3.4

Suomalaisen oopperan baletin ohjelmisto ja tanssijat 1921—1945

Suomalaisen Oopperan baletin ohjelmisto

George Gén ensimmäisellä balettimestarikaudella 1922–1935 ohjelmiston runko rakentui Marius Petipan ja Lev Ivanovin balettiklassikoille, romanttisille baleteille sekä Djagilevin Venäläisen baletin Fokin mukaelmille. Suomalaiset olivat edelläkävijöitä Petipan ja Ivanovin balettien esittäjinä. Muualla lännessä niitä alettiin esittää vasta 1930-luvulla.

Ajan tavan mukaan Gé kopioi ja muokkasi baletteja vapaasti tekijänoikeuksista välittämättä. George Gé oli myös kosmopoliitti ja modernisti, joka säännöllisillä Euroopan-matkoillaan seurasi baletin uusia suuntauksia. Ensimmäiset kokonaan omat koreografiansa hän teki vasta 1930-luvulla.

Tanssikirjoittaja Raoul af Hällström kuvailee Gén 1930-luvun koreografioita:

Djagilevin balettimestareiden harrastamaa modernisoitua klassismia Gé ensimmäisen kerran toi esille Sibeliuksen Sadussa (1931). Meillä oltiin kuitenkin vielä liian tottuneita vanhaan akateemiseen balettiin, jotta tämä tyyli olisi heti saavuttanut suurta ymmärtämystä. Gé kehitti tämän persoonallisen näytettävänsä yhä tehokkaammaksi ja voimakkaammaksi baletissa Le Bal (1933). Tyyliteltyä, verkkaista liikehtimistä, kiintoisasti nykyaikaistettuja, usein miltei kubistisia kuvioita ja liikesarjoja. Kaikki rakentui klassiselle tekniikalla, mutta koulutanssin sirot, pehmeät ja pyöreät liikkeet oli kokonaan jätetty syrjään. Tämän modernistisen tanssikohtauksen vakavia, ankaria liikkeitä vastasivat tanssijoiden jäykät, merkityksellisesti eteenpäin katsovat kasvojen ilmeet. Tämä oli baletti ilman hymyilyä. (Siivekkäät jalat, s. 212, 214)

Alexander Saxelin jatkoi pääosin Gén ohjelmistolinjaa. Myös hänen balettimestariaikanaan suurimmat esitys- ja katsojamäärät saavutettiin nimenomaan venäläisillä balettiklassikoilla. Ulkomaille lähtenyt Gé vieraili koreografina Suomalaisessa Oopperassa 1940-luvulla.

Tanssija Airi Säilä kuvaa Gén ja Saxelinin eroja suorasukaisesti.

Gé oli ollut tyrannimainen, mutta valistunut itsevaltias. Saxelin taas oli kiltti ja taipuisa ihminen, johtotehtäviin aivan sopimaton. Gé piti talon johdon ohjissaan baletin ohjelmistoa ja muita tanssijoita koskevia asioita suunnitellessaan, Saxelin taas oli johtajien talutusnuorassa, sellainen ei mielestäni sovi balettimestarille, jonka on ajateltava baletin etua. Balettimestarin vaihtuminen merkitsi myös taiteellista suunnanmuutosta. Gé oli ollut aikaansa seuraava ja eteenpäinsuuntautuva: hän oli tehnyt opintomatkoja ja omaksunut mannermaisia vaikutteita. Saxelin taas ei suosinut nykybalettia, vaan nojasi venäläiseen perinteeseen, jonka hän hallitsi hyvin. (Tanssi on elämäni, s. 120–21)

Herroja voi tarkastella myös toisenlaisesta näkökulmasta.

Artikkelit af Hällström: Kotimainen balettikysymys, Tulenkantajat 5/1929 ja Tiina Suhosen artikkeli Géstä kansallisbiografiassa.

Taulukko Suomalaisen Oopperan baletin ohjelmisto 1922–1945

Sininen helmi

Sininen helmi oli ensimmäinen kotimainen kokoillan baletti Suomalaisessa Oopperassa vuonna 1931. Erkki Melartin sävelsi musiikin, Kaarlo Eronen kirjoitti libreton ja George Gé sommitteli tanssit. Sininen helmi oli satubaletti, jossa kaikki Oopperan tanssijat 5–10-vuotiaista ”kultakaloista” alkaen pääsivät näyttämään osaamistaan.

Suomalaisen Oopperan taitojen kehittymistä kommentoitiin Helsingin Sanomissa:

Baletillemme on yhä edelleen ominaista sama nuorekkuus ja raikkaus kuin sen alkuaikoina. Ja tätä vaikutelmaa tietysti nykyinen teknillinen taituruus ei suinkaan häiritse, päinvastoin tehostaa. Balettimme kuuluu parhaaseen mitä meillä esittävän taiteen alalla on näytettävää. Ja toivokaamme että suuri yleisö jatkuvasti suhtautuu ymmärtämyksellä tähän nuoreen ja kauniisti nousevaan taiteen vesaan.

