7.3

Varhaisrenessanssin maalaustaide: antiikin kristinusko kohtaamisia

Varhaisrenessanssin aikana toimi monia merkittäviä maalareita, joista tässä voidaan sivuta vain muutamia. Jotkut heistä olivat sitoutuneet yhden ruhtinassuvun ja samalla kaupunkivaltion palvelukseen, toiset taas siirtyivät tehtävien perässä kaupungista toiseen.

Aikakautta leimasivat, kuten sanottu, kristinuskon uudelleen arviointi, joka myöhemmin johti uskonpuhdistukseen. Eri luostarilaitoksilla oli erityyppisiä käsityksiä taiteen tehtävästä. Esimerkiksi fransiskaanit kokivat, että uskonnollisen taiteen tehtävä oli opettaa uskovia visuaalisin keinoin, koskettaa uskovia emotionaalisesti ja muistuttaa katsojia kuvien avulla uskonnon perusasioista.

Kaikki eivät katsoneet suopeasti antiikin maailman henkiinherättämisen myötä syntynyttä uutta taidetta alastomine ihmishahmoineen. Dominikaanisaarnaaja Savonarola (1452–1498) koki valtaosan kauden taiteesta maallisena, jumalattomana ylellisyytenä ja turhuutena. Hän synnytti kansanliikkeen, jonka toimesta lukemattomia kirjoja ja muita taideteoksia poltettiin julkisesti roviolla. Saman kohtalon hän koki lopulta itsekin jouduttuaan vastatusten paavinvallan kanssa.

Masaccio (1401–1428)

Nuorena kuollut Masaccio sovelsi ensimmäisenä Brunelleschin kehittämää perspektiivijärjestelmää maalaustaiteessa. Hän palautti myös maalaamilleen ihmishahmoille Giotton taiteelle ominaisen kehollisuuden. Masaccion hahmot ovat fyysisesti läsnä ja vievät oman massansa vaatiman tilan perspektiivin syventämässä kuvassa.

Hyvä esimerkki Masaccion pyrkimyksistä on Pyhää Kolminaisuutta esittävä fresko Firenzen Santa Maria Novellan kirkossa (7/17). Renessanssiarkkitehtuurin kehystämässä kuvapinnassa keskiössä on Isä Jumala, joka tukee ristiinnaulittua Jeesusta. Etualalla, kehyksen ulkopuolella polvistuvat maalauksen lahjoittaneen suvin edustajat. Perspektiivin lakeja noudattaen heidät on kuvattu suurempina kuin taaemmalla, kehyksen sisään kuvatut sureva Neitsyt Maria ja opetuslapsi Johannes. Arkkitehtoninen tila on niin ikään kuvattu perspektiivin lakeja noudattaen.

Olisi helppo päätellä, että perspektiivin avulla pyrittiin luomaan ”tieteellisen” realistinen kuva tilasta ja siinä esittävistä hahmoista. Useimmat renessanssitaiteilijat olivat kuitenkin syvästi uskonnollisia ja he kuvasivat usein kristillisiä aiheita. Itse asiassa he usein hyödynsivätkin perspektiiviä hengellisen viestin korostamiseksi. Siihen Masaccion maalauksessa viittaa se, että keskushahmot, Jumala ja Jeesus, noudattavat toisenlaisia perspektiivin lakeja kuin ympäröivä arkkitehtuuri ja sivuhahmot. Niinpä he muodostavat kuin ylimaallisen näyn muuten realistisesti toteutetussa ympäristössä.

Fra Angelico (k. 1455)

Firenzessä toiminut dominikaanimunkki Fra Angelico (Veli Enkelillinen), maallikkonimeltään Guido di Pietro, kiteyttää munkkisaarnaajien idean yksinkertaisesta, selkeällä tavalla kertovasta, mutta samalla emotionaalisesti koskettavasta kuvakerronnasta. Pääosan tuotannostaan hän maalasi freskoina johtamiinsa Fiesolen ja Firenzen dominikaaniluostareihin. San Marcon luostarissa Firenzessä freskoja on paitsi julkisemmissa tiloissa myös 41 munkkien askeettisissa asuinkammioissa. Niissä on kussakin yksi maalaus, joukossa monia Fra Angelicon mestariteoksia, kuten Marian ilmestys (7/18).

Siinä Fra Angelico kuvaa arkkienkelin, joka tuo polvistuvalle Marialle viestin että tämä on synnyttävä Jumalan Pojan. Ympäristönä on luostarin käytävä, joka muistuttaa suuresti juuri renessanssiluostarin sisätilaa. Näin tapahtuma on ikään kuin ”paikallistettu”, eli tässä tapauksessa sijoitettu maalausajankohtaa vastaavaan ympäristöön. Perspektiivin lakeja noudattavassa tilassa sanansaattajana toimiva enkeli ja nöyränä viestin vastaanottava Maria on kuvattu pelkistetyn yksinkertaisesti. Se antaa koskettavuutta ja harrasta painokkuutta tälle kristinopin kannalta ratkaisevalle hetkelle.

Piero della Francesca (n. 1420–1492)

Syvällisimmin varhaisrenessanssin perspektiivikäsityksestä ja kauden matematiikkaa ja mystiikkaa yhdistävistä opeista kiinnostunut maalari oli jo edellä sivuttu Piero della Francesca. Hänen teoksiaan leimaa kristallinen kirkkaus, perspektiivin lakien huomioiminen ja antiikin arkkitehtuurin lainaukset. Hänen teoksissaan on monumentaalisuutta ja samalla pysähdyttävää arvoituksellisuutta.

