen hollantilaiset ja saksalaiset seurueet, jotka ottivat matkareitikseen itäisen tai läntisen Itämeren. Ruotsiin tultiin usein Kalmariin ja sieltä Tukholmaan.
Vielä kevyempää oli kiertää ja näytellä marionettien avulla. Wiegant-niminen esiintyjä tiedetään, joka 1619 näytteli Schleswigissä ja vuonna 1630 haki lupaa esiintyä Tallinnassa, esittäen mm raamatullisen näytelmän Hurskaasta Susannasta sekä Kaksi burgundilaista ritaria. Ruotsin puolelta on kuvausta vuodelta 1637, jossa marionettiteatterin esityksestä on ollut kovin innostunut 18-vuotias koulunsa päättänyt Per Gyllenius. Hän on sama mies, joka seuraavalla vuosikymmenellä siirryttyään Turkuun opiskelijaksi kirjaa päiväkirjaansa (Diarium Gyllenianum) teatteriesityksiä ja näyttelee mukana.
Ryhmien reitti saattoi suuntautua siis Tukholmasta suoraan Tallinnaan Turun ohittaen. Tukholmasta on ollut säännöllinen laivayhteys ja turvallinen purjehdusreitti Tallinnaan Hangon ohitse. Mutta melkein yhtä hyvin reitti on voinut kulkea Turun kautta, jossa varsinkin pienemmän seurueen on ollut helpompi järjestää esitys. Tämä on arvailua ilman kirjallisia tietoja, mutta mahdollisuuksien rajoissa. Saksankielistä yleisöä ajatellen, Viipurin suuntakaan ei ole poisluettu vierailujen kohteena, hallitsihan Ruotsi koko Itämerta Suomenlahden pohjukkaa myöten Suureen Pohjan sotaan asti.
Tukholmassa 1600-luvulla vierailleet komediantti-seurueet on perusteellisesti selvittänyt Gunilla Dahlberg (1992). Seurueiden tukijoina useimmiten olivat kuningattaret. Jo Kustaa II Aadolfin leski Maria Eleonoora kutsui ja suosi seurueita 1630-luvulta alkaen.
Hänen tyttärensä Kuningatar Kristiina aikansa oppineena ja itsenäisesti tahtovana kuningattarena, halusi rakentaa hovinsa taiteiden ei sotilaskunnian varaan. Hänen kruunajaisissaan 1650 oli jo nähty loisteliaita esityksiä. Vanhaan kuninkaanlinnaan alettiin rakentaa 1646 huippumodernia italialaistyylistä barokkinäyttämöä sivukulissijärjestelmineen, jonka piti olla Pariisin uusimman teatterin veroinen. Ennen hänen kruunustaluopumistaan vuonna 1654 siellä esitetään useita balettia, runoutta ja musiikkia yhdistäviä esityksiä. Vierailleet seurueet saattoivat siitä lähtien käyttää asianmukaista sisätilateatteria kylmään Pohjolaan uskaltautuessaan.
Kun Kristiinan serkku Kaarle X Kustaa nousi valtaan 1654, tulivat esitykset entistä prameammiksi, samoin salia uudistettiin ja komistettiin. Kuninkaan sotiessa ulkomailla piti hänen kuningattarensa ja leskikuningatar pääkaupungin kulttuurielämää yllä suosimalla seurueita. Niiden ohjelmistossa oli sekä komedioita, italialaisia ja saksalaisia muokattuina, sekä jonkin verran uutta ranskalaista ohjelmistoa, kuten Molièren näytelmiä.
Useimmiten lähteitä on jäänyt, kun asiat ovat olleet vaikeita, silloin on kirjelmöity. Milloin on riita-asioita jäänyt pöytäkirjoihin, milloin – ja useamminkin on kuningattarelta pyydetty maksua useamman viikon tai kuukauden näytännöistä, jotta seurue voisi jo matkustaa eteenpäin.
Tallinnasta ja Virosta yleisemminkin alkaa olla kirjallisia tietoja jo saksalaisten seurueiden esityksistä sekä edelleen Tartossa jatkuneista yliopistollisista näytännöistä. Vaikuttava tieto on se, että 1600-luvulta löytyy Virosta 13 eri anomusta esiintyjille tai seurueille. Suurimman osan reitistä ei ole tietoa, mutta kuitenkin lähinnä Saksan ja Liivinmaan suunnasta. Vuodet ovat 1630, 1665, 1666, 1680, 1681, 1684, 1685, 1686, 1690, 1692.
Virossa vuoden 1630 kierros sijoittui siis 30-vuotisen sodan aikaan tai kun Liivinmaa oli siirtynyt Puolalta Ruotsille. 1660-luvulla elettiin Kaarle X jälkeistä holhoojahallituksen aikaa. Myös 1680-luvulla oli suhteellisen rauhan kausi, silloin osa Viron kiertuelupien hakijoista esiintyi jo yleisnimellä Hochteutschen Comoedianten. Hochdeutsch eli pohjoissaksa alkaa muodostua korrektiksi yleiskieleksi monien murteiden joukosta. (Kitsching s 45–70)
Suomalaisille sotilaille teatterikokemus oli myös Kaarle XII armeijassa jouluna Narvan luona saavutetun voiton johdosta järjestetty juhla. Tammikuun 28. 1701 kreivi Magnus Stenborg järjesti kuninkaalle ja hoville esityksen:
Freudesspiel und Loblied als ausgezeichnete Oper zu Ehren Seiner Majestät nach seinem wunderbaren Sieg über die Russen? (Kampus s 25).
Esimerkiksi, kun Tarton yliopisto joutui muuttamaan sodan jaloista Pärnuun 1699, avajaisissa esitettiin näytelmiä ja konsertteja. Kaikki viittaa traditioiden olemassaoloon. Kun Tarton yliopisto 1711 suljettiin, oli sen kokoelmissa luonnollisesti Molièren ja Racinen näytelmiä.