7.1

Renessanssi: antiikin uudelleen herääminen

Euroopan väestöä harvensi 1340-luvulla musta surma eli ruttoepidemia. Keskiajan feodaalimaailma aateluuden ja ritariuden ihanteineen alkoi menettää merkitystään. Italiassa se johti kaupunkivaltioiden kukoistukseen. Ambrogio Lorenzettin vuonna 1339 Sienan Palazzo Publicoon maalaama fresko Hyvä hallitus antaa kuvan varhaisesta italialaisesta kaupunkivaltiosta. Muurin eristämässä kaupungissa kauppiaat ja eri ammattikuntien jäsenet ovat toimissaan. Muurien ulkopuolella avautuu maaseutu, josta kaupunki saa ravintonsa (7/4).

Kaupunkivaltion idea periytyi antikin Roomasta. Feodaalisysteemin murruttua kaupunkivaltiot siirtyivät ns. rajoitettuun demokratiaan, jossa kaupungin raati pitkälti päätti yhteisistä asioista. Siihen saattoi kuulua kauppiaita ja eri ammattikuntien, kiltojen jäseniä. Demokratia oli kuitenkin suhteellista jättäen tilaa voimakkaille ruhtinassuvuille. Suvut ja kaupunkivaltiot politikoivat, sotivat keskenään ja myös kilpailivat kulttuurillisilla saavutuksillaan.

Humanismi: ihminen nousee keskiöön

Aatehistoriallisesti keskeiseksi ilmiöksi nousi keskiajan teologisten järjestelmien sijaan humanismi, joka ammensi kumpusi antiikin ajatusmaailmasta. Antiikin perinnettä ei keskiajallakaan kokonaan unohdettu. Keskiajallakin antiikin tekstejä oli säilytetty ja kopioitu luostareissa. 1400-luvun alkupuolella heräsi kuitenkin aivan uudenlainen kiinnostus antiikin perinteeseen.

Itse asiassa koko termi ”renessanssi” (ital. rinascimento) eli uudelleensyntyminen viittaa nimenomaan juuri antiikin maailman uudelleen arviointiin ja sen arvojen elvyttämiseen. Se onkin niitä harvoja taidehistorian tyylitermejä, jotka ovat syntyneet kyseisenä aikana, eikä annettu jälkikäteen. 1400- ja 1500-lukujen italialainen älymystö oli täysin tietoinen yhteisestä projektistaan, antiikin elvyttämisestä.

Humanistit, niin filosofit, kirjailijat kuin muutkin taiteilijat, lukivat antiikin filosofeja, kuten Aristotelesta, Platonia ja Ciceroa. Kristinuskoa ei kuitenkaan hylätty, vaan se pyrittiin yhdistämään antiikin aatemaailmaan. Suosituksi suuntaukseksi tuli uusplatonilaisuus, jossa muun muassa jumala samaistettiin valoon. Kauneus nähtiin jumalan heijastumana, mikä mahdollisti antiikin aiheiden ja kauniin, jopa alastoman ihmiskehon kuvaamisen kristillisessäkin yhteydessä.

Mittasuhdejärjestelmä ja kauneuden ihanne johdettiin jälleen ihmiskehon suhteista, ja harmonia määriteltiin matemaattisten lakien avulla. Yläluokan nuorukaiset, joskus naisetkin, koulutettiin humanismin hengessä. Opintoihin kuului antiikin tieteen, filosofian ja kirjallisuuden tuntemus sekä eri taiteenaloja. Syntyperällä ei enää koettu olevan niin keskeistä asemaa kuin aiemmin. Tärkeämpänä pidettiin yksilön lahjakkuutta ja älykkyyttä.

Yksilön noustessa keskiöön muotokuvataide yleistyi, ensi kerran myöhäisantiikin jälkeen. Taiteen mesenaatit eli tilaajat ja maksajat halusivat tulla ikuistetuiksi edukkaassa valossa. Niinpä esimerkiksi Piero della Francesca kuvasi Riminin hirmuvaltiaan Sigismondo Malatestan hurskaasti rukoilemassa (7/5).

Antiikki ympärillä

Arkkitehtuurille ja kuvataiteille löytyi Italiasta paljon esikuvia. Antiikin raunioita oli lähes kaikkialla ja köyhtyneestä ja raunioituneesta Roomasta tuli vähitellen merkittävä keskus, jonne sekä italialaiset että muun maalaiset taiteilijat tekivät tutkimusmatkoja. Antiikin arkkitehtuurin ja kuvanveiston elementit ilmestyivät osaksi monia renessanssimaalauksia. Esimerkiksi Andrea Mantegna, joka piirroksissaan tutki antiikin taidetta ja arkkitehtuuria, kuvasi kristillisiä aiheita ympäristönään antiikin rauniot (7/6). Renessanssin arkkitehtuuri kehittyi pitkälti antiikin esikuvia tutkimalla ja niiden aineksia uudella tavalla soveltamalla.

Renessanssi, Italiassa noin sata vuotta kestänyt periodi jaotellaan yleensä varhaisrenessanssiin (1420–1500) ja täysrenessanssiin (1500–1530). Täysrenessanssin jälkeistä periodia on usein luonnehdittu manierismiksi (1530–1564). Hitaasti renessanssin aatteet ja tyyli levisivät muuallekin, esimerkiksi Saksaan ja Englantiin. Italian renessanssi ei ollut kuitenkaan täysin itseriittoinen. Esimerkiksi Alankomaiden musiikki ja 1400-luvun maalaustaide vaikuttivat sen taiteen kehitykseen.