1.8

Komedia ajan hampaana ja hampaattomuutena

Vaikka käsittelen komediaa vasta tragedian jälkeen, pitää muistaa, että se on yhtä vanha tai perusteiltaan jopa vanhempi kuin tragedia. Komedian alkuperää on vielä vaikeampaa jäljittää kuin kulttimenoihin liittyvän tragedian ja dityrambin. Koska komedian kansanomaisimpia muotojen ylöskirjaamista ei pidetty vaivan arvoisena, komedioista on tiedossa vain joitakin yksittäisiä nimiä.

Mimos on komedian ja esittämisen kansanomainen ydinlaji, joka tunnetaan Megarasta jo n. 581 eKr. Mimos edustaa kaikkein ikiaikaisinta huvittamisen traditiota. Siihen sisältyy sketsinomaisuutta, dialogista vitsailua, pienoiskomediaa, välillä pitempiäkin arkiktilanteita, parodioita myyteistä, fantasioita (esimerkiksi ihmisistä eläinhahmoina). Mimos oli kansanomaisin teatterimuoto. Sanat Mimos ja mima viittaavat myös niiden esittäjiin, jotka saattoivat olla myös naisia. Seurueille ominaista oli liikkuva elämäntapa, ja he esiintyivät toreilla ja markkinoilla.

Nauru oli myös erottamaton osa Dionysos-juhlia. Niihin liittyivät karnevalistiset kulkueet ja fallisten laulujen johtajat, juhlien pilkkalaulut ja -esitykset sekä satyyri- ja sileeni-hahmot Dionysoksen seurueessa, joilla oli oikeus pelotteluun ja railakkaaseen ilonpitoon. Vasta vuonna 486 eKr. komediat otettiin Dionysos-juhlan kilpailuun mukaan. Vuodesta 442 eKr. alkaen niitä esitettiin erityisesti Lenaia-juhlassa talvella.

Komedia antiikin ajalta jaettiin jo tuolloin kolmeen ikäkauteen.

1. Vanhaan attikalaiseen komediaan
2. Keskikomediaan
3. Uuteen attikalaiseen komediaan

Attika on Ateenaa ympäröivä maakunta, johon nimi viittaa. Lukuun ottamatta kirjailijanimiä ja muutamia tekstipätkiä keskikomediaa tunnetaan melko vähän. Vanha attikalainen komedia tunnetaan nykyisin parhaiten. Myös uutta komediaa yritetään tutkia, vaikka siitäkin on säilynyt vain vähän jälkipolville.

Vanha attikalainen komedia

Esitys kuin revyy tai musikaali? Myös vanha attikalainen komedia sisälsi sanaleikittelyä, tilannekomiikkaa, herkkää runollisuutta, ajankohtaista poliittista satiiria, julkisuuden henkilöiden kuten filosofien ja taiteilijoiden sekä tapojen ja moraalin pilkkaa. Aihepiiri käsitteli koko valtiota, poliittista tilannetta sekä yhteiskuntaan vaikuttavia eettisiä ja moraalisia kannanottoja.

Merkittävin ja tunnetuin komedioiden kirjoittaja Aristofanes oli myös suurten traagikkojen aikalainen. Hän osallistui aikansa poliittiseen elämään sekä Ateenan ja Spartan välisiin tuhoisiin sotiin.

Aristofanes * 445 eKr. – + 385 eKr.

44 komediasta on säilynyt 11

Hiilenpolttajat

424 Ritarit

423 Pilvet

422 Ampiaiset

421 Rauha

414 Linnut

411 Lysistrate

411 Naiset Thesmofor-juhlissa

405 Sammakot

392 Naisten kansankokous

388 Plutos

Aristofanes kävi ärhäkästi aikansa valtiollisten tai ihmisten elämäntapojen hullutusten kimppuun. Hän pilkkasi armottomasti kaikkia utopistisia ehdotuksia ja militaristista uhoa. Aristofanes kohteli häijysti myös filosofi Sokratesta siinä missä aikalaistaan Euripidestä, jonka hän näytelmässään lähetti Hadekseen häviämään siellä kilpalaulannassa Aiskhyloksen kanssa. Aristofaneen komiikan takaa paljastuu syvää pessimismiä, mikä on ollut ominaista myös myöhemmille suurille humoristeille. Yhteiskunnallisesti häntä on pidetty konservatiivina.

Lysistraten idea on ehkä tunnetuin Aristofaneen tuotannosta, ja sitä on esitetty paljon erilaisina sovituksina.

Ateenan naiset haluavat saada sodan päättymään ja menevät yhteisesti seksilakkoon saadakseen miehensä solmimaan rauhan ja suostumaan hoitamaan rauhantoimia ja kotiaan. Lemmenlakko toimii siihen asti, kunnes miehet päättävät murtaa sen. Lysistrate myöntyy itse ensimmäisenä.

