4.4

Commedia dell’arten henkilöhahmot

Seuraavaksi esitellään tärkeimmät commedia dell’arten henkilöhahmot, joita on ollut valtava eri määrä aina kunkin ryhmän tarpeiden ja valmiuksien mukaisesti. Hahmoja on kuitenkin mahdollista ryhmitellä ominaisuuksiensa ja näytelmällisten tehtäviensä perusteella ryhmiksi. Commedia dell’artessa on kymmenkunta ydinhahmoa, joihin on syytä perehtyä. Hahmot ovat eläneet pitkään eurooppalaisessa teatteritraditiossa, ja niiden visuaaliset mielikuvat ovat yhä edelleen elossa. Kirjallisuutta commedia dell’artesta on melko paljon; suomeksi tietoa on koonnut Esko Salervo (Moniste Teatterikorkeakoulun kirjastossa).

Hahmot koostuivat joukosta vastakohtaisia yhteiskunnallisia statuksia, rikas/köyhä, vanha/nuori tai herra/palvelija. Naiset olivat mukana rakastettuina, palvelijattarina tai parittajaeukkoina, joita mies saattoi esittää, mutta eivät äiteinä tai emäntinä. Myöskään papistoon ei viitattu esityksissä. Varsinkin sen jälkeen, kun katolinen kirkko oli ryhmittynyt vastauskonpuhdistukseen 1500-luvun jälkipuoliskolla. Papiston jättäminen rauhaan oli hinta, jonka seurueet maksoivat esiintymisestään. Uskontoa ei pilkattu myöskään muissakaan teattereissa. Myös aatelisto ja kuninkaat jätettiin rauhaan. Kolmannen säädyn yhteiskuntakuvassa vallanpitäjät, porvari, oppinut ja upseeri, olivat hahmoja, joita esityksissä pilkattiin.

Hahmot jakaantuivat kolmeen pääryhmään:

1. palvelijat (i zanni),
2. vanhukset (i vecchi) ja
3. rakastavaiset (gl’innamorati).

Palvelijat (I zanni)

Harlekiini (Arlecchino, Harlequin) oli peräisin Bergamosta. Harlekiini ei ensisijaisesti kuljeta juonta eteenpäin, vaan vastaa esityksen yleisestä rytmityksestä ja mielenkiinnon säilymisestä. Hän on esityksen hahmo, joka vastaa keskeisesti komiikasta. Hän on akrobaattinen, häijy, arvaamaton ja aggressiivinen. Trivellino, Truffaldino, Guazzettino, Zaccagnino, Bagatino ovat Harlekiinin rinnakkaishahmoja. Hellequin ja Harlequin-nimisiä hahmoja tunnetaan jo Pohjois-Euroopan keskiaikaisista lähteistä. Niiden on tulkittu viitanneen maanalaiseen hallitsijaan, eli kirkon alentaamaan vanhaan germaaniseen jumalhahmoon.

Harlekiinin asu koostui puolipitkästä takista ja pitkistä ja paikatuista housuista. Vyöstä roikkui lompakko ja puupamppu. Harlekiinin päässä oli baretti, jos hänellä oli koristeena jäniksen tai kanin häntätupsu. 1600-luvulla ruudutus korvasi paikatut vaatteet, ja kokonaisuus suunniteltiin kolmioista. 1600-luvun lopulla asu vakiintui salmiakkiruutuiseksi. Silloin myös takki lyheni ja baretin korvasi kaksikärkinen hattu.

Naamio oli musta puolinaamio, jossa oli mahdollisesti myös musta liikkuva leukaosa. Poskella oli syylä, ripset ja kulmakarvat olivat tuuheat. Silmäaukot olivat syvällä. Naamio toi mieleen apinan ja/tai koiran hahmon, lempeän ja alistuvan, joka äkkiä saattoi kääntyä pirulliseksi ja pahaksi.

Brighellan kotipaikka oli myös Bergamo. Hän oli siirtynyt Napoliin, jossa hän puhui yhä bergamon murretta. Brighella on toimeton tyyppi ja aktiivinen vasta silloin kun kukkaro on tyhjä. Brighella toimii välillä esimerkiksi sotilaana, ennustajana tai majatalonpitäjänä ja on aina valmis pahantekoon. Hän on terävä-älyinen ja kyyninen. Brighellalla ei ole omaatuntoa ja hän huijaa muita. Hahmo kuljettaa juonta eteenpäin. Hänellä on runsaasti sukulaishahmoja, kuten Beltrame, Bagatino, Scappino (Scapin), Mezzetino, Flautino, Franca Trippa, Fritellino, Ligurio, Sganarelle ja Figaro. Molièren näyttelemä Sganarelle (3. kuva) oli kuuluisa variaatio hahmosta. Myöhemmin Figaron häiden Figaro sai edustaa koko palvelijaluokan itsetunnon kasvamista 1700-luvulla.

