5.2

David Garrick ja hänen vaikutuksensa

David Garrick (1717–1779) on suuri englantilainen näyttelijä, jonka aikana Drury Lane -teatterin taso kohosi. Siitä tuli pariksi vuosikymmeneksi yksi Euroopan johtavista teattereista. Jo varhain saavutetun asemansa myötä Garrickin nimiin on liitetty myös sellaisia uudistuksia ja saavutuksia, joiden todenperäisyyttä on mahdoton tietää.

Garrick oli taustaltaan ranskalaista hugenottisukua ja hän toimi aluksi viinikauppiaana Lontoossa. Vuonna 1741 Garrick näytteli peitenimellä Rikhard III:n, jonka jälkeen hän antautui kokonaan teatteriuralle. Hän oli pienikokoinen, mutta notkea, ilmeikäs, energinen ja valoisa. Hän nousi suureen aikalaissuosioon sekä traagisissa että koomisissa rooleissa.

Vallitsevien käytäntöjen mukaan tragediaa esitettiin ulkokohtaisella ja värisevällä deklamaatiolla, jolla ei ollut juurikaan yhteyttä roolihenkilön sisäiseen maailmaan. Sen sijaan Garrickin puhetapaa on kuvattu välittömäksi ja luonnolliseksi. Ennen kaikkea häntä ylistettiin muuntautumiskyvystä ja tavasta, jolla hän pystyi vangitsemaan erilaisten roolihenkilöiden psykologisen sielunmaiseman. Hänen näyttelemistään pidettiin vivahteikkaana ja eläytymistä kokonaisvaltaisena. Garrickin pyrkimys jäljitellä ihmisten reaktioita oli niin perusteellista, että hän valmistutti myös peruukin, jossa hiukset saatiin pystyyn kauhusta oikealla hetkellä.

Aikakauden puvustus perustui ylimalkaiseen ranskalais-roomalaiseen tragediapukuun, jossa oli luonnottoman leveät liepeet. Garrick alkoi vähitellen uudistaa myös puvustusta. Hänen ansiostaan myös tragedioissa, ei enää pelkästään komedioissa, alettiin esiintyä oman aikansa asuissa. Myös historiallisissa teoksissa ryhdyttiin esiintymään aikakauden tyylejä jäljittelevissä puvuissa.

Garrick esitti lukuisia Shakespeare-rooleja. Vielä 1600-luvun lopulla Shakespearen näytelmistä käytettiin Drydenin tai jonkun muun tekemiä sovituksia. Vuonna 1709 Nicholas Rowe julkaisi omat sovituksensa Shakespearen teoksista. Ne olivat aiempaa parempia, vaikka myös niissä karkeuksia, sivujuonia ja -hahmoja oli poistettu ja loput muutettu onnellisiksi. Joka tapauksessa Garrick sai aikalaiset kiinnostumaan uudella lailla Shakespearesta esittämällä Rowen sovituksia.

Vuonna 1747 Garrickista tuli Drury Lanen johtaja. Hän keräsi teatteriin muitakin hyvätasoisia näyttelijöitä. Teatterin työskentelytapoja uudistettiin: roolit analysoitiin ja esityksiä alettiin jopa harjoitella yhdessä. Aiemmin näyttelijät olivat lähinnä astuneet näyttämölle ja lausuneet omat vuorosanansa. Draamallisten tilanteiden harjoittelu paransi esittämistapaa. Garrick mainitaan jopa varhaisena ohjaajapersoonana, joka huolehti esityksen kokonaisuudesta. Hän karkotti yleisön näyttämöltä ja pyrki piilottamaan valonlähteitä mahdollisimman hyvin.

Vuosina 1763–1765 Drury Lanen teatteri vieraili menestyksekkäästi Manner-Euroopassa. Garrickin luonnollinen näyttelemistapa ja hänen esikuvallinen ensemblensä vaikutti pysyvästi Euroopan teatteriin. Garrick nautti hovin suosiota ja myöhemmin hänet aateloitiin, mikä merkitsi näyttelijän statuksen nousua. Garrickin taiteellinen toiminta vahvisti teatterin asemaa vakavasti otettavana ja kunniallisena taiteena.

Vuonna 1771 Garrick kiinnitti lavastaja P. J. de Louthenbourgin (1740–1812) suunnittelemaan esitystensä kokonaisuuksia. Louthenbourg luopui lopullisesti symmetrisyydestä ja lisäsi kolmiulotteisia näyttämökappaleita maalattujen eteen. Hän oli kiinnostunut antiikin löydöistä. Herculaneumin ja Pompeijin löydöt olivat mullistaneet aikalaiskäsityksiä antiikista. Se nähtiin nyt koruttomampana ja puhdaslinjaisempana kuin barokin ja rokokoon aika. Historian ja arkeologian lisäksi yleinen kiinnostus maantietoon lisääntyi. Se heijastui myös teatteriin, sillä 1700-luvulta alkaen lavastuksessa pyrittiin ympäristön, paikallisvärin ja tunnelman autenttisuuteen. 1770-luvulta alkaen valaistukseen saatiin enemmän vivahteita sijoittamalla silkkejä lampun eteen ja käyttämällä läpinäkyviä filttereitä; myös öljylampun pystylasin liekki antoi aiempaa tasaisempaa valoa. Tämä kaikki mahdollisti tapahtumien sijoittamisen aiempaa enemmän näyttämöaukon taakse.

Drury Lane -teatterissa on tehty lukuisia remontteja ja sen sisätilat on uusittu moneen kertaan. Kuvassa on eräs versio, jossa näkyy vielä vanha tapa keskittää toiminta ja liikenne etunäyttämölle ja jättää takaosa viitteelliseksi.

Garrick myi vuonna 1776 Drury Lanen osakkuutensa kirjailija R. B. Sheridanille, järjesti 59-vuotiaana jäähyväisnäytäntöjen kuukauden, kuoli upporikkaana ja haudattiin loisteliain menoin vuonna 1779.

Garrickin jälkeiseltä ajalta on syytä mainita pari huomattavaa komediankirjoittajaa. He olivat Oliver Goldsmith (1739–1774), joka kirjoitti näytelmän The Good-Natured Man sekä She Stoops to Conquer (Erehdysten yö). Toinen kirjoittajista oli Richard Brinsley Sheridan (1751–1816), josta tuli myös Drury Lane -teatterin kuuluisa johtaja Garrickin jälkeen. Hänen teoksiaan olivat The Rivals, The Duenna sekä The School for Scandal (Juorukoulu), jotka luetaan englantilaisen komedian kestäviin klassikoihin.