3.5

Näytelmäkirjallisuuden tulva Englannissa

Jo 1400-luvun lopulta tunnetaan maallisiin aiheisiin perustuvia interludeja. 1500-luvun alkupuolella kirjoitettiin näytelmiä italialaisen renessanssin hengessä. Myös yliopistoissa ja kouluissa näytteleminen alkoi: Cambridgessa n. 1520, Etonissa 1525, St Paulin katedraalin koulussa 1527 ja Oxfordissa 1535. Esitysten yleisö koostui opiskelijoista, opettajista ja kutsuvieraista.

Teatterin suosiota kasvatti se, että yleisö ja kirjoittajat tunsivat hyvin kreikkalaiset myytit, roomalaiset historiankirjat ja uudet italialaiset novellit sekä elämäkerrat. Näistä punottiin nokkelia ja taidokkaita kokonaisuuksia. Tärkeää oli myös runomitan kehittely. Se koostui jambisesta viisimitasta eli silosäkeestä (blank verse) ja se oli varsin väljä säännöiltään, mutta silti tehokas. Kymmenessä tavussa paino oli tavuilla 2, 4, 6, 8 ja 10.

To bé | or nót | to bé, | that ís | the quéstion

Eliitin suosiman kirjallispainotteisen lajin tekijät tunnetaan yhteisnimellä University Wits.

• Nicholas Udall (1505–1566) Oli Etonin koulun rehtori, joka kirjoitti muun muassa vuonna 1553 näytelmän Ralph Roister Doister. Sen esikuva on Plautuksen Miles gloriosus, Kerskaava soturi -komedia.
• Thomas Preston (1537–1598) kirjoitti 1561 suuren historiallisen draaman Persian kuningas Cambyseksestä. Näytelmän alkuperäisnimi oli kaikessa eeppisyydessään: A lamentable tragedy mixed ful of pleaſant mirth,conteyning the life of CAMBISES King of PERCIA, from the beginning of his kingdome vnto his death, his one good deed of execution, after that many wicked deeds and tirannous murders, committed by and through him, and laſt of all, his odious death by Gods Juſtice appointed, Doon in ſuch order as foloweth.
• Thomas Norton ja Thomas Sackville kirjoittivat samana vuonna 1561 ”ensimmäisen englantilaisen tragedian”, Gordobuc or Ferrex and Porrex.
• Thomas Kyd (1555–1594) kirjoitti vuonna 1587 The Spanish Tragedy -näytelmän.

Kydin The Spanish Tragedy oli aikansa tunnetuin näytelmä ja se vaikutti paljon myös aikalaisiin. Näytelmän dramaturginen esikuva oli peräisin Espanjasta (katso luku 9 Teatteri kylmän sodan jälkeen n 1985–2005). Se on järkyttävä ja hellittämättömän monivaiheinen kostodraama ja seikkailu. Tapahtumat esitettiin pääasiassa suoraan katsojien edessä näyttämöllä, ei enää sanantuojan välittämänä. Näytelmä sisälsi elementtejä, jotka olivat tärkeitä renessanssinäytelmille vuosikymmeniksi eteenpäin: verikosto, aave, jalo vanhus, vainotut rakastavaiset, hulluuskohtaukset, rakkauskohtaukset, sankarilliset kertomukset, kauhut ja kidutukset, murhat, teloitukset, itsemurhat, näytelmät näytelmissä sekä rinnakkaiset juonet, jotka selviävät loppukohtauksessa. Tällaisista elementeistä myös Shakespearen näytelmät koostuivat ja ne olivat yleisiä esikuvia aina teatterien sulkemiseen asti.

Elisabetin aikainen tragedia

On huomionarvoista, että 1580-luvulta 1640-luvulle kirjailijoita oli valtava määrä. Sen lisäksi usean kirjailijan tuotanto oli laaja. Yhteensä näytelmiä kirjoitettiin ehkä noin 2000. Kirjailijoita oli 250, vaikka teatterien ohjelmisto koostui suunnilleen 50 hengen ydinjoukon näytelmistä. Pöytälaatikkokirjailijoita ja erilaisia yrittäjiä siis riitti ja teattereita oli tietenkin myös Lontoon ulkopuolella.

Englantilaisten dramaatikkojen luettelo noilta vuosilta on pitkä: John Lyly, Robert Greene, George Peele, Thomas Lodge ja Thomas Nash. Thomas Dekker (1572–1632) kirjoitti näytelmät The Shoemaker’s Holiday (1599), Satiromastics ja War of the Theatres. Thomas Heywood (1574–1641) kirjoitti 220 näytelmää, jotka olivat pateettisia ja suosittuja. Niistä mainittakoon A Woman Killed with Kindness (1603).

Tärkein Shakespearen aikalainen, ikätoveri ja tuotannossaan häntä hieman varhaisempi oli kuitenkin Christopher Marlowe (1564–1593). Marlowen näytelmien rajuutta, karkeutta ja tunnelatauksen voimaa on ihailtu. Niiden rinnalla eräät Shakespearen töistä vaikuttivat melko kesyiltä. Marlowen elämä oli kiivas. Hän osallistui erilaisiin salahankkeisiin, urkinta- eli vakoilutehtäviin, ajautui velkavankeuteen ja kuoli nuorena katutappelussa.

Marlowe kehitteli silosäettä vahvaan tunnepitoisuuteen. Hänen näytelmissään korostuvat voimakkaat päähenkilöt, joiden toiminta saa suuret mittasuhteet ja jotka suistuvat rajusti. Pääroolin keskeisyys kiinteyttää monelle taholle leviävää draamaa.

The Tambourlaine -näytelmän (1587) päähenkilö oli tataaripäällikkö Timur-Lenk, joka valloitti 1200-luvulla koko Keski-Idän alueet. Hän oli voittoisa, mutta julma ja lopulta tuhoutui.

The Tragicall History of Dr Faustus (1588) -näytelmän nimihenkilö Faustus oli tiedemies, joka myi sielunsa paholaiselle saadakseen nuoruutensa takaisin ja valloittaakseen maailman. Faust-aihe oli renessanssiaikana suosittu, sillä hahmossa kiteytyi uusi ihmiskäsitys: tapa, jolla voimakas, rajattomiin mahdollisuuksiinsa luottava ihminen kieltää Jumalan. Marlowen näytelmä on dynaaminen ja hauska. Siinä on yliluonnollisia kohtauksia, kuten se, jossa Faustus ja Mefistofele lentävät Euroopan yli ja ovat paavin luona illallisilla.

Näytelmässä Edward II (1592, suomennettu) kuninkaalla on miespuolinen rakastettu. Kuningas myös kohtaa julman kuoleman. Hänen muita näytelmiään ovat The Jew of Malta (1589) sekä The Massacre of Paris (1593).