Bysantti eli Itä-Rooma pysyi pystyssä vuoteen 1453 asti. Silloin turkkilaiset lopullisesti valtasivat Konstantinopolin, jolloin sen nimi muutettiin Istanbuliksi. Konstantinopolin patriarkan ja Rooman paavin keskinäiset kiistat kiristyivät keskiajan kuluessa, jolloin uskonopit ja jumalanpalvelusmenot eriytyivät toisistaan. Vuonna 1050 kirkot julistivat toisensa kirkonkiroukseen: katolinen ja ortodoksinen kirkko erkaantuivat toisistaan.
Bysantin teatterista ei tiedetä kovinkaan paljon. Olennaista on teatterin aseman ymmärtäminen ajallisena ja alueellisena välittäjänä. Keisarin hovissa atellaanien kaltaista naamionäytelmää esitettiin ainakin vuosina 347–407. Menandroksen näytelmien esityksiä on mahdollisesti ollut Syyrian Antiokiassa vielä 400-luvulla.
Myös Itä-Roomassa, eli kreikankielisellä Itä-Välimeren alueella suhde näyttelijöihin pysyi kaksijakoisena. Esityksiä järjestettiin vain kaupunkien ulkopuolella, eli samalla alueella, jossa ilotalotkin sijaitsivat. Teatteri oli ”lainsuojatonta”. Näyttelijät eivät saaneet käyttää hienoja vaatteita, esiintyä kristittyjen naisten tai poikien seurassa tai avioitua eri yhteiskuntaluokan edustajan kanssa. Tästä huolimatta karhunkesyttäjän tyttärestä, tanssijatar Theodorasta tuli keisari Justinianuksen (527–565) puoliso. Hänet on ikuistettu Ravennan San Vitale -kirkon tunnettuihin mosaiikkeihin, joiden jäljennös löytyy Helsingin Ateneumista.
Keisarillisessa hovissa järjestettiin aina runsaasti esityksiä, sekä viihdyttävää revyytä ja tanssia. Sen voisi rinnastaa varietee-teatteriin: esityksissä oli dialogia, lyriikkaa ja pantomiimeja eli draamaesityksiä elekielellä. Varsinainen mimus, eli lyhyt näytelmä, sisälsi musiikkinumeroita.
Kilpa-ajot järjestettiin Konstantinopolin Hippodromilla, josta tuli keisarin ja suurten kansanjoukkojen tapaamispaikka ja jonne mahtui 40 tai 80 000 katsojaa. Hippodromilla annettiin myös tärkeimmät kuulutukset ja julistukset julkisuuteen. Siellä käydyt eläintaistelut ovat jatkuneet katkeamattomana perinteenä. Hippodromilla oli ylenpalttisen loistelias kilpa-ajorata, ja kilpailujen väliajoilla tanssijat, akrobaatit ja taiturit viihdyttivät katsojia esittäen mimusta, laulua ja spektaakkelia.
Hovin omat seremoniat kehittyivät hyvin rituaalimaisiksi ja jäykiksi. Koska keisari oli ”jumalan voideltu”, koskematon tai Kristuksen kanssahallitsija, hänen asemansa oli jumalan kaltainen. Seremoniat korostivat tällaista yhteyttä. Myös jumalanpalveluksen seremoniat muuttuivat yhä runsaammiksi ja näytelmällisimmäksi, varsinkin pääsiäisjuhlallisuuksissa. Korostunut seremoniallisuus täytti tietyn tyhjiön, sillä se vastasi ihmisten perustarpeeseen saada draamallisia elämyksiä. Kaikki tämä seremoniallisuus keisarin kulkueineen, viittoineen ja kaapuineen ovat säilyneet nykyaikaan asti ortodoksisen kirkkoperinnön osana.
Bysantti on teatterihistoriallisesti merkittävä myös rakennustensa vuoksi, sillä myös ortodoksisessa kirkossa esiintyy skene-rakennuksen kolmiovinen julkisivu. Ovien hierarkia toimii samoin, sillä keskioven avaaminen huipentaa seremonian.
Antiikin perinteitä vaalittiin luostareissa, kirjastojen ja oppineisuuden tyyssijoissa. Erityisesti Euripideen tekstejä ihailtiin ja niitä lainattiin saarnateksteissä. Kirkoissa alettiin ilmeisesti opetusmielessä esittää kuvaelmia Raamatusta. Tämä on päätelty lähinnä saarnatekstien dialogimuodosta.
500-luvulta tunnetaan teksti Neitsyt Maarian ylistys, jossa kuvataan joulun tapahtumia. Myös komiikkaa on ollut mukana, sillä Josef oli sukua mimus-hahmoille. 900-luvulta on peräisin Profeetta Elias, jota on mahdollisesti esitetty Hagia Sofian kirkossa. Elias on saattanut nousta kultaisilla vaunuilla taivaaseen. Vaikka tieto on epävarma, on teknisten laitteiden käyttö ollut täysin mahdollista. 1100-luvulta peräisin oleva Kärsivä Kristus keskittyi pääsiäisen tapahtumiin. Tekstissä esiintyi myös useita lainauksia Euripideeltä, minkä vuoksi se on nähtävissä merkittävänä yrityksenä yhdistää hellenististä ja kristillistä traditiota.
632 Muhammed kuolee (Islamin kalenterissa vuonna 10). Arabiheimojen ja islamin ekspansio Välimeren etelä- ja itäosaan alkaa. Islam ”uhkaa” Eurooppaa Pohjois-Afrikasta Espanjan kautta.
732 Islamin ekspansio Länsi-Euroopassa pysähtyy.
900-luvulla Bagdad kohosi maailman kulttuuripääkaupungiksi.
Kreikan filosofiaa ja kirjallisuutta säilyi arabiaksi käännettynä. Myös Aristoteleen Runousoppi käännettiin arabiaksi. Näytelmiä säilyi, vaikka niiden esitettävää luonnetta ei ilmeisesti ymmärretty. Keskiajan Länsi-Euroopassa monet antiikin tekstit tulivat ensin tunnetuiksi käännöksinä arabiasta latinaan. Tärkein kontaktipaikka oli Iberian niemimaa, eli Espanja, jota maurit eli pohjoisafrikkalaiset hallitsivat koko keskiajan. Islam oli siis eurooppalaisen kulttuurin välittäjätaho ja tietovarasto. 1400-luvulta alkaen islamin kulttuuri kääntyi sisäänpäin. Se keskittyi lähinnä Koraanin tekstien analysointiin, jolloin vastaava irtiotto uskonnosta kuin Euroopan renessanssissa jäi tapahtumatta.
Islamilaisen kulttuurin, joka olennaisilta osiltaan oli paimentolaiskulttuuri, teatterimuoto kehittyi tarinankertojan ja hänen varjoteatterinsa ympärille. Leikatusta nahasta tehtiin hahmoja. Farssisankari Karagoz oli suosituin hahmo. Hän oli ovela selviytyjä, jolle erityisesti turkkilaisessa kulttuurissa sepitettiin paljon seikkailuja. Myös tanssimuodot ovat olleet merkittäviä ja ne saivat myöhemmin vaikutteita Euroopasta.