5.3

Italia, Tanska ja Ruotsi 1700-luvulla

Italia

Italian valtiollisen hajanaisuuden vuoksi useat merkittävät keskukset kuten Venetsia, Milano ja Rooma alkoivat kilpailla kulttuurin alueella. 1700-luvun arkeologiset löydöt olivat edistäneet Italiaan tehtävää kulttuurimatkailua. Turismista tuli huomattava elinkeino.

Italialainen lavastustaide oli kysyttyä ruhtinashoveissa. Bibbiena-suvusta on mainittu jo edellä (katso luku 4.2 Lavastamisen vallankumous). Yksi tärkeimmistä innovaatioista oli Ferdinando Bibbienan kokeilu kääntää perspektiivi vinottain vuonna 1703. Lavastuksen kuvitteelliset rakennelmat eivät sijainneetkaan suoran perspektiivin akselille, vaan kääntyneinä vinottain. Sillä lailla rakennusten linjoille muodostui omat pakopisteensä näkymättömiin näyttämön sivuille. Tämä uudet tilaratkaisut mahdollistanut keksintö sai nimekseen ”scena per angolo”, vinoperspektiivinen näyttämö.

Ooppera kukoisti Italiassa, josta se oli levinnyt Euroopan hoveihin: vakavaa ja koomista, opera seriaa ja opera buffaa harrastettiin laajassa mitassa. Venetsian oopperatalossa aitiokerrokset oli tarkasti jaoteltu arvojärjestyksen mukaan. Ylimmillä parville myös porvaristo istui katsomassa. Laulajien tähtikultti kehittyi valtavaksi. Erityisiksi suosikeiksi nousivat kastraattilaulajat, pojat, joilta jo ennen äänenmurrosta poistettiin kivekset ja joille kehittyi korkealta laulava vahva ääni.

Tragedian kirjoittajista huomattavin oli Vittorio Alfieri 1749–1803. Hänen suosituin näytelmänsä, Oresteksen ja Antigonen lisäksi oli Saul (1782). Siinä Israelin kuningas Saul on kuvattu sekoavana tyrannina, joka hermostuu Davidin menestyksestä. Ajallisesti sitä leimaa selvästi 1700-luvun vapaudenpaatos ja tyrannianvastaisuus.

Commedia dell’arte -traditio oli alkanut jo hiipua ja improvisoinnin taito heikentyä. Siitä oli tullut yhä sensaatiohakuisempaa. Myös yhteiskuntarakenne oli selvästi muuttunut. Porvariston asema vahvistui teatterielinkeinon ylläpitäjänä. Se alkoi vaatia oman luokkansa kunniallista esittämistä näyttämöllä. Sen seurauksena commedia dell’arten henkilöasetelmat alkoivat painottua uudella lailla.

Kaksi merkittävintä komediankirjoittajaa Carlo Goldoni (1707–1793) ja häntä hieman nuorempi Carlo Gozzi toimivat Venetsiassa. Goldoni julkaisi vuonna 1750 Il teatro comico -kirjan. Siinä hän vaati naamion poistamista komediasta sekä parempaa ja tarkempaa puheilmaisua. Tilanteiden tulisi olla elämännäköisempiä eikä enää kaavamaisia tyyppitilanteita. Goldoni ihaili Molièrea. Hän kuvasi näytelmissään keskiluokan kunnollisena ja aateliston rappeutuneena. Keskiluokan viat selittyivät joko moraalisina hairahduksina tai vaikutuskanavien puutteella.

Goldonin näytelmissä on paljon toimeliaita, älykkäitä ja itsenäisiä naisia, jotka järjestivät itselleen mieluisia kosijoita ja jotka pyörittivät ihailijoitaan sormensa ympärillä. Näytelmissä on lievää sentimentaalisuutta, mutta niiden replikointi on älykästä ja humoristista. Varhaisimmissa näytelmissä, kuten Kahden herran palvelija näkyy commedia dell’arten traditio. Myöhemmissä korostuu realismi, yhteiskunnallinen tarkkanäköisyys ja esimerkiksi yläluokan sosiaalinen viihtymättömyys. Kansannäytelmässä Paljon melua kurpitsasta kuvataan virkavaltaa edustavan tuomarin ja kalastajaperheiden ristiriitaa.

Vuonna 1761 Goldoni joutui lähtemään Venetsiasta ja muuttamaan Pariisiin. Siellä hän kirjoitti kymmenkunta vuotta Comédie-Italiennelle näytelmiä ja librettoja musiikkinäytelmiin. Hänen tuotantonsa koostui yhteensä noin 150–200 komediasta, 83 libretosta ja noin 10 tragediasta.

Il Servitore di due padrone (Kahden herran palvelija)

I due gemelli veneziani, La vedova scaltra

La buona moglie

La bottega del caffè (Kahvila)

Il bugiardo (Valehtelija)

La Locandiera (Mirandolina, Majatalon emäntä)

Il Campiello (Venetsialaisella torilla)

Gl’innamorati

I rusteghi

La casa nova

1761–1762 Trilogia della Villeggiatura (Kesähuvila-trilogia; Kauniin kesän seikkailu)

1762 Le baruffe chiozzote (Rettelö Chiozzassa; Paljon melua kurpitsasta)

Carlo Gozzi (1720–1806) kehitti commedia dell’artea fantasian, sadun ja spektaakkelin suuntaan. Hänelle lumous ja irrationaalisuus olivat keskeisiä. Hahmoja hän otti saduista, kuten vasta julkaistuista Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Näytelmät mahdollistivat improvisoinnin, sillä kaikkia repliikkejä ei ollut kirjoitettu valmiiksi. Hän kehitti myös draaman teoriaa, ja väitti, että teatterissa oli 36 eri dramaattista perustilannetta, joiden muunnelmia kaikki muut tilanteet pohjimmiltaan ovat.

