Englannin renessanssiteatteria pidetään eurooppalaisen teatterin yhtenä kukoistusajoista, mitä se on paitsi englanninkieliselle kulttuurille myös koko länsimaisen teatterille. Eteemme levittäytyy kiihkeän toimelias maa, josta monet valtaryhmittymät taistelivat keskenään ja jossa koko keskiaika oli täynnä verisiä sotia.
Ensin käytiin vuosina 1339–1453 satavuotinen sota, jonka syynä oli Englannin kruunun omistukset Ranskassa. Sen jälkeen sodat jatkuivat Plantagenet-kuningassuvun kahden haaran, Yorkin ja Lancasterin, välillä. Se tunnetaan nimellä Ruusujen sota (1453–1485), koska Yorkin tunnuksena oli valkoinen ja Lancasterien punainen ruusu.
Henry Richmond, joka otti kuninkaana nimen Henrik VII ja hallitsi 1485–1509 lopetti Ruusujen sodan ja ”yhdistämällä molemmat sukuhaarat” aloitti Tudor-suvun hallituskauden.
Hänen poikansa Henrik VIII (1509–1547) käytti uskonpuhdistusta apunaan voidakseen erota espanjalaisesta puolisostaan, joka ei ollut synnyttänyt poikaa. Samalla hän pyrki irrottamaan Englannin paavinkirkon vaikutusvallasta. Henrik loi vahvan kansallisvaltion. Hänen eri vaimojensa synnyttämien lasten välinen kruununperimysjärjestys johti siihen, että ensin hänen poikansa Edward VI (1547–1553) hallitsi. Hän oli uskonnoltaan selvästi reformoitu kalvinisti. Edwardin kuoltua valtaan nousi Henrikin vanhin tytär, Maria I (1553–1558), joka espanjalaisen äitinsä puolesta oli katolinen. Maria I hallitusaikana katolinen puolue vahvisti asemaansa.
Englannin kansallinen riippumattomuus tuntui vahvistuvan ja anglikaaninen kirkko vakiinnuttavan valtansa sen jälkeen kun protestanttinen (anglikaaninen) ylimystö oli kukistanut Marian, jolle protestantit antoivat liikanimen Verinen, ja toinen Henrik VIII:n tytär, Elisabeth I (1558–1603) oli perinyt kruunun. Elisabeth joutui edelleen taistelemaan Espanjaa ja sen tukemaa katolista puoluetta vastaan. Skotlannin kuningattaren, ranskalaissyntyisen Maria Stuartin vangitseminen ja teloitus (1587) liittyi tähän konfliktiin. Englanti voitti Espanjan Voittamattoman Armandan eli laivaston vuonna 1588 ja valtasi lisäksi Amerikasta merkittävän osan. Virginian alue nimettiin ”neitsytkuningattaren” mukaan.
Huolimatta lukuisista ruhtinaskosijoista sekä liehittelevistä hovimiehistä Elisabethillä ei ollut perijää. Sen vuoksi hän joutui hieman ennen kuolemaansa siirtämään kruununsa Stuartien suvulle. Ensimmäinen suvun hallitsija oli Maria Stuartin poika James eli Jaakko I (1603–1625). Poikansa Charles eli Kaarle I:n (1625–1649) tavoin hän suosi erityisesti katolilaisia. Tämä merkitsi konfliktia kalvinistisen porvariston, puritaanien kanssa, josta oli tullut yhä vaikutusvaltaisempi, työteliäämpi ja vauraampi. Englanti julistettiin tasavallaksi vuonna 1642 ja kuningas mestattiin 1647: se merkitsi myös kuoliniskua pitkälle ja elinvoimaiselle teatteriperinteelle.
Renessanssiteatteri nousi vahvasta keskiajan teatteriperinteestä, joka koostui sekä kirkollisista että kansanomaisista muodoista (katso luku 2 Antiikin Rooma ja keskiajan teatteri). Englannissa protestantismin ja katolisuuden vastakkaisuus aiheutti kiihkeän taistelun aatteista ja maailmankuvasta.
Sen jälkeen, kun Elisabeth I oli noussut valtaan vuonna 1558, uskonnolliset ja poliittiset aiheet kiellettiin teatterissa, sillä kansan kiihottamista pelättiin. Sama tapahtui myös muissa maissa, joissa uskonnolliset voimasuhteet olivat räjähdysherkkiä. Sen seurauksena maallinen draama kehittyi. Esimerkiksi hoveissa näytelty muoto oli nimeltään interludes. Kaikista tärkeimpiä olivat maallisia aiheita sekä myös moraalisia ongelmia käsittelevät näytelmät.
Kauppiaat, keskusvallan vahvistuminen ja hovi mahdollistivat Lontoon nousemisen keskusvallaksi jo 1500-luvulla. Maareformien (”peltojen aitaaminen” 1540) takia liikkeelle lähtenyt köyhälistö kasvatti entisestään kaupungin väkilukua. Lontoosta muodostui suuri levoton keskus, jossa eri yhteiskuntaluokat elivät lähellä toisiaan ja yhteiskunnalliset jännitteet olivat suuria.
Koska Tudorin suvun oikeus kruunuun ei ollut kiistaton, sen vahvistamiseen vaadittiin tietynlaista historiankirjoitusta. Kuuluisin tällainen teos oli Holinshedin kronikka (1578), jossa keskiajan feodaalisodat oli kuvattu. Shakespeare ja muut kirjailijat käyttivät teosta kuningasnäytelmiensä päälähteenä. Holinshedin kronikka kuvasi edeltävät hallitsijat Tudorien näkökulmasta epämiellyttävinä. Tunnetuin ”väärennös” oli Richard III:sta annettu kuva.
Englannissa oli ollut vahva yliopistolaitos jo keskiajalla. Renessanssin humanismi antoi sille uutta nostetta erityisesti Elisabethin valtaannousun jälkeen, sillä yliopistoissa koulutettiin tulevaa virkamieskuntaa. Yliopistoissa oli vahva teatteriharrastuksen ja opiskelijoiden sekä opettajien näytelmänkirjoituksen perinne. Yleisö koostui lähinnä yliopistopiireistä. Jokaisen aatelisnuorukaisten hovikoulutus sisälsi puhetaidon, teatterin ja tanssin opintoja. Puhetaidon perusteoksena oli Quintilianuksen Retoriikka.
”Maailmankuvan murroksen aika” viittaa tapaan, jolla keskiajan läpi säilynyt kelttiläinen ja germaaninen uskomus- ja perinnemaailma sekoittui renessanssihumanismiin sekä uuteen maapallo- ja ihmiskeskeiseen maailmankuvaan. Shakespearen näytelmissä esiintyi rinta rinnan monenlaisia käsityksiä kosmoksesta ja ihmisestä.