10.5

Ranskan akateeminen taide ja realismi

Ranskassa kuvataiteiden akatemia oli perustettu Ludvig XIV:n aikana 1664. Se oli aluksi ollut tarkkaan valvottu instituutti, jonka tehtävänä oli vastata siitä, että taiteilijat loivat virallista taidepolitiikkaa vastaavia teoksia. Akatemian viralliset, säännölliset näyttelyt oli aloitettu 1673 ja niitä alettiin kutsua Salongeiksi.

Muualle Eurooppaan taideakatemioita perustettiin 1700- ja 1800-lukujen mittaan. Niissä oli vallalla samankaltaiset opetusmetodit kuin Ranskan taideakatemiassa. Myös ihanteet olivat pitkälti samat. Alun perin arvostetuinta oli antiikin taide ja Italian renessanssin mestarit, etunenässä Rafael.

Vallankumouksen yhteydessä Salonki-instituutista tuli avoin juryn vastatessa teosten valinnasta. Salongeista tuli kuvataide-elämän tärkein tapahtuma ja ne vetivät päivittäin tuhansia katsojia. Salongit määräsivät pitkälti taiteen valtavirran suuntauksia. 1800-luvun keskivaiheessa suosittuja olivat viileän klassiseen tyyliin maalatut historialliset aiheet.

Tyyliä on luonnehdittu ”historismiksi”. Sen aikanaan arvostetuin edustaja oli Paul Delaroche (1824–1904). Hänen maalauksensa Lady Jane Grayn mestaus on kuin huolellisesti valaistu kohtaus historiallisaiheisesta näytelmästä tai oopperasta (10/14). Ajan tavan mukaan kiinnitettiin suurta huomiota esimerkiksi pukujen historialliseen autenttisuuteen. Kuvattavan kohtauksen tuli mieluiten olla jotenkin mieltä ylevöittävä tai sitten järkyttävä, kuten tämä historiallinen mestauskohtaus.

Kehittyi myös uusi uskonnollisen maalaustaiteen muoto, uskonnollinen laatukuva. Isidor Pilsin maalauksessa Armeliaisuuden sisar kuolinvuoteellaan kaikki yksityiskohdat on kuvattu tarkan realistisesti (10/15). Hengeltään teos tuntuu kumpuavan 1700-luvun loppupuolen ”tunteellisuudesta”. Teos on melodramaattinen ja realistisista yksityiskohdistaan huolimatta teennäisen puhtoinen.

Realismi

Realistisen koulukunta ja muotoutui pitkälti Gustave Courbetin (1819–1877) tuotannon ja kirjoitusten myötä 1850-luvulla. Hän maalasi muun muassa suuren, tavallisen kansan maalaishautajaisia esittävän maalauksen Hautajaiset Ornansissa (10/16). Se ja toinen hänen maalauksensa hylättiin Salonki-näyttelystä ja niin hän järjesti oman näyttelynsä, jonka oveen hän kirjoitti kyltin: ”Gustave Courbet, realismia”.

Realismi tarkoittaa sitä, että kuvataan ilmiöitä mahdollisimman todenmukaisesti. Siitä seuraava askel on naturalismi, jossa ilmiöt kuvataan ilman erityistä tulkintaa tai tyylittelyä. Realismi oli myös merkittävä kirjallinen suuntaus. Sen piiriin voi lukea esimerkiksi englantilaisen Charles Dickensin kansankuvaukset ja ranskalaisten Honoré Balzacin Emile Zolan tuotannon. Näytelmäkirjallisuudessa sitä edustavat norjalainen Henrik Ibsen ja ruotsalainen August Strinberg.

Realismin myötä keskiöön nousi taiteen yhteiskunnallinen merkitys. Kun maailma pyrittiin esittämään ”sellaisena kuin se on”, mukaan tuli selkeä yhteiskunnallinen aspekti. Courbet kuvasi ”vähäväkistä kansaa” esittämällä heidän kovat elämänolosuhteensa, mutta samalla myös heidän inhimillisen arvokkuuteensa. Samoilla linjoilla työskenteli Francois Millet (1796–1875).

Millet’n maalaus Anglelus kuvaa maanviljelijäpariskuntaa, joka pellolla hiljentyy kiitosrukoukseen vaatimattoman lounaansa ääressä (10/17). Kuten Courbetin, myös Millet’n väriskaala rakentuu lähinnä tummista maaväreistä. Millet’n realistiset ja samalla ihannoidut työtä tekevän maalaisväen kuvaukset levisivät laajalti painokopioina tullen edustamaan monille maailmaa, jossa arvot tuntuvat olevan kohdallaan.

Monien muiden realistisen suuntauksen maalareiden tavoin myös Millet muutti Pariisin lähellä sijaitsevaan Barbizonin kylään. Ryhmittymää kutsutaankin Barbizonin koulukunnaksi. Siihen kuului myös pehmeäsävyisistä maisemistaan tunnettu Camille Corot (1796–1875). Hänen maisemansa eivät enää noudata 1600-luvun ranskalaisen ideaalimaiseman kaavoja eivätkä ne myöskään ole romantiikan maalareiden dramaattisia mielenmaisemia. Hän kuvasi maiseman analyyttisesti sellaisena kuin se todellisuudessa näyttäytyi (10/13).