Sana renessanssi tarkoittaa uudelleensyntymää (ransk. re + naissance; ital. ri + nascimento). Se viittaa Italiassa alkaneeseen intohimoiseen Kreikan ja Rooman taiteen tutkimiseen ja ihailuun, joka vaikutti suoraan Euroopan oman taiteen ja kulttuurin uudistumiseen uuden ajan alussa.
Renessanssi on nähty kokonaisvaltaisena vapautumisena katolisen kirkon hallitsemasta keskiajan uskonnollisesta maailmankuvasta. Monien rinnakkaisten tapahtumasarjojen myötä 1400–1500-lukujen vaihteesta tuli käännekohta myös monille muille ilmiöille. Niistä tärkeimpiä olivat löytöretkien vaikutus eurooppalaisten tapaan hahmottaa maapallo sekä siirtomaakaupan synty kyseenalaisine ehtoineen. Kolumbuksen laiva päätyi Amerikkaan vuonna 1492. Häikäilemättömät päälliköt seurasivat häntä uudelle mantereelle, jonka seurauksena vanhoja kulttuureja alettiin tuhota järjestelmällisesti.
Pohjoisen Euroopan kansat puolestaan omaksuivat uskonpuhdistusten myötä itselleen niille paremmin soveltuvan uskonnon, joka korosti ahkeruutta ja työntekoa sekä yksilöllistä toimeliaisuutta ja menestymistä. Protestantismi saapui Alankomaihin, Sveitsiin ja Englantiin kalvinismina; Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa puolestaan Lutherin oppina. Samalla ympäri Eurooppaa vahva kuninkaanvalta korvasi keskiajan lääninherrat ja pikkuruhtinaat, kun kansalliset monarkit onnistuivat vahvistamaan asemiaan.
Renessanssi mahdollisti myös tieteellisen ajattelutavan kehityksen ja murroksen. Tieto alkoi pohjautua havaintoon ja loogiseen järkeilyyn kirkon kyseenalaistamattomien totuuksien toistelun sijaan. Se vaikutti tapaan, jolla maa ja maailmankaikkeus hahmotettiin. Nikolai Kopernikuksen vallankumouksellinen oivallus oli aurinkokeskeinen maailmankuva. Ajattelutavan muutoksiin kuului ihmisen yksilöllisen arvon kasvaminen. Ihmistä ja hänen saavutuksiaan ylistettiin, ei enää tuonpuoleista, jota varten ihmisen olisi pitänyt alistua korkeampien voimien välikappaleeksi.
Renessanssi viittaa sekä historiallista vaihetta tarkoittavaan periodiin että tiettyjä visuaalisia tai muita ratkaisuja tarkoittavaan tyyliin. Sitä käytetään myös puhuttaessa minkä tahansa asian uudelleensyntymästä.
Jo 1200–1300-luvut Italiassa voidaan nähdä varhaisrenessanssin vuosisatoina; 1400–1500-luvut puolestaan täys- ja myöhäisrenessanssina aikana. Italiankielinen maallinen kirjallisuus alkoi kehittyä jo 1300-luvulla. Tunnetuimpia kirjailijoita olivat Dante, Petrarca ja Boccaccio. Samaan aikaan Pohjois-Euroopassa elettiin vielä sydänkeskiaikaa (gotiikka). Sen lisäksi puhutaan usein myös myöhäiskeskiajasta. Vasta 1500-luvulla ja etenkin sen jälkipuolella renessanssin ilmiöt alkoivat heijastua pohjoiseen.
Teatterissa renessanssin aikaan mahtui hyvin monenlaisia ilmiöitä. Se merkitsi (1) näytelmäkirjallisuuden elpymistä ja uudenlaisen vahvan draaman syntymistä sekä (2) teatteriarkkitehtuurin ja lavastamisen uutta aikakautta. Lisäksi renessanssiaikana syntyi elinvoimainen improvisaatioon perustuva (3) näyttelemisen traditio, commedia dell’arte. Se voidaan nähdä ammattinäyttelijän lopullisena läpimurtona. Näitä kolmea pääasiaa käsitellään tässä ja suurelta osin vielä seuraavassakin jaksossa.
Länsi-Euroopasta Palestiinaan tehtyjen Ristiretkien kausi (1100–1250-luvuilla) oli tutustuttanut eurooppalaiset Lähi-Itään. Niiden seurauksena Euroopan kauppayhteydet olivat lisääntyneet sekä Bysantin että arabialaisen maailman välillä.
Italian tärkeiden kaupunkien, Venezian ja Genovan, edullinen asema Keski-Euroopan ja itäisen Välimeren kaupan harjoittajina, laivureina, pankkiireina ja kauppahuoneina mahdollisti huomattavan voiton ja varallisuuden kasaamisen.
Myös teollinen tuotanto, etenkin kangasteollisuus, alkoi orastaa Pohjois-Italian kaupungeissa, jotka jokien ja kanavien verkosto liitti toisiinsa. Silkkiäistoukka saatiin salakuljetettua Eurooppaan ja menestymään Italiassa. Taidokkaaseen kudontaan perustuva tekstiiliteollisuus syntyi. Pääomia alkoi kertyä ja kasautua. Pankkiirilaitos kehittyi, kaksinkertainen kirjanpito keksittiin, samoin kirjanpito, rahaliikenne sekä maksuvälineet shekit ja vekselit.
Paavinvalta korruptoitui ja maallistui, myös kirkon opillinen auktoriteetti kyseenalaistettiin. Maallinen elämä alkoi näyttää houkuttelevammalta. Kirkko oli monopolisoinut antiikin filosofian sijoittamalla Aristoteleen oman oppijärjestelmänsä osaksi. Kiinnostus heräsi erityisesti Platonin ajatuksia kohtaan, joissa hyvyyden, kauneuden ja totuuden ihanteet korostuivat. Lähtökohdaksi otettiin ideoiden maailman olemassaolo ja se yhdistettiin täydellisen Jumalan ihanteeseen.
Italia oli valtiollisesti hajanainen ja se koostui pienistä ruhtinakunnista. Ne alkoivat aiemman sotimisen sijaan kilpailla taloudellisesti keskenään. Pian ruhtinaskunnat alkoivat kilpailla myös taiteen keräilijöinä ja menesaatteina.
Antiikin tekstejä tutkittiin ja tulkittiin sekä sen taidetta jäljiteltiin. Renessanssin Italialla oli omat ”taiteilijaneronsa”. Myös vaurastuva kauppiasluokka osallistui taideharrastukseen.
Kirjapainotaito mahdollisti kirjallisuuden, käännösten ja kommentaarien nopean levittämisen. Perspektiivin keksiminen ja tekniikoiden kehitys mursi keskiaikaisen kuvakäsityksen.
Uskonpuhdistus vaikutti siihen, että paavinvalta ja katolinen kirkko reagoivat voimakkaasti kaikkia ”harhaoppeja” vastaan. Vuosina 1545–1563 pidettiin Trenton kirkolliskokous, jossa määrättiin ankaria vastatoimia protestanttisten ajatusten levittämisestä. Esimerkiksi kiellettyjen kirjojen listoja alettiin julkaista.
Opillisen puhtauden vaalimisesta sekä kaikesta katolista kirkkoa horjuttavien ilmiöiden kitkemisestä tuli pääasia. Kirkon pitkän ”maallistuneen” kauden jälkeen sen oma julistus ja taide alkoivat julistaa yhä enemmän sen arvovaltaa ja mahtia. Taiteessa tämä viitoitti tietä renessanssista barokkiin.