Tanssijat 1921—1945

Aluksi Suomalaiseen Oopperaan kiinnitettiin vain muutamia vakituisia tanssijoita, muut olivat ilta-palkalla avustajina. Esimerkiksi näytäntövuonna 1927–1928 vakinaisesti kiinnitettynä oli 9 tanssijaa ja 1938–1939 17 tanssijaa. Kuorolaiset työskentelivät iltapalkalla. Mutta myös vakituisten tanssijoiden palkka oli niin pieni, ettei se tahtonut riittää elämiseen. Lisäansioita he hankkivat yksityisillä esiintymisillä ja ravintolakeikoilla.

Tanssija Kari Karnakoski (kiinnitettynä 1931–1932, siirtyi sitten tanssijaksi ulkomaille) kertoo tanssijoiden työskentelyolosuhteista:

Balettilaisten harjoitustila oli oopperatalon vintillä. Sinne kavuttiin lämmittämättömiä portaita pitkin. Huone oli hyvin matala, ilmatila olematon, kunnes monen puheiden jälkeen saatiin parannus. Kattoon tehtiin kahden neliömetrin suuruinen korotus, jonka alla saatoimme harjoitella hyppyjä. Pukuhuoneet olivat kellarissa, ja pyykkitupa palveli peseytymispaikkana. Jääkylmää vettä oli yllin kyllin. (Tanssin ja rakastin, s.29)

Baletin ensimmäisinä toimivuosina balettikuntaan kuului suomalaisten lisäksi myös monia venäläissyntyisiä tanssijoita.

Naistanssijoita

• Mary Paischeff kiinnitettynä 1921–1923
• Senta Will 1922–1924
• Margit Lilius 1923–1924 ja 1934–1935
• Edith Wohlström 1926–1929
• Irja Aaltonen 1926–1933
• Maria Drugova 1926–1932
• Airi Säilä 1926–1934 ja 1936–1950
• Liisi Hallas 1929–1935
• Ellen Sylvin 1926–1932
• Irja Koskinen 1931–1934, 1935–1940, 1942–1957
• Sofia Kilpinen 1934–1937
• Nastja Paavola 1935–1939
• Elsa Sylvestersson 1938–1939, 1941, 1944–1955
• Eva Hemming 1941–1946

Miestanssijoita

• George Gé 1921–1935
• Elo Kuosmanen 1922–1924
• Kaarlo Eronen 1922–1923, 1927–1931
• Ferdinand Kosonen 1926–1931
• Alexander Saxelin 1931–1935
• Armas Raja 1934–1940
• Robert Nikko 1935–1941
• Into Lätti 1937–1946, 1951–1963
• Olavi Kuorikoski 1938–1939, 1940–1948

Alkuaikojen tähtipariksi muotoutui Lucia Nifontova (kiinnitettynä 1925–1935 ja 1938–1940) ja Arvo Martikainen (1926–1935, 1938–1946), joilla molemmilla oli myös muutamia vuosia kestänyt kansainvälinen ura Rene Blumin Ballet Russe de Monte Carlossa.

Ensimmäisen suomenkielisen tanssikirjan, Siivekkäät jalat (1945) kirjoittaja Raoul af Hällström kuvaa Lucia Nifontovaa runollisesti:

Hänen sievää pienoiskokoansa ajatellen häntä voisi varsin hyvin nimittää nukeksi, joka on lähtenyt erinomaisen taitavan nukentekijän kädestä. Mutta siinä tapauksessa harvinainen elävä nukke, joka on täynnä sykähdyttävää elämäniloa ja temperamenttia sekä henkevää ilmeikkyyttä, sulavasti rakentunut ja joustava olento, joka on konstruoitu tanssia varten kuten taivaan lintu lentoa varten. Nukketehtailija joka hänet loi, tiesi totisesti mitä teki. Hän antoi tytölle pari elegantinmuotista jalkaa, joissa on teräksiset lihakset. Hän antoi vielä pari hentoa ja herkkää käsivartta, jotka liikkuvat kauniisti ilmassa kiemurrellen. Hän kiinnitti kauniin pään hienosti piirtyneelle joutsenkaulalle. (s.197)

Arvo Martikaisen tanssijalaatua af Hällström kuvailee muistiinpanoissaan seuraavasti.

Synnynnäinen rytmitaju, reipas ja raikas taiteilijatemperamentti, tanssiniloa, joka tempaa yleisön mukaansa. Tanssii pehmeästi, kimmoisasti, hilpeän kevyesti, vaikeuksia ei huomaa. Piruetit ja hypyt elegantteja, kauniita. Käsien ilmeikkyyttä kaipaisi. Vapautunut, kimmoisa kuin teräsjousi, kevyempi kuin milloinkaan. Puhdas kaunis tyyli, jalo eleganssi, hioutuminen. Danseur noble. (Teatterimuseo kokoelma TeaMA 1176)