Asu koostui lyhyestä valkoisesta päällystakista, valkoisesta paidasta ja väljistä valkoisista housuista. Asuun kuului valkoinen baretti, vyöllä oli nahkakukkaro ja oikea tikari. 1500-luvun lopulla asuun liittyi vihreitä punoksia ja nauhoja; kengät ja vyö muuttuivat keltaisiksi.

Naamio oli oliivinvihreä puolinaamio, jonka silmäaukot olivat suuret, nenä koukkuinen ja huulet paksun aistilliset. Naamioon kuului parta, eläimellinen leuka ja keikarimaiset viikset. Ilme oli puoleksi kyyninen, puoleksi sentimentaalinen.

Pulcinella (kuvat) on peräisin Etelä-Italiasta, Napolista. Kyse ei ole erityisen kiinteästä hahmosta. Hän on omalaatuinen ja itsekäs vanhapoika. Pulcinellalla on usein kyttyrä, kaljamaha ja laihat koivet (nimi Pulcinella tarkoittaa kananpoikaa). Hän on typerys ja jaarittelija. Ristiriitaisuudessaan hän on sukua Harlekiinille, mutta pehmeämpi ja myötäelävämpi. Sukulaishahmoja mm. Polichinelle, Punch, Jack Pudding, Hanswurst, Pulzinella, Pagliaccio, Toneelget, Don Cristoval Pulchinella; Punch and Judy; Kasper-nukke.

Asu koostui valkoisesta pellavapaidasta, joka oli kiinni suurella vyöllä, väljistä valkoisista housuista sekä pienestä valkoisesta viitasta. Päässä oli valkoinen baretti, harmaa lierihattu tai joko musta tai valkoinen sokeritoppahattu, paksu kukkaro ja puumiekka. Hahmon ulkonäkö muuttui Ranskassa, jolloin hän sai punaiset polvihousut, vihreän takin ja sulkahatun.

Naamio: Musta tai ruskea puolinaamio, kyömynenä ja valtava syylä otsassa.

Pedrolino (kuva) on Arlecchinon ja Brighellan ohella kolmas palvelijatyyppi. Hän on nuori, luonteeltaan yksilöllinen ja rakastajana viehättävä. Arlecchino oli aiemmin toiminnallinen ja tyhmä, Pedrolino puolestaan älykäs ja tunteeton. Myöhemmin Arlecchino kehittyi älykkääksi ja röyhkeäksi, kun taas Pedrolino herkistyi ja lyyristyi edustamaan samoja pehmeitä ominaisuuksia kuin ranskalainen Pierrot-hahmo. Bertoldo, Piero, Pagliaccio (Pajatso) Gian Farina, Peppe Nappa, Giglio sekä Pierrot ja Petrushka ovat Perdrolinon sukulaisia.

Asu oli kokonaisvaltaisen valkoinen. Siihen kuului takki, väljät housut ja baretti; Ranskassa myös röyhelökaulus.

Naamiota ei koskaan ollut. Sen sijaan kasvot oli maalattu valkoiseksi.

Palvelijattaret (Le Subrette)

Palvelijattaria oli Colombina, Smeraldina, Smirgelina, Lesbina, Olivetta, Diamantina ja Coralletta. Eukkoja La Ruffiana ja La Guaiassa.

Asu ja naamio: Palvelijattaret esiintyivät yleensä ilman naamiota tavanomaisissa ehkä koreissa puvuissa. Heidän hahmoissa ei ollut kovinkaan vakiintuneita piirteitä. Esiliina oli palvelijattaren aseman merkkinä.

Vanhukset (I Vecchi)

Pantalone tarkoittaa pitkiä housuja. Myös tunnetaan myös nimillä Zanobio da Piombino, Facanappa, Il Bernardone ja Cassandre Il Biscegliese. Hahmo on vaikuttanut Molièren henkilöihin Orgon, Gorgibus ja Harpagon. Pantalone on venetsialainen rikas, seniili ukko, joka on vetäytynyt eläkkeellä liike-elämästä. Hän puhuu käheällä äänellä ja nauraa kimeästi. Ryhti on kumara ja liikkeet kankeita. Vaikka hahmo pystyi osoittamaan yllättäviä, akrobaattisia valmiuksia, hän lopulta hengästyy ja meinaa kuolla. Pantalone on karnevalistisen naurun ja pilkan ensisijainen kohde. 1700-luvulla porvariston omanarvontunnon noustessa hänestä tuli aiempaa enemmän ”kunniallisen vanhuksen” hahmo.