Gozzi oli Goldonia suositumpi 1760-luvulla, mutta 1770-luvun lopulla hänkin jäi syrjään. 1800-luvulta alkaen Gozzin näytelmien sadunomaisuus alkoi vedota yleisöön ja tekijöihin. 1900-luvulla Rakkaus kolmeen appelsiiniin ja Turandot sävellettiin oopperoiksi. Myös Jevgeni Vahtangovin ohjaus Turandotista vuonna 1922 muodotui 1920-luvun neuvostoavantgarden yhdeksi merkkitapaukseksi.

L’Amore delle tre melarance (Rakkaus kolmeen appelsiiniin)

Il re cervo (Hirvikuningas)

Turandot

L’Augellino belvedere (Vihreä lintu)

Tanska

Pohjoismaisista kaupungeista Kööpenhamina on maantieteellisesti hyvin lähellä Keski-Eurooppaa. Tanskan ja Ruotsin hovit olivat aina sotineet Itämeren rannikoista. Kulttuurin alalla eteläiset vaikutteet levisivät nopeammin Tanska-Norjaan.

1700-luvun teatterista on mainittava erityisesti Bergenissä syntynyt Ludvig Holberg (1684–1754), joka oli nuorena kiertänyt paljon Eurooppaa. Hän oli monipuolinen kirjoittaja, maantieteen ja historian tutkija, myöhemmin metafysiikan professori. Holbergista sai alkunsa tanskankielinen kirjallisuus. Hän toimi lyhyen, mutta tiiviin kauden kääntäjänä, dramaatikkona ja teatterinjohtajana.

Jo 1600-luvun lopulta ranskalainen seurue oli näytellyt Kööpenhaminassa, mutta se lähetettiin pois 1720. Kaksi seurueen jäsentä jäi kuitenkin kaupunkiin ja perusti Det Danske teatretin. Holberg aloitti kääntämällä tanskaksi vuonna 1722 Molièren Saiturin. Sen jälkeen hän kirjoitti 33 näytelmää, jotka tulivat melko pian tunnetuiksi Saksassa, Hollannissa ja Ranskassa, Pohjoismaista puhumattakaan. Vuonna 1728 Holberg lopetti näytelmien kirjoittamisen.

Den politiske Kandestöber (Valtioviisas kannunvalaja)

Jeppe paa Berget, eller den forvandlede Bonde (Jeppe Niilonpoika, eli muuttunut talonpoika)

Erasmus Montanus

Jeppe Niilonpoika kuvaa Holbergin muiden teosten lailla tanskalaista yhteiskuntaa kattavasti paroneista kapakoitsijoihin ja köyhiin alustalaisiin, jollainen entinen sotamies Jeppe myös on. Hän on myös alkoholisti. Holbergin suhde eri yhteiskuntaluokkiin on monipuolinen: kansa kuvataan huonotapaiseksi, mutta yläluokat piittaamattomaksi muiden olosuhteista. Holberg oli valistaja, joka nauroi kansan päähänpistoille ja hyväuskoisuudelle toisaalta, mutta kuvasi yhteiskunnallisia olosuhteita tinkimättömän inhorealistisesti toisaalta.

Uskonnolliset piirit, herännäiset ja puritaanit, vaativat Tanskan teatterien sulkemista. Ne suljettiin vuosiksi 1730–1746. Vuonna 1772 perustettiin Tanskan Kuninkaallinen teatteri, Det Kongelige teater, joka kattoi opperan, baletin ja puhenäytelmän. Tanskan draaman ja teatterin kultakausi osui 1800-luvun alkupuolelle.

Ruotsi

Ruotsin keskiaikaisesta teatterista on niukasti lähteitä. Ainakin yliopistoissa, kouluissa ja hovin liepeillä oli teatteritoimintaa. 1600-luvulla vallitsi koulunäytelmien perinne, ja niitä nähtiin myös Turun Akatemiassa 1640-luvulla.

Kuningatar Kristiinan aikana (1640–1650-luvuilla) järjestettiin paljon näytäntöjä. Myöhemmin Tukholmassa toimi myös lyhytaikainen Det Swänska Theatret, jota pyörittivät yliopistotaustaiset kirjoittajat. Jo vuodesta 1667 alkaen Tukholmassa oli pysyviä teatteriseurueita, pääasiassa Saksasta ja Ranskasta. Ruotsin kuningattaret olivat usein saksalaisia prinessoja, myös ranska hovin ja ylemmän porvariston seurustelukielenä lisääntyi. Eräs 1700-luvun esityspaikoista oli Pallohuone kuninkaanlinnan vieressä, nykyinen Finska kyrkan.

Kustaa III oli intohimoinen teatterin ja oopperan harrastaja. Hän kirjoitti myös itse näytelmiä ja librettoja sekä näytteli nuorena. Hänen nuoruutensa teatteri oli Drottningholmin linnan teatteri, joka on säilynyt.

Edistääkseen kotimaista teatteria Kustaa III perusti Ruotsalaisen Oopperan 1773, jota varten rakennettiin Tukholman vanha oopperatalo. Se avattiin vuonna 1782. Kymmenen vuotta myöhemmin Kustaa III salamurhattiin siellä. Puheteatteri Kungliga Dramatiska teatern, nykyinen kansallisteatteri Dramaten, perustettiin vuonna 1788 vaalimaan ja edistämään ruotsin kieltä. Ruotsi-Suomen alueella oli paljon kiertäviä seurueita.