Vanhassa komediassa kuoro osallistui vielä toimintaan. Kuoro on Aristofaneella tietty yksittäinen ryhmä, kuten ”sammakoita” tai ”lintuja”. Tämä on tarjonnut paljon eläviä näyttämöllisiä mahdollisuuksia. Komediassa kuoron laulu ja tanssi on ollut paljon rivompaa ja villimpää kuin tragediassa, mikä teki esityksistä vetäviä. Pyöreä orkhestra-näyttämö tuki hyvin kaikenlaisia eri liikekuvioita.

Komedian osia vanhassa komediassa (Aristofanes)

1. Esittely ja päähenkilön keskeisen idean, manian, pyrkimyksen tms. esittely.
2. Agon – väittely eri näkökantojen välillä. Kuoron saapuminen.
3. Parabasis eli kuoron juonesta irralliset pilapuheet suunnattuina suoraan katsomoon. Ne koostuivat ajankohtaisista aiheista, kirjailijan ylistämisestä yms.
4. Toiminta etenee. Jossain kohdassa nähdään päähenkilön ja hänen liittolaistensa kokemat kurjat seuraukset.
5. Kommos eli vuorolaulu. Sovinnon teko.

Kreikkalaisten siirtokuntien asukkaiden parissa Etelä-Italiassa esitetyt komediat tunnetaan Flyakes-nimellä. Niiden ajoitus on epäselvää. Ne tunnetaan maljakkomaalausten erittäin toiminnallisista kuvista, joiden aiheina olivat esimerkiksi mytologiset hulluttelut, arkipäivän komiikka; tai korokenäyttämö, ukkojen fallokset, housut, toppaukset. Perustyyppejä rooleissa olivat seniili ukko, orja ja parittaja (kuva).

Keskikomedia tarkoittaa 300-luvun komediaa Aristofaneen jälkeen. Siitä on säilynyt varsin vähän nimiä ja vielä vähemmän tekstikatkelmia.

Uusi attikalainen komedia. Hellenistisen ajan komedia on koko eurooppalaisen komedian kehityksen kannalta erittäin tärkeä kehitysvaihe, suorastaan pohja kaikille myöhemmille komedioille. Tärkeimmäksi piirteeksi kohosi taitava juonen kuljetus, joka sisälsi yllätyksiä ja odottamattomia käänteitä. Aihepiiri koostui rakkaudesta, avioitumisesta sekä ihmisten henkilökohtaiset asiat, kuten löytölapset, oikeudenkäynnit, ”hankalat luonteet”, omaisuus ja naimakaupat. Uuden attikalaisen komedian tärkein edustaja ja aikansa suosikkikirjailija oli Menandros, joka oli Euripideen ohella antiikin esitetyin dramaatikko. Menandroksella oli hyvä koulutus, hän oli aikansa tunnettu julkisuuden henkilö ja naistenmieheen maineessa.

Menandros * 342 eKr. – + 292 eKr.

(n 105 komediaa, joista 5 tunnetaan lähes kokonaan)

322 Viha

316 Ärmätti

310 Samoksen nainen

Kilpi

307 Keritty kaunotar

304 Välitystuomio

Sikyonin mies

Aikalaiset pitivät Menandroksen teoksia hyvinä ”realisminsa” vuoksi. Näytelmien henkilöt edustivat eri yhteiskuntaluokkia. Mukana oli sekä kaupunkia että maaseutua. Näytelmissä myös hetairoita (ilotyttöjä) ja orjia käsiteltiin arvokkaasti. He olivat luonteita siinä missä muutkin. Jo antiikin aikana Menandroksen nimissä esiintyi sanonta, että ”mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta” Hänet tunnettiin myös lukuisista aforismeistaan ja sitaateistaan.

Näytelmissä kuoron osuus oli selvästi irrallinen juonesta. Tanssi- ja lauluryhmä esiintyi sopivasti kohtausten välillä. Silloin kun esimerkiksi uudelle henkilöhahmolle kerrotaan jotakin, jonka yleisö jo tietää, henkilöt kävelivät sisään hokien: ”kas mikä laulava retkue tuolta tulee”. Sitä seurasi musikaalimainen välinumero. Tällaiset vetävät tehot sopivat hellenistisen ajan teatterirakennukseen erinomaisesti (kuva).

Menandroksen tekstejä on kadonnut vuosisatojen varrella. Muun muassa Bysantin aikaisten (500 jKr.–1450 jKr.) munkkien mielestä niissä oli liikaa erotiikkaa ja rakkautta. Menandros ei ollut kyllin ”arvokas” säilytettäväksi, ja tärkeimmät näytelmät löytyivät uudelleen vasta 1958.

Kuitenkin koko eurooppalaisen myöhemmän komedian historia, esikuvat ja tekniikat ovat palautettavissa juuri Menandrokseen. Hänestä alkunsa saivat ”kaupunkikomedia”. Siinä toimintaympäristönä on talo tai pari ja toiminnan keskipisteenä perhekunnan asiat. Menandros vaikutti myös niin sanotun luonnekomedian traditioon. Niissä esiintyi helposti tunnistettavia perusluonteita, hahmoja, joiden ominaisuudet vaikuttavat välittömästi tapahtumien kulkuun.