Asuna oli pitkä ja musta vaippa, kireät punaiset tai pitkälahkeiset housut, lyhyt kirkkaanpunainen ja tiukkaan napitettu pikkutakki sekä päässä punainen villamyssy tai musta baretti. Jalassa turkkilaiset sandaalit tai pehmeät tohvelit.

Naamio oli ruskea puolinaamio, jonka ominaispiirteenä oli esiin työntyvä koukkuinen nenä; välillä pyöreät silmälasit kasvoilla; valkea parta ja väpättävän harmaat viikset.

Il Dottore eli tohtori oli kuuluisa oppinut ja kaikkien tiedekuntien kasvatti Bolognan yliopistosta. Kirjaviisas Il Dottore tietää kaikesta valtavan paljon. Hän on filosofi, astronomi, kabbalisti, diplomaatti, kielitieteilijä, asianajaja tai lääkäri. Hän on kaikkien tiedeakatemioiden jäsen ja suuri kaikkien alojen asiantuntija sekä lausuntoautomaatti.

Asu koostui mustasta viitasta, pienestä baretista ja myöhemmin leveälierisestä huopa- tai töröhatusta. Jalassa oli lyhyet housut ja valkoinen kaulus oli leveä. Asu viittasi Bolognan yliopiston tohtorien viittaan.

Naamio oli musta tai ihonvärinen ja vain otsa ja nenä olivat peitossa; posket oli maalattu punaisiksi.

Il Capitano, Kapteeni; esikuvat tulevat kondottieerien palkka-armeijoiden seikkailijoista ja törkimyksistä, jotka joutuivat elämään myös ryöstelemällä. Il Capitanolla voi olla espanjalaisia piirteitä kielessään ja muutenkin (ylpeä; kiivasluontoinen, typeränylpeä) tai myös ranskalaisia piirteitä (möykkäjä, kovaääninen huutaja, hirveä liioittelija, öykkäröivä mahtailija, kukkomainen urotöillä kehuskelija, joka kuitenkin pelkää hiirtä). Kapteenilla on myös akrobaattisia valmiuksia ja miimistä taitoa esim Tiberio Fiorilli (Molièren esikuva) Scaramouche, Scaramuccia; Matamoros, Zerbino, Coco-dril-lo, Spavento della valle Inferna; Escobombardion; Il vappo, Rinoceronte, Gian-gurgo-lo, Horribilibifibrax (antiikissa Plautuksen komedia Miles gloriosus).

Asu: ajan univormut, loisteliaat, nahkaremmit, sulat, vyöt miekat, pitkät tai hoviherran vaatteet jne.

Naamio: aluksi ihonvärinen, myöhemmin myös ilman. Nenä iso, isot viikset ja parta.

Rakastavaiset (G’linnamorati)

Rakastajat olivat hyvin hoidettuja, siistin muodinmukaisia ja miellyttäviä, mutta samalla värittömiä ja naurettavia. Rakastajahahmojen nimiä olivat Flavio, Ottavio, Orazio, Silvio, Leandro, Cinthio, Federigo, Lelio, Mario ja Fulvio. Hahmot olivat typeriä ja itsetyytyväisiä. Joskus hahmo oli myös täydellinen keikari, joka käytti hajuvesiä tai kirjoitti sonetteja. Välillä hahmo oli varakkaan naisen elättinä, mutta saattoi liehitellä myös palvelustyttöä. Kieli oli kultivoitunutta toscanalaismurretta. Rakastavaisia neitoja olivat esimerkiksi Fiorinetta, Silvia ja Camille. (kuva)

Asu oli viimeistä muotiota; naamiota ei ollut.

1700-luvulla yleistyvät erilaiset fantasiahahmot. Il caratterista on yleistermi paikallisille hahmoille. Tällaisen hahmon ilmaantuminen on usein irrallinen, se keskeyttää juonen ja tuo kokonaisuuteen irrationaalista lisäväriä.

Lisäksi seurueissa on voinut esiintyä kansallisten stereotypioiden hahmoja: Il Capitano on espanjalaisen stereotypia; Il Francese puolestaan erityisen lipevä ja maanisen eroottinen ranskalainen naistenmies. Il Tedesco (Saksalainen) taas oli umpihumalassa kaiken aikaa. Jälkimmäiset hahmot eivät olleet ymmärrettävistä syistä suosittuja Ranskassa tai Saksassa.