Nämä piirteet hallitsevat hänen maalaustaan Kristusta ruoskitaan (7/19). Tiukassa, antiikista lainatuilla elementeillä rakennetussa arkkitehtonisessa ympäristössä Jeesusta ruoskitaan taka-alalla. Väkivaltainen tapahtuma on kuvattu tyynen viileästi kuin kristallin sisään jähmettyneenä. Oikealla etualalla kolme arvoituksellista hahmoa keskustelee näennäisen välinpitämättöminä sisätilan traagisista tapahtumista.

Botticelli (1445–1510)

Sandro Botticellin tuotanto on laaja. Siihen kuuluu muun muassa uskonnollisia aiheita ja muotokuvia. Ehkä kiinnostavin osa hänen tuotannostaan esittää kuitenkin antiikin tarustoon perustuvia mytologisia teoksia. Tunnetuimmat niistä ovat Firenzen kaupunkivaltiota hallinneen Medici-suvun tilaamat kookkaat maalaukset, Venuksen synty ja Kevät. Niiden varsinaista merkitystä ei ole täysin kyetty selvittämään. Todennäköisesti näiden suurten sommitelmien taustalla vaikuttavat aikakauden uusplatonilainen aatemaailma ja mahdollisesti myös renessanssihoveissa erittäin suosittu astrologian harrastus.

Kevään keskiössä seisoo Venus, kauneuden jumalatar, jolla on myös astrologinen merkityksensä (7/20). Hänen yläpuolellaan jousellaan ampuu silmät sidottuina Cupido, rakkauden sanansaattaja. Mercurius seisoo vasemmalla ja hänen vierellään tanssivat kolme sulotarta, antiikin taiteesta periytyvät taiteen innoittajattaret eli muusat. Venuksen oikealla puolella Flora, kevään ja kukkien jumalatar, kylvää helmoistaan kukkia samalla kun kuvan reunasta kurkottava Zefyros eli Länsituuli ahdistelee kukkia suustaan syöksevää Chlorista eli maan nymfiä.

Kaikki hahmot ovat siis perua antiikin mytologiasta, mutta todennäköisesti niillä oli vielä salamerkityksensä, joka avautui vain uusplatonilaisuuteen vihkiytyneille katsojille. Aiheeltaan teos on puhdas renessanssin tuote, mutta toteutuksessaan se välttää tietoisesti renessanssin perspektiivistä esitystapaa. Syy siihen lienee se, että maalaukset imitoivat tai mukailevat kallisarvoisten gobeliinien eli seinäkudonnaisten estetiikkaa. Maalausten linjakkaat elegantit hahmot tuntuvat leijuvan ilmassa taustan muodostaessa koristeellisen kuvapinnan.

Giovanni Bellini (n. 1427–1516)

Venetsiassa renessanssi sai omia muotojaan. Poliittisesti ja taloudellisesti Venetsian kaupunkivaltio katsoi pikemminkin itään, Bysantin ja Aasian suuntaan kuin Manner-Italiaan. Bysantista sinne tuotiin antiikin aarteita ja esimerkiksi Bysantille tyypillinen mosaiikkitaide jatkui siellä pitempään kuin muualla Italiassa.

Merellisen kostea ilmasto ei ollut suotuisa tempera- tai fresko-tekniikalla toteutetuille maalauksille. Siinä ehkä syy siihen, että Venetsiassa otettiin varhain käyttöön flaamilaisten taiteilijoiden kehittämä öljyväritekniikka, jossa väripigmenttien sideaineena toimii öljy eikä kanamunan keltuainen kuten temperassa.

Venetsian koulukunnan varhaisrenessanssin suurnimiin kuuluvat edellä lyhyesti sivuttu, antiikin taidetta johdonmukaisesti tutkinut Mantegna sekä Giovanni Bellini, aikansa arvostetuin venetsialainen maalari. Bellinin teokset ovat usein pehmeän maalauksellisia, yhtenä syynä uusi tekniikka, öljyvärimaalaus. Hän ei enää rajannut teoksiaan tiukan brunelleschilaisen tai firenzeläisen viivaperspektiivin säätelemiksi ”laatikkonäyttämöiksi”, vaan lavensi kuvakäsitystä ottamalla teoksen elimelliseksi osaksi mukaan myös maiseman ja luonnonvalon.

Hänen tyylinsä kiteytyy maalauksessa Madonna niityllä (7/21). Etualan pidättyväisen harras Maria-hahmo ei ole enää graafisin ääriviivoin rajattu, vaan pehmein väripinnoin ja valovyöhykkein muotoiltu. Taustan maisema kasvaa lähes tasavertaiseksi elementiksi keskushahmojen kanssa. Keväisen valon laskeutuminen niihin ja taustamaisemaan on tarkoin tutkittu. Maria ja Jeesus-lapsi näyttäytyvät venetsialaisille tutussa ympäristössä ja sille tyypillisessä valossa. Bellini oli monien maalareiden esikuva, muun muassa Saksan renessanssin mestari, pian esiteltävä Albrecht Dürer, ihaili häntä